Rotukoirien erot muodostuvat ulkoisista ja sisäisistä ominaisuuksista, eli toisin sanoen koirien tulisi olla tunnistettavissa rotuisikseen sekä ulkonäöllisesti että luonteen/ominaisuuksien osalta. Periaatteessa siis ottaessaan tietyn rotuisen koiran, voi olettaa saavansa tietyn näköisen ja luonteisen/ominaisuuksisen koiran. Käytännön taas sitten sanelevat kasvattajat, joilla jokaisella on oma näkemyksensä ulkonäkö- ja luonneasioista, jonka vuoksi suomenlapinkoirissakin on yksilöitä, joita ei rotuisikseen helposti tunnista (no kun pitää antaa kaikkien kukkien kukkia) tai joiden luonteessa on suuria puutteita (no kun ne on silti niin nättejä).

Mitenkähän on Lumeksen laita luonteen osalta, jalostuksen kukkanen vai rodunomainen yksilö? Suomenlapinkoirien rotumääritelmässä sanotaan näin:"Käyttäytyminen/luonne: Älykäs, rohkea, rauhallinen ja oppimishaluinen. Ystävällinen ja uskollinen."

Jos on helpolla saavutettu tokosta alokasluokan ykköstulos, agilityssä LUVA (nollatulos luokkavoitolla), kiva koirakansalainen-testi hyväksytty, opittu monenlaisia hupijuttuja ja onnistuneesti treenattu ja lomailtu monenlaisissa ympäristöissä sekä arki on sujuvaa ja ongelmitta kuljettu missä vaan ilman karkailuja tai pelkoja, niin ei sitä kai hirveän tyhmä, arkajalka, duracell-pupu, itsepäinen, aggressiivinen ja epäluotettava voi olla? Tietenkin esim. rauhallisuus riippuu ihan vertailukohteesta ja tilanteesta, jonkin laiskimuksen rinnalla Lumes ei tosiaankaan ole rauhallinen (mutta onko laiskuuskaan rotumääritelmän mukaista rauhallisuutta?), eikä se ole rauhallinen vapaana metsässä, leikkiessään toisten koirien kanssa jne. mutta on se rauhallinen joissakin treeneissä, kotona, monissa vieraissa paikoissa, hellelenkeillä, ylivilkkaan rinnalla jne. Ja jos uskollisuus tarkoittaakin sitä, että oma perhe on ylitse muiden eikä muut kiinnosta, niin sitten siltä osin Lumes on kyllä erittäin epärodunomainen, sitä nimittäin kiinnostaa ihan kaikki.

Suomenlapinkoirien jalostuksen tavoiteohjelma selittää luonteesta seuraavaa: "Luonne on tärkein kohta rotumääritelmästä. Rakenteeltaan virheellinenkin koira voi olla hyvä seuralainen, jos luonne on hyvä. Millainen sitten on hyvä luonne? Sellainen, että koira soveltuu käyttötarkoitukseensa ja on sopusoinnussa ympäristönsä ja omistajansa kanssa. Näyttelyssä luonteen arvostelu on pakosta melko ylimalkaista. Aikaa on käytettävissä vain muutama minuutti. Lapinkoiran tulisi olla rauhallinen ja ystävällinen. Ihmistä kohtaan lapinkoira on nöyrä. Se voi olla hieman pidättyväinen, mutta ei arka - narttu voi vaikuttaa hieman ujolta. Liiallinen terävyys ja räyhääminen eivät missään nimessä kuulu lapinkoiran olemukseen. Uroksetkaan eivät saa jatkuvasti ärhennellä keskenään. Ihmistä kohtaan lapinkoira ei saa osoittaa pienintäkään aggressiivisuutta. Paimenkoiralle ominaista on halu toimia yhteistyössä ihmisen kanssa. Kehässä tämä ilmenee koiran taipumuksena ottaa kontaktia omistajaansa niin, ettei koiran huomio ole jatkuvastikeskittynyt ulkopuolisiin."

Hieman epämääräisesti ja ympäripyöreästi on mainittu hyvän luonteen olevan sellainen, että koira soveltuu käyttötarkoitukseensa, mutta ei sitten sitä, mikä se lapinkoirien luonteen määrittävä käyttötarkoitus olisi. Jos ajatellaan käyttötarkoituksen olevan sitä, mihin käyttöön omistaja on koiran ottanut, niin silloin Lumeksella on hyvä luonne, koska se on aktiiviseksi harrastuskoiraksi otettu ja erittäin hyvin täyttänyt virkansa. Mutta onko hyvän luonteen määritelmä oikeasti se, että koira toimii käyttötarkoituksessaan, koska joskus se käyttötarkoitukseen vaadittu hyvä luonne ei kerro rodunomaisesta luonteesta juuri mitään.

Onko se hyvä lapinkoira, jos se on otettu metsästyskäyttöön ja toimii siinä hyvin? Tai yksinäiseksi pihakoiraksi ja se vaitonaisena tyytyy kohtaloonsa, niin hei, sillä on hyvä luonne, nyt pennutetaan? Toki lisämääre "on sopusoinnussa ympäristönsä ja omistajansa kanssa" kertoo hieman enemmän, eli että koiran kanssa arki sujuu, mutta se arkikin voi olla niin kovin erilaista hiljaisesta maaseudusta vilkkaaseen kaupunkiin, ja niistä toisessa koira yleensä joutuu useamman haasteen eteen (joutuu sopeutumaan useampaan asiaan ympäristössä) kuin toisessa (suhteellisen muuttumaton ja helppo ympäristö). Tämän vuoksi itse kuljenkin koirien kanssa muuallakin kuin kotiympyröissä, jolloin luonnetta näkee laajemmin kuin pelkissä tutuissa maisemissa pyörimällä. Lumeksen kanssa onkin oikein mukava mennä minne vaan, sillä se ei ole moksistaan muutoksista. Omassa pihassa sen käytös on oikeastaan huonointa, kun tuppaa vahtihaukkumaan suurimman osan ohikulkijoista, tässähän kulkee tiet ympäri joka suuntaan. Pihasta se ei kuitenkaan meinaakaan poistua eikä koskaan ryntäile tien reunaan, ihan rauhassa saavat sen suhteen kulkea niin ihmiset, koirat, kissat kuin muutkin ulkoilijat. Jos Lumes haukkuu, se haukkuu keskeltä pihaa.

Jos käyttötarkoituksella taas viitataan rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, eli poronhoitotyössä käytetty paimen- ja vahtikoira, niin sen arviointi perussesseltä (joita on 99% lapinkoirista) alkaakin olla jo hankalampaa. Toki määreeksi voisi ottaa porokoirakerhon vuosittaisen poropaimennustestin, mutta se taas ei yksittäisen käynnin perusteella kerro juurikaan muuta kuin sen, ettei koira ei ole poroille aggressiivinen/pelkää niitä/ei kiinnostu. Varsinaisesta työkäyttöön soveltuvuudesta ei testin perusteella voida tehdä päätelmiä (esim. oikeat työkoirat eivät yleensä pärjää tuossa kokeessa ylimmille sijoille).

Jos mietitään Lumesta ja sen mahdollisuuksia olla pätevä poropaimen ja poro-/piha(?)vahti, niin ominaisuuksia täytyy tarkastella vain ajatuksen tasolla, sillä mahdollisuutta viedä sitä kokeiluun oikeaan porotyöhön ei ole. Millaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia sitten pätevällä koiralla pitäisi olla? Pitäisi kai olla nopsa, ketterä, kestävä ja kulkea kätevästi lumihangessakin -> onnistuu. Pitäisi olla positiivisesti kiinnostunut poroista (naapurin edesmennyttä lemmikkiporoa ainakin haikailtiin aina ohi kulkiessa), kuuliainen omistajalleen (korvat ovat säilyneet erinomaisesti ainakin riistaa kohdatessa sekä lammaspaimennuskokeilussa) eikä saisi lannistua uhittelevistakaan poroista (tästä ei kokemusta, jonkin pehmeyttä kyllä on, mutta se ei kaikissa tilanteissa tule esiin). Pitäisi estää vieraiden ihmisten/muiden eläinten tulo porotokan luo/pihapiiriin, tai ainakin ilmoittaa siitä -> purevaksi vahdiksi tuosta ei ole, mutta pihaan tulevat ihmiset ainakin haukuttaisiin vakuuttavasti.

"Lapinkoiran tulisi olla rauhallinen ja ystävällinen." -> Rauhallisuutta tässä korostetaan, joten taitaa tavoiteltu rauhallisuus olla enemmän Allun kuin Lumeksen luokkaa. Epäystävällistä Lumeksesta taas ei saa millään, joten tämä menee kyllä ihan kohdilleen. "Ihmistä kohtaan lapinkoira on nöyrä. Se voi olla hieman pidättyväinen, mutta ei arka" -> Sivistyssanakirjan mukaan nöyrä tarkoittaa "alistuvainen, tottelevainen, kuuliainen, taipuisa, alamainen". Ehkä tämä on nyt sitten sitä rotumääritelmässä peräänkuulutettua uskollisuutta, sillä noita nöyrän luonnekuvauksia kokonaisuudessaan ei Lumes kyllä juurikaan ole muille kuin minulle. Lisäksi se ei ole puhtaasti alistuvainen, se kyllä esittää helposti alistuvaa, mutta on harvoin sitä oikeasti. Pidättyväistä tai arkaa Lumeksesta ei saa tekemälläkään. "Liiallinen terävyys ja räyhääminen eivät missään nimessä kuulu lapinkoiran olemukseen." -> No noita nyt viimeisenä tarvitsee Lumeksen kanssa pelätä...  "Paimenkoiralle ominaista on halu toimia yhteistyössä ihmisen kanssa. Kehässä tämä ilmenee koiran taipumuksena ottaa kontaktia omistajaansa niin, ettei koiran huomio ole jatkuvasti keskittynyt ulkopuolisiin." -> Yhdessä toimii mielellään kyllä, mutta kontaktista ei kyllä nykypäivänä enää voi sanoa, mikä osuus on opittua ja mikä luontaista.

Luonnejutut on aina mielenkiintoisia pohtia, varsinkin jos miettii koiralle jalostuskäyttöä, mikä tosin Lumeksen tapauksessa on aika epätodennäköistä omien ja suvun terveystulosten yhteenvedon perusteella, mutta tasapainotusta tulisi nartulla olla ainakin rauhallisuudessa, jottei ihan liian hulivilipentuja tulisi. Tietysti sekin on aina miettimisen arvoista, että vaikka koira fyysisesti olisikin terve, niin onko se myös luonteeltaan sellainen, että sillä on annettavaa, parannettavaa rodulle. Omista koiristani jos valitsisin, niin suvunjatkaja olisi ehdottomasti Allu (niin veikeä ja ihana veikkonen kun Lumes onkin, niin Allu vain on paljon vakaampi ja tasaisempi luonteeltaan. Lumes on vähän sellainen tuuliviiri, että sillä on sata asiaa mielessä yhtä aikaa (mutta hieno keskittymiskyky kyllä silti!), Allu taas on paljon suoraviivaisempi toimissaan.), siinä on enemmän sitä jotakin...oikeaa...

Koska luonne ei ole se helpoin puoli arvioida koirasta, ja koiranomistajan itsensä arvio on aina vähintäänkin puolueellinen, tulisi jokaisesta jalostukseen käytetystä koirasta olla olemassa myös jotain virallista faktaa. Tämän vuoksi luonnetesti ja MH (luonnekuvaus) ovat hyviä olemassa, niihin kun voi mennä täysin kouluttamattomankin koiran kanssa  Näyttelyt, vaikka sinänsä aika "turhuutta" ovatkin, kertovat myös luonteesta edes hiukan, sillä jos koiralla on useita, menestyneitä näyttelykäyntejä takanaan, niin ei se ainakaan ihan arkajalka ja superaggressivinen ole. Sitten on tietenkin tarjolla lukuisia eri harrastuslajeja, jotka laajentavat entisestään näkemystä koiran luonteesta ja ominaisuuksista, ja osalla koirista tuovat esille myös rodunomaisia taipumuksia (tai sen, ettei niitä ole). Tosin ne, joita harrastukset eivät kiinnosta, puolustelevat tuloksettomien koirien jalostuskäyttöä argumentilla "tittelit eivät periydy". Eivät ne tittelit toki periydykään, mutta ominaisuudet, joilla tittelit on hankittu, kyllä periytyvät. Onhan se totta, että joissakin (ei todellakaan kaikissa) lajeissa hyvä kouluttaja saa huonommallekin koiralle tuloksia aikaan, mutta on sitä aika turha kaikkiin yleistää. Monet sanovat, että kyllä heidän koirissaan olisi potentiaalia vaikka mihin, mutta kun eivät itse vain ole kiinnostuneet harrastamaan, niin on jäänyt osoitukset kyvyistä hankkimatta. Saattaahan se toki ollakin, mutta saattaa olla, että ei, faktaa kun ei ole saatavilla ja mutu on hankala asia koirien kasvatuksessa. On myös ristiriitaista väittää, että samalla kun pärjänneiden koirien takana on vain taitava omistaja, niin kuitenkin samaan aikaan tuloksettomien koirien tuloksettomuus on vain omistajien innottumuuden syy.

Se päätavoite, joka koirien kasvattamissa on niin harmittavan usein hukassa, one se, että rodunomaisellakin rotukoiralla voi, ja pitäisi, olla terve sielu terveessä ruumiissa.