Kun antaa koiransa juoksennella vapaana, täytyy myös hyväksyä se riski, että jotain voi sattua. Kyse ei ole välttämättä siitä, etteikö luottaisi omaan koiraansa ja tietäisi sen pysyvän lähellä ja kuulolla, vaan siitä, että ulkoisiin riskeihin ei itse juurikaan voi vaikuttaa muulla kuin paikan valinnalla. Valitettava tosiasia vain on se, ettei täysin riskittömiä paikkoja ole.

Omat valintani ovat antaa Lumeksen olla vapaana (toistaiseksi aitaamattomassa) pihassamme sekä metsälenkeillä (ja tarkoin valituilla, vähäliikenteisillä ja avoimilla teillä). Vapaana ollessaan se luonnollisesti juoksentelee pitkin poikin, enkä metsässä juurikaan tiedä sen tekemisistä, vaikka Lumes ei kauas koskaan menekään ja tulee aina kutsuttaessa takaisin luokse. Käärmeet ovat olleet suurin pelkoni, muita koiralle varteenotettavia petoja ei täällä olekaan, mutta yhtään Lumeksen ja käärmeen kohtaamista en menneinä kahtena kesänä ainakaan itse ole päässyt todistamaan, sitähän ei tiedä, josko niitä silti on ollut.

Tänään se pelätty hetki kuitenkin tapahtui. Olin koirien kanssa juuri poistunut metsästä metsäautotielle ja Lumes oli vielä vapaana kulkien hieman edelläni. Hetkisen päästä huomasin Lumeksen kurkkivan jotain tienreunasta. Sinänsä siinä ei ole mitään outoa, ainahan se jotain kiinnostavaa haisteltavaa löytää enkä yleensä kiinnitä niihin sen kummempaa huomiota. Nyt Lumeksella oli kuitenkin erilainen ilme ja mieleeni tuli heti, jotta onkohan siellä joku eläin, hiiri esimerkiksi, ja että olisi mielenkiintoista nähdä Lumeksen reaktio sekä tarvittaessa päästä kieltämään sitä liiasta mielenkiinnosta. Kun Lumes sitten vetäisi päätään taaemmas ja taas uudelleen edemmäs, olin varma käärmeestä ja käskin heti Lumeksen pois, ja se tottelikin samantien ollen kyllä edelleen kiinnostunut tienpenkareesta. Otin molemmat koirat keskelle tietä kävelemään ja sitten kuulinkin jo sihinää, ja kohta näin itse käärmeenkin siinä pää koholla uhkailemassa/tarkkailemassa tilannetta. Lienee ollut aurinkoa ottamassa.

Jälkikäteen harmitti, etten jäänyt hetkeksi tarkkailemaan kyytä, eihän se sieltä penkalta kimppuun käy, mutta siinä tilanteen ollessa päällä halusin vain nopeasti pois ja kotiin. Huoli oli suuri tietenkin siitä, että ehtikö kyy jo purra Lumesta, joka kuitenkin ihan käärmeen vieressä asti oli käynyt uteloimassa. Koko kotiinpaluun ja vielä tunnin sen jälkeen tarkkailin Lumeksen jalkoja sekä kuonoa (sillä kaulaan jos puri, niin ei käärmeelle tullut kuin karvatuppoja suuhunsa) turpoamisen varalta, mutta siltä nyt näyttää, että pelkällä säikähdyksellä selvittiin.

Kyseinen käärmeyksilö oli onneksemme malliesimerkkitapaus siitä, että kyyt eivät suinkaan suorilta käy puremaan kaikkea ohikulkevaa, saati suorastaan syöksy kimppuun, vaan kiinnikäyminen on niille vasta viimeinen itsensäpuolustuskeino. Sammakkolammen kyy-sivulla kerrotaan näin: "Kyy pyrkii ensisijassa pakenemaan. Jos se joutuu yllätetyksi, se voi puhista kuuluvasti ja tehdä valehyökkäyksiä raivatakseen tiensä piilopaikkaan. Edes aina käteen otettaessa se ei yritä purra, tai puremat voivat olla myrkyttömiä. Vain viimeisessä hädässä tai täysin yllätettynä kyy puraisee myrkyllisesti." Hetkellä, jolloin Lumes vetäisi päätään taaemmas, taisi käärme todennäköisesti tehdä juurikin tuollaisen valehyökkäyksen.

En vihaa käärmeitä enkä ymmärrä ihmisiä, jotka niitä, tai jotain muuta kohdetta, silmittömästi vihaavat. Itselleni ei tullut edes mieleen päästää tapaamaamme kyytä päiviltään, eikä mielipiteeni olisi muuttunut, vaikka se olisi Lumesta purrutkin, ja itseasiassa se olisikin ollut jo toinen kerta, kun koiraani kyy puree (edellisestä yli 10 vuotta). Käärmeillä, kuten kaikilla muillakin eläimillä, on ihan yhtäläinen, ellei jopa suurempi, oikeus olemassaoloonsa kuin meillä ihmisillä.

Toimenpiteeni on välttää metsässä ulkoilua jokusen päivän, kunnes kyyn tapaaminen ei ole enää päällimmäisenä mielessä, ja toivoa, että jos sellainen joskus uudelleen sattuu, on sekin käärme yhtä fiksu kuin tämänpäiväinen, tai että ainakin olisi syksy eikä kevät, jolloin kyiden myrkky talvihorroksen jäljiltä on vahvempaa kuin syksyn moneen kertaan käytetty.