Treenailtiin useampi viikko sitten pientä sarjaa, jossa pystyi kokeilemaan useampaa eri ohjauskuviota ja niiden toimivuutta ko tilanteeseen. Sarjan idea oli poimittu yksistä Oulun agikisoista hyppyradalta, josta parin koiran videot katselin. Molempien koirien ohjaajat tekivät hyppyjen väliin eestäleikkauksen, eli sokkoleikkauksen, eli persjätön, ja alkuperäinen ajatukseni oli vain sen testaaminen. Laitoin esteet kuitenkin huomattavasti enemmän lähekkäin, mitä videoilta näkyi kisoissa olleen, joten persjättöni oli auttamattomasti myöhässä. Sain kyllä Lumeksen joka kerralla silti oikealle esteelle, mutta se ei mennyt sujuvasti, kuten tarkoitus olisi. Sen vuoksi olikin mietittävä vaihtoehtoisia tapoja, ja jos ohjauksen lähtöpuolen vaihtoi, sai tehtyä kaksi takaaleikkausta (A:lta hypylle 2, hypyltä 2 hypylle 3). Lumes meni yllättävän sujuvasti, vaikka en käyttänyt edes mitään etupalkkaa houkuttimena. Persjätön tilalle keksin kokeilla myös valssausta ja se sopikin siihen paljon paremmin. Tosin kaikissa ohjauksissa ongelmaksi päätyi kolmoshypyltä neloselle kääntyminen, jota ei hyvällä tahdollakaan voinut tiukaksi kurviksi kutsua. Tässä kuitenkin oli pääasiana 2-3 hyppyjen väli, joten en viimeisen kohdan sujuvuuten enää kiinnittänyt huomiota. Nyt käytyämme koulutuksessa käännöksistä, täytyy alkaa niitäkin työstämään oikein kunnolla.

Juuri ennen neljän radan kisaviikonloppuamme otettiin treeneissä ensimmäistä kertaa takaakiertoa maxi-korkeudella kokonaisen radan yhteydessä, ja onneksi näin, sillä lauantain radoillehan niitä takaakiertoja oli viljelty oikein urakalla. Takaakierto sujui treeneissäkin hyvin, sen sijaan niissä tietynlaisissa muissa käännöksissä oli ongelmaa, ihan kuten kaikissa kisoissakin. Heti takaakierron jälkeen Lumes luulee radan jatkuvan suoraan, kun vain tönkköilen siitä hyppyjen välissä enkä ohjaa kunnolla kääntymään. Puomia edeltävältä hypyltä saan Lumeksen kääntymään yllättävän hyvin, mutta sitten taas niissä kahdessa vierekkäisessä hypyssä niiden välinen kaari menee pitkäksi ja Lumes katselee suuntaa ihan muualta kuin minne on tarkoitus, mitäpä juoksen koiran mukana aina hypyn vierelle asti antaen sille harhaanjohtavia signaaleja tulevasta suunnasta. Kepitkin vetävät Lumesta puoleensa, vaikka kuvittelin liikkuvani riittävästi seuraavan hypyn suuntaan. Tämän radan osia täytyykin joskus treenailla uudemman kerran noihin hankaliin kohtiin keskittyen.

Perjantain yksityisvalmennuksessa (normaalistihan me siis treenataan ihan itseksemme parin kaverin kanssa) saatiin teho-opetusta käännöksiin reilun tunnin verran. Tykkään kovasti tuon käymämme kouluttajan tyylistä. Hän selittää asiat erittäin selkeästi ja havainnollistaen, jaksaa toistaa samat taas uudelleen ja uudelleen, kertoo mikä meni hyvin ja miksi, mitä pitäisi vielä parantaa ja miksi ja miten jne. Jospa löytyisi jostain yhtä hyvä kouluttaja meille tokoonkin, niin maksaisin mielelläni parit treenikerrat. Ei niissä kahdessa tokokouluttajassa, joilla ollaan oltu, sinänsä mitään vikaa ole ollut, mutta heidän tyylinsä ei vain ole istunut meille. Jotenkin on tuntunut, että vaikka ovatkin olleet läsnä meitäkin varten, niin kuitenkaan ei todellisesti panostaen ja ymmärtäen. Perjantain treenit olivat tosi mukavat, toisin kuin nuo tokokoulutukset ovat olleet, ja kouluttaja tuntui todella perehtyneeltä ja asioita meidän kantilta katsovalta.

Alkuun käytiin läpi ajatuksia siitä, missä vaiheessa koiralle tulee olla kerrottuna seuraava suunta, ja tätä havainnollistettiin piirtämällä maahan kuviteltu koiran ponnistuskohta hyppyyn, jota ennen tulisi ohjaajan olla jo aloittanut kääntymisen seuraavaan suuntaan. Koiran ponnistamisen jälkeen tapahtuva kääntävä työ on turhaa, sillä seuraava mahdollisuus koiran suunnan vaihtoon on vasta sen laskeuduttua hypystä maahan, jolloin on jo liian myöhäistä saada liikeradaltaan edullisinta kääntymistä aikaan (vähän sama kuin vesiliukumäessä juuri päästettyäsi kädet irti, joku huutaisikin "seis", mutta etpä voi enää mitään tehdä, kun vauhti vie). Kenttä oli kivituhkapohjainen, joka mahdollisti jokaisen harjoituskerran jälkeen kääntöesteiden vierustan haravoimisen, jolloin pystyimme katsomaan tassun- ja kengänjäljistä, miten koira oli hypylle tullut/yli mennyt ja miten omat askeleeni sijoittuivat. Se auttoi todella hyvin hahmottamaan kokonaisuutta.

A-harjoituksessa tehtiin välistäveto valssaamalla ja jäämällä itse hyppyjen 3 ja 4 väliin putkeen lähetystä varten. Numero 3 on piirroksessa esteen edessä suunnilleen siinä kohtaa, josta koira ponnistaa hyppyyn. Hypyn edessä oleva viiva on kohta, josta oma kääntyminen valssaukseen tulisi aloittaa, sillä ohjaus seuraavalle esteellehän tulisi aloittaa ennen koiran ponnistamista edessä olevaan hyppyyn. Kääntymisen tulisi ajoittua siten, että katse on kohti koiraa sillä hetkellä, kun se ponnistaa hyppyyn. Oma kääntyminen tulee myös suorittaa sillä tavoin etenemiseltään hillitysti, että pysytään hyppyjen 3 ja 4 välissä eikä ylitetä niiden linjaa, koska oma eteneminen lisää koiran etenemistä ja tarkoitus olisi kuitenkin saada koira sujuvalla ja ajallisesti edullisella linjalla hypylle 4. Kääntymiseni oli ensin myöhässä, etenin liikaa, huidon käsilläni helikopterin lailla (sen sijaan, että olisin pitänyt oik. käden ohjaavana kolmoselle ponnistamiseen saakka ja sen jälkeen vaihtanut vas. käden ohjaavaksi) ja ohjasin koiran putkeen vartalonkielelläni (väärä käsi ja liike ohituksen suuntaan) ihan eri asiaa näyttäen. Kerta kerralta lisäneuvojen kera saatiin karsittua nuo virheeni pois ja viimeinen suoritus olikin jo oikein mallikas. 

A-harjoituksessa koira lähestyy estettä suoraan ja sen tulee suorittaa kääntyminen uuteen suuntaan hypyn jälkeen, joka tapahtuu siis nopeammin, mikäli ennen ponnistusta on koiralla seuraava suunta tiedossa. B-harjoituksessa koira ohjataan hypylle valmiiksi sellaisessa kulmassa, josta se suoraan pääsee jatkamaan kohti seuraavaa estettä. Tämä tyyli sopii hyvin erityisesti neliömäisille ja/tai raskaille koirille, jotka rakenteensa vuoksi eivät pysty ihan niin ketterästi kääntyilemään jyrkästi. Sain tehtyä tuon itse vekkausosan (eli sen kaaren kohti hyppyä) hyvin joka kerralla, mutta jostain syystä Lumes oli nyt niin palkkaorientoitunut, että tuli kanssani kolmosesta ohi kohti putken päässä/kouluttajalla olevaa palkkaa, eikä hypännyt aitaa kuin juostessani ihan siitä kiinni niin, ettei Lumes enää mahtunut sen välistä kanssani. Toisaalta taisin käskeäkin hyppäämään vasta niin lähellä hyppyä, ettei Lumes enää ajatellut sitä lainkaan, kunhan juoksi iloisesti mukanani. Tämäkin tosin oli Lumekselle ihan uusi juttu, että eiköhän se muutaman treenikerran jälkeen ala sujua, kun pääsee kunnolla juonen päästä kiinni.

Olin mennyt koulutukseen vähän epäröivin mielin miettien, että jaksaakohan Lumes niin kauaa tehdä innokkaasti ja peläten, ettei harjoitteista tule mitään, jos Lumes hidastelee. Näkyipä Lumes kuitenkin tietävän, miten tehdään hyvää rotupeeärrää... Se oli niin vauhdikas, etten muista koska viimeksi "eihän teillä ole vauhdin kanssa mitään ongelmaa". Se oli niin hyväntuulinen ja iloinen oma itsensä "onpa kyllä ihanan iloinen koira". Se oli myös hiljainen, niin kuin aina, ainoastaan narisevalle ovelle pari kertaa pöhähti "se taitaa olla tosi hiljainen koira, yleensä tuonrotuisista lähtee ääntä paljon enemmänkin". Ja koulutuksen jälkeen, Lumeksen tehtyä kaikki hommat innolla ja ilolla ja huolella, "sulla on kyllä aivan mahtava koira". Mitäpä siinä muuta, kuin nyökytellä vaan.

Sunnuntaina kävin palauttelemassa mieleen perjantain oppeja. Treenikaveri oli jälleen kerran niin ihana kuvatessaan meitä hieman videolle. Se on ihan korvaamaton apu treenaamiseen, että näkee itsekin, mitä oikein tekee, ja mitä koira tekee. Tällä kertaa ei kyllä ainakaan ihastelun puolelle mennyt oman ohjauksen katsominen. Paperin palanen oli maassa merkkinä kääntymisenaloituskohtana, ja sen sainkin suht koht hyvin ajoitettua. Kädet sen sijaan olivat ihan missä sattuu, vaikka kuivaharjoittelinkin ensin ilman Lumesta. On vain niin vaikea keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa (kääntyä oikein, pitää kädet oikein, ohjata seuraavallekin oikein jne.) ja tuntuu, että kun yhtä miettii (kuten nyt tuota kääntymisen oikeaa ajoitusta), niin kaikki muu unohtuu.

Tässä mietiskellessäni näitä kääntöjä, olen myös tajunnut, että meidän ongelma nimenomaan on juuri tuo oma ajoitukseni. Olen jotenkin ajatellut, että kun Lumes ei nyt päätähuimaavaa vauhtia mene, niin sillä ei ole niin väliä, etten itsekään ohjaa sitä niin tarkalleen "kun ehtiihän se siitä hitaasta vauhdista kääntyä". Lisäksi olen pelännyt, että jos muutan ohjausta ennen hyppyä, Lumes ei hyppääkään, joten olen saatellut sitä perille asti ja alkanut ohjata seuraavalle vasta Lumeksen ollessa ilmassa. Väärin, väärin.. Tältäkin videolta näkyy, että Lumeksen vauhti hyytyy heti, kun sen luulema oikea suunta ei olekaan oikea, joten olisi motivaationkin kannalta todella tärkeää saada ohjaukseni selkeämmäksi. Vekkaus sentään näkyi sujuvan ihan ok.

Lumes osaa hakeutua kepeille ihan kohtuullisen taitavasti. Ollaan treenattu sekä hankalia lähestymiskulmia, jolloin olen ohjannut Lumesta viereltä, ja takaa ohjausta, jolloin lähestyminen kepeille on ollut suora. Nyt yhdistin nämä kaksi harjoitetta, ja kepeille tultiin viistosti takaa ohjattuna. Tein tarkoituksellisesti harjoituksesta hieman hankalamman ja takaaleikkauksen vasta hypyn jälkeen, jolloin Lumes joutui oikeasti keskittymään seuraavaan esteeseen ja hidastamaan itse hieman, jotta pystyy aloittamaan pujottelun. Jos olisin tehnyt takaaleikkauksen A-esteen jälkeen, olisi Lumekselle tullut paremmin suunta vasemmalle ja pujottelu olisi todennäköisesti onnistunut jo heti ensimmäisellä kerralla, mutta halusin nähdä, handlaako se tämän vaikeamman tilanteen ja ilokseni se senkin aika pian hoksasi (jos kolmaskaan kerta ei olisi onnistunut, olisin helpottanut harjoitusta).