Tai ehkä sittenkin vain sitä yhtä yksilöä. Tai ehkä sittenkin vain sen omistajaa. Tai ehkä mä sittenkin kaikkein eniten vihaan itseäni, koska olen niin saamarin tunari, etten saanut sitä belgiä, jolla jumaliste sentään roikkui narukin perässä, riittävän nopeasti pois Lumeksen kimpusta.

Kun vihdoinkin sain Lumeksen, joka yritti belgiä pakoon se niskassaan roikkuen, kiinni ja pidettyä rumia sanoja keuhkot tyhjiksi karjuttuani belgin pois tulemasta uudelleen Lumeksen päälle, ja todettuani sen ainakin päällisin puolin olevan ehjä, purskahdin itkuun säikähdyksestä, järkytyksestä ja helpotuksesta.

Belgin omistaja oli kyllä oikein asiallinen ja tuli pahoittelemaan ja sanomaan perinteiset "ei se koskaan ennen eikä se kyllä ole vihainenkaan", jotka ehkä tässä tapauksessa ihan totta olivatkin, mutta se ei poista sitä katkeruutta, että mun kiltin ja herkän koirani kimppuun käytiin tuosta vaan kesken agilityradan.

Ei se mitään, jos kyseessä olisi ollut Allu, se olisi antanut samalla mitalla takaisin ja unohtanut koko välikohtauksen viidessä sekunnissa (kuten minäkin). Se mua eniten surettaa ja harmittaa, että tilanteeseen joutui Lumes, jota nimenomaan olen yrittänyt varjella kaikilta huonoilta kokemuksilta, jotta se säilyisi tuollaisena hyväntahtoisena höppänänä, mikä tähän asti on ollut, eikä alkaisi murehtimaan maailmaa, kuten helposti voi käydä. Siksi tuo oli itsellenikin niin paljon kovempi paikka kuin koskaan Allun kanssa.

Ps. En mä oikeasti vihaa (muuta kuin omaa tunarointiani) ja vahinkohan se oli, eli en muistele pahalla enkä pelkää mennä uudelleen, vaikka sama koira olisikin paikalla, mutta toivon hartaasti, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta ikinä, kun mikään koira Lumeksen päälle käy, koska useamman kerran toistuessaan se ihan tosissaan saisi Lumeksen epävarmaksi.