Olen kysynyt parilta seuralta, saisiko heidän treeneihinsä tulla kerran treenailemaan paikallamakuuta, kun tarvitsisimme siihen vieraiden koirien seuraa. Ensimmäisessä ensimmäinen kysymys oli, jotta paljonko maksan. En toki ihan ilmaiseksi ollut ajatellutkaan päästä mukaan, mutta kymmenenkin euroa tunnin treeneistä, joissa itsenäisesti teen työt koiran kanssa, on paljon. Toinen seura piti kysymykseni vuoksi ihan hallituksen kokouksen ja päättivät siellä seuran kannan vierailijoihin ja kanta oli "Ei". Jäseneksi he kyllä toivottivat tervetulleiksi ja sitten olisi päässyt vaikka kaikkiin treeneihin mukaan, mutta niiden, jotka eivät jo syksyllä ole ilmoittautuneet hallivuoroille, tulee maksaa treeneistä 5e/kerta. Kalliiksi tulisi sekin. Kaveri sitten vinkkasi, että hovawart-porukka ottaa mielellään muitakin mukaan, sillä on heidänkin koirilleen hyväksi saada vähän uutta häiriötä. Varmistin asian heidän vastaavaltaan ja niinpä me sitten oltiin eilen treenailemassa hoffitokoa, sekä ihmiset että koirat olivat oikein mukavia.

Hoffistit totesivat, että Lumes oli ihan oikean värinen heidän porukkaansa, musta ruskein merkein...

Syyni haluta vieraisiinkin treeneihin mukaan on mikäs muukaan kuin paikkamakuu murheenkryynimme, johon en vanhemman koiran ongelmista huolimatta tajunnut yhtään ottaa oppia vaan saman asian kanssa painitaan nuoremmankin koiran koevalmiudessa. Ennen se kitisi ja vikisi ja käänteli päätään ja oli kiinnostunut ihan kaikesta, vaikka paikoillaan pysyikin. Sitten se oppi pitämään päätään maassa osan aikaa ja kitisi ja vikisi ja oli kiinnostunut kaikesta vähän aiempaa vähemmän, mutta alkoi haistella maata. Nykyään siltä onnistuu jopa 10 minuutin piilopaikallamakuu pään pysyessä koko ajan maassa, mutta tämä siis kotona sisällä. Muualla, nyt talviaikaan lähinnä treenaillaan hallilla, laskee kyllä aika nopsaan pään alas, mutta nostaa sen välillä uudelleen ylös. Viime aikoina on ollut suht rauhallinen, mutta eipä olekaan vieraita koiria ollut vieressä makaamassa (ympärillä juoksemassa kyllä, mutta se ei Lumesta häiritsekään) ja helposti pysyy vaikka miten kauan ollessani piilossakin. Mistä me vaan saatais niitä vieraita koiria niin paljon, kun sitä vieraskoiratreeniä pitäis saada hyvinkin paljon?

Aiemmin käyttämäni etupalkan olen nyt ottanut takaisin, vaikka ei se kyllä kitinää poista. Pitäisi kai kehitellä jotain nakkikastiketta ja raakaa jauhelihaa herkullisempaa, suurimmalla osalla vikisijöistä kun etupalkan kuitenkin pitäisi auttaa. Tosin Lumeshan ei siis vikise mun perääni vaan niille vieressä makaaville koirille (kun ne olis niin kivoja kavereita). Voimakkaalle kieltolinjalle en paikallamakuun suhteen uskalla (enkä näe hyötyä) lähteä, sillä se tuo useimmiten mukanaan vain epävarmuuden koiralle (ja siitä taas sitten saattaa seurata se, ettei enää pysykään paikoillaan ja sitä en todellakaan halua).

Eilen oli yksin rauhallinen ja kävin piilossakin välillä. Sitten yhden hoffin vieressä jo hieman tuli kitinää ja nenäkin kävi maassa haistelumielessä. Rivimakuussa kahden hoffin välissä kitisi jo enemmän ja oli ihan liian innokas.

Ei etu- eikä takapalkka, vaan agilitykilpailuissa sijoittumisesta voitettu Haisuli-lasipallo pimeässä.

Luoksetulon pysäytyksen ongelmista olen kertonut joskus aikaisemminkin, mutta kerrataanpas, mitä kaikkea on tullut kokeiltua. Niin ja muuten, vaikka kokeiltu on siis useampaa metodia, niin en ole tokikaan vaihtanut yhdestä suinpäin toiseen, jos joku tyyli ei heti toimi, vaan ihan hyvän aikaa on jokaista testailtu.

• Pysäytyksenhän piti alunperin olla ihan selvä nakki. Otetaan koira, jätetään se istumaan, poistutaan parinkymmenenmetrin päähän ja kutsutaan, sanotaan pysäytyskäsky (joka siis toimii sekä liikkeestä seisomisessa että vapaana metsässä) ja koira pysäh... lyö maate. Mitä ihmettä? Sama toistuu jokaisella tokoluoksetulokerralla, jolla käytetään pysäytyskäskyä, koira lyö sujuvasti maate, ja myöhemmässä vaiheessa ei tee enää edes sitä vaan hienoisen rytminmuutoksen kera karauttaa suoraan sivulle nättiin perusasentoon. Jos vartaloavulla yritän auttaa pysähtymistä, lyö vain entistä varmemmin maate. Se siitä varmasta seisomaanpysäytyskäskystä sitten, mutta on sillä sentään varma perusasentoontulo.
• No takapalkkahan toimii varmasti, jatketaan sillä siis. Tehdään alustukset huolella ja koira oppii ryntäämään takapalkalle syömään/leikkimään sekä kesken vauhdin pysähtymään ja jälleen ryntäämään takapalkalle. Tämähän näyttää hyvältä. Sitten siinä jotenkin vain kävi niin, että koiran mielestä olikin aika turhaa lähteä liikkeelle, kun se palkka kerta on paikallaan istuessa paljon lähempänä, joten alkoi vaatia kaksoiskäskyn lähteäkseen tulemaan luokse. Siinä vaiheessa muistin läpijuoksutusten tärkeyden ja ei kun niitä ottamaan, ja johan alkoi lyyti kirjoittamaan eli koira tulemaan luokse heti taas ensimmäisestä käskystä (josta sai vapautuksen sille samalle palkalle). Nytpä sitten kävi niin, että pysähtyminen ei enää onnistunut. Se on joko tai, odotellaan palkkaa istumassa tai tullaan luokse loppuun asti, jos pysähdytään, niin pysähdytään hiiitaasti. Silleen, että puoliksi liikutaan ja puoliksi pysähdytään. Keskiverrosti koiran mielestä siis ihan hyvä?
• Pallon heittäminen, silläpä saisi säpäkkyyttä pysähdyksiin! Paitsi ettei koira pysähtynyt vaan teki laajan kurvauksen pallon perään, ja pelkästä heittoliikkeestä se ei ymmärtänyt yhtään mitään, kun kyllähän jokainen fiksu koira tietää, ettei tyhjästä kädestä mitään lelua lentoon taiota. Ehkä jos pallon heittäisi suoraan koiran jalkoihin, niin se pysähtyisi nopsaan.
• Jos ei takapalkka, niin entäs etupalkka ohjaajan takana? Hei joo, tää toimii! Koira tulee heti vauhdilla ja pysähtyy aika hienosti käskystä (=yleinen asioidentekemisenlopettamiskielto). Läpijuoksuilla sen ei tarvi tulla perusasentoon vaan saa mennä suoraan etupalkalle, pysähdyksistä palkataan heittämällä koiralle toinen lelu/nami. Sellainen pieni ongelma vain, että etupalkalla liikkeellelähtö toimii vaan tietyllä käskyllä ja se käsky sattuu olemaan kaksisanainen, kun taas kokeissa käskyn tulisi olla yksisanainen. Mitäs tehdään? No tietty yhdistetään ne kaksi sanaa yhdeksi uudeksi sanaksi, jonka koira oppikin ymmärtämään nopsaan naamansa edessä olevan ruokansa kanssa, mutta pitkästä matkasta ei enää olekaan aivan varma luoksetuloluvasta, joten vaati tuplakäskytyksen. Että siinä meni sitten sekin. Tämän lyhemmän käskyn treenailua ollaan kuitenkin jatkettu, kun vaikuttaa silti lupaavimmalta tavalta ja nykyään kotona jo tuleekin lähes aina ensimmäisestä, treeneissä joskus empii (kuten eilen pari ensimmäistä kertaa, pari seuraavaa taas oli hyvinkin säpsäkällä lähdöllä). Pysäytyksiä olen ajatellut ottaa mukaan vasta liikkeellelähdön ollessa varmaa heti ensimmäisestä kutsusta.

Näitten moninaisten koulutuskokeilujen jälkeen kokeiltiin jokunen viikko sitten vielä yhdellä, ihan uudella tyylillä luoksetulon pysäytystä. Tai uusi ja uusi, kahden vanhan yhdistelmä se oli, eli käytetään takapalkkaa JA etupalkkaa. Siis yhdessä. Siis yhtäaikaa. Siis palkka takana ja palkka edessä (ohjaajan takana). Koira ei koskaan tiedä, pääseekö se takapalkalle vai etupalkalle, joten sen ei pitäisi jäädä jumittamaan takapalkan takia, mutta ei myöskään rynniä liikaa etupalkan takia. Kuulostaa järkevältä, eikö? Koira tulee, ja pysähtyy, ja menee takapalkalle. Koira tulee, ja pysähtyy nopsemmin, ja menee takapalkalle. Koira menee KOVAA takapalkalle (katos kun siellä on se kiva vieras ihminen myös vahtimassa, ettei luvatta syödä palkkanameja), mutta tulee hiljaa etupalkalle. Tai no, hiljaa ja hiljaa, laukkavauhtia kuitenkin, mutta ei mitään verrattuna takapalkallemenonopeuteen.  Ei pidä kuitenkaan tuomita yhden kokeilukerran perusteella, joten jos tuon pelkän etupalkan kanssa ei nyt kevään mittaan ota homma toimiakseen "täydellisesti", niin täytynee jatkaa sitten tällä. Pitäisi vaan päättää, millä käskyllä sitä koiraa tässä luokse kutsuisi, kun siinä meinasi olla vähän ongelmaa. Ja vähän meinasi tulemiseen lähdössä ylipäänsäkin. Mutta katsellaan nyt.

Minustako puhutte?

Lumeksen ollessa pentu, tein ruudun ja merkin kanssa sen virheen, että opetin niitä Lumekselle melko samanaikaisesti, jonka vuoksi se sekoitti liikkeitä ja sille tuli hyvin vahva taipumus mennä ruutuun vasemman ruudun etumerkin kautta kiertäen. Nyt on sitten korjailtu asiaa pitämällä ensin taukoa molemmista ja sen jälkeen ottamalla kuvioihin pelkästään ruudun. Lumes osaa mennä kosketusalustalle (sen opetuksesta lyhyesti pentuajan kirjoituksessa kera videon) ja olen liittänyt sille siihen innostukseksi ja lähtöluvaksi lausahduksen "mikä meininki" (tällä emännällä todellakin on mielikuvitusta käskysanojen keksimisessä...), jolla se ryntää alustalle rutaten matot mennessään. Ruudussa alusta on sivuttaissuunnassa keskellä ruutua, mutta etu- ja takareunaan nähden ei keskellä vaan lähempänä takareunaa siitä syystä, että yleisempi ongelma lienee koiran jääminen ruudun etureunaan kuin eteneminen liian pitkälle takareunaan. Aluksi lähetin Lumeksen ruutuun kosketusalustan käskyllä ja kun niin oltiin menty aika kauan, toimii "mikä meininki" nyt herättelynä ruutu-liikkeeseen (Lumes innostuu ja kohdistaa katseensa ruutuun) ja varsinainen käsky tulee sitten vasta sen jälkeen. Tämä on toiminut hyvin. Kosketusalustaa ei olla vielä jätetty pois, haluan vahvistaa ruudun sisällä oikeaan paikkaan hakeutumista varmaksi. Eilen tein yhden ruutuunlähetyksen, joka sujui erinomaisesti.

Kohteelle hakeutumista ja siinä pysymistä tämäkin...

Maahan-seiso-maahan ja seiso-istu-seiso asentovaihtoja tehtiin eilen muutama ihan lähietäisyydeltä. Lumes suorittaa vaihdot etujaloillaan takajalkojen pysyessä paikoillaan, ja pidän nykyään liikkumattomuuden kriteerinä oikean takajalan liikkumattomuutta (koska en edestä näe molempia takajalkoja) ts. katson sen perusteella palkkaanko vai en. Seisomaannousussa oik. takajalka pysyy vähintään 90% paikoillaan (myös eilen treeneissä), siitä asentoa vaihtaessa sitten on aika fifti-fifti, että liikahtaako se jalka vai ei. Liikkumiseksi lasketaan myös jalan liikauttaminen ilman, että jalka siirtyy eteenpäin. Kun tavoitteena on 100% takajalkojen paikoillaanpysyminen, pitää palkitsemiskriteerienkin kanssa olla tarkkana, että vahvistaa tavoitetta kohti menevää käytöstä, eikä sitä häiritsevää käytöstä.

Seuraaminen liikkeenohjaajan ohjauksen mukaisesti on vaikeaa, ei koiralle vaan emännälle, mutta kun emäntä sekoaa, niin koirakin sekoaa. Tämä tuli nähtyä taas eilen. Liikkuroituna tulen hätäiseksi. Kävelen nopeammin kuin normaalisti ja unohdan askelrytmityksen käännöksiin, pysähdyksiin ja liikkeellelähtöihin, joten kulkuni on töksähtelevää, jonka vuoksi Lumekselle on vaikeaa tulla mukana oikein. Teen kaiken samantien, kun liikkuri sanoo, vaikka reagointiaikaa on muutaman askeleen verran. Jännitän. Liikkuroituna oloa tulee selvästi harjoitella.

Liikkeestä maahan ja liikkeestä seis teimme myös liikkuroituna ja Lumes teki ne oikein napakasti ja välittömästi ilman väliaskelia, ja pysyin kuulemma itse vartalostani neutraalina eli en ole huomaamattani antanut vartaloapuja.

Avoimen hyppyssä palkkailin ensin pelkästä istumisesta hypyn jälkeen (heitin namin esteen yli) ja sitten kerran otettiin kokonaisena liikkeenä. Liian monta toistoa tuli istumiseen, koska pysähtyi joka kerta lähemmäs estettä ja enemmän oikeaan laitaan, kun en tajunnut ajoissa, että juuri sitä olen yrittänyt välttää ja vahvistaa riittävää etäisyyttä hypystä. Koitetaan muistaa ensi kerralla. Siinä Lumes on kyllä taitava, että se tekee takaisinhypyn silloinkin, vaikka olisi huomattavastikin vinossa esteen linjasta.

Kaiken kaikkiaan oli oikein onnistuneet treenit (ja Lumes tuli loppua kohden koko ajan vain yhä innokkaammaksi) ja vielä toisenkin kerran hoffitokoissa käydään, sitten pitäisi löytää taas uutta vierasta seuraa...

Meidän toko-ongelmana on paikallamakuu. Sinänsä aika typerää, kun se se on Allunkin kanssa ollut suurin ongelma, niin luulisi sitä tämänkin virheen tajunneen korjata uuden koiran kohdalla, mutta ei, kun ei. Tai onhan me treenattu, paljonkin. Mulla ei vaan paikallamakuun ole ollut samanlaista huolella mietittyä opetusstrategiaa niin kuin monien muiden osasuoritusten kanssa, joten tässä sitä sitten ollaan. Kannattaisi suunnitella.

Sinänsähän Lumes pysyy kyllä hyvin paikallaan, jopa ihan suuressakin häiriössä. Se vaan ei ole rauhallinen ja keskittynyt vaan ihan liikaa kiinnostunut ympäristöstä, jonka vuoksi kääntelee päätään ja kitisee. Etupalkalla yritin saada kiinnostuksen kohdistumaan eteenpäin, mutta oikein mikään herkku ei ollut kaikkia ympäristön tapahtumia kiinnostavampi. Viime loppuvuodesta lähdin sitten korjaamaan tätä opettamalla pään pitämisen maassa ja se rauhoittikin Lumesta paljon. Sen mukana Lumes sitten vain löysi maasta ne hajut, joista ei pää ylhäällä ollut ollenkaan kiinnostunut, ja sai alkaa korjata haistelua pois. Kevättalvella hallissa oltiin jo suht hyvällä mallilla, mutta kun keväällä siirryttiin ulos, niin sai aloittaa melkein alusta. Tai siis jos olisin ollut järkevä, olisin aloittanut alusta, jolloin paikkamakuu olisi nyt jo erinomainen, mutta koska yritin kiirehtiä "kyllä sen pitäisi osata" ja vaadin liikaa, ei edistymistä oikein tapahtunut.

Herätyksen sain tästä Lapikas-foorumin kommentista: "Paikallaolon suhteen kannattaa ottaa teemoja: tänään reenataan pitkää aikaa, sitten häiriöitä, sitten ihan lyhyt aika tai tiheästi palkaten jne."

Mähän siis olen treenannut pelkästään pitkää aikaa (piilossa) ja häiriöitä, siis näitä molempia yhdessä... Nyt on marras-joulukuu menty rauhallista mielialaa hakien ja tiuhasti palkaten ja pää laskeekin tosi nätisti alas (tosin sitä pientä haistelua yrittää vieläkin olla), tammikuulla koetan lisätä aikaa (nyt olen ollut piilossa vain 1-5 sekuntia) ja vieraita koiria pitäisi saada paljon treenikavereiksi, koska pelkästään tutussa seurassa tehdyistä treeneistä ei Lumeksen kanssa juurikaan ole paikallamakuussa hyötyä. Mistäpä niitä vieraita koiria vaan mukaan saisi, pitäisi kai mennä kuokkimaan eri seurojen treeneihin, tai jotain... Eilen meillä oli Itä-Suomalaista vahvistusta, kun pyysin sieltä tänne sukuloimaan tullutta porokoiraharrastajaa kanssamme treeneihin, hänen koiristaan Lumes ei suuremmin häiriintynyt.

Ehkä me ens vuonna päästään mukaan edes johonkin toko-kokeeseen. Tosin aika moni olisi Lumeksenkinlaisen koiran jo vienyt kokeisiin moneen kertaa, mutta itse haluan, että liike on varma, eikä vaan "että kun se nyt jotenkin sujuu, niin mennään kokeilemaan". Paikallamakuussa kun ei ole vastuussa vaan sitä omasta koirastaan, vaan myös muiden koirista, enkä todellakaan halua, että oma koirani aiheuttaisi häiriötä toisten koirille, ei edes vinkunalla (joka muuten on ihan super ärsyttävää tuoda sellainen koira kokeisiin!). Kolmen minuutin piilopaikallamakuu on pitkä aika...

Jos haluaa koiralleen riskittömän elämän, tulee se kääriä pumpuliin ja panssariin, tosin siinäkin on tukehtumisvaara. Tosiasiassa elämä siis meillä kaikilla on valintoja, ja niihin valintoihin liittyy myös riskejä, suuria tai pieniä. Riskien minimointi ei kuitenkaan ole tarkoituksellista, koiran tulee saada elää koiranelämää. Sen sijaan olisi hyvä joskus pysähtyä miettimään riskienhallintaa, tiedostaa vaarat ja vaaranpaikat sekä sen, miten niissä vaaran mahdollisuutta saadaan pienennettyä.

Meillä päästetään koiria käymään ulkona kahdesta ovesta, takaovesta, josta aukeaa aidattu pala takapihaa, ja etuovesta, josta aukeaa suuri, aitaamaton etupiha suoraan kohti suht jatkuvasti liikennöityä tietä. Näistä takapiha on aidattuna tietenkin paljon riskittömämpi vaihtoehto, jonka vuoksi mies (jota koirat tottelevat huonommin) päästääkin koirat käymään ainoastaan siellä ja pimeällä suosin itsekin takapihaa. Jos taas olen koirien mukana ulkona, olemme etupihalla, jossa on enemmän tilaa juosta ja touhata. Luotan aika paljon siihen, että koirat eivät minun läsnäollessani poistu pihasta, vaikka tiellä kulkisi pihamme ohi kuinka houkuttelevia kohteita. Toisaalta taas paljon on kiinni omasta ennakoinnistani, vilkaisen useasti tiensuuntaan huomatakseni, jos siellä kulkee koiria, jotta ehdin komentaa omia koiriani ennen kuin ne huomaavat tiellä kulkijan. Lumes ei yksin lähde tielle, mutta jos Allu päättäisi rinne rynnistää, menisi Lumeskin kyllä perässä, ja siinä vaiheessa olisi enää aika turhaa huudella mitään kieltoja. Tämän vuoksi täytyy ehtiä kieltää Allua ajoissa, jolloin silläkään ei ole mielenkiintoa lähteä ohikulkijoita tarkastamaan. Pahin mahdollinen tilannehan tässä olisi koirien jääminen auton alle, jonka vuoksi koko pihan kiertävä aita on kyllä suunnitelmissa, mutta vasta 1-2 vuoden sisään.

Entäs metsässä vapaana juoksentelu, siellähän niitä vaaroja vasta lymyääkin. Oltiin sitten lenkillä tai haku-harkoissa, niin oksa voi tökätä koiraa silmään, mahaan tai tassunpohjaan. Käärme voi purra. Jalka voi nyrjähtää. Koira voi lähteä riistajahtiin ja joutua teille tiettymättömille. Toisen vapaana ulkoilevan koiran kanssa voi tulla yhteentörmäys. Jossain päin Suomea saattaa koira kohdata suden tai karhunkin. Jotkut piittaamattomat maanomistajat eivät ole keränneet piikkilankoja pois mailtaan, jotkut kulkijat taas levittelevät myrkkysyöttejä. Olisihan se narussa ulkoilu paljon turvallisempaa...

Agilityssä saa koiransa nopeasti hajalle, jos ei yhtään tiedä mitä tekee. Valmiiksi luustovikaisen koiran saa vielä enemmän hajalle, vaikka vähän tietäisikin, mitä tekee. Tervekin koira voi kokeneellakin harrastajalla mennä aikaa myöten jostain kohtaa rikki, urheilijoille kun niitä erilaisia vammoja nyt vain sattuu tulemaan. Itsekin tosin treenaan ns. sairaan koiran kanssa, Lumeksellahan on toinen kyynärä ykkönen. Pidän kuitenkin treeneissä hypyt pääasiallisesti mini-medi-korkeuksilla eikä edes käydä agilityssä kuin kerran viikossa, lisäksi Lumes liikkuu monipuolisesti ja sillä on yhdesti/kahdesti vuodessa ajat hierojalle mahdollisten lihasjumien aikaisen löytymisen vuoksi ja 4-5-vuotiaana on tarkoitus kuvauttaa kyynärät uudestaan.

Kaikkein pelottavin paikka on kuitenkin treenikentät. Tokoilemalla nyt on aika vaikea koiraa rikki saada, mutta Lumeksen päälle on jo kolmesti käynyt muu treeneissä läsnäoleva koira, ja mitä enemmän näitä sattuu, sitä enemmän olen alkanut niitä pelkäämään. Treenitilanteet sentään onneksi ovat melko kontrolloituja, joten niissä tilanteisiin pystyy puuttumaan nopeasti ja reippaalla kädellä, mutta mitenkäs sitä avoimen luokan paikallamakuussa näkösuojasta tiedät, jos joku toinen koira saa päähänsä käydä vähän pöllyyttämässä omaa koiraasi... Tuomarit valitettavasti hyvin hitaasti puuttuvat tällaisiin tilanteisiin. Alokasluokassa oli sinänsä vielä aika turvallinen olo, kun oli itse koko ajan näkemässä tilanteen, mutta ylemmät luokat pelottavat juuri piilopaikallaolojen takia. Sama on palveluskoirakoepuolella, hyvä etten jättänyt BH-koettakin käymättä ihan vain sen vuoksi, että niissäkään eivät tappelut ylen harvinaisia ole. Helpotus oli suuri, kun meidän parinamme oli kultainennoutajanarttu, siitä ei ainakaan olisi saanut vihaista tekemälläkään. Kokeissa olisikin aina hyvä olla mukana joku tuttu ns. turvahenkilönä, joka kävisi sitten hakemassa sen oman koiran pois paikallaolosta, jos näyttää, että saattaisi tulla tukalat paikat. Mielummin keskeytetty koe kuin paikallaolossa häiritty koira.

Väkisinkin vain tulee mieleen, että mikä oikeus minulla on viedä koirani tilanteisiin, joissa sille voi käydä huonosti? Ihan vain sen vuoksi, että minä itse haluan sitä erilaisissa kissanristiäisissä kuljettaa ja tuloksia saavuttaa, altistan sen samalla mahdollisesti suurellekin loukkaantumisvaaralle. Ja silti se sama koira muka on rakastettu perheenjäsen? Entä jos joskus jotain sattuukin, pystynkö antamaan itselleni anteeksi?

Eivätkä ne koiraharrastusten riskit tähän pääty, eivät tokikaan, mutta tämä nyt vain pienenä ajattelun- ja keskustelunavauksena, mielelläni kuulisin muidenkin ajatuksia ja kokemuksia aiheesta.

Olen aina ollut surkea päiväkirjanpitäjä. Lapsena/nuorena olen aloittanut moneen kertaan päiväkirjaa eri teemoin esim. oma, hevoset ja kani, mutta alkuinnostuksen jälkeen ne ovat jääneet hyvin vähälle täytölle, vaikka varsinkin hevospäivistäni olisi täydellisempänä erittäin mukava lukea näin vuosien takaa. Bloggaaminen, jos tällaista hieno termiä nyt käytetään, onkin ollut pitkäaikaisin hengentuotteeni ja onhan näitä nyt paljon kivempi kirjoitellakin kuin pelkästään kirjaan. Varsinaisen treenipäiväkirjan aloittamista olen kuitenkin arastellut juuri innon lopahtamisen vuoksi, vaikka olenkin jo vuosia tiedostanut sen olevan "avain menestykseen". Varsinkin Lumeksen kanssa treenipäivis on käynyt mielessä useaan kertaan tässä parin vuoden aikana, ja tämä blogi on yrittänyt olla osiltaan hieman sitä korvaava, mutta koska pelkät treenipäivitykset ovat yleensä tylsää luettavaa, olen kertoillut niistä vain pääpiirteittäin.

Viime joulun alla julkaistu Canistempus-treenikalenteri on poltellut ostohaluja monesti, ja erityisesti koiraharrastajille suunniteltuna kiinnostanut kovasti, mutta hinta (toimituskulujen kera n. 30e) on toiminut pätevänä hidasteena. Vihdoin ja viimein ryhdyin kuitenkin tuumasta toimeen ja Lumeksen virallinen treenipäivis starttasi 15. heinäkuuta, ei kuitenkaan tuolla hienolla oikealla kalenterilla, vaan eräästä laatikostani pengastamallani lapsuuden/nuoruuden aikaseen tyhjään vihkoon (tai no, oikeastaan ei edes vihkoon, vaan jostain aiemmasta vuosikalenterikirjasta irti repimiini tyhjiin sivuihin, jotka niittasin yhteen). Kustannukset: 0e Käyttöaiheet: moninaiset Muunneltavuus: suuri Tilaa muistiinpanoille: niin paljon kuin asiaa riittää.

Kohta puolin on kolme kuukautta kulunut treenejä kirjaillen eikä ainakaan vielä ole tullut sellaista tunnetta, ettei huvittaisi/ehtisi/jaksaisi kynään tarttua, toisin kuin on niitten suurimman osan muitten päiväkirjojen kanssa siis käynyt. Kirjoittaminen auttaa suuresti ajatusten selkiyttämiseen, treenien suunnitteluun (mitä, miten, miksi, missä), läpikäymiseen, edistymisen seuraamisen jne. Perus treenikertojen selittelyjen lisäksi muutaman viikon välein on koontiaukemana, jossa tarkastetaan tavoitteissa edistyminen ja mietitään syitä, jos sitä ei ole tapahtunut, sekä asetetaan uudet tavoitteet seuraavalle tarkastelujaksolle ja ajatellut keinot tavoitteisiin pääsemiseksi (eli lähinnä kuinka edetään halutun asian opettamisessa). Ensimmäinen treenivihkonen alkaa olla jo enemmän täynnä kuin tyhjä, joten sille on jo seuraajakin katsottuna valmiiksi...

 Suosittelen kaikille tavoitteellisesti treenaaville!

Eilen kuului illan ja yön syrjässä ritinää, rätinää ja räiskettä naapuruston viettäessä huvilakauden päättäjäisiä. Kymmenen aikoihin laittaessani terassille pyykkejä kuivumaan ovi avoinna, istui joku hömppäkoiruus oven suussa odottavavin silmin eikä ollut kuulevinaankaan paukkeita. Kovin pettynyt se oli, kun ei ulospääsyyn lupaa herunut. Kesällä järjestin meille käynnin ampumaradalle laukauksia kuulemaan. Aloitimme muutaman kymmenen metrin päästä kävellä kohti ampumakatosta, jossa käyteltiin ensin pienempää pistoolia. Loppupeleissä olimmekin sitten muutaman metrin päästä ampujasta, joka oli siirtynyt käyttämään suurempaa ja kovaäänisempää pistoolia. Ja mitä teki hömppis, kun melkein korvan juuressa pamahteli? No repi tietenkin ihan innoissaan remmiään, noukki käpyjä maasta, kaivoi kuoppia ja kävi lopuksi iloisesti tervehtimässä ampujan. "Ai mitkä pamahdukset?" 

Tänään  vietettiin päivää kymmenestä puoli neljään seuran tokokokeessa töissä auringonpaisteisessa yli +20 asteen lämpötilassa. Olin ottanut koirat mukaan kuvitellen sään olevan hieman inhimillisempi, mutta joutuivat sitten alokas- ja avoimenluokan ajan odotella vähän liian lämpimässä autossa, jonka onneksi kyllä sain varjoisaan paikkaan ajettua ja koiria välissä juotettua. Voi ja evl koirakot tuomarin mielestä saavat jo sietää häiriötä, joten loppukokeen ajaksi sain ottaa koirat meidän sihteerikköjen telttaan silmien alle hieman vilpoisempaan oloon, joskaan kukaan kisaajista ei tainnut edes huomata niiden hiljaista olemassaoloa. Evl:län paikkamakuu uusittiin yhdelle koiralle yksilösuoritusten jälkeen ja Allu toimitti hienosti häiriöttömän häiriökoiran virkaa sen neliminuuttisen ajan. Kokeen päätteeksi pääsi Lumes vielä esiintymään, kun kokeilin, miten virraton se on viiden tunnin lämpöaallosta, mutta mitä vielä, melkein kävi ylikierroksilla! Vähän seurailua, jossa yli-innostuksen tuomaa turhaa täpinää, erittäin vauhdikas syöksymällä tehty metallinouto, vähintään yhtä ripakka hyppynouto ja yllättäen tosi rauhallinen piilopaikallamakuu. Kai se oli jo ehtinyt ajatella samaa kuin kiva koiratestissä, jotta ihme treenit, kun ei pääse tekemään mitään...

15.7 vepetreenit 2

Veneestä hyppyä epäröi edelleenkin ja kun yhden kerran hypätytettiin hieman syvemmältä, niin ei Lumes taaskaan pinnalla saanut itseään pysymään. Se on kumma, miten toiset ihan samalla lailla hyppäävät koirat saa itsensä jäämään pinnalle ja toiset, kuten Lumes, eivät. Tuon säikähdyksen jälkeen meinasi taas kahluusyvyydeltäkin hyppy tehdä vaikeaa.

Esineen vientikin takelteli, ehkä olisi pitänyt kahluutella Lumesta vedessä ennen lähetystä, niin leirilläkin opetettiin ja viime treeneissä tehtiin. Vei kyllä damin veneelle, mutta empien ja sitten ahdehdin liikaa ottaessani saman vielä kolmannen kerran ja Lumeksen mielestä olisi saanut jo riittää.

Hoksasinpa vain, että vaikka mullakin oli olevinaan Lumekselle herkkupalkkaa (paistettuja viljapossun kylkipaloja), niin näissä hommissa ei taida yksi lihanokare olla riittävä. Eräällekin labbikselle oli kulhossa ruokapalkkaa, joten sama ensikerralla kokeiluun Lumeksellekin.

20.7 Vepetreenit 2

No niin, nyt oli palkkoja parannettu aiemmasta, joka liikkeestä sai syötäväksi jauhelihaa ja kissojen purkkiruokaa (kalkkunaa kastikkessa), kyllä muuten maistui!

Veneeseen edelleenkin menee reippaasti, istuu siellä rauhallisesti (tänään oli jopa ihan yksin, yleensä on kiinnipitäjä) ja nyt kahluusyvyydeltä veteen hypätäkseen tarvitsi vain kolme käskyä eikä epäröitynyt yhtään niin paljon kuin perjantaina. Kolme kertaa otettiin veneestä hyppy.

Köysi haettiin veneeltä kahdesti noin 5-7 metrin päästä. Meni määrätietoisesti veneelle, mutta köyden ottamisessa oli jotain hämminkiä (otti sen siis kyllä, mutta näytti hitaalta), ehkä se annettiin sille jotenkin huonommin kuin aiemmin?

Esineen vienti kahluusyvyydeltä ok, Lumes katsoi damin veneeseen ottanutta odottavasti (aiemmin on palkattu sieltä), vaikka huikkasin sen rannalle syömään rasiasta. Toisella kertaa oli uimasyvyys (ehkä 10m) ja Lumes kääntyi hetken uituaan takaisin, menin sitä vastaan veteen ja lähetin uudelleen, jolloin vei hyvin veneelle asti. Korvat hörössä ui takaisin kissanruualle.

Agi- & tokoilu

Suoraan vepestä ajeltiin agilityyn, jossa tehtiin eiliseltä osa rataa. Pujottelussa alku takkusi, kun koitin ottaa liikaa etäisyyttä, lähemmäs jäätyäni onnistui. Pääideana oli ottaa kuvia, kun treenikaverin kanssa kahden oltiin.

Agilityn perään myös hieman tokoteltiin, kissanruokapurkki kentän keskellä sai Lumeksen silmät säihkymään.

Seuraamista

Luoksetulo

Kaukot - maahan

Paikallamakuu (aka lapinkoirien kokoontumisajot), Lumes opetusten mukaisesti pää maassa.

Tyylinäytteet jokaiselta.

Ai niin, oli muuten kotona himppusen väsynyt koira!

Toissaviikolla oli seuran järjestämät toko-kokeet, joissa yritin vähän niin kuin olla tekemässä jotain töitä ja samalla myös aina väliin treenailla Lumeksen kanssa uudessa häiriössä. Seuraamiset oli tosi näpsäköitä ja paikallamakuut, joita otin useamman kerran, aika rauhaisia myös ollessani pensaan takana piilossa. Tosi toimiin jouduttiin avoimen luokan alkaessa ollessamme häiriökoirakkona paikallamakuussa, sillä oikeita osallistujia oli vain kaksi, mutta säännöt vaativat paikallaoloon vähintään kolme koiraa. Ja ai että, kun sinne kehään mennessä tuli sellainen olo, että haluais olla ihan oikeasti tekemässä siinä kaikki liikkeet, kun Lumes tuntui olevan niin hyvän tekemisen tuulella ja tuomari vaikutti mukavalta. En mennyt paikallaolon ajaksi piiloon, kun ei olla sitä montaa kertaa vielä harjoiteltu, vaan jäin siihen kehänauhan viereen. Lumes oli aivan nätisti muuten, mutta pikkasen katseli naapuriaan (labradori), ympäristöä ja pari nuuskaisua otta maasta. Toisella laidalla olevan koiran nousemista ja lähdöstä piiloa kohti ei Lumes välittänyt. Mikään sataprosenttinen suoritus se nyt ei siis ollut mutta kuten tuomari liikkeen lopuksi totesi "häiriökoirasta ei ollut häiriötä".

Treenailussa ollaan tässä jo jonkun aikaa keskitytty enemmän agilityyn kuin tokoon, joskin joka agitreenien yhteydessä on otettu aina vähintäänkin paikallaolot. Tällä hetkellä suurin kiinnostuksen ja treenailun kohde on vepe, mutta kovasti yritettäisiin syksyksi olla tokossa avoimeen luokkaan menossa, jonka vuoksi tuli nyt maanantaina käytyä epävirallisessa toko-kokeessa onnea koittamassa. Ensimmäinen kerta, kun oltiin nurmikentällä ja haisteltavaahan olisi riittänyt, mutta en antanut tippaakaan nuuskutella, ettei sitten paikallaolossakin olisi hajumaailmassa, ja se toimi, ei haistellut siinä ainuttakaan nuuskausta. Leikitin ennen meidän yksilöliikkeiden vuoroa ja liikkeiden väleissä kevyesti villitsin, Lumes oli sopivan reipas.

Paikalla makaaminen 6
Kun siellä häiriökoirana ollessa Lumes kuitenkin oli pikkasen ylivireinen paikallaolossa, niin jäin nytkin näkyviin piiloon menon sijasta, josta tuli -3 pistettä. Ihan turhat pistemenetykset tästä vain tuli, sillä Lumes yllätti olemalla tosi rauhallinen eikä vilkaissutkaan mihinkään muuhun suuntaan kuin omaani, joten olisin ihan huoletta voinut olla piilossa. -1 tuli kolmesta vuffista, joilla täytyi kommentoida parkkipaikalta kuuluvaa koirien räksytystä.

Seuraaminen 8
Kaikkiin muihin suorituksiin olin tyytyväinen, mutta seuraamiseen suoraansanottuna tosi pettynyt. Väljäili, jätti yhden perusasennon tekemättä ja toisenkin melkein, ei yhtään Lumeksen tapaista. Tuota perusasennossa seisomaan jäämistä se tosin teki koko meidän vuoron ajan ja ai että, kun olisin halunnut tökätä sitä kyljestä (siis silleen nätisti) huomautuksena tuommoisesta hölmöilystä, mutta kun ei koetilanteessa saa rankaista koiraa. Muuten seuraaminen oli kuulemma oikein nättiä ja Lumes piti hyvin paikkansa.

Maahanmeno liikkeestä 10

Luoksetulo 6,5
Otin riskillä ja kokeilin ilman takapalkkaa ja ihan hilkulla oli, ettei mennyt läpijuoksuksi.

Seisominen liikkeestä 10

Noutaminen 10

Kauko-ohjaus 8
Yhteen istu-maahan-vaihtoon lisäkäsky.

Estehyppy 10

Kokonaisvaikutus 9,5
Hyvää yhteistyötä ja oikein mukavannäköistä tekemistä. -0,5 pistettä koiran kuljettamisesta kahdessa liikkeenvaihtokohdassa pannasta, vaikka se pysyi tosi nätisti mukana vapaanakin.

Yhteensä 167 pistettä, 1-tulos, sijoitus 2/5.

Olo on hieman haikea, marraskuun alussa alkanut hallikausi päättyi tänään. Koko talven on kyllä tokoiltu ulkosallakin, mutta agilityharrastuksen kannalta halli oli ihan ehdoton, ja tulipa siellä tokoiltuakin siinä sivussa.

Olin suunnitellut valmiiksi agiradan, jossa harjoituksena muutama tietty ohjauskuvio, mutta hallissa olikin muutama este (puomi, kepit, 2 x putki) jäänyt kentälle joidenkin muiden treenien jäljiltä, joten päätimme hyödyntää niitä ja kehitellä loppuradan sen mukaan. En ole vieläkään saanut aikaiseksi ladata koneelle oikeaa agility-suunnitteluohjelmaa, joten on edelleen tyytyminen ankeisiin paint-piirroksiin. Mittasuhteet ovat niissä aivan vinksallaan (kuvista saa paremmin osviittaa), mutta suunnilleen saa kuitenkin selville, millainen harjoitus oli.

Rata alkaa ihan helposti, mutta haasteena on loppupuolella estevälit 7-9, joilla koiran tulee irrota hyvin ohjaajasta. Virallisissa kilpailuissa ei hyppyä taideta koskaan sijoittaa puomin alle (ehkä jollain suurella koiralla voisi tulla ahdastakin hypätä siellä) ja meilläkin ajatuksena oli sijoittaa sinne pussi (molemmat putket kun olivat jo käytössä), jota emme löytäneetkään, joten hyppy toimi sitten siellä suunnan johdattajana.

Kepeiltä pituudelle Lumeksella oli ihan liian hidas vauhti, mutta pystyi silti juuri ponnistamaan pituusesteestä yli. Puomin alle Lumes irtosi hyvin, mutta ohitti hypyn 7 mennen suoraan hypylle 8. Hyvää etenemistä kannustaakseni jatkoin radan loppuun enkä välittänyt seiskan ohituksesta (ohjaajan mokahan se oli eikä koiran), Lumes meni reippaasti putkeen ja siitä sujuvasti viimeiselle esteelle puomille. Sai kehut ja palkat, jonka jälkeen otettiin hankala kohta uusiksi lähtien renkaan takaa matkaan. Se sujuikin paremmin ja väli 7-9 meni nyt juuri suunnitellusti.

Tässä ohjausvirhe tapahtui, Lumes joutuu renkaalla katsomaan ohjetta seuraavaan suuntaan, koska käteni ei ole sinne ohjaamassa vaan koukistettuna juoksuni tahtiin (näkyy koko kuvasta). Liian myöhään antamani ohjaus sai Lumeksen hämilleen, ja vaikka se silti lähti osoittamaani suuntaan, ei se hoksannut hyppyä.

Puomilla ravaillaan, onneksi yhä useammin myös laukataan.

Uusintayrityksen renkaalla ohjaus on mukana ajoissa, eikä Lumeksen tarvitse vilkuilla minuun, vaan suorilta jatkaa matkaa.

Seuraava radan pätkä oli sinällään yksinkertainen, mutta hypyn 6. jälkeen tekemäni puolen vaihto Lumeksen edessä (sen ollessa vielä välillä 5-6) hämmensi sitä ja ensimmäisellä yrityksellä Lumes meni pituudesta ohi ollessani liian kaukana sen edellä (heikentää motivaatiota). Toisella yrityksellä tein puolen vaihdon liian lähellä esteen 6 takana, jolloin Lumes ei tohtinut hypätä, vaan pysähtyi esteen eteen. Kolmannella yrityksellä sijoituin oikein ja esteet 5-7 suoritettiin sujuvasti.

Vauhdikas pituus

Lopuksi kokeilin viime kerran (jolloin Lumes intoutui suuresti saadessaan mennä agia kaverini kanssa) innoittamana radanpätkälle putki-hyppy-hyppy-pituus-putki-rengas Lumekselle radan loppuun palkaksi kaveria kera lelun. Johan innostui! Sama pelkillä kepeillä, vauhtia roimasti lisää, keskittyi silti hyvin. Täytyy varmaan kisoihin rekrytoida aina joku kiva tyyppi tuomaan Lumekselle lisäpotkua vauhtiin.

Ihan viimeiseksi pikkasen tokottelua ja vähän hömppäilyäkin, huomatkaa Lumeksen hienot seuraamispaikat kolmeen eri tyyliin.

Kesän treenejä odotellessa...

Kotimatkalla nähtiin kurkia, ja pitihän sitä pysähtyä niitä kuvaamaan, kun kerrankin oli kamera matkassa ja linnutkin lähietäisyydellä. Komeita ovat!

Loppuviimein yllättävän vähällä vaivalla saatiin luoksetulon seisomaan pysäytys toimimaan, se on kunnossa nyt, tosi napakka ja kiva! Vähän meinaa ennakointia olla mukana, kun sitä on nyt seisotettu melkein joka päivä, mutta aletaan ottaa paljon pelkkiä läpijuoksuja, niin eiköhän se siitä.

Piilopaikallamakuut hallissa on koevalmiit, makaa rauhassa ja laskee päänsä alas. Paha vaan, että hallikisoja ei ole taas seuraavaan puoleen vuoteen, joten pitäisi saada pihapaikallaoloistakin rennot, kun aikomuksena olisi kesäkaudellakin kokeissa käydä. Treeneissä palkkailenkin nyt pelkästä pään alaslaskusta, kun se olis se tie siihen mielialamuutokseen.

Agilityssä pujottelu sujuu vaihtelevasti. Oikean aloituspuolen (eka keppi koiran vas. puolella) valinta on varmaa riippumatta omasta sijainnistani. Irtoaa hyvin kepeille, varsinkin kotona, mutta ei osaa pujotella vielä itsenäisesti loppuun asti ts. tarvitsee mut vierelle kulkemaan. Hitaasti pujotellen suoritus on varma, nopeuden kasvaessa jää usein joku keppiväli välistä. Kepeillä käytän loppupalkkaa, useimmiten lelua. 

Koko kahden vuoden olemassaolonsa ajan Lumeksella on ollut treeneissä totaalikielto ihmisten ja koirien moikkailuun, ja ylipäätään mihinkään kanssakäymiseen. Näin olen halunnut varmistaa, että Lumeksenkin ajatusmaailmassa treeneihin mennään tekemään me yhdessä, eikä ne muut ole Lumesta varten. Tänään tein kokeilumielessä lievennöksen, kaveri sai leikittää Lumesta ja mennä agiradan kerran sen kanssa. Ensin Lumes ei meinannut uskoa, että saa lähteä jonkun muun matkaan, jouduin kolmesti antamaan sille luvan, ja kun lopulta uskoi, että saa mennä, niin siitähän riemu vasta repes. Hömppäkoira aivan kiemurteli onnesta ja pursui intoa, juoksi radan läpi melkein tuplavauhdilla verrattuna mun kanssa mentyihin, ja lopussa pyöri kaverini ympärillä ihan seitsemännessä taivaassa. Kaikki hyvä vaan tapaa loppua aikanaan, ja niin Lumeksellekin tuli kehoitus "nyt riittää" ja joutui poistumaan sen ihanan ihmisen luota. Tämän perusteella vaan mun on turha itse sen kanssa mihkään agikisoihin lähteä hidastelemaan, kun paremmat mahdollisuudet ainakin vauhdillisesti olis ihan jonkun muun kuin mun kanssa. Kuka haluis reippaan ja lähes kisavalmiin agikoiran?

Alunperin aikomuksena oli osallistua tokon avoimen luokan kokeeseen jo helmi- tai maaliskuulla, mutta avoimesta meidät erottaa vielä pari suoritusta, paikallaolo ja luoksetulon pysäytys. Paikallaolossa kyllä pysytään hyvin ja haistelu on vähentynyt huomattavasti, sunnuntaina otettiinkin ensimmäinen piilopaikallamakuu hallissa eikä ilmennyt ongelmia, mitä nyt muutaman kerran treenikaveri joutui minulle piiloon raportoimaan Lumeksen haistelevan maata, mutta kiellostani sitten aina kyllä lopetti. Hallissa paikallaolo siis sujuu, ja siksi olisinkin halunnut käydä kokeet siellä heti alkuvuodesta, mutta päätin sitten kuitenkin hoitaa paikallaolon kunnolla kuntoon (että on varma, ettei ääntele tai haistele) ja se luoksetulon seisomaan pysäytyskin on siis kesken, kun en ole jaksanut panostaa. Nyt siis joudumme treenailemaan kesän ulkokokeita varten ja ulkona Lumeksella kierrokset käyvät korkeammalla ja siitä on tosi tylsää vain olla aloillaan, jolloin se kitisee, ja se pitäisi saada niistä ulkopaikkamakuista pois.

Luoksetulon seisomaan pysäytyksessä positiivista on se, että Lumes pysähtyy kyllä hyvin reippaasti, paha vain, että tekee sen väärään asentoon, eli heittäytyy maihin. Sinänsä outo juttu, sillä samalla käskyllä joka ikisessä muussa tilanteessa (seuraaminen, merkille lähetys, ruutuun meno jne.) pysähtyy seisomaan. Aikansa, kun asiaa pohdin, eli käytönnössä siis vain harmittelin asiaa enkä tehnyt mitään sen eteen, niin lopulta muutaman kuukauden päätteeksi päätin opettaa sitten oman pysähtymiskäskyn luoksetuloon, vaikka olisihan sitä vanhaakin voinut vain vahvistaa samoin ohjein, mutta sehän menisi liian helpoksi. Nettitutkistelu johti  Pipan tokosivuille, joiden ohjetta pysäytysharjoituksissa mukailen. Namien tilalta käytössä on lelu ja käskysanan otin heti mukaan vapautuskäskyä edeltäväksi, ajattelin oppimisen olevan näin nopeampaa.

"2. Seisominen

a) makupalalautanen

I vaihe:

• koiran taakse laitetaan alusta + makupala

• koira alustasta n. 1 m päähän

• vapautetaan koira taakse

• toistetaan muutamia kertoja

II vaihe:

• koiran taakse laitetaan alusta + makupala

• koira alustasta n. 10 m päähän

• kutsutaan koiraa luokse (uudella käskyllä + nimi, eleet apuna, kävellessä pois jne.)

• koiran ollessa noin puolessavälissä ohjaajaa ja alustaa se vapautetaan taakse

• pidennetään välimatkoja

III vaihe:

• sama, mutta sanotaan ennen vapautusta pysäytyskäsky/annetaan käsimerkki + sen jälkeen välittömästi vapautus – toistetaan riittävän monta kertaa! Läpijuoksuja välillä (myös niin, että koiran takana on alusta + nami)

• kun koira alkaa reagoida pysäytyskäskyyn -> lisätään viivettä käskyn ja vapautuksen välillä

• myöhemmin voidaan kehua koiraa sen pysyessä paikoillaan, heitetään sille palkkio tms.

• pidennetään välimatkoja

• aina silloin tällöin (1/20) koira vapautetaan suoraan ilman viivettä taakse"

Ja kunhan nämä kaksi liikesuoritusta on korjattu sääntökirjan mukaisiksi, niin voittajaluokan liikkeistä ei puuttu enää kuin ruutuun meno, ja sekin on jo työnalla (metalli, hyppynouto, tunnistusnouto jne. ok ainakin hallitreeneissä).

Pysytellään tokoaiheisissa jutuissa ja luodaan videon kera katsaus viime lauantain treeneihin ja vähän siihenkin, mitä meillä joissain liikkeissä on opetuksen pohjalla.

Liikkeestä maahanmeno
Maahanmenohan oli Lumekselle vähän hankala asia ja viimein sain sen naksuttimen avulla toimimaan, siitä olen kertonut kesäkuulla videon kera. Tästä johtuen kuitenkin palkkaan erittäin usein Lumeksen välittömästi maahanmenon jälkeen/kääntyessäni takaisin päin, jotta se voi olla varma siitä, että teki oikein ja motivaatio nopsaan makuuseen säilyy. Näin teen videollakin, heitän namin Lumekselle ja vapautan sen jälkeen, eikä liikettä viedä loppuun (perusasentoon) asti.

Luoksetulo
Mä en ymmärrä, miksi koirille opetetaan erikseen sivulletulo- ja luoksetulokäskyt, näinhän myös Allun aikanaan opetin, koska eihän luoksetulo ole mikään oma erillinen liikkeensä vaan nimenomaan sivulletulo, jos nyt puhutaan näistä suoraan sivulle tulevista luoksetuloista. Tai että miksi muka on niin hankalaa opettaa pk-kisoja varten luoksetulo eteen ja tokoa varten suoraan sivulle, kun eteentulon sivulletuloahan voi käyttää myös luoksetuloon. Tämän ymmärtämättömyyteni vuoksi Lumeksella onkin vain yksi ja sama käsky useampaan muka eri juttuun, ainakin neljä kärpästä yhdellä iskulla siis. Luoksetulo -> koira tavoittelee perusasentoa, seuraaminen -> koira tavoittelee perusasentoa, maasta vierellä istumaan nouseminen -> koira tavoittelee perusasentoa, edestä sivulletulo -> koira tavoittelee perusasentoa = yksi ja sama käsky kaikkiin näihin. Seuraamisessa tosin en treenatessa käytä mitään käskyä, koska aina silloin pitää tulla mukaan, jos ei jotain muuta käsketä tekemään. Aiempia, videoitua harjoituksia näistä esim. maaliskuu ja toukokuu.

Nouto
Yleensä noudon harjoittelu aloitetaan pienellä puukapulalla, koska se tulee kisoissakin ensimmäisenä vastaan. Itse halusin kuitenkin välttää tästä useilla seuraavat ongelmat pureskelun ja metalli-inhon kanssa ja niinpä meillä opittiin ensin muovikapula (johtokela), sitten metalli ja viimeisenä puu, jolla painoa oli heti n. 600 gramman verran. Myös treenityyli poikkesi yleisistä kaavoista, halusin ensin opettaa vahvan perusasennon, jotta koira tietää, minne kapulan kanssa tullaan, ja rinnan kapulannostoharjoitusten kanssa oli mukana noudon luovutusasennonharjoitukset, tähän tyyliin helmikuulla. Seuraavaksi yhdistettiin nämä kaksi ja olin itse polvillani varmistaakseni perusasennon, kapula otettiin ensin perusasennossa, sen sujuessa seisten vierellä ja avustin takaisin istumaan, sen sujuessa  nousin itse seisomaan, mutta Lumes oli taas perusasennossa ja sitten seisomassa -> kaikissa näissä kapula oli aivan Lumeksen edessä, se toteutti suorituksen oma-aloitteisesti (en käskenyt mitenkään) ja merkkasin naksuttimella oikean suorituksen kera namipalkan. Vasta näiden kaikkien vaiheiden jälkeen, kun Lumes tiesi, mitä tuossa tilanteessa tulee tehdä, liitin mukaan käskyn, ja se yhdistyi samantien toimintoon, koska suoritus oli jo niin vahvana mielessä. Siinä vaiheessa sitten vaihdettiin naksu ja namit leluun, joka odotti jossain päin lattialla, kapula ei saa olla koiralle pääasia vaan ainoastaan väline palkan saavuttamiseen. Edelleen välillä palataan noutohommissa ihan alkuun oma-aloitteisuuteen ja naksutteluun (jossa Lumeksella on tuolleen "nätisti" etutassujen käyttö mukana, sillä istuu tuo tassuilla harominen todella vahvassa ihan kaikessa tekemisessä), välillä taas ihan kokeenomaisesti koko suoritus avo, voi tai erivoi tyyliin, hyppynoudotkin siis sujuvat jo. Videolla jostain syystä palauttaa ravilla, mutta normaalisti kulkee kyllä laukalla molempiin suuntiin.

Seuraaminen
Aiempien linkkien lisäksi seuraamistreenejä on kuvattu mm. lokakuulla 2009. Suoralla seuraaminen voisi olla kauniimpaankin, tuo innostuspompotus on vähän häiritsevää, mutta tykkään hirveästi noista Lumeksen askelsiirtymistä (taakse, vasen, oikea & käännökset paikallaan). Ja se aivastelee. Teki sitä ennen vaan kotona sisällä seuraamisissa, mutta on nyt alkanut tuolla hallillakin aivastelemaan, tai miksi sitä nyt pitäisikään sanoa. En oikein tiedä, että vaadinko liikaa keskittymistä vai mitä, koska siitä se kuitenkin selkeästi tulee, sillä aivastelee vain seuraamisissa, kun mukana on noita askelsiirtymisiä tai hidasta käyntiä, jotka vaatii kaikista suurinta keskittymistä ja kehonhallintaa. En vaan tiedä, mitä sille tekis, ehkä vois kokeilla liikkeen keskeyttämistä aina aivastukseen, jos alkais yhdistämään palkkion menetystä siihen, mutta tiedä sitten, ymmärtääkö yhteyttä. Kieltää en halua, enkä usko, että se mitään auttaisikaan.

Ja tämän pidemmittä alkupuheitta itse videoon...

Ps. Käväistiin keskiviikkona peruutuspaikalta ihan oikeassa, virallisessa tokokokeessa, mutta saatte vain arvata, miten siinä kävi, koska sen päivityksen aika ei ole vielä vaan vasta seuraavan, agilityaiheisen postauksen jälkeen...

Tavoitteet vuodelle 2010
Alokasluokan liikkeet kisakuntoon, ylempien luokkien liikkeiden harjoittelun jatkamista + möllitokoihin treenailemaan ja kisavirettä rakentamaan & loppuvuodesta ehkä virallisiinkin.

Tämänhetkinen tilanne
Yhdessä epävirallisessa tokokokeessa on käyty kevättalvella ja se meni ihan mainiosti, ensiviikolla seuraaviin menossa. Täydellisesti (niin kuin nyt olla voi) kisakuntoiset liikkeet ovat luoksepäästävyys, seuraaminen, luoksetulo, nouto (metallilla) ja istu-makaa-kaukokäskyt, muissa on vielä pienempää tai suurempaa säätämistä ja alokasluokan osalta pohdintaa niistä:

Aloitin kirjoittamaan tätä jo keväällä, mutta en millään saanut ajatuksia koottua yhteen haluamallani tavalla, joten lykkäsin julkaisua kerta toisensa perään. Kerran se jo vahingossa pääsi näkyvillekin asti, mutta piilotin sen takaisin muokkaukseen, joka kesti aina näihin päiviin asti, jolloin siis olemmekin jo kehittyneet keväisestä.

Odottaminen

Talvella käväisimme möllitokossa tekemässä onnistuneen suorituksen, mutta kehän ulkopuolella odottelu oli Lumekselle vaikeaa.

"Lumes ei tykkää odottelusta, ellei se ole selvää odottelua, kuten autossa tai kevythäkissä. Jos odottelu tapahtuu vapaassa tilassa, kuten tänään, Lumes ei rauhoitu, vaan odottaa toimintaa + haaveilee niistä muista koirista ja ihanista ihmisistä. Tylsistymisestä ja halusta tehdä jotain muuta kuin olla aloillaan, kertoi myös lähes koko odotteluajan kestänyt hiljainen ininä, ja muutaman kerran piti haukahtaakin, kun olisi ollut niin paljon mukavampaa mennä riehumaan."

Keväällä korjasin hieman sanomaani näin: Odottelu ei ole Lumeksen vahvimpia puolia, mutta oli vähän liioiteltua sanoa, ettei se rauhoitu ollenkaan, se vain oli sillä hetkellä päällimmäisenä kokemuksena. Seuraavana päivänä käytiin hallitreeneissä, jonne otan aina mukaan kevythäkin ja koirat saavat siellä odottaa omaa vuoroaan. Unohdinkin sen kotiin ja hetken ehdin jo miettiä, että nyt meni pilalle koko treenit, mutta kun paikanpäälle olin jo ajellut niin en kokeilematta luovuttanut. Yllättäen ei ollutkaan mitään ongelmaa! Allun nyt tiesinkin, että se osaa kyllä olla ilman kehythäkkiäkin, oikeastaan Allu inhoaa häkissä oloa, mutta ongelmitta odotti Lumeskin vuoroaan. Jätin narun kaulaan ja käskin syrjemmälle nurkkaan odottamaan - siellä makasi rauhassa ja hiljaa, muutama haukahdus ja siinä kaikki. Hyvin onnistuivat treenit odotteluineen tälläkin systeemillä.

Kieltämättä odottaminen - olla tekemättä ei mitään jännässä paikassa - on kyllä asia, jota Lumeksen kanssa pitäisi harjoitella eri paikoissa. Ylipäätään pitäisi hengailla koirapaikoissa, ettei Lumes olisi niin hötkylä ja innoissaan säntäilemässä kaikkien luo, ja kun ei saa säntäillä vaan joutuu pidättelemään intoaan, on vaikea rauhoittua ja "olla cool". Toisaalta taas on väärin tehdä tuosta Lumeksen oma ongelma, koska pennusta astihan opetin sen siihen, että kentällä ollaan aktiivisia, joten ei ihme, että se kaipaa aktiivisuutta, kun yhtäkkiä pitäisikin olla vaan tekemättä mitään!

Tilanne nyt: Kesätauon jälkeen odottelu treenikentällä narussa auton vieressä sujuu ongelmitta, joten Lumes on rauhoittunut siinä ihan itsestään. Ei kai mun pikkuiseni ala aikuistua?

Kontakti

Kirjoitukseni keväältä: Perusasentoon täytyisi saada lisää kestoa kontaktiin, joka kyllä on hyvä, mutta putoaa melko pian, jos mitään (käskyä, liikettä) ei tapahdu. Liikesuoritusten täsmällisyyden vuoksi kontaktin pitäisi pysyä yllä pidempään, jotta "käskyn käydessä" Lumes olisi varmasti kuulolla eikä katse ja siten osin myös ajatukset muualla, jolloin "puheenymmärtäminen" on heikommalla tasolla.

Kisoissa ei saisi myöskään kiirehtiä kehään, kuten möllitokossa tein, kun muka oli kiire, joten Lumes haaveili muista jutuista sen sijaan, että huomio olisi ollut minussa. Ei siellä kehässä tarvitse samalla sekunnilla olla, kun oma vuoro olisi, vaan pystyy kyllä hyvin vaatimaan koiralta täyden huomion jo kehään mennessä. Tällöin oletettavasti on kehässäkin sitten heti skarpimpi ja kunnolla mukana.

Tilanne nyt: Kontakti pysyy jo pidempään ja tulipa mieleen sellainenkin, että mikäänhän ei estä kehässäkään tekemästä pientä liikettä odotushetkillä, tai esim. liikkeenohjaajan "onko valmis"-kysymyksen jälkeen ottamasta ihan pikkiriikkiistä askelta sivulle/taakse, jolla saadaan skarppiusvalmius Lumekselle, ja sen jälkeen sanoa "kyllä". Toki jatketaan kontaktinpidennysharjoituksia edelleen, mutta kaikkea pientä ideaa on hyvä kehitellä kokeisiin, kun ei koskaan tiedä millaisia tilanteita siellä vastaan tulee.

Keskittyminen & suunnittelu

Keväällä kirjoitettua: Kaikki kehityskohteet eivät tokikaan koske Lumesta, vaan myös omassa toiminnassani on kehitettävää. Suurimpana olisi treenien suunnittelu, joka pitäisi toteuttaa vielä nykyistäkin tarkemmin, vaikka olen alkuajoista kyllä jo suunnittelussakin edennyt. Kisaamista ajatellen pitäisi pystyä keskittymään täysin suoritukseen ja sen yksityiskohtiin, pää ei saisi tyhjetä, vaan tulisi pystyä suorittamaan liikkeet samoin kuin treeneissä. Möllitokossahan se jo nähtiin, että varsinkin alussa ehkä jännityksen vuoksi unohdin seuraamisessa askellyhennyksen sun muut. Ei saisi miettiä mitään muuta kuin sitä, mitä ollaan tekemässä. Ehkä olisi hyvä jo ennen kehään menemistä kerrata mielessään, miten tulee toimia varsinkin tuo ensimmäinen liike seuraaminen ja toki ryhmäliikkeetkin, jotka on ihan ekoja. Samaten pitäisi miettiä valmiiksi koepaikalla toiminta, odottelu jne. kuinka hoidetaan ja jos se kevythäkki pitäisi olla Lumekselle mukana yms.

Jännä juttu kyllä tuo, että Lumeksen kanssa jännitän, vaikka tiedän se pysyvän mukana, ja Allun kanssa en, vaikka sen kanssa en satavarma ole kuuliaisuudesta. Seuran kisaharjoituksessakin menin rennosti Allun kanssa ja Lumeksen kanssa tuli heti jännitys, johon se ei onneksi reagoi mitenkään, mutta itsellä meni taas vähän konseptit sekaisin.

Tämänhetkinen tilanne: Suunnittelua todella tarvittaisiin, koska nyt on kesän aikana käynyt niin, että olen jäänyt jankkaamaan muutamaa samaa liikettä ja muita on tehty siinä sivussa, jos ollenkaan, ja tämä tietenkin näkyy edistymisessä. Ei vaan voi vieläkään tarpeeksi painottaa sitä suunnitelmallisuutta ja sen vaikutusta edistymiseen! Sinänsä olen esim. noudossa osannut ajatella, mitä opetellaan, eikä otettu vaan fiiliksellä, ja se onkin valmis liike jo.

Niin, ja se ei riitä, että suunnittelee, mitä treenaillaan, vaan pitäisi suunnitella myös mitä ja miten niitä treenattavia treenaillaan. Tavoitellaanko tänään luoksetuloon vauhtia vai virheetöntä perusasentoa, palkataanko paikkamakuussa myös maahanmenosta vai vain olosta, jne.? Vaikeaksihan niinkin helpon asian kuin koulutuksen saa, kun alkaa oikein kunnolla miettimään...

Palkkaus & koekestävyys

Heti pienestä lähdin rakentamaan kokonaisuutta, joka palkkautuisi hyvin kaikesta (kehut, lelut, ruuat, riehumiset jne. mitä keksii) sekä jaksaisi tehdä suurella innolla enemmänkin juttuja palkan toivossa. Samanaikaisesti ollaan menty kahdella tekniikalla - monipuolista palkkausta, innostamista ja kehua, joita voi käyttää myös kokeissa liikkeiden välissä / ehdollistaminen tiettyyn pantaan merkityksellä "riehuhetki luvassa, pallo odottaa kentän toisella laidalla", jolloin tehdään pitkääkin sarjaa ilman välikehuja - ja näistä voi sitten tulevaisuudessa kisoissa valita sillä hetkellä paremmin tilanteeseen sopivalta tuntuvan. Palkkaus/palkkautuvuus onkin yksi meidän vahvimmista puolista enkä usko siitä tulevan ongelmaa.

Paikkamakuu

Sinänsähän Lumes kyllä pysyy paikoillaan hyvin ja pitkään, mutta kisamaisen paikkamakuun kanssa olen silti ollut varovainen, jotta se ihan varmasti olisi varma liike rauhallisella mielellä ja mieluiten vielä minuun keskittynyt silloinkin eikä ympäristöön. Kesän ajan olen käyttänyt etupalkkaa ja se tuntuu sopivan Lumekselle hyvin, on tuonut kaivattua tarkkaavaisuutta tylsään liikkeeseen. Etupalkallahan sain aikoinaan Allunkin paikkamakuun kuntoon (sillä oli tapana haistella maata yms.). Muiden koirien/ohjaajien tekemisistä Lumes ei ole ottanut häiriötä vaan pysyy paikallaan (myös istuen), vaikka viereinen koira juoksee ohjaajansa luo, viereistä koiraa käydään komentamassa jne.

Hyppy

Muuten valmis liike (hyppää vauhdilla yli jatkaa juoksua esteen jälkeenkin, kuten opetettu on), mutta seisomista esteen taakse ei olla otettu vielä kertaakaan vaan pallo lentää aina palkaksi. Istumaan osaa esteen taa mennä.

Liikkeestä maahan

Onnistuu käsiavustuksella liikkeestä, kumartamalla liikkeestä sekä pysähtymällä. Nopeus riippuu mielentilasta, mitä virkumpi, sitä nopeampi.

Liikkeestä seis

Seisomista ollaan harjoiteltu jo pitkään, nyt ihan hiljan otettu kuvioihin mukaan liikkeestä seis (seuraamisessa pidän namin vasemmassa kädessä ja yhtäkkiä vaan tökkään sen Lumeksen kuonon eteen ja pysähtyy syömään namin, itse käännyn samalla eteen kannustavasti kehuen) ja samalla myös maasta seisomaan (sitä maahan-seiso jumppaa, josta videokin joskus ollut, käskyt olen nyt liittänyt mukaan).

Istumaan jääminen

Lumeksenhan olen opettanut niin, että se seuraa (eteen, taakse, mihin vaan) ilman käskyä, perusasennosta jalan liikkuessa liikkuu heti koirakin. Luoksetulon istumaan jääminen oli alkuun hankalaa, kun luuli, että pitää tulla mukaan, mutta nyt on oppinut pysymään hyvin jämäkällä oota-käskyllä.

Kisavalmiiden ylempien luokkien liikkeiden lisäksi työnalla ovat mm. tunnistusnouto, ohjattu nouto, maahan-seiso-kaukokäskyt ja ruutu.

Kirjoitukseni tammikuulta Lappalaiskoirafoorumin tokopulinassa:

" Mulla on vähän Lumeksen kanssa ongelmana maahanmeno. Se menee tosi nopsasti ja iloisesti maahan, kun näytän pelkällä kädellä (eli kun sitä maahanmenoa opetetaan), mutta aina kun oon alkanut liittää sitä käskysanaa mukaan, niin jonkun ajan päästä muuttuu hitaaksi eikä niin iloiseksi, vaikka se käsiapukin on vielä mukana. Nyt opetan sille jo kolmatta kertaa maahanmenoa uusiksi alusta alkaen eri käskyllä ja kun jonkun ajan olin käyttänyt käskyä niin taas innokkuus katoaa. Oon käskyiksikin yrittänyt ottaa erityylisiä (iloista lyhyttä, matalampaa kaks tavuista), mutta niillä ei oo ollu merkitystä. Sama homma kävi kosketusalustan kanssa, se oli iloinen ja reipas, kun opeteltiin, mutta jonkun aikaa käskyn kanssa mentyä muuttui haluttomaksi. Kosketusalusta on tehty naksulla, maahanmeno kehuilla + namit tietty molemmissa. Missään muussa liikkeessä ei käsky oo tuonut muutoksia suoritukseen. Niin ja maahanmenonkin tekee kotikäskyllä (makuuasento vapaa ja saa asettautua hitaammin) ihan ilosesti."

" Oon kokeillut sitä, että maahanmenosta käskyllä tulis tosi hyvä palkka (kiva lelu lentäis, pääsee juokseen vapaaksi yms.), mutta se on silti ollut hidas, vaikka tietää, että samantien sen jälkeen pääsis vapauteen. Noutokapulaa tuo rakasti siinä vaiheessa, kun sen pitämisestä pääsi juokseen, mutta maahanmeno on silti jotenkin vastenmielistä käskystä. Se kyllä menee makaamaan oikein (taaksepäin, suorille jaloille), mutta hiiiitaasti ja selvästi epämieluisasti."

" Palkkaamattomuus hitaista varmaan lopettais maahanmenon kokonaan, koska käskyllä ei oikeastaan muita olekaan kuin hitaita. On paikasta riippumaton, kotona, lenkillä, treeneissä ihan sama, käskyllä hidas ja epämieluisa, pelkällä käsiavulla iloinen ja nopsempi. Ja tosiaan se käsiapu + käsky on jonkin aikaa iloinen ja nopsa, mut sit yhtäkkiä muuttu hitaaksi ja ei kivaksi. Ja sama kävi tosiaan sen kosketusalustan kanssa, sitä ei olla sen jälkeen paljo harjoiteltukaan enää. Missään muussa käskyt ei haittaa, paitsi noissa kahdessa. Mä en ymmärrä."

Kokeilin tuolloin jälleen kerran opettaa maahanmenoa uusiksi ja sillä kertaa naksuttimen kera, vaikka en uskonutkaan siitä olevan apua, kun kerta kosketusalustakin "epäonnistui" sillä. Vaan kuinkas kävikään, naksu tosiaan tehosi - Lumes oppi tarjoamaan maahanmenoa ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia, vaikka käskykin (sama kuin ennenkin) tuli mukaan. Huh, meidän tokoura pelastui! Tämän jälkeen homma etenikin vauhdikkaasti istu-maahan kaukokäskyihin ja liikkeestä maahanmenon harjoitteluun.

Videolla maahanmenoharjoitukset ovat tammikuulta, istu-maahan jutut myös talvelta sekä ensimmäinen liikkeestä maahanmeno (jolloin Lumeksella vielä jäi helposti maahanmeno vaillinaiseksi, kun etuosan nopeaa reaktiota olen vahvistanut naksulla runsaasti), seiso-maahan ja toinen liikkeestä maahan ovat alkukesästä kuvattuja.

Sää suosi koulutusviikonloppua, oli (vähän liiankin) lämmintä ja aurinkoista, erittäin kesäinen keli, joka tosin koirien aktiivisuutta verotti enemmän tai vähemmän. Lumes ei ainakaan ollut yhtään parhaimmillaan, se ei normaalisti tosiaankaan pistä tylsän hetken tullen treenikentälle maate ja haaveile, vaan haluaa toimintaa.

Autossa olisi tullut koirille suuri läkähdys, joten Lumes sai viettää aikaansa häkissä.

Kouluttajana viikonlopulla oli tokon valmennusrenkaan jäsen Jenni Ojala ja mukana olleet alo/avo-ryhmän koirat olivat kaikki lapinkoiria ja porokoiria. Voi/erivoin-ryhmien koulutuksia en valitettavasti ehtinyt jäädä katsomaan kiireisen aikatauluni vuoksi, molempina päivinä piti ehtiä vielä muutamaan muuhunkin paikkaan, joten jouduin jättämään loppuosat koulutuspäivistä väliin.

Pääasiallisesti lähdin kurssilta hakemaan kommentteja Lumeksen taitavuuden/taitamattomuuden nykytilasta ja omasta ohjaamisestani, sekä saamaan vinkkejä jatkoon + lisää treenimotivaatiota. Sinänsä en saanut koulutuksesta irti aivan sitä kaikkea, mitä olin toivonut, koska Lumes oli niin rauhallinen eikä yhtään intopinkeenä.

Suurta moitittavaa Jenni ei toiminnastamme löytänyt, vaan päinvastoin kehui, että olen hyvät pohjat tehnyt eri liikkeisiin ja niistä on hyvä jatkaa eteenpäin. Huomautukset liittyivät itseeni ja olivat asioita, jotka jo tiesinkin; seuraamisessa pidän pääni käännettynä kohti Lumesta ja käännöksissä vasempaan käännän voimakkaasti ylävartaloa mukana. Näitä täytyisi alkaa karsimaan jos vaan luottaisin siihen, että kyllä se Lumes mukana tulee ilman vahtimistakin.

"Täytyy oppia, miltä koiran oikea paikka näyttää silmäkulmasta vilkaistuna, katse (pää) eteenpäin suunnattuna."

Perusasento & seuraaminen

Perusasento ja seuraamisen paikka ovat kuulemma hyvät, ja Jenni itse piti Lumeksen tiiviistä seuraamisesta eikä lähtisi sitä muuttamaan, vaikka jotkin tuomarit saattavatkin siitä huomauttaa. Samaa mieltä siis oli kuin minäkin, mieluummin sopivasti tiivis kuin vähän liian väljä.

Hyppy

Yksi hyppy kokeiltiin myös, josko Lumes jättäisi valvovien silmien alla hyppäämättä ekasta käskystä, jotta voisin kokeilla samantien siihen saamaani ohjetta, mutta lähti reippaasti heti ensimmäisestä ja toki hyvä niin. Silloin harvoin, kun sitä tapahtuu, että Lumes jättää hyppy-käskyä kuuntelematta, ei kannata toistaa käskyä (kuten olen tehnyt paremman idean puutteessa), jolloin koira voi helposti oppia, että käskyjen täsmällisellä tottelemisella ei olekaan merkitystä.

Käskyn uusimisen sijaan voisi kääntää selkänsä koiralle "ja olla vähän hohhoijaa", menetitpäs palkanmahdollisuuden, ja kokeilla sitten liikettä uudestaan. Toinen vaihtoehto, jos on varma, että koira tietää, mitä käsky tarkoittaa, on koiran nuhteleminen (toruva äänensävy) tottelematta jättämisestä.

Luoksepäästävyys

Pari kertaa otettiin tästä harjoitus ja Lumes pysyi hyvin, etujalkojaan vähän liikutti, kun innostutti, mutta peppu pysyi maassa kuitenkin.

Edestä perusasentoon siirtyminen

Pk-puolta ajatellen olen opettamassa Lumekselle tokon suoraan sivulletulon lisäksi myös luoksetuloa eteen. Sivulle perusasentoon siirtymiseen on kaksi tyyliä - ohjaajan takaa kiertäminen ja suora ohjaajan sivulle kääntyminen. Suoraan sivulle kääntymiseen on kaksi tyyliä - viereen tulo pää edellä kurvaten oikeaan suuntaan ja "pepun heittäminen" vierelle. Itse tykkäisin tuosta pepun heittämisestä, mutta olen mietiskellyt, mikä olisi toimiva tapaa opettaa se.

" Koiran istuessa edessä viedään vasemmalla kädellä nami koiran pään oikealle puolen (ohjaajasta katsoen), jolloin koira namia tavoitellessaan kääntää peppuaan vasemmalle (edelleen ohjaajasta päin katsoen) ja siten ohjaajan viereen. Harjoituksessa auttaa, jos koira osaa peruuttaa namin edellä, joten voi olla tarpeen opettaa ensin se. "

Vaikea selittää pelkästään kirjoittamalla, joten tässä vielä illalla kotona (tilapäisasunnossa) kuvattu pätkä, josta ehkä ymmärtää paremmin idean. Videon kaksi ensimmäistä tyyliä ovat tässä vaiheessa vielä vähän liian vaikeita, niihin palataan myöhemmin takaisin, kun ensin helpotetummin homma saadaan haltuun. Kolmostyylistä (avustaminen kädellä) voidaan olla montaa mieltä, mutta se selvästi auttaa Lumesta hahmottamaan jutun ideaa (tekee paremmin ilman apuja sen jälkeen). Täytyy treenailla myös erikseen tukitoimenpiteinä peruuttamista sekä seisoen että istuen, molemmat Lumes kyllä jo osaa, mutta lisätreeni ei ole pahitteeksi.

Seiso-istu-makaa

Jenni näytti lauantaina omalla Valo-koirallaan kaukokäskyjen toteuttamistavan, jossa koira tekee asennonvaihdot etuosallaan takajalkojen pysyessä paikoillaan. Istu-maahan-istu-vaihdot Lumes osaakin jo hyvällä tekniikalla (tämän Jenni sunnuntaina varmisti), mutta maahan-seiso-vaihtoa kokeiltiin majapaikassamme lauantai-iltana ensimmäistä kertaa.

" Houkuttele makaavaa koiraa makupalalla eteen-ylös suuntaan siten, että se nousee seisomaan pitäen takatassut paikoillaan. "

Lumes ei ymmärtänyt nousta, vaan tavoitteli namia kurottelemalla ja ottamalla ryömintäaskelia. Autoin sitä kevyesti mahan alta, jotta ymmärtäisi nousta, ja tekikin silloin ihan ok, mutta ei täysin halutulla tekniikalla. Sunnuntaina meinasin näyttää Jennille, miten Lumes ei ymmärrä nousta, mutta sepä esittikin sitten melkein täydelliset seisomaannousemiset. Oli yönaikana nähtävästi työstänyt asiaa. Tästä videota myöhemmin, kun ehdin kuvaamaan.

Näytin Jennille myös meidän käskyjenerotteluharjoituksen, jota olen tehnyt paljon (ja suosittelen muillekin, jos koiralla on vähänkään taipumusta arpoa käskyä esim. jäävissä) ja jossa Lumes on etevä, liikutaan yhdessä ja käskytän sattumanvaraisessa järjestyksessä eri asentoja - istu-makaa-istu-seiso-makaa-istu, joka asennon välissä liikutaan hetki. Kuulemma oli oikein hyvä, että olen sitä tehnyt ja huomaa, että Lumes selvästi erottaa käskyt toisistaan eikä "tee vain jotain".

Paikallamakuu

Paikallaoloa olen ollut tosi laiska harjoittelemaan ja senpä vuoksi ei ollakaan suuremmin edistytty siinä ja tavoite ohjaajaa lähes taukoamatta tuijottavasta tuntuu vaikealta. Olen palkannut Lumesta aina sen palauttaessa katsekontaktin pyrkimyksenä saada vähitellen pidennettyä kestoa, mutta se ei millään malta olla välillä vilkuilematta kentän muita tapahtumia. Vähän mietin jo sitä, jos ottaisi tokoon rinnalle arkipaikallaolon, koska paikallaan Lumes kyllä pysyy, vaikka katse ympäristössä harhailisikin. Toisaalta olen miettinyt etupalkkaa "vahdittavaksi", olisi nami edessä vahdittavana ja siihen pystyisi paremmin keskittymään ympäristöstä välittämättä. Jennin mielestä se oli hyvä idea ja hänen kanssaan jutellessani muistinkin, että olin Allulle juuri tuota tapaa käyttänytkin paikallaolo-ongelmia (maan haistelu, haaveileminen) korjatessani ja toimi erinomaisesti. Sunnuntaina koulutuksessa kokeilin sitä itsekseni Lumeksen kanssa muutaman kerran ja toimi ihan hyvin.

Edistyneempään paikallaoloon Jenni näytti hauskanpitovinkkejä, paikallaoloharjoitusten ei tarvitse aina olla tylsiä! Ensimmäisen harjoituksen Jenni näytti Valo-koirallaan.

" Harjoituksen tarkoituksena on aiheuttaa koiralle (sen tasoon suhteutettu) niin suuri häiriö, että se tekee virheen (eli rikkoo paikallaoloa) ja koiraa päästään torumaan, jonka jälkeen paikallamakuu ja virheen aiheuttanut häiriö uusitaan, jolloin koira (jos harjoitus tehtiin oikein ja oppimista tapahtui) pysyy paikallaan häiriöstä huolimatta ja tällöin sitä kehutaan ja palkataan suurieleisesti ja pidetään huoli, että harjoituksen mahdollisesti aiheuttama paineistunut olo koiralta poistuu. Tarkoitus on opettaa koiralle, että tapahtui ympärillä mitä tahansa, se "ei saa eväänsäkään liikauttaa" ja tämän varmistamiseksi koira pidetään liinassa, jotta se saadaan nopeasti takaisin, jos lähteekin luvatta. "

Jenni kisaa Valon kanssa erikoisvoittajaluokassa, joten kyseessä on tottunut paikallaolija ja häiriöt sen mukaiset. Häiritsijä-henkilö kutsui Valoa nimeltä, houkutteli luokseen leluilla, silitteli ja hali sitä, heitti lelun yli, juoksenteli ympärillä ja lopulta heilutteli namia aivan Valon kuonon edessä samalla kannustaen sitä ottamaan namin. Tässä vaiheessa Valo ei enää voinut vastustaa kiusausta, vaan otti pienen ryömintäsiirron eteenpäin, jolloin sai ohjaajaltaan torut, liike ja häiriö uusittiin, eikä Valo enää ryöminyt namien perään, jolloin palkittiin ja kehuttiin suuresti.

Toinen harjoitus tehtiin ryhmäläisten kesken ja olin Lumeksen kanssa siinä mukana. Koirat laitettiin paikkamakuuseen rinkiin ja ohjaajat siirtyivät vastakkaisen koiran taakse seisomaan. Siellä mentiin kyykkyyn ja heiluteltiin + taputeltiin käsiä, jonka jälkeen juostiin pari kierrosta  rinkiä ympäri koirien takaa pysähtyen oman koiran taakse. Siitä juostiin ringin keskelle ja heiteltiin nameja koiran eteen, kutsuttiin koirat luokse namien yli, jätettiin istumaan keskelle ja käytiin itse keräämässä namit pois, jonka jälkeen kutsuttiin koirat vuorotellen luokse pois ringin keskeltä. Lumeksen jätin arkimakuuseen ja se pysyi kivasti paikoillaan, useaan kertaan kyllä sille toistin käskyä ja palkkasin pari kertaa. Oikein hyvä silti, lähellekään noin suuressa häiriössä sen ei ole ennen tarvinnutkaan paikoillaan olla.

Nouto

Noutoa ollaan opiskeltu takaperoisesti (sekä muovisella-, puisella- että metallikapulalla) eli lähdetään liikkeelle loppuasennosta ja Lumes osaakin ensimmäisen vaiheen jo kätevästi, mutta Jenni ehdotti siihen lisäksi kapulankantotreenejä esim. seuraamisen yhteydessä.

Ohjatun noudon suuntaopetteluistakin kysyin ja tehtiin yksi harjoitus, joka onnistui sinällään hyvin ja Lumes teki mitä pitikin (lähti osoitettuun suuntaan), mutta eipä löytänyt pallolle ilman apuja. Se on ihmeen huono löytämään maahan jätettyjä leluja, ettei ois näössä vikaa, mutta toisaalta se kyllä näkee tarkastikin ja esim. osaa napata koppina nameja.

" Ohjatun noudon alkuun kuuluu merkille lähetys ja se kannattaa ottaa mukaan heti alkuharjoituksiin, jotta koiralle muodostuu mielikuva asiayhteydestä. Ensin jätetään koira istumaan jokusen metrin päähän merkistä ja viedään lelu merkin vasemmalle tai oikealle puolelle n. 10 metrin päähän, jonka jälkeen palataan koiran luo. Juostaan yhdessä koiran kanssa merkille, jossa pysäytetään koira, ja sen jälkeen näytetään kädellä lelun suuntaan ja annetaan lupa mennä lelun luo.

Kun koira osaa varmasti hakea lelun osoitetusta suunnasta, lisätään toinen lelu mukaan siten, että lelut ovat sekä merkin vasemmalla että oikealla puolella, molemmat 10m merkistä, noudettava lelu viedään aina ensimmäiseksi (näin on myös kisoissa kapulan kanssa). Vasta monien harjoitusten jälkeen, kun voidaan olla varmoja, että koiraa hakee vain osoitetun lelun, voidaan lisätä myös keskimmäinen (jota ei koskaan saa ottaa). Ohjauksen sujuessa lelujen kanssa (vaihtoehtoisesti voi harjoitella myös ruokakupeilla esim. aterioiden yhteydessä) ja koiran osatessa tavallisen noudon, voidaan lelujen tilalle vaihtaa kapulat. "

Ruutu

Ruutua ei harjoiteltu koulutuksessa, mutta kysyin, miten Jenni omilleen on opettanut, ja suositteli kahta rinnakkaista tapaa: vauhdikasta ruutuun juoksua pitkältä matkalta esim. ruokakipolle ja toisaalta oikean paikan harjoittelua kosketusalustalla, naksuttelemalla (tätä onkin jo tehty)  tms. tavalla.

Toivottavasti muistin oikein kaikki Jennin ohjeet enkä sopertanut sekaan mitään omiani...

Toukokuulla päästään vihdoinkin Lumeksen kanssa valvovien silmien alle saamaan opastusta, kun ilmoitin meidät tänne:

" Lappalaiskoirat ry:n pohjanmaan alaosasto järjestää TOKO:n koulutusviikonlopun 15-16.5.2010 Seinäjoella.

Kouluttajana toimii Jenni Ojala. Jennin kolmevuotias Keeshond Saida (Demicle’s Bosom Friend) on tottelevaisuusvalio ja he sijoittuivat tokon-SM kisoissa yksilöhopealle vuonna 2009. Taitava koirakko kuuluu myös tokon valmennusrenkaaseen ja he olivat yhtenä varakoirakkona vuonna 2009 järjestettyihin MM-mittelöihin.
Koulutus on tarkoitettu jo kisaaville tai vähintään ALO luokan liikkeet hallitseville koirakoille."

Luvassa toivonmukaan antoisa ja opettavainen viikonloppu, jonka jälkeen on hyvä jatkaa taas yksinkouluttelua.

Kesästä asti olen katsellut noutokapuloita ostoaikeissa, mutta en ole raaskinut ostaa hinnakkuuden vuoksi, kun kumminkin yksi kapula kotoa jo löytyy. Tänään päätin piipahtaa paikallisessa, pienessä koiratarvikeliikkeessä, vaikka epäilinkin siellä hintojen olevan suht korkeat. Yllätys olikin suuri, kun löysin sieltä kaikkein edullisimmat näkemäni kapulat, 600 gramman puinen 4e ja metallinen 12e. Enää ei kiikastanut hinnasta, joten kaupat tuli. Myöhemmin käyn vielä hakemassa tunnistusnoutokapuloitakin, kun olivat nyt loppu, ja ehkä ohjatun noudon kapulatkin voisi kesään mennessä ostaa, kun hintaa niillä oli vain 3e/kpl.

Vähän suurilta nämä näyttävät koirilla ja Lumeksella ihan pää notkahti alas ottaessaan puisen ensimmäistä kertaa suuhunsa, kun on tottunut vain höyhenenkevyeeseen muovikapulaan (kuvassa koirien edessä), mutta kyllä sitä sitten jaksoi pidellä kunnollakin. Metallikapulassa ei Lumeksen mielestä ollut mitään outoa (onhan se niillä suurilla hevosten kuolaimilla leikkinyt ja oppinut metallin olevan kivaa) ja se olikin paljon kivempi pidettävä kuin painava puinen.

Paikkamakuuta rivissä, Lumes harjoittelee vasta alkeita.

Merkinkiertoa aimo annoksella vauhtia, paluukohteena & palkkana narupallo.

Kapulannostoa naksutellen, Allu odottelee kevythäkissä omaa vuoroaan.

Ruutuakin opiskellaan naksutin apuna.

Jotain seuraamisen tapaista pallon kanssa.

Leikitään.

Välillä temppuiltiin, kahdeksikon kiertoa jalkojen välistä.

Ja lisää leikkiä.

Luoksetulon paikallaodotusosuus.

Lähtökohta

Lumes tykkää ihan kaikenlaisista tavaroista eikä vierasta mitään materiaaleja, ottaa suuhun ja kanniskelee, joten noutoa oli tältä pohjin helppo lähteä opettamaan. Lumeksen ollessa aivan pieni (loppukevät), lisäsin kiinnostusta kapulaan (joka meillä on muovinen johtokela) antamalla kapulan suuhun ja vaihtamalla sen samantien leluun, jolla hetki leikittiin. Kokeilin myös namien avulla, mutta silloin Lumes ei ottanut mitään tavaraa suuhun, jos huomasi ruuan, joten lelu toimi paremmin.

Loppukesästä palattiin uudestaan kapulan pariin, Lumes otti sen kerran, mutta sitten alkoi haluttomaksi. Kokeilin leluja, nameja, vapaaehtoisuuttaa ja pakkoa, mutta ei halunnut kapulaa. Mietin, mistä asiasta Lumes innostuisi niin paljon, että pitäisi kapulasta, vaikka pakolla (eli nätisti avaan Lumeksen suun ja laitan kapulan) joutuu ottamaan sen. Mieleen tuli ulos (takapihalle) pääsy, se on Lumeksesta huippua. Laitoin kapulan Lumekselle suuhun ja samantien annoin luvan sännätä ulos avonaisesta takaovesta kapula edelleen suussa. Menin perässä, kutsuin Lumesta ja vaihdoin kapulan leluun. Kaksi kertaa näin ja Lumes jo aivan hyppi saadakseen kapulan suuhun ja siitä lähtien on ottanut sen taas hyvin mielellään ihan itse.

Noudon loppuasennon harjoitukset

Noutamista lähdin opettamaan Lumekselle takaperoisesti, eli ensin tulee loppuasento ja vasta ihan viimeisenä kapulan nouto, väliin mahtuu vielä monta eri vaihettakin. Ideana siis se, että noutokäsky tarkoittaa yksinkertaisesti vierellä istumista kapula suussa ja kaikki muu toiminta on vain siihen pyrkimistä. Perinteisesti noutokäskyn merkitys koiralle on "juokse kapulan luo, ota se suuhun, palaa ohjaajan luo ja mene viereen istumaan", monta ajateltavaa vaihetta siis sen yhden sijaan. Samaan tyyliin Lumeksen kanssa etenen myös seuraamisessa ja luoksetulossa, nekin ovat vain siihen loppuasentoon pyrkimistä.

Tarkoitus on edetä hitaasti ja huolella, eikä sitä edistymistä kovin nopsaan voi tapahtuakaan, kun harjoitellaan ihan liian vähän. Kauaahan siinä ei menisi ottaa joka päivä paria kapulanpitoa, mutta kun ei vaan tule otettua. Laiska treenaaja kärsii laiskuutensa seurauksista... Sitten joskus, kun tätä ensimmäistä vaihetta on harjoiteltu riittävästi, lisätään käsky, ja kun käskyn kanssa on harjoiteltu riittävästi, aloitetaan kapulan kanssa hakeutuminen perusasentoon jne.

Lelupalkka on ollut noutoharjoituksiin paras, namista Lumes ei tässä yhteydessä kiinnostu riittävästi (täytyy olla kunnolla innostunut, eli hienosti sanottuna korkea viretila, mutta tykkään mieluummiin käyttää tuota innostunutta) eikä namilla palkkaaminen onnistuisikaan samoin, kuin lelulla (kainalosta pudottaminen + leikki perään). Kapulan näkemisestä Lumes innostuu aina (sehän tietää lelun saamista) ja ottaa sen mielellään, joskus tosin miettii ihan hetkisen, kuten videolla toisessa otossa. Normaalisti sillä ei ole väliä, mihin kohtaan Lumes istuutuu, mutta videolla korjaan paikan, että näkyy kunnolla kuvassa.

Kapulan nostotreeniä

Kapulan ottamista treenaillaan erikseen naksutin apuna, koska valmiissa noutoliikkeessähän koira kumminkin joutuu ottamaan kapulan itse maasta. Tämä on vähän niin kuin vahvistusta sitä tulevaa varten, että se kapulan otto maasta olisi tuttu juttu silloin. Ihan muutaman kerran vasta on tehty tätä naksuttumella ja siksi pari ensimmäistä naksua saakin ihan vaan kapulan keskiosaan kohdistuvasta kiinnostuksesta. Tuota aion jalostaa vielä niin, että jossain vaiheessa joka kapulan otosta ei tulekaan naksua, ainoastaan ottaessa kiinni ihan keskeltä kapulaa. Se on kuitenkin se paras ja oikea kohta pitää kapulasta kiinni ja varsinkin kun siirrytään pk-puolen painaviin (1kg vai oliko enemmänkin) kapuloihin, korostuu oikea kohta otteelle, ettei kapula mene vinoon ja tee hommaa hankalaksi.

Kotinouto

Syksyllä Lumes hoksasi puoli-itsestään, mitä noutaminen on, toki se aiemminkin on tavaroita luokse tuonut, mutta käskystä ei ole hakenut. Tavararoiden ottaminen, kantaminen ja tuominen ei olekaan meille mikään ongelma vaan aika helppo juttu, mutta kisamuotoiseen suoritukseen siitä on vielä matkaa. Kotinoudossa ei niin ole väliä, millä tyylillä ja vauhdilla nouto tapahtuu, kunhan se tapahtuu. Videolla Lumes tarjoaa joka väliin maahanmenoa, kun sitä on nyt paljon treenailtu uudella tyylillä, mutta kun en huomioi niitä tässä, niin jäävät tuohon peppupystyssä vaiheeseen.

Tässä vielä video Lumeksen noutotouhuista. Kokeilin ensimmäistä kertaa yhdistellä useampia videoita yhdeksi pätkäksi ja lisätä mukaan musiikin (esittäjä kerrottu videon lopussa), johon siihenkin olen saanut luvan, kuten kaikkiin toisten ottamiin kuviin ja videoihinkin.