Olen aloittanut agilityn treenaamisen Lumeksen kanssa sillä ajatuksella, että se on vain meidän sivuharrastus ja 2-luokkaan pääseminen riittää tavoitteiden täyttämiseksi, jonka jälkeen agility saa jäädä tauolle. Toki tein kaiken pohjatyön huolellisesti, mutta olen tiettyjä asioita katsonut läpi sormien sen vuoksi, että niillä ei ollut 1-luokassa väliä. Kun kolmen 0-tuloksen metsästykseen ei mennytkään montaa kymmentä kisaa, kuten monilla, vaan ainoastaan viisi, oli pakko jatkaa kisaamista vielä 2-luokassakin. Vastahan olimme päässeet kisaamisen makuun ja vauhtiin. Nyt ne tietyt asiat ovat kuitenkin nousunollien tiellä. Lumes on kyllä hyvin varma suorittaja, josta kertoo sekin, että seitsemästä tähän mennessä osallistumastamme 2-luokan radasta on ratavirheettömiä viisi, ja ilman yliaikoja kisaisimmekin jo kolmosissa. Se on vaan se keinu, jota en saa Lumesta juoksemaan suoraan läpi vaan se hidastaa hiipimiseen, ja tietynlaiset käännökset, joissa en saa Lumesta kääntymään tiukasti vaan se tekee pahimmillaan monen metrin mutkan. Eihän se muutenkaan supernopea ole, mutta riittävän reipas kuitenkin. Tämän hetkisenä tavoitteena olisi kuitenkin saada ne kolmosen nousunollat, tai edes 1-2 nousunollaa, kasaan, ja sitten sen jälkeen on suunnitelmana se agilityn jättäminen vähemmälle. Tosin jos kolmosiin asti päästään, niin kai sitä pitää sielläkin käydä jokunen kisa yrittämässä edes niitä yliaikaisia nollia....

Lumes oli muuten meidän seuran vuoden agilitykoira 2011. Palkinto oli jaossa ensimmäistä kertaa eikä seurassamme ole vielä kovin montaa agilityssa kisaavaa, joten Lumeksen 1- ja 2-luokan nollat riittivät ensimmäiseen sijaan. Kuvittelin, että pokaali on sen verran painava, ettei Lumesta huvita pitää sitä edes yhden poseerauskuvan aikaa, mutta se olikin ihan höperönä ja sitä mieltä, että uusi lelu saapunut taloon, jee! Jouduin jälleen kerran olemaan ilonpilaaja ja nostin pokaalin takaisin hyllyyn "ei kun Lumes tää on vaan koriste".

 

Nyt kun agilityasiat alkaa olemaan mallillaan (eli kisataan 2-luokassa ja nousunollat hyvissä toiveissa), niin ollaan vähän aloittelemassa korvaavaa harrastusta eli me hakuillaan taas (tai ainakin yritystä on)! Viikonloppuna käytiin kaverin kanssa pienellä muistinpalauttelukerralla ja Lumes oli niin hyvin asialla, ettei paremmin voi ollakaan. Niin reipas ja niin taitava pieni koiruus. Omaan seuraan on yritteillä saada pieni treeniporukka kasaan, mutta onnistumisesta ei vielä havaintoa. Sen onnistuessakin pytin kuitenkin todennäköisesti käymään myös aina väliin muuallakin, että saadaan useampaa näkökulmaa treenaamiseen. Ihan tavoitteellisesti olisi aikomus hakua harrastaa ja olla koekunnossakin joskus, olisikohan kolme vuotta sellainen realistinen aika siihen pyrkimiseen. Lajissa tarvittavaa kuntoa ollaan ainakin kasvateltu/pidetty yllä runsailla vapaanajuoksulenkeillä ja Allun kanssa peuhaamalla.

Toko-juttujakin ollaan taas tehty sen pienen tokomasennuskauden jälkeen ja yllättävää kyllä, nyt näyttäisi jopa näkyvän pieniä valonpilkahduksia pimeän tunnelin päässä! Paikallamakuun suhteen olen tällä hetkellä siinä mielipiteessä, että se on ihan vaan kurittomuutta fiksun koiran huomattua, että siinä etäällä emännästä voi vähän omaakin kivaa pitää. Niin paljon kaikkea on yritetty eikä mikään ole auttanut kitinään/haisteluun, joten nyt ollaan sitten pelkästään kieltolinjalla. Sitähän olen kyllä tehnyt aiemminkin varsinkin haisteluun, mutta nyt lähdetään vielä aiempaa tiukemmalle linjalle (ei siis kovenneta kieltoja, vaan kielletään aina, ei vaan välillä) ja siten, että ollessani itse näkösuojassa, joku muu komentaa Lumesta, jottei oma esiintuloni vain toimisi palkintona (ja kokeissakin on aina tuomari ja liikkeenohjaaja suoritusta vahtimassa, joten Lumes voisi ajatella, että ne on sitä vahtimassa).

Vain kahden tällaisen treenikerran jälkeen Lumes on jo kahdesti ollut ryhmäpaikkamakuussa hiljaa ja haistelematta, ja niistä kerroista toinen oli jopa ulkona ihan vieraiden koirien vieressä ihan treenien alkuun, ja se pysyi hiljaa! Tosin sitten se taas kitisi (vaan saattoipa kitisijä kuulemma olla myös naapurikoira eikä Lumes, vaikea paikallistaa äänilähdettä monen metrin päästä), kun jätin sen makaamaan, vaikka toiset alkoivat suorittaa liikkeitä ihan sen kuonon edessä. Seuraamista ollaan otettu liikkuroituna ja olen keskittynyt reagoimaan viiveellä liikkeenohjaajan käskyihin (normaalisti kun teen ne just heti samantien) ja tekemään käännökset ja pysähdykset huolella eikä yhtäkkiä vaan, ihan silminnähtävä parannus aiempaan. Ehkä meidät sittenkin nähdään joskus myös avoimen luokan kokeessa.

Hoooh hoijaa. Eikse emäntä nyt tajuu, ettei musta saa saksalaista, vaikka miten venyttäis kinttuja ja olis laskeva selkälinja...