Olen koulutellut Lumekselta sen oppimaa rantakurittomuutta pois, sehän on ennen saanut uimasillaan juoksennella miten tykkää ja tästä johtuen ollut vastentahtoinen siihen, että nyt rannalla pitäisikin tehdä, kuten sanotaan. Vepeilyä ei saa toimimaan ilman rantakuuliaisuutta, joten tottelevaisuudesta täytyy tehdä kiva ja kannattava juttu rannallakin.

Kelluvaa vesipehmoa olen noudattanut kahluusyvyydeltä ja se on alkanut toimia, kun palkka on kohdallaan = reilu pala koiranmakkaraa. Yhden kerran pelästyin jo joutuvani itse uimasilleni kylmään syysveteen, kun heitin vahingossa pehmon liian kauas ja Lumes meinasi kääntyä takaisin rantaan huomattuaan, että tähän noutoon joutuisikin uimasilleen. Uimanouto kun on ollut vielä hankalampaa totella kuin kahluusyvyydeltä, Lumes kyllä ui, mutta haluaisi tehdä sen vapaasti eikä käskyistä. Onneksi rantakoulutus näkyy tuottaneen jo sen verran tulosta, että kahdesta napakasta lisäkäskystä Lumes kääntyi takaisin ulapan suuntaan ja kävi noukkimassa pehmorinkulan mukaansa. Huh, etten joutunut itse sitä hakemaan! Tämän jälkeen uimanoudotkin ovat sujuneet ok.

Vesipehmonoudon sujuessa vaihdettiin astetta vaikeampaan, ja samalla astetta lähemmäs kohti lopullista liikettä eli veneennoutoa. Ostin kesällä kahvallisen jättiuimarenkaan ja siihen köyttä hinausvarreksi. Sinänsä uimarenkaan vetäminen köydestä rantaan on helppoa, eihän siinä ole laisinkaan painovastusta, mutta se köysi tuo mukanaan hankaluutta. Ensimmäillä kerroilla Lumekselle oli vaikeaa hahmottaa, että koko höskä täytyy vetää kokonaan rannalle ja tuoda vielä köysi minulle käteen asti.

Tänään käytiin jälleen kerran harjoittamassa vesinoutotaitoja, täytyy käyttää vielä viimeisetkin edes jokseenkin sopivat kelit hyödyksi ennen pitkääkin pidempää talvitaukoa. Ensin kahluusyvyydeltä ja homma alkoi kuten viimeksikin, Lumes tiputteli köyttä jo vedessä moneen kertaan ja sitä sai käskeä useasti, ennen kuin köysi oli minulla asti.

Vähän haastavuutta peliin - ajattelin - ja heitin renkaan uimasyvyydelle. Lumespa päätti tässä kohden tehdä tutun, jo muka selvitetyn niin luulin, jumituksen, ja olla menemättä käskystä uimaan asti. Aallokko oli pienenpieni, mutta alkoi silti hiljalleen määrätietoisesti kuljettaa rengasta viistosti kauemmas rannasta. Lumeksella ei ollut aikomustakaan hakea sitä takaisin ja olin jo aivan varma, että sinne meni rengas, kiitti vaan Lumes. Senkin petturi!

No, rengas seilasi, koira ei totellut, eipä siinä auttanut kuin ottaa ne epäkehittävät keinot käyttöön, jos niillä olisi edes pieni mahdollisuus saada rengas takaisin. Jos tehtävä olisi maalla, olisi käytettävissä useitakin vaihtoehtoisia, kehittäviä toimintatapoja, mutta keinot ovat aika vähissä, kun haluaa saada koiran hakemaan jotain vedestä, mutta koira ei halua hakea (kyllä se veteen meni), ja itsekin haluaisi vielä olla kastumatta.

Seurasi epätoivoista karjuntaa, vihaista karjuntaa, käskeviä osoitteluja ulapalle päin ja sorruinpa pieneen niskaravisteluunkin. Aikansa mesoamista kuunneltuaan Lumes kai tuli siihen tulokseen, ettei sellaista kukaan kestä, ja lähti tyynesti uimaan järvelle ja haki renkaan rantaan tiputtamatta köyttä kertaakaan! Tästähän Lumes pääsi vasta vauhtiin, se olisi intopinkeänä hakenut renkaan uudestaan ja uudestaan vaikka miten monta kertaa, eikä tiputellut köyttä enää laisinkaan.

Johtopäätöksenä voisi todeta, että ei tuo jumitus nähtävästi muuta ole kuin uppiniskaisuutta. Kun Lumes huomasi, että en anna periksi (vaikka oikeastihan olin jo antanut periksi, kunhan vielä kokeilin, olisiko karjumisella tehoa, mutta sitähän Lumes ei tiennyt), vaan toteltava on, sillä meni ihan uusi vaihde päälle. Se ei siis ollut tottelematta, koska ei tykkäisi/osaisi sitä, mitä käskettiin tekemään, sillä se tykkää ja osaa, kunhan vain kokeili, olisiko pakko vai saisiko rallatella (kun sekin on kivaa).