Lumeksen kanssa ei juurikaan ole ollut ongelmia toisten koirien ohituksissa, eipä sen kanssa oikeastaan ole ollut varsinaisia ongelmia yhtään missään, mutta olen silti halunnut varmistaa hyvää ohituskäytöstä ja muitakin eläin-/ihmiskohtaamisia, jottei ongelmia koskaan tulisikaan ja vapaanapitokin olisi mahdollisimman huoletonta.

Alun kokeilujen jälkeen olen luottanut kohtaamis- ja ohitustilanteiden opettelussa  nameihin ja iloiseen mieleen (sekä osin myös vallattomuuden sallimiseen), niillä haluamaani tulokseen on päästy oikein mukavasti. Kyse on namien kanssa kuitenkin vain opetusvaiheesta, vuositolkulla jatkuvaa namien mukana kanniskelua en ymmärrä, tarkoitus kun nimenomaan on vain opettaa tietty käyttäytymismalli namien avulla eikä tehdä siitä ikuisesti jatkuvaa tapaa, jota ilman ei lenkeistä selviä. Toki itsekin otan usein edelleen mukaan lenkille jotain namintapaista hätävaraksi (hankala ohitus, uuden eläimen kohtaaminen tms.), satunnaispalkkioksi hyvästä ohituksesta sekä vapaana ollessa luoksetuloista, ja toisinaan Lumes kohtaamisissa/ohituksessa itse pyytää namia (vilkuilee mua) "kato, joku tulee, silloinhan saa namia, eikö niin ".

Negatiivistakin palautetta (kielto, rankaisu, narun lyhentäminen, vesisuihku yms.) kokeilin alkuun siihen yksittäisiin haukahteluihin, mutta se tyyli ei soveltunut Lumekselle laisinkaan ja esim. pentuna narun lyhentäminen ihmisiä tullessa vastaan, sai sen jonkin ajan kuluttua pitämään ko. tilanteita epäilyttävinä ja haukahtelemaan (ei räköttämistä vaan yksittäisiä haukahduksia) vastaantuleville ihmisille (takaa päin ohittavat eivät haitanneet mitään, koska silloin sai olla naru pitkällä), vaikka onkin erittäin avoin ja ihmisystävällinen. Toisaalta se kyllä onkin ihan loogista, että pelkkä epätoivotun käytöksen korjaaminen (esim. se narun lyhentäminen, ettei menisi ihmisten luo) ei toimi, jos ei ole ensin opetettu, minkälaista on se toivottu käytös. Nyt, kun toivotut käytösnormit ovat tiedossa, voin käyttää myös negatiivista palautetta merkiksi käytöksen korjaamiseen toivotunlaiseksi.

Kaikissa kohtaamisissa, oli se kohdattava sitten ihminen tai ihan mikä tahansa eläin, kaava on sama ja tarkoituksena saada aikaan positiivinen mieli kohtaamisiin, eräänlainen ilostuminen näkemästään (jee, kivoja hevosia), mutta olla kuitenkin liikaa kiinnostumatta (katselenpa kuitenkin tästä kauempaa ja jatkan omaan suuntaan enkä lähde perään). Tavallaan siis opetetaan kahta asiaa - kohdattavat ovat kivoja ja siksi ollaan hiljaa ja nätisti (namit ja iloinen kehuminen + juttelu heti huomatessa kohdattavan opettavat tämän) sekä kohdattavien ohittaminen on kivaa eikä niiden luokse kannata mennä (namit ja iloinen kehuminen ohimentäessä opettavat tämän).

Esimerkkejä positiivisen mielleyhtymän saamisesta (tehdään huomaamisesta ja ohittamisesta kiva ja hyvä juttu - ei tarvetta ja halua lähteä perään/käyttäytyä huonosti) negatiivisen (ei saa huomata, kiinnostua eikä mennä perään/käyttäytyä huonosti) sijaan. Lopputuloshan molemmissa on sama koulutuksellisesti, mutta miksi tehdä asia kielloilla kun sen voi tehdä myös kehuilla.

Koirakohtaamiset

• Tavoitteena on siis iloinen ohitus, eli opetusvaiheessa en käyttänyt kieltoja, narusta nykimistä, narun lyhentämistä koiraa vetämällä yms. keinoja, jotka eivät tunnu Lumeksesta mukavalta ja saattavat saada sen pitämään ohitustilanteita ikävinä liittämällä taluttajan epämukavan käytöksen toisiin koiriin.
• Jos hihnaa tarvitsi lyhentää, tein sen pyytämällä Lumesta lähemmäs, jolloin ei tule hihnan kiristymistä, mutta suurimmalta osin Lumes pysyikin ihan itse vieressä nameja syöden, vaikka koiria meni läheltäkin ohi.
• Heti toisen koiran tullessa näköpiiriin aloin jutella iloisesti "katso, mikä koira sieltä tulee, onpa hieno" ja samalla jatkuvalla syötöllä antaa Lumekselle namia suuhun, jotta se ei ehtisi haukahtaa kertaakaan. Koko ohituksen ajan keskityin kokonaan Lumekseen niin tiiviisti, etten aina edes huomannut, mitä rotua ohi kulkenut koira edusti.
• Harvatahtinen yksittäisten namien syöttö ei välttämättä toimi alkuvaiheessa, koira ehtii alkaa ajatella ohitettavaa, joten nameja täytyy tosiaan olla koiran syötävänä ilman taukoja ja siksi käytinkin ns. herkkuliuskoja ja kanakierteitä, eli noin 10cm pituisia littanoita namipaloja, joita mahtui käteen useampi kerralla (ja jotka ovat talvella lapaset kädessäkin helppoja käyttää) ja Lumes sai ohituksen ajan näpsiä niistä paloja niin paljon kuin vain ehti.
• Aluksi Lumes yritti välillä olla syömättä namia ja pudotti sen suustaan, namihan häiritsi sen keskittymistä toiseen koiraan, mutta annoin namin takaisin sille niin monesti, että lopulta söi sen. Jonkin ajan kuluttua Lumes oli sisäistänyt namien syömisen kuuluvan ohituksiin ja ne sujuivatkin hienosti herkutellen, se jopa alkoi itse hakeutua nameille, kun aluksi se piti kutsua syömään niitä.
• Koska koiria tuli lenkeillä vastaan vain harvakseltaan, käytin harjoittelupaikkoina haukkuvapihakoirallisten talojen edustoja, joihin saatoin ihan pysähtyä juttelemaan Lumekselle ja syöttämään nameja. Ehkä se joitain saattoi ärsyttää, mutta olisi talollinen itsekin opettanut koiransa olemaan hiljaa pihalla, silloin mekin olisimme vain kulkeneet ohi. Nyt ne räköttäväkoiraiset pihat olivat oikein oivia harjoittelupaikkoja, mitä lähempänä tietä räköttävä koira tarhassa/ketjussa on, sitä parempi meille. Ja kun ajallisesti puhutaan korkeitaan parista minuutista, niin ihan ok mielestäni tehdäkin näin, ja yllätyksekseni osa koirista lopettikin räköttämisen, kun emme vain kulkeneet ohi, joten opetusta niillekin.
• Ohitusten alkaessa sujua, vähensi Lumes oma-aloitteisesti namien syöntiään, jatkuvalla syötöllä syönnin tahti vaihtui aina vain harvempaan. Mielenkiintoista oli huomata, että nameista tuli eräänlainen turva Lumekselle, jos sitä alkoi haukututtamaan, se haukahtamisen sijaan alkoi ahmia nameja kiivaampaan tahtiin, ja haukkutarpeen helpotettua se taas lopetti nameilun/söi niitä harvemmin.
• Lumeksen kanssa meni sikäli hyvin kivuttomasti namien vähentäminen, kun se teki sen oma-aloitteisesti tarpeen mukaan, mutta mikäli näin ei olisi tapahtunut, olisi niiden antamista täytynyt itse vähitellen alkaa harventamaan.
• Tässä vaiheessa, kun Lumes jo osaa kauniit ohitukset, voin huomauttaa sitä ei toivotusta-käytöksestä, jos se siihen joskus sortuu, ja välittömästi tietenkin taas kehua, kun käytös korjaantuu, esim. hiljenee.
• Nykyään Lumes odottaa reaktiotani nähdessään vastaantulevan koiran, jos alan jutella sille iloisesti, on hiljaa ja sen mielestä kaikki hyvin, mutta jos en huomaa koiraa ja siten olen hiljaa, Lumes haukahtaa. Pihoilla olevista koirista se ei piittaa mitään, olivat ne miten lähellä tietä tahansa, eivätkä vapaana olevina pihoista tielle syöksyvät koiratkaan aiheuta Lumeksessa reaktiota (paitsi positiivisen innostumisen).
• Meillä kauniisti ohi tarkoittaa tällä hetkellä hiljaisuutta, se sijaan fyysinen käytös ei välttämättä aina ole kaikkein kauneinta vielä, koska se ilmentää juuri sitä iloa toisista koirista, jota olen halunnutkin. Ohituksissa Lumeksen täytyy pysyä tiensivussa löysällä narulla ja näin se tekeekin, mutta pihakoirista saa intoutua (positiivisesti siis) ja kiskoa hiukan narussakin sinne suuntaan, ellen muuta sano. Mielestäni on niin mukavaa nähdä Lumeksen olevan suunnattoman iloinen, vaikka toinen koira olisi kuinka vihainen, että annan sen mielelläni vielä olla  hieman vallaton. Tarvittaessa se kuitenkin kulkee nätisti näistäkin ohi, että ongelma intoileminen ei ole.
• Pari kertaa Lumes on vapaana ollessaan kohdannut toisen koiran (vapaana sekin ja onneksi myöskin omistajansa hallinnassa) ja huomannut sen minua ennen mutkan takaa, pysähtynyt, haukahtanut - ja tässä vaiheessa olen kutsunut sen luokse ja kutsua toteltiin molemmilla kerroilla välittömästi.

Samalla metodilla ollaan menty kaikkien muidenkin Lumeksen näkemien eläinten kohdalla, hienoa, että huomaa, mutta se siitä ja matka jatkuu. Kehun aina, kun Lumes huomaa jotain (paitsi tiukoissa paikoissa täytyy kieltää ensin), ja kohteesta riippuen joko kehoitan vain jatkamaan matkaa (esim. kissa) / saatan innostaa sitä hieman lisää (esim. hevoset). Namitusta ei tokikaan tarvitse aina yhtä tiheää ja itse käytän suurimmalta osin sitä muita eläimiä (ihmisiäkin) kohdatessa vain palkitsemiseen (kun Lumes "hylkää" kiinnostuksensa ja kääntyy puoleeni). En väheksy pieniäkään kohteita harjoituskappaleina, tahtoisi Lumes tutustua sitten sammakkoon tai vaikka suureen koppakuoriaiseen, eikä käskyvarastoon kuulu positiivissa kohtaamissa "ei", eikä niissä myöskään nykäistä koiraa narusta mukaan. Kunhan vain Lumeksen kiinnostuessa totean iloisesti "kato, se on sammakko", jolloin Lumes kääntää kiinnostuksensa minuun ja totean matkan jatkuvan. Miksi olla negatiivinen, kun voi olla positiivinen?

Vaikka Lumes kiinnostuu, se osaa unohtaa kiinnostukset ja olla kiinnostumatta, vaikka kiinnostaisi. Täällä meidän uusissa maisemissa koiria riittää ja usein raikuu välillä jostain (eikä niin kaukaakaan) toisten koirien haukku. Lumes lähtisi enemmän kuin mielellään etsimään näitä lajitovereitaan, mutta koska sille on itsestäänselvyys, että niin ei sovi tehdä, se ei yleensä edes kiinnostu äänistä.

Viime syksynä Lumes saattoi vielä lähteä pienen (n.20m) pyrähdyksen pikkulintujen perään, tosin pysähtyi ja tuli takaisin käskystä, mutta enää ei ole sitäkään pientä pahaa. Nykyään se enää vain vilkaisee vierestä lentoon lehahtavia pikkulintuja ja jatkaa vain juoksuaan samaan tahtiin omaan suuntaansa. Muutama viikko sitten aamulenkillä (klo 5-6 välillä) päästin Lumeksen pellolle irti katsottuani, ettei siellä näy mitään. Lumeksen rynnättyä juoksuun, lähti pellon toisesta päästä kurkiparvi äänekkäästi lentoon - pyysin samantien Lumesta pysähtymään, kehuin, ja osoitin toisen suunnan juoksemiselle, jonne Lumes lähtikin kurjet jo unohtaneena.

Toissapäivänä tarkkaavaisuuteni päästiin yllättämään, Lumes juoksenteli edellä ja yhtäkkiä näinkin siellä päin pyöräilijän - missä Lumes? Haisteli rauhassa polun reunaa kuin pyöräilijää ei olisi ollutkaan, mutta kutsuin sen varmuudeksi luokse (ja samalla testasin, tuleekohan tässä tilanteessa) - tuli vauhdilla pyöräilijän ohittaen. Muutaman kerran on kävelijöitä tullut metsässä vastaan Lumeksen ollessa vapaana, eikä Lumes ole osoittanut kiinnostusta lähteä niiden luokse, joskin laitan sen silti aina hihnaan takaisin näön vuoksi, kaikki ihmiset kun eivät pidä vapaina juoksevista koirista, vaikka pysyisivätkin kauempana.

Jokusen kerran metsäillessä umpimetsässä eikä poluilla, on sattunut niin, että Lumes pysähtyy ja haukahtaa - aivan kuten vapaana nähdessään koiran tai ihmisen - , mutta en ole nähnyt mitään liikettä missään/kuullut ääniä. Joka kerta olen sitten huikannut Lumeksen takaisin ja ollaan palattu takaisin tulosuuntaan eikä mentykään sinne, jossa Lumes jotain näki(?). Tiedä sitten, onko siellä ollut luonnoneläimiä vai mitä, mutta ei ole houkutellut ottaa selvääkään, kun jotain siellä kai on Lumeksen reaktiosta (joka onneksi on tuo pysähdys+haukku eikä peräänlähtö) päätellen ollut. On muuten vähän pelottavakin fiilis yksin metsässä kulkiessa, kun koira huomaa jotain ja itse ei, ja sitten miettii, että mitä se koira siellä oikein huomasi...

Kissoja, tai oikeastaan yksi ja sama naapurin kissa, on ulkona ollessamme näkynyt useaan kertaan sekä meidän tontilla että omallansa. Paras kohtaaminen, joka samalla vakuutti edelleen Lumeksen luotettavuudesta, oli alkysyksystä meidän takapihan pikku metsikössä. Harjoiteltiin esine-etsintää (joka meni surkeasti, kun Lumes ei millään meinannut irrota riittävän kauas) ja Lumes kuljeskeli metsikössä etsiskellen jotain tavaraa, itse olin hieman kauempana tarkkailemassa. Kisu kulki jälleen kerran pihamme poikki ja pysähtyi metsikön laitaan ihmettelemään Lumeksen touhuja. Lumes huomasi muutaman metrin päässä olevan kissan ja pysähtyi tuijottamaan sitä, jolloin käskin jatkamaan etsintöjä. Vähän epäilevästi suhtauduin tilanteeseen, että niinköhän Lumes pystyy keskittymään enää etsimiseen, mutta vielä mitä, se jatkoi varvikon haistelua ja välillä vain ohikulkiessaan pikaisesti vilkaisi kissaa (joka edelleen tuijotti Lumeksen kulkua), mutta ei antanut sen häiritä itseään. Olin niin ylpeä ja tyytyväinen tähän käytökseen, ettei harmittanut laisinkaan, vaikkei pääasiallinen harjoitus sujunutkaan niin leikiten, kuten olisin toivonut.

-----

Jos Lumes olisi ainoa koirani tai olisin ulkoiluttanut sitä enemmän yksikseen, olisin pystynyt keskittymään siihen paremmin ja hoitamaan kohtaamiset ilman nameja, mutta kahden asiallisestikin käyttäytyvän koiran kanssa kulkiessa namitus oli helpoin ja toimivin tapa.