Lumeksella on tapana lenkillä noukkia mukaansa vähän kaikenlaista, käpyjä, roskia, oksia jne. Kantaa niitä mukanaan pienen hetken ja sit tiputtaa takas maahan. Kerran löytyikin niin hieno puunpalanen, jota ei voinutkaan vain jättää jonnekin vaan sitä kannettiin mukana niin kauan kun jaksoi. Leukojen väsyttyä Lumes meni ojaan risukkoon, kaivoi kuopan ja pudotti palasen sinne, seuraavana päivänä otti uudelleen mukaansa ja kantoi ylpeänä kotiin asti.

Ennen töihinlähtöä järjestän vieläkin Lumekselle touhuilua pariksi-kolmeksi tunniksi, että jaksaa sitten lepäillä yksikseen. Tuossa yhtenä päivänä kokeilin ensikertaa laittaa sanomalehden sivujen väliin nameja, ne olisi saanut syötyä joko käännellen kuonolla sivuja tai repimällä koko höskän. Lumes ei innostunut ollenkaan tästä, vaikka näki, kun laittelin ruokaa ja annoin se vielä haistella niitä ennen sivujen kiinnikääntämistä. Allukaan ei kyllä tuosta sanomalehtijutusta ole innostunut, vaikka kaikkea muuta repiikin, joten ehkä nää koirat on vaan niin sivistyneitä, etteivät tahdo kirjallisia tuotoksia tuhota.

Lumes tulee usein syliin lelujen ja luiden kanssa, myös Allun lähelle tupataan aina kun mahdollista, usein luita syödäänkin kylkikyljessä, vaikka Allu enemmän arvostaisikin omaa rauhaa.