Meidän talvisen vakiolenkin varrella on ollut hirvien/peurojen kevätkarkelot. Lumes ei yleensä kiinnostu lainkaan eläinten jäljistä, mutta tätä sorkkien tallomaa peltoa se olisi tutkiskellut vaikka miten kauan. Olisihan siellä ihan hyvin voinut olla porojakin koparoineen, paitsi ettei asuta lähelläkään poronhoitoaluetta. Mutta kyllä sitä poropaimenkoira sorkkaeläimen tuntee.

Emäntää alkoi vähän jänskättämään, että jos se sorkkaeläinlauma tryykää metsästä pellolle joskus juuri meidän ollessa ulkoilemassa siinä kohdin, niin ne ei kevätkarkeloissaan välttämättä ole kilteimpiä tuttavuuksia. Toki ne liikkuvat hämärän aikaan ja kiertävät varmasti ohitse haistaessaan/kuullessaan pellolla olevan arveluttavaa elämää, mutta ainahan sitä voi jossitella. Ehkä nämä mun sorkkaeläinpaimenet kuitenkin saisivat pelastettua emännän hädästä.

Metsästä ne tuli ja sinne ne myös jäljistä päätellen takaisin menivät. Jos olisin montamonta kertaa energisempi kuin olen, olisin jopa saattanut lähteä koirien kanssa seuraamaan jälkiä ja etsimään niitä hirviä/peuroja, jos eivät monenmonen kilometrin päähän asti olisi talsineet. Se, että olisiko siinä ollut mitään järkeä, on tietenkin ihan toinen juttu.