Löysin netistä hyvän artikkelin viettien käyttämisestä koirankoulutuksessa, lopussa oli myös selvennystä eri luonnetermeihin. Kopioin tähän muutaman kohdan, joiden sanomaa olenkin jo Lumeksen kanssa koittanut tavoitella. Pääsivu ja muut artikkelit löytyvät Kamuteamin sivuilta, kirjoittanut Birgit Johansson.

"Tottelevaisuuskoulutus ravinnon avulla vaatii osaavaa kouluttajaa, koska syömisellä on rauhoittava vaikutus, eikä yleensä kestäkään kauaa kun ”puhtia” tarvitsee lisätä pakotteiden avulla (poikkeus-tapauksia, ahneita koiria, lukuun ottamatta). Kuitenkin, jos koira ei ole muusta kiinnostunut, viettiä voi nostattaa tai kasvattaa myös ravinnolla, mutta koulutusta täytyy viedä samalla idealla eteenpäin kuin saalisvietillä koulutettaessa. Toisin sanoen makupaloja käytetään kuin saalista, ja koiran tulee olla aktiivinen saadakseen sen. Koulutuksissa koiran tulee mieluummin tavoittaa makupala ”lennosta”, seuraamisessa esim. se ”puhalletaan”/pudotetaan suusta, tai jos se on kädessä, nakataan sitä hieman ilman kautta koulutustilanteeseen sopivalla tavalla. Jatkuvasti makupalan kädestä suoraan suuhun syöttäminen ei pahemmin koiran aktiivisuutta nostata."

Täsmällisyyttä hakevissa harjoituksissa, kuten perusasennossa ja eteentulossa, annan namit suoraan kädestä suuhun, tosin niissäkin aina sen viimeisen heitän maahan, jolloin liike näin päättyy luonnollisesti. Kun osaaminen muutenkin varmistuu enemmän, niin esim. seuraamisessa palkka kyllä saa lentää eikä tulla suuhun tökättynä. Joissain liikkeissä taas tietynlainen passiivisuus, alhainen viettitaso, on hyväksi, paikkamakuussa esim. saa näin rauhallisen mielentilan aikaan. Agilityssakin osaan telineistä voi opettaa huolellisuuden ensin ruuan avulla ja myöhemmin hakea lisää vauhtia.

Namin saalistamisen voi tehdä myös siten, kuten Marjaleena Hituri kertoi kurssilla, jolla Allun kanssa kävin, että kehuessaan koiraa samalla perääntyy ja koira joutuu metrin-pari tavoittelemaan namia kädestä. Hän ei suositellut maahan heittämistä, ettei koira jossain vaiheessa ala muutenkin vain etsiä nameja maasta, mutta mielestäni se on vain koulutuskysymys.

"Kun on tarkoituksena kouluttaa koira saalisviettiä hyödyntäen,alku-harjoituksissa ohjaaja pelkästään leikkii koulutuskentällä saalis-leikkejä koiran kanssa, jotka koiran iästä riippumatta, aloitetaan aina lyhyillä harjoituskerroilla. Mentäessä pennun/nuoren koiran kanssa johonkin toiselle, uudelle kentälle, palataan taas muutamia kertoja lyhyisiin harjoituksiin. Näin varmistetaan se, ettei koiran kiinnostus leikkiin loppuisi kesken eri ympäristöissä, esim. uudellakaan kentällä (jolloin koiralla ei ole aiemmin opitun tutun leikkiympäristön herättämää virettä).

Harjoituksissa (myöhemminkin) tulee aina pyrkiä siihen, että sen päättyessä koiralla on vielä energiaa ja haluja jäljellä. Sen tulisi olla leikin/treenin loppuessa vielä innoissaan, eli sitä ei väsytetä kyllästymiseen asti. Eli edetään aina ko. koiran mukaan. Koiran ohjaajan ei pidä muodostaa leikistä itselleen pakonomaista tarvetta leikkimiseen, vaan homma toimii koiran ehdoilla."

"kun pentu hieman varttuu n. kolmikuiseksi, sen kanssa on hyvä leikkiä vain tarkoitukseen sopivassa paikassa, tottelevaisuuskentällä tms, jolloin jo paikka muodostuu pennulle viettiärsykkeeksi."

Nämä ovat nimenomaan tarkoitus ja tavoite sillä, että menen tokoharkkoihin vain leikkimään Lumeksen kanssa, se ehdollistuu siihen, että kentällä tehdään aina jotain kivaa. Pitäisi vain käydä monilla eri koulutuskentillä vaikka ihan vaan yksinkin, jottei ehdollistuminen tapahdu vain tuohon yhdelle kentälle.

Samalla idealla laitan kotona ennen vetoleikkejä Lumekselle kaulaan tietyn pannan, jota ei käytetä muissa tilanteissa. Tässä tarkoituksena, että Lumes yhdistää pannan leikkimiseen, jolloin lopulta pelkkä panta saa viettitason (innokkuus, aktiivisuus) nousemaan ja sitä hyödynnetään koulutuksessa. Aina tietenkin on se saalis(veto)leikki mukana jossain vaiheessa.

Koulutusleikeissä käyttämäni lelut ja patukat eivät ole muutoin Lumeksen saatavilla, jotta mielenkiinto niihin olisi mahdollisimman suuri.

Saman kirjoittajan toisesta artikkelista löytyi juuri se vetoleikkityyli, jonka jälkikurssin kouluttajakin näytti mulle Lumeksen kanssa, samoin kuin aiemmin Allun kanssa tokokurssilla Hituri. Jos koira ei itse tule tarjoamaan lelua uuteen leikkiin, houkuttelua mieluummin se olisi hyvä pitää leikkihetkissä narussa, josta sen saa avustettua luokse.

"Koiran saadessa useita kertoja voittaa esine, alkaa se itse yleensä olemaan ohjaajan luona leikkiessään esineellä. Tällöin ohjaaja ottaa ”lennosta” esineestä kiinni ja hieman taistelee ja koira saa taas vetämällä voittaa. Tätä koiran ”voittoa” tehostetaan ja vahvistetaan vielä siten että ohjaaja myötäilee koiran vetämistä vastustaen, mutta kuitenkin menemällä sen mukaan, ohjaaja siis antaa koiran vetää itseäänkin, ennen kuin päästää esineen luistamaan kädestään.

Todennäköisesti, jos leikki on sujunut oikein, koira alkaa tarjoamaan esinettä ohjaajalle saadakseen taistella lisää. Ohjaaja voi, koiran tarjotessa esinettä, hieman välillä työntää koiraa poispäin (esine on siis koiralla), jolloin sen halu leikkimiseen ja ohjaajan luona olemiseen entisestään kasvaa."