Mulla on ollut koirien kanssa tässä sellainen suunnilleen kolmen kuukauden tauko tokotreeneistä, alkoi pakollisena töiden painottuessa alkukesästä iltaan  (ja mua harmitti suuresti) ja jatkui sitten ihan vapaaehtoisena toisenkin kuukauden (miten ihanaa, ettei ollut "pakko" mennä minnekään) ja tämä kolmas meni ajanpuutteen piikkiin (olisin halunnut jo käydä taas, mutta ei jaksanut ja ehtinyt talorempan keskeltä).

Mielenkiintoista tässä tauossa on se, että mä yllättäen sain mielenrauhan. Mulla on koko ajan Lumeksen kanssa ollut asetettuna tavoitteet kisaamisesta ja edistymisestä ja se on osin tuonut paineita harrastamiseen, vaikka mukavaa puuhailua onkin. Vielä keväällä mun ajatuksissa oli pakko saada Lumes syksyyn kisakuntoon tokoon ja agiin ja tuntui ihan hirveeltä, kun ei päässytkään sitten töiden takia enää kahdesti viikossa tokotreeneihin.

Toisin kuin olin ajatellut, tauko teki tosi hyvää! Mä pääsin irti koepakkosuunnitelmistani ja tekemisestä tuli rennompaa, vaikka toisaalta olen kyllä edelleenkin yhtä tarkka kaiken oikeellisuudesta, mutta ei tarvitse tähdätä enää tiettyyn aikaa, jolloin pitäisi olla valmis ja sitä mukaa voi treenata vähän vähemmän. Myönnetään tässä välissä myös se, että mulle on ollut kisaamaan pääsy niin tärkeää (kun jäi Allun kanssa hommat liikaa kesken, niin Lumeksen piti paikata se puoli), että vielä keväällä olisin ollut erittäin suuresti pettynyt, jos kisauraa Lumeksen kanssa ei tulisikaan, en halunnut "pelkkää seurakoiraa" ja treenaaminen ilman tavoitteita on tylsää. Paranin tästäkin kesän aikana, leppoisa arki on sekin täysin mukavaa koiranomistamista. Tämä taitaa ollakin olla oikein edistyksellinen kesä itseoppimisen suhteen!

Tänään käytiin siis ensimmäistä kertaa aikoihin ihan treeneissä asti, onhan me kotona opiskeltu ja osattu, mutta vähän jännitti Lumeksen puolesta, kuinka paljon se intoilee näin pitkän ajan jälkeen toisia koiria (vaikka lenkeillä onkin kyllä erittäin asiallinen). Vielä mitä, Lumes oli kuin ei mitään taukoa olisi ollutkaan, itseasiassa se oli edistynyt tauolla paljon enemmän mitä osa koko kesän treenanneista, ja oli itse rauhallisuus, se jopa makasi auton vieressä ihan hiljaa touhutessani Allun kanssa! Ennen se on aina ollut auton takakontissa (väärinkäsityksien välttämiseksi kerrottakoon, että viistoperäauton avoimessa kontissa, josta hattuhylly on poistettu ja on siten kuin farmarin takakontti), koska siellä on hiljaa, mutta vau, se oli narussa yksinkin hiljaa! On se vaan niin mahtava pieni koiruus!

Kyllähän se tiedetään, että tauko tekee aina hyvää, aivot käsittelee asioita jne. Olin vain pelännyt Lumeksen ottavan häiriötä, jos en käy ahkerasti yhteistreeneissä, mutta täytyy nyt uskoa, että se osaa käyttäytyä asiallisesti vuoden yhteistreenailun jäljiltä eikä tarvitse enää niin tiheää käyntiä siellä vaan vähempikin riittää. Helpottaakin kyllä elämää suuresti, että riittää vaikka kerta tai pari kuukaudessa 100 kilsaa ajella eikä kahdesti viikossa.

Mä vaan oon niin iloinen nyt tästä kaikesta edistyksestä!

Tokotreeneissä mua vaan surettaa/harmittaa joidenkin toisten puolesta. Treenithän on vapaamuotoiset ja siellä käy yhtä aikaa kaikki aloitteilijoista ylemmissä luokissa kisaajiin, mutta paikalla on aina myös vetäjä/kouluttaja, joka neuvoo niitä, jotka sen neuvoja ottaa vastaan, ja ne yleensä on nämä aloittelijat, kokeneemmilla on jo omat mielipiteet ja kuviot koiriensa koulutuksesta (näin myös mulla ja jos tarvin neuvoa, kysyn niiltä erivoi-luokissa kisaajilta). Harmillista vetäjän ohjeistuksissa vain on se, että ovat ns. vanhaa tyyliä, ja sillä ei monien koirien kanssa pitkälle pötki.

Surullista nähdä ennen iloisesti ja innokkaasti tekevien koirien muuttuvan haluttomiksi ja kokevan koulutuksen epämieluisana, kun "niiltä aletaan vaatimaan" ja tämähän tehdään tietenkin otteita koventamalla. Kyllähän se koira pelostakin tekee, mutta palkkion eteen tekeminen olisi ehkä hiukkasen motivoivampaa. Kyllähän osaamista täytyy myös vaatia, mutta ei niin, että koiralta katoaa ilo koko hommaan.

Eipä ne koirat kyllä juurikaan sitten taidoissaan edisty pelkillä noilla metodeilla, yksikin treenaa ohjaajansa kanssa kohta kolmatta vuotta samoja asioita eikä koira vieläkään osaa (tai "osaa"), esim. luoksetulossa eteen istumaan ohjaaja on koko tämän ajan laittanut kädet mahan päälle lelu/nami nyrkin sisällä. Toisaalta täytyy ihailla sitä sitkeyttä, millä hän jaksaa vuodesta toiseen käyttää samoja, toimimattomia metodeja, useimmilla kun taitaa olla niin päin, että jos jollain tyylillä ei koira viikossa osaa niin kokeillaan jo toista.

Joskus olen uusille kävijöille käynyt selittämässä paremmat opastukset, mutta vetäjä tulee melkein heti perässä kuuntelemaan, mitä niille sanon ja sepittää tyhjäksi mun ohjeet ja painottaa vaan omiensa paremmuutta.