Ole tarkkana, mitä vahvistat

Monille lienee jo tuttua se, miten ei kannata käyttäytyä pennun kanssa toisten koirien ohitustilanteissa = vetää oman koiran naru lyhyemmälle, jotta saisi hallittua sen. Tuttua se oli itsellenikin, joten Lumeksen kanssa homma opeteltiinkin ihan eri tyyliin toimivaksi. Enpä vain osannut yleistää tuon huonon opetustavan koskevan myös ihmisten ohituksia, joitten pitäisi siis muutenkin olla ihan "peace of cake", joten sitä saa mitä vahvistaa...

25.10.2009
"Oon harrastanut tässä viime päivät itsetutkiskelua ja tullut siihen tulokseen, että vähänkö olen hyvä kouluttaja. (not) Oon nimittäin saanut sosiaalisen ja avoimen pennun oppimaan, että ihmiset on epäilyttäviä... Tähän tulokseen oon nyt tullut, että itse oon aiheuttanut tuon Lumeksen haukahteluongelman, kun sen ollessa pieni kiristin remmiä aina ihmisiä ohittaessa, ettei Lumes olisi mennyt niiden luo, se kun tykkää ihmisistä ihan hirveesti. Pikkuherra vaan näköjään yhdisti asiat siten, että remmin kiristyminen on merkki mun jännittymisestä ja alkoi itsekin jännittyä ja pitää ihmisiä epäilyttävinä, kun luulee mun aina olevan varautunut niissä kohdin. Jee. Asiaa ei auttanut yhtään, että oon tiukasti kieltämällä yrittänyt kitkeä haukahtelua pois ja väliin ottanut kuonosta kiinni tms. Koko ajan on vaan pahentunut.

Nyt oon sitten pari viikkoa yrittänyt olla iloinen ja kannustava aina lenkillä, kun ihmisiä tulee vastaan. Vielä ei näy haukahtelun vähentymistä, mutta iloisilla, moneen kertaan toistetuilla "mennään" ja "sivumpaan" kehoituksilla haukahtelee sille juuri ohitettavalle vähemmän ja joskus ei ollenkaan. Toinen vaihtoehto olisi hokea kokoajan "lopetalopetalopeta", silloin on hiljaa, mutta heti jos lopettaa lopettamisen sanomisen, haukahtaa. Että iloisuudella tässä varmaan yritetään mennä muutama viikko ja katsoa, josko helpottaisi haukahtelu."

Nykyään tuota ongelmaa ei enää ole. Se meni silloin aikanaan muutamassa viikossa ohi nameilla ja positiivisella asenteella. Hienosti sanottuna sain siis Lumeksen vastaehdollistettua siihen, että ne vastaantulevat kävelijät ei olekaan huono juttu vaan tosi kivoja, kun emäntäkin muuttuu niistä iloiseksi. Joskus satunnaisesti se saattaa vieläkin kerran jollekin haukahtaa, mutta se on silloin enemmän sellainen huomio-haukahdus, jonka jälkeen vilkaisee mua tilanteen tarkistamiseksi.

Ja jos jollain muuten on arki koiran kanssa liian helppoa, niin tutustu ongelmakoiran valmistusoppaaseen. Kohta riittää ohjelmaa enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi.

Moni on myös varmaan kuullut/lukenut sen ohjeen, että kulkiessa koiran kanssa metsässä, pitää mennä koiraa piiloon, niin se oppii seuraamaan omistajaansa, ettei tämä ehtisi piiloon. Tämähän toimii siis käytännössä niin, että päästetään koira irti, katsellaan, kun se katoaa maastoon ja sitten vaihdetaan suuntaan/piiloudutaan, ja odotellaan koiran tulevan huolestuneena takaisin. Ei toiminut ainakaan Allulla. Ja kuinkahan pian sen koiran pitäisi huomata omistajan kadonneen, jos ja kun ei ole enää näköetäisyydellä omistajaan? Kuinka pitkään omistaja odottelee koiraansa, jonka sijaintia ei siis tiedä, ennen kuin huolestuu ja alkaa huudella sitä tulemaan? Arempi koira, tai oikein laumasidonnainen, voi oppiakin, että "hui - omistaja katoaa, apua", saksanpaimeneeni se toimi hyvin, mutta entä ne muut, itsenäiset koirat, onko niiden mielipide enemmänkin "omistaja katoaa - so what, kyllä mä sen löydän/pärjään kyllä yksinkin"? Allulla ainakin oli.

Älä ole tylsä!

Miksi koiraa kiinnostaisi apaattisena perässään löntystelevä (tai ehkä jopa samanaikaisesti kännykkään puhuva) omistaja? No ei miksikään. Meillä vahvistetaan kiinnostusta, tarkkailtavuutta ja mukana pysymistä mm. seuraavin keinoin.

Koirien vilkaistessa suuntaani, vaihdan usein samantien kulkureittiäni, jolloin seurailemiseni on paljon mielenkiintoisempaa. Jos tarkoituksenani on kulkea eri reitille, minne koirat ovat menossa, pysähdyn ja odotan niiden vilkaisevan olinpaikkaani, jolloin käännyn haluamalleni polulle. Koirat luonnollisesti juoksevat perään "ai me mennäänkin sinne suuntaan".

Toisinaan kutsun ne luokse, joskus katseesta, joskus vaikka koirien ollessa täydessä juoksuvauhdissa päinvastaiseen suuntaan. Välillä saa namipalkkaa, välillä ei. Oletusarvona on, että ne tulevat luo samantien reippaalla vauhdilla. Jos eivät, en kolmatta kertaa nätisti kutsu. Usein vain nopeammin tullut saa namin.

Teetän koirilla erilaisia tehtäviä, kuten isoille kiville hyppimistä...

..ja palkkaan myös oma-aloitteisista suorituksista, kuten vesistöissä lotraamisesta.

Hepuloinneista kehutaan suuresti, eipä niitä tosin ilman posiviista kommentointia pysty katsomaankaan. Tässä juostaan vetistä metsäojaa eestaas ja mennään vauhdilla puunrunkojen yli ja ali.

Koirien tulee myös pyydettäessä pysähtyä odottamaan, olivatpa ne sitten lähellä tai kauempana. Uuden lähtöluvan voi saada vaikka samantien - tai vasta ehtiessäni itse viereen.