Tuhotyöt 1 ja 2 täällä.

Lumeshan on siis pääasiassa ollut yksinolot aitauksessaan, mutta pienestä asti 5-20 minuutin yksinoloja on ollut myös vapaana koko asunnossa eikä mitään ole koskaan sattunut. Viime viikolla jätin Lumeksen vapaaksi noin puolituntisen kauppareissun ajaksi ja ihan kiltti ei ollutkaan enää ollut, tosin olin jättänyt häkin (jossa luut ja sinne Lumes yleensä yksinoloissa menee, vaikka muukin osa aitausta on käytössä) oven kiinni, että en tiedä paljonko sillä oli vaikutusta.

Alustuksena kerrottakoon, että meillä on todella, siis todellatodella paljon tavaroita yms. levällään ja esillä. Löytyy kirjoja, lehtiä, vaatteita, koristeita, kaukosäätimiä, levyjä, kynttilöitä ja siis ihan kaikkea mahdollista. Lisäksi on tuo "eläinhuone", jossa kani ja hiiret asuu ja sieltäkin löytyy kaikenlaista hyvin mielenkiintoista. Tuonne huoneeseen tosin on kanin häkin vieressä portti, että kani pysyy tällä muulla puolella asuntoa, mutta portti on vain 30cm korkea eikä missään kiinni, joten on vain psykologinen este.

Mitäs se Lumes sitten oli tehnyt?

Moi! Kato mitä mä oon löytänyt! Tää mun patukka, jota oon jo pitkään kaivannut, olikin olohuoneen korituolilla ja mulla oli tosi mukavaa sitä retuutellessa sillä välin, kun sä olit kaupassa.

Sähän muistat, että patukka oli jo valmiiksi rikki, etkä oo vaan jaksanut sitä korjata, niin mä vähän autoin ja tyhjensin sen täytteistä, niin sitä on helpompi ommella.

Tää seepra oli sillä samalla tuolilla patukan kanssa ja tiedän joo, että sitä ei olisi saanut ottaa, mutta mun teki niiiin hirveesti mieli koittaa, oisko sekin kiva lelu ja kato, ei se ollut, niin sehän on ihan ehjä vieläkin. Eiks ooki? Ai ei oo vai. No melkein ainakin, anteeks.

Lumeksen tuhotyö nro1: Eteisessä kuivatellessa kerran kesällä kokeili, josko kenkiä saisi syödä ja aloitti miehen paremmista sandaaleista. Yksi sentin pala ehti lähteä pohjasta ennen kuin huomasin, mitä Lumes oikein puuhaa ja siihen loppui siltä kertaa. Ei ole ennen tuota koskenutkaan eikä myöskään sen jälkeen.

Lumeksen tuhotyö nro2: Pari päivää sitten ilmeisesti ohi kulkiessaan oli onnistunut heilauttamaan noin 40cm korkeudella kulmahyllyssä olleen kortin alas ja se oli silputtukin sillä aikaa, kun itse kylppärissä pyykkejä narulta käärin. En usko, että olisi ottanut kortin itse, koska ei ole osoittanut niihin mitään mielenkiintoa, vaikka kuonon ulottuvilla helposti ovatkin. Pudonneen kortin kyllä luonnollisesti rinnasti kaikkeen muuhunkin lattialla tarjolla olevaan revittävään.

Eihän sitä pieni koira voi ymmärtää, mitä eroa on tällä:

ja näillä:

Ihan pikkupikkuisena me pennut ei saatu kyllä ollenkaan ruokaa vaan ainoastaan äiskältä maitojuomaa, mutta vähän kasvettuamme saimme syödäksemme Royal Caninin penturuokaa pehmennettynä.

Välillä sitä annettiin meille ilman mitään lisukkeita, ettemme oppisi nirsoilemaan pelkkiä raksuja, mutta kuitenkin yleensä sekaan laitettiin raakaa jauhelihaa, kermaviiliä, joskus riisiä, kananmunankeltuaisia ja piimää. Pieniä määriä silloin tällöin saimme kotiruokaa, esim. makarooni- ja maksalaatikkoa. Porkkananpaloja tykkäsimme nakertaa, samoin murutikkuja.

Tänne uuteen kotiin tultuani sain ensin samaa penturuokaa, jota kasvattajanikin oli minulle antanut. Jonkun aikaa sitä syötyäni vaihtoi emäntä ruokani Eukanuban lammas & riisi penturuokaan, koska hänellä oli siitä kokemusta yhden pennun terveeksi kasvamisesta.

Joskus saan palasia Hau Hau kana-riisi koiranmakkaraa ja ihan pieniä kotiruuan jämiä saan joskus harvoin. Puristettuja, solmuttomia nahkaluita pureskelen ja "paistettuja" oikeita luita. Porkkanoistakin pidän edelleen!

Silloin, kun pienenä etsin uutta kotia, kasvattajani oli kertonut uudelle emännälleni minun olevan vilkas, rohkea ja kaunisrunkoinen pentu, joka ei aristele vieraita ihmisiä eikä muitakaan outoja asioita. Kasvattaja oli vähän miettinyt minun jättämistä itselleenkin, kun olivat ihastuneita reippaaseen luonteeseeni, mutta kuitenkin toivoi minulle löytyvän jostain lähistöltä mukavan, harrastavan kodin, koska vaikutin hyvältä harrastuskoiran alulta. Vähän hän kyllä mietti, kuinka raaskii minusta luopua, kun kuitenkin useamman viikon siinä heillä joukonjatkona ehdin asustella. Kun uusi emäntä kävi minua katsomassa, ihastui hänkin minuun heti eikä muistunut silloin mieleensä paremmin minua tarkastella, mutta kasvattaja kertoi purentani näyttävän ainakin sillä hetkellä normaalilta ja molempien kiveksienkin jo tuntuvan, joten kanssani voisi käydä myös näyttelyissä.

(Emäntä tuossa  vielä haluaa sanoa, että kasvattajan minusta kertomat asiat pitivät paikkansa ja että hän on hyvin tyytyväinen luonteeseeni ja muutenkin siihen, millainen olen. Kuulemma jopa ylitin hänen uudelle koiralle asettamansa odotukset ja jos vielä pysyn terveenä, niin ei hän juuri enempää voisi koiralta toivoa.)

Mä tuumasin tässä päivieni ratoksi tehdä pienen sukuselvityksen itsestäni, kun mietiskelin tuossa yks päivä ja tajusin, että mähän en ees tiedä, kuka mun iskä on! Tuumasta toimeen ja kaikkihan alkaa musta, eli Lumeksesta, eli Tulettaren Benjistä. Mä oon aika rento tyyppi.

ÄISKÄ

Äiskän mä tietenkin tiiän kysymättäkin, se on Salla eli virallisemmin Vihtorilan Susse. Äiskä on aika lailla mun näköinen, tai se pitäis kai sanoa, että mä oon äiskän näköinen, mutta ihan sama. Äiskä ois varmaan ylpee musta, kun tykkään siitä niin paljon, että halusin tulla samannäköiseksikin. Mulla ei oo hyviä kuvia muista kuin itsestäni, joten äiskänkin kuvat on jonkun muun ottamia, ne löytyy täältä. Ja sit äiskän muut tiedot on samassa Koiranetissä, mistä mutkin löytää. Sieltä löytyy koko mun äiskän puoleinen sukukin.

ÄISKÄN VANHEMMAT

Mummuni Kettuharjun Brossa on aikas näpsäkän näköinen ja sillä on tuo kaunis kuonopiirtokin, kuten kaverillani Allulla.

Papastani Ikimuiston Iloinen Hessu on joku näpsäissyt
kuvan pellolla, tietääköhän se meidän lastenlastensa olemassaolosta?

ISKÄ

Iskästä mä en tiiä yhtään mitään, paitsi mitä äiskä mulle kertoi, että ne vaan tapas ja sit tuli pennut ja iskää ei enää kiinnostanut. Mun iskän piti alunperin olla joku muu, mutta äiskä ja se ei tykänneet toisistaan, niin äiskä etsi meille uuden iskän. Mä haluisin vielä joskus tavata iskän ja kysyä siltä, miks se ei käynyt ees katsomassa meitä. Iskä käy kuulemma paljon näyttelyissä, että ehkä me joskus kohdataan vielä kehässä. Iskän nimi on Jori, mutta silläkin on se pidempi nimi, en tiedä kertooko se jotain iskän ulkomuodosta, mutta kummiski se on Dagolas Bullero. Iskä on tän näköinen. Iskänkin kaikki tiedot löytyy koiratietokannasta.

ISKÄN VANHEMMAT

Iskän puolelta mun mummuni on Tallero ja siitäkin löytyy kuvia, joissa se mummu tosin näyttää melkoisen tukevalta, se taitaa tykätä herkuista.

Vaarini Tievatuulen Cultakehrä onkin vähän erinäköinen sitten, joten iskä taitaa olla mun lailla äitiinsä tullut.

Ennen Lumeksen tuloa oli jo pitänyt ostaa tämä kirja, mutta en löytänyt (enkä oikeastaan edes etsinyt), kunnes se nyt yhtäkkiä Anttilan kirjahyllyssä osui silmiini. Maksoikin vain 3,95e, joten pitihän se ostaa. Kirjoitukset kirjan otsikointeja mukaillen, en viitsi suoraan kopioida tekijänoikeuslakien vuoksi.

Moi,
mä oon Lumes.
Hauska tutustua!

Mä oon rekisteröity, puhdasrotuinen suomenlapinkoira ja mun se virallinen nimi on Tulettaren Benji. Jos joku ei sattunut kuvasta huomaamaan mun komeuttani, niin kerrottakoon vielä, että uros oon.

Mun värin kaikki varmaan näkee kuvastakin, mutta varmistettaneen nyt, että musta olen ja tuntomerkkeinä mulla on ruskeaa ja valkoista monessakin paikassa. Ruskeaa: kaikissa jaloissa, valesilmät, korvan etupuolen karvat, "etukaulus" ja kuonon reunat. Valkoista: rinnassa ja massussa. Lisäksi toisen tassuni olen satujen mukaan kastanut jauhopussiin, kun siinä ruskean päällä paljon valkoisia (päistär)karvoja.

Syntynyt olen 17.1.2009 Oulaisissa äiskän hellään huomaan ja muitten koirien sekaan. Painoa mulla oli tuolloin jo yli 300 grammaa ja siitä on kasvettu nykyisiin mittoihin asti. Vaikka äiskä onkin mut oikeesti kasvattanut (isääni en edes tunne), niin ihmiset haluu nimetä ihmisen koirienkin kasvattajaksi ja papereissa mun kasvattaja on siksi Katja Vähäaho.