Mitä saadaan, kun yhdistetään toipilas, vajaalla käyvä ohjaaja ja viikon emäntänsä sairastamisen takia pakkolevolla ollut, energiaa pursuava hulivilikoira? No tikittävä lapinkoirapommi tietenkin!

Kaikki meni pieleen jo rataantutustumisessa, kun en ehtinyt juosta ohjausta läpi, jonka vuoksi unohtelin siitä pätkiä. Sitten tuomari vihelsi meille lähtöluvan jo ennen kuin oltiin edes kunnolla radan puolella, jonka vuoksi jouduin varmistamaan ratahenkilöltä, että oliko se ylipäätään meille vihelletty, ja kun oli, hätäilin lähdön kanssa. 6-esteelle asti meni hyvin, vaikka en vaihtanutkaan puolta vasemmalle suunnitelman mukaan eli jo ennen A-estettä vaan vasta sen jälkeen Lumeksen ollessa alastulossa. Lumeksen ollessa hyppäämässä kutosta, oli tarkoitus vaihtaa seiskan oikealle puolelle, mutta muistin sen vasta silloin, jolloin puolenvaihtoni oli myöhässä ja Lumes meni iloisesti seiskan vasemmalta puolelta ohi, minä oikealta. Lumeksella oli vauhti päällä ja se luuli sijainnistani (olin edennyt seiskan ohi), että rata jatkuu A:lle ja ehti tömäyttää etutassuillaan kontaktille. Joo, hylättyhän siitä tuli.

Ohjasin Lumeksen takaisin seiskan taakse ja jatkettiin rataa. Kovasta vauhdista olisi pitänyt käskyttää kepeille jämäkämmin, mutta sitäpä en tehnyt, joten virhe johonkin väliin ja kepit alusta. Oikein vauhdikas pujottelu, josta jo arvasinkin, että niinköhän jää vimppa väli pujottelematta ja niinhän siinä sitten kävi. En jaksanut edes korjata.

Seuraavaksi en muista oliko keppien ja putken välissä kaksi vai kolme hyppyä, mutta radallisesti sillä ei ole merkitystä, joten laitoin kuvaan kaksi. Kokeilin ensimmäistä kertaa kisoissa ohjata putkeen siltä puolelta, mistä pitää sisään, yleensä kun olen mennyt väärän pään eteen varmistamaan oikean suorituksen. Hyvästi sujahti Lumes oikein putkeen ja sen tullessa sieltä ulos, muistin, että tässä kohdin olisi kuulunut vaihtaa puoli esteen 12 vasemmalla puolelle. Enää ei ehtinyt, joten tekisin puolenvaihdon sitten keinun lopussa. Hyvä suunnitelma, varsinkin kun Lumes keinutreenien ja viritetyn pommiuden myötä ei enää hiipinytkään keinua vaan rynnisti sille täydellä vauhdilla sillä seurauksella, että kesken puolenvaihtoni syliini lensi tikittävä lapinkoirapommi....

Laskin pommin alas, ennen kuin se räjähtää syliini, ja jatkettiin rata loppuun.

Tikitys? Pommi? Syliinlento? En kyllä yhtään muista....

Sunnuntaina kisailtiin kahdella radalla ensimmäistä kertaa agilityn kakkosluokassa. Matkalla jo jännitti aika kovastikin, mutta onneksi perille päästyä ja tuttujen kanssa jutellessa helpotti. Helpotti myös, etteivät radat olleetkaan yhtään hankalia vaan ihan mukavan sujuvia, ehkä me siis saatetaan pärjätä kakkosissakin. :)

"Eväsleipinä" emännälle lapinkoira- ja koirille poropipareita.

Ekalla radalla Lumes oli muuten ihan pätevä, mutta en osaa videostakaan sanoa, kielsikö se sille muurin jälkeiselle hypylle mun takiani (liikuin liian reippaasti sivuttaissuunnassa?) vai jostain omasta syystään, kepeillä tuli virhe (jonka taisin korjatakin väärin...) ja viimeisestä hypystä mentiin ohitse, kun lopetin ohjaamisen toiseksi viimeiseen, niin lopetti koirakin sitten touhun siihen samaan ja innoissaan vaan juoksi maaliin. Osaako muuten joku enemmän agilitystä tietävä sanoa, että hyppääkö Lumes jotenkin hullusti?

Toista rataa ei valitettavasti ole videoituna, mutta siitä selvittiin ratavirheittä harmittavalla 3,46 sekunnin yliajalla, jotka johtuivat laajasta käännöksestä hypyltä kepeille (12-13) ja hiipimällä tehdystä keinusta (14). Ei siis luvaa aikavirheen vuoksi, mutta sijoitus kuitenkin 3/19. Väkersin Paintilla vähän sinne päin ratapiirroksen, pitäisi oikeasti viimeinkin ladata joku oikea ratapiirrosohjelma (mikä?), että tulisi huomattavasti parempaa ja selkeämpää jälkeä.

Lelupalkinto oli jälleen koiralle mieleinen ja arvanette, että näistä näteistä esittelykuvista huolimatta Lumes mieluiten olisi repinyt siitä tuon turkisosuuden samantien irti..

Jos haluaa koiralleen riskittömän elämän, tulee se kääriä pumpuliin ja panssariin, tosin siinäkin on tukehtumisvaara. Tosiasiassa elämä siis meillä kaikilla on valintoja, ja niihin valintoihin liittyy myös riskejä, suuria tai pieniä. Riskien minimointi ei kuitenkaan ole tarkoituksellista, koiran tulee saada elää koiranelämää. Sen sijaan olisi hyvä joskus pysähtyä miettimään riskienhallintaa, tiedostaa vaarat ja vaaranpaikat sekä sen, miten niissä vaaran mahdollisuutta saadaan pienennettyä.

Meillä päästetään koiria käymään ulkona kahdesta ovesta, takaovesta, josta aukeaa aidattu pala takapihaa, ja etuovesta, josta aukeaa suuri, aitaamaton etupiha suoraan kohti suht jatkuvasti liikennöityä tietä. Näistä takapiha on aidattuna tietenkin paljon riskittömämpi vaihtoehto, jonka vuoksi mies (jota koirat tottelevat huonommin) päästääkin koirat käymään ainoastaan siellä ja pimeällä suosin itsekin takapihaa. Jos taas olen koirien mukana ulkona, olemme etupihalla, jossa on enemmän tilaa juosta ja touhata. Luotan aika paljon siihen, että koirat eivät minun läsnäollessani poistu pihasta, vaikka tiellä kulkisi pihamme ohi kuinka houkuttelevia kohteita. Toisaalta taas paljon on kiinni omasta ennakoinnistani, vilkaisen useasti tiensuuntaan huomatakseni, jos siellä kulkee koiria, jotta ehdin komentaa omia koiriani ennen kuin ne huomaavat tiellä kulkijan. Lumes ei yksin lähde tielle, mutta jos Allu päättäisi rinne rynnistää, menisi Lumeskin kyllä perässä, ja siinä vaiheessa olisi enää aika turhaa huudella mitään kieltoja. Tämän vuoksi täytyy ehtiä kieltää Allua ajoissa, jolloin silläkään ei ole mielenkiintoa lähteä ohikulkijoita tarkastamaan. Pahin mahdollinen tilannehan tässä olisi koirien jääminen auton alle, jonka vuoksi koko pihan kiertävä aita on kyllä suunnitelmissa, mutta vasta 1-2 vuoden sisään.

Entäs metsässä vapaana juoksentelu, siellähän niitä vaaroja vasta lymyääkin. Oltiin sitten lenkillä tai haku-harkoissa, niin oksa voi tökätä koiraa silmään, mahaan tai tassunpohjaan. Käärme voi purra. Jalka voi nyrjähtää. Koira voi lähteä riistajahtiin ja joutua teille tiettymättömille. Toisen vapaana ulkoilevan koiran kanssa voi tulla yhteentörmäys. Jossain päin Suomea saattaa koira kohdata suden tai karhunkin. Jotkut piittaamattomat maanomistajat eivät ole keränneet piikkilankoja pois mailtaan, jotkut kulkijat taas levittelevät myrkkysyöttejä. Olisihan se narussa ulkoilu paljon turvallisempaa...

Agilityssä saa koiransa nopeasti hajalle, jos ei yhtään tiedä mitä tekee. Valmiiksi luustovikaisen koiran saa vielä enemmän hajalle, vaikka vähän tietäisikin, mitä tekee. Tervekin koira voi kokeneellakin harrastajalla mennä aikaa myöten jostain kohtaa rikki, urheilijoille kun niitä erilaisia vammoja nyt vain sattuu tulemaan. Itsekin tosin treenaan ns. sairaan koiran kanssa, Lumeksellahan on toinen kyynärä ykkönen. Pidän kuitenkin treeneissä hypyt pääasiallisesti mini-medi-korkeuksilla eikä edes käydä agilityssä kuin kerran viikossa, lisäksi Lumes liikkuu monipuolisesti ja sillä on yhdesti/kahdesti vuodessa ajat hierojalle mahdollisten lihasjumien aikaisen löytymisen vuoksi ja 4-5-vuotiaana on tarkoitus kuvauttaa kyynärät uudestaan.

Kaikkein pelottavin paikka on kuitenkin treenikentät. Tokoilemalla nyt on aika vaikea koiraa rikki saada, mutta Lumeksen päälle on jo kolmesti käynyt muu treeneissä läsnäoleva koira, ja mitä enemmän näitä sattuu, sitä enemmän olen alkanut niitä pelkäämään. Treenitilanteet sentään onneksi ovat melko kontrolloituja, joten niissä tilanteisiin pystyy puuttumaan nopeasti ja reippaalla kädellä, mutta mitenkäs sitä avoimen luokan paikallamakuussa näkösuojasta tiedät, jos joku toinen koira saa päähänsä käydä vähän pöllyyttämässä omaa koiraasi... Tuomarit valitettavasti hyvin hitaasti puuttuvat tällaisiin tilanteisiin. Alokasluokassa oli sinänsä vielä aika turvallinen olo, kun oli itse koko ajan näkemässä tilanteen, mutta ylemmät luokat pelottavat juuri piilopaikallaolojen takia. Sama on palveluskoirakoepuolella, hyvä etten jättänyt BH-koettakin käymättä ihan vain sen vuoksi, että niissäkään eivät tappelut ylen harvinaisia ole. Helpotus oli suuri, kun meidän parinamme oli kultainennoutajanarttu, siitä ei ainakaan olisi saanut vihaista tekemälläkään. Kokeissa olisikin aina hyvä olla mukana joku tuttu ns. turvahenkilönä, joka kävisi sitten hakemassa sen oman koiran pois paikallaolosta, jos näyttää, että saattaisi tulla tukalat paikat. Mielummin keskeytetty koe kuin paikallaolossa häiritty koira.

Väkisinkin vain tulee mieleen, että mikä oikeus minulla on viedä koirani tilanteisiin, joissa sille voi käydä huonosti? Ihan vain sen vuoksi, että minä itse haluan sitä erilaisissa kissanristiäisissä kuljettaa ja tuloksia saavuttaa, altistan sen samalla mahdollisesti suurellekin loukkaantumisvaaralle. Ja silti se sama koira muka on rakastettu perheenjäsen? Entä jos joskus jotain sattuukin, pystynkö antamaan itselleni anteeksi?

Eivätkä ne koiraharrastusten riskit tähän pääty, eivät tokikaan, mutta tämä nyt vain pienenä ajattelun- ja keskustelunavauksena, mielelläni kuulisin muidenkin ajatuksia ja kokemuksia aiheesta.

Kolmas nolla -> agility sert -> Lumes siirtyy kisaamaan 2-luokkaan.

Sertin lisäksi saatiin taas paljon tosi kivoja palkintoja, kun sijoituttiin sekä A- että B-radalla kakkosiksi. Nää mokkanahkainen pehmoluu ja Finlaysonin Nipsu-pyyhe esimerkiksi oli oikein mieleisiä ja Lumeksen mielestä ne molemmat kuuluu sille itselleen.

Mutta arvatkaas, miltä tää agilitytaituri näytti kotona eilen?
No täysin syyttömältä keittiön kaaokseen tietenkin.

Yhtään en kyl tiiä, mitä täällä on tapahtunut...

Tänään kisailtiin jälleen agilityssa, tuomarina Ritva Herrala.

A-rata oli helppo ja Lumes juoksenteli oikein reippaasti ja nätisti 0-tuloksen. Yliaikaa kertyi kuitenkin ärsyttävät 0,58 sekuntia, kun itse typeröin -> jos olisin hoputtanut Lumesta kepeillä, oltaisiin juuri ja juuri ehditty ihanneaikaan / tai jos olisin muistanut pitää suuni kiinni (se lupaus olla hidastelematta Lumeksen vauhtia) keinulla, eikä antaa pysähtymiskäskyä, jota koira totteli liiankin tunnollisesti eikä meinannut enää tulla keinulta alas, niin oltaisiin säästetty aikaa muutaman sekunnin verran. Sijoitus 2/22. LUVA oli niin pienestä kii!

B-rata oli hieman kinkkisempi ja ohjausta joutui suunnittelemaan tarkemmin. Mietiskelin, että jos saan radalla kaiken tehtyä suunnitelmien mukaan, eli että koira tekee kaiken kuvitelmien mukaan, ja että jos mieleeni ei juolahda mitään tyhmää kuten A-radalla kävi, niin virheittä pitäisi tältäkin radalta selvitä. Pari riskikohtaa radalla oli, jotka eivät kuitenkaan tuottaneet Lumekselle ongelmia, esim. pujottelu oli oman liikkumisen kannalta sujuvampi suorittaa ohjaaja vasemmalla puolella ja me tehtiinkin siten, mutta moni otti varmanpäälle ja kulki oikealta vaikeamman reitin, että pääsi auttamaan koiran pujottelun alkuun. Lumes teki kaiken muunkin tasaisella varmuudella ja tuloksena 0 suoritusvirhettä, aika -6,19s -> toinen LUVA* ja sij. 1/20!

* Luokanvaihtoon oikeuttava tulos, joita kolme saavutettuaan pääsee siirtymään 2-luokkaan.

On se aika hieno agilitykoiruus! Parasta Lumeksessa on sen keskittymiskyky, huolellisuus ja ohjattavuus, sen kanssa on tosi mukava agiliidellä!

Mä en nyt oikein välittäisi poseerata näitten palkintojen kanssa...

...kun paljon herkullisempaakin sapustaa on tarjolla...

...kuten tää naudan savulumpio...

Toisille otsikko jo kertookin sen tärkeimmän, mutta selostetaanpa kuitenkin koko juttu oikein juurta jaksain. :)

Hyvinkin aamu-unisena ihmisenä sitä jaksaa aina vaan ihmetellä itseään, että miten sitä viikonloppu toisensa perään viitsii vapaaehtoisesti nousta aamuvarhaisella sängystään ylös, vaikka työviikon jälkeen olisi ihana ottaa ja olla vain. Niin se vaan koiraharrastus jotenkin kummasti saa väsyneenkin liikekannalle ja tänään aikaisen aamun syynä oli lähtö palveluskoirien käyttäytymiskokeeseen. Sehän on ns. esikoe oikeisiin palveluskoirakokeisiin, mutta siihen voivat osallistua myös ihan kaiken muunkin rotuiset ja roduttomat koirat yhteiskuntakelpoisuutta ja perustottelevaisuutta osoittaakseen. Meille tämä oli molempia.

Koepaikalle saavuttiin puolta tuntia ennen alkamisaikaa, jotta kilpailukirjat ehdittiin täyttää ja koirien mikrosirut/narttujen mahdolliset juoksut tarkastaa. Kokeen alkaessa oli lyhyt tuomarin (Mikael Kallio) puhuttelu, josta jatkettiin suoraan itse suorituksiin. Palveluskoirakokeissa tottelevaisuusosuus suoritetaan pareittain, yhden ollessa paikallamakuussa toinen samanaikaisesti suorittaa muut liikkeet, ja näin ollen paikallaolon ajaksi muodostuu toisen koirakon muihin liikkeisiin käyttämä aika, yleensä 5-10 minuuttia. Meidän parinamme oli labradorinnoutajanarttu kera ohjaajansa ja olin pariimme varsin tyytyväinen, sillä heistä ei aiheutunut meille mitään häiriötä (sekään kun ei aina itsestäänselvää ole). Molempien parien suoritettua kaikki liikkeet, ne arvostellaan suullisesti arvosanoilla erinomainen, erittäin hyvä, hyvä, tyydyttävä, puutteellinen tai riittämätön.

Labbis aloitti paikallamakuulla ja Lumes seuraamisilla. Olin ottanut Lumeksen jo ensimmäisten koirien aikaan pois autosta, jotta se vähän rauhoittuisi, ja nätisti se jo makoilikin vuoroamme odotellessa, se vain ei ollutkaan koko totuus. Pieni hömppis oli kuitenkin niiiin innoissaan, että sai juuri ja juuri pidettyä itsensä kasassa seuraamisissa (jotka suoritettiin taluttimessa ja ilman), muutamaa ylimääräistä pomppuaan lukuunottamatta. Tokoseuraamisenahan se oli ihan kauheaa, mutta onneksi nyt oltiinkin pk-tottiksessa, jossa tuollainen yli-innokkuus oli vaan plussaa. Arvosana erittäin hyvä. Liikkeestä istumisessa annoin vauhtia hidastamalla vartaloavun, joka tiputti arvosanan erittäin hyvään. Liikkeestä maahanmeno kera luoksetulon erinomainen siitä huolimatta, että Lumes tuli suoraan sivulle (pk-puolellahan pitäisi tulla ensin ohjaajan eteen istumaan ja vasta siitä siirtyä perusasentoon).

Paikallamakuut ovat viime aikoina olleet treeneissä jo melko rauhallisia sekä piilossa että selin, eikä Lumes levottomanakaan ole koskaan meinannutkaan nousta ylös, silloin se on vain kitissyt tai haukahdellut. Olikin yllätys, että se kokeessa nousi melkein heti seisomaan, josta vaihtoi istualleen ja oleskeli näissä omavalintaisissa asennoissaan paikoillaan ihan rauhallisesti ja tyytyväisesti. Olisi kai pitänyt sanoa se painokas oota-käsky mitä treeneissäkin, nyt se jäi välistä, kun pk-puolella erillinen paikallapysymiskäsky ei ole sallittu. Pienempi paha se kuitenkin olisi ollut kuin tuo nouseminen, vaikka ei minnekään lähtenytkään.

Tottelevaisuusosuuden hyväksytysti suorittaneina saimme jatkaa kaupunkiosuudelle, jossa testataan koirien suhtautuminen liikenteeseen, lenkkeilijöihin, kelloa soittavaan pyöräilijään, toisiin koiriin, ihmisryhmään yms. mitä nyt kaupungissa ulkoillessa saattaa vastaan tulla. Lumes kulki reitin tyynesti läpi, ja kaupunkiosuudenkin ollessa siis täten hyväksytysti suoritettu, tuli koko koe suoritettua hyväksytysti ja näin ollen Lumes sai nimensä eteen käyttäytymiskokeen hyväksyttyä suoritusta merkkaavan tunnuksen "BH".

Olen aina ollut surkea päiväkirjanpitäjä. Lapsena/nuorena olen aloittanut moneen kertaan päiväkirjaa eri teemoin esim. oma, hevoset ja kani, mutta alkuinnostuksen jälkeen ne ovat jääneet hyvin vähälle täytölle, vaikka varsinkin hevospäivistäni olisi täydellisempänä erittäin mukava lukea näin vuosien takaa. Bloggaaminen, jos tällaista hieno termiä nyt käytetään, onkin ollut pitkäaikaisin hengentuotteeni ja onhan näitä nyt paljon kivempi kirjoitellakin kuin pelkästään kirjaan. Varsinaisen treenipäiväkirjan aloittamista olen kuitenkin arastellut juuri innon lopahtamisen vuoksi, vaikka olenkin jo vuosia tiedostanut sen olevan "avain menestykseen". Varsinkin Lumeksen kanssa treenipäivis on käynyt mielessä useaan kertaan tässä parin vuoden aikana, ja tämä blogi on yrittänyt olla osiltaan hieman sitä korvaava, mutta koska pelkät treenipäivitykset ovat yleensä tylsää luettavaa, olen kertoillut niistä vain pääpiirteittäin.

Viime joulun alla julkaistu Canistempus-treenikalenteri on poltellut ostohaluja monesti, ja erityisesti koiraharrastajille suunniteltuna kiinnostanut kovasti, mutta hinta (toimituskulujen kera n. 30e) on toiminut pätevänä hidasteena. Vihdoin ja viimein ryhdyin kuitenkin tuumasta toimeen ja Lumeksen virallinen treenipäivis starttasi 15. heinäkuuta, ei kuitenkaan tuolla hienolla oikealla kalenterilla, vaan eräästä laatikostani pengastamallani lapsuuden/nuoruuden aikaseen tyhjään vihkoon (tai no, oikeastaan ei edes vihkoon, vaan jostain aiemmasta vuosikalenterikirjasta irti repimiini tyhjiin sivuihin, jotka niittasin yhteen). Kustannukset: 0e Käyttöaiheet: moninaiset Muunneltavuus: suuri Tilaa muistiinpanoille: niin paljon kuin asiaa riittää.

Kohta puolin on kolme kuukautta kulunut treenejä kirjaillen eikä ainakaan vielä ole tullut sellaista tunnetta, ettei huvittaisi/ehtisi/jaksaisi kynään tarttua, toisin kuin on niitten suurimman osan muitten päiväkirjojen kanssa siis käynyt. Kirjoittaminen auttaa suuresti ajatusten selkiyttämiseen, treenien suunnitteluun (mitä, miten, miksi, missä), läpikäymiseen, edistymisen seuraamisen jne. Perus treenikertojen selittelyjen lisäksi muutaman viikon välein on koontiaukemana, jossa tarkastetaan tavoitteissa edistyminen ja mietitään syitä, jos sitä ei ole tapahtunut, sekä asetetaan uudet tavoitteet seuraavalle tarkastelujaksolle ja ajatellut keinot tavoitteisiin pääsemiseksi (eli lähinnä kuinka edetään halutun asian opettamisessa). Ensimmäinen treenivihkonen alkaa olla jo enemmän täynnä kuin tyhjä, joten sille on jo seuraajakin katsottuna valmiiksi...

 Suosittelen kaikille tavoitteellisesti treenaaville!

Tajusin viime viikonlopun kisojen jälkeen agilityn syvimmän ytimen. Ensinhän tuli siis lauantaina vauhdikkaalla radalla hutilointivirheitä ja hylky, jotka korjasin sunnuntaina hidastamalla ja varmistamalla Lumeksen menoa, josta seurasi yliaikainen puhdas rata. Kummasta radasta jäi parempi mieli? No siitä nopeasta, mutta hylätystä. Miksi? Koska agilityssa kaikki muu kuin nollat on turhaa, puhtaallakaan radalla ei tee mitään, jos aika ei riitä, mutta nopealla radalla on mahdollisuus ainakin yltää ihanneaikaan. Ja kun ei sekään vielä riitä, että on virheetön ja nopea, pitää olla nopeampi kuin muut! Toisin kuin muissa koiralajeissa, agilityssa ei kilpailla itseään vaan toisiaan vastaan, jokainen yrittää ja haluaa olla paras. Agilityssä tavoitteena on olla tarkempi kuin muut, nopeampi kuin, taitavampi kuin muut, olla täydellisen parempi kuin muut. Kaikki muu on turhaa, jos haluaa joskus koirastaan agilityvalion, vain parhaat palkitaan.

No, onneksi meidän tavoitteena ei ole AVA, vaan pelkästään pääsy kakkosluokkaan täyttää asetetut tavoitteet, joten meidän ei tarvitse olla parhaita, ainoastaan riittävän tarkkoja ja riittävän nopeita, pelkät nollat ilman kaikista parhaana oloa kelpaa ihan hyvin.

Tänään kisattiin kahdella radalla, molemmat oikein simppeleitä ja osan putkista sai suorittaa kummin päin itse parhaaksi katsoi, joka taisi helpottaa ainakin niiden nopeimpien koirien ohjausta. Näilläkään, kuten ei viime viikonlopunkaan, radoilla ei ollut ollenkaan rengasta, pituutta eikä pöytää. Ekalle radalle oli ahdas lähtötila (vaikka tilaa suuremmallekin olisi ollut yllin kyllin) enkä pystynyt oikein virittelemään Lumesta. Meno oli vähän vaisua ja A-esteen jälkeisen hypyn rima tuli alas, keinu hipsuteltiin hiljaa ja yksi kielto putkelta (käskytin epäselvästi), jossa sitten kului liikaa sekunteja ja mentiin yliajalle. Mutta pujottelu oli tosi hieno! 10 suoritusvirhettä ja 12,07 aikavirhettä, joilla sijoitukseksi tuli 5/15.

Ennen toista rataa ehdin jo ajatella, ettei tämä kaksi kisaa päivässä sovi ollenkaan meille ja että Lumes ei varmasti jaksa enää ollenkaan, kun päivän ensimmäinenkään rata ei sujunut vauhdikkaasti ja että mennäänpä nyt vaan kokeilemaan kuinka hitaasti päästään rata läpi. Toisaalta järkeilin, että kun meillä on nyt edellisistä starteista alla hylky, puhdas yliaika ja ratavirheet, niin nyt olisi sen nollaradan vuoro sitten. Tälle lähtöpaikalle oli varattu enemmän tilaa ja pystyin leikittämään hieman Lumesta, vaikka pitikin vähän kiiressä mennä radalle meidän ollessa ensimmäisinä vuorossa. Rata alkoi kahdella (vai kolmella?) hypyllä, joiden jälkeen oli putki. Lumeksen ollessa putkessa, sieltä kuului pieni inahdus ja se tuli vähän erikoisesti sieltä ulos. Luulin ensin sen loukanneen itsensä, mutta kun se jatkoi juoksemista ihan normaalisti, niin jatkettiin eteenpäin. Kohta syy omituisuuteen selvisikin, Lumesta oli alkanut kutittaa korvasta ja se ravisteli päätään useaan kertaan radan aikana. Vähän alkoi jänskättää, että missäköhän kohtaa se pysähtyy, jos kutina häiritsee liikaa, mutta ihme kyllä Lumes vaan jatkoi ja jatkoi sinnikkäästi. Kepeille olisin halunnut sen hieman rauhallisemmin ja kanssani samaan aikaan, ehdin jo säikähtää sen aloittavan väärältä puolen, mutta onneksi en ehtinyt väliin hidastamaan, niin hienon pujottelun se esitti taas!

Tuloksena tältä radalta 0 suoritusvirhettä, aika -4,21 s --> LUVA* ja sij. 1/13!

* Luokanvaihtoon oikeuttava tulos, joita kolme saavutettuaan pääsee siirtymään 2-luokkaan.

Kannatti herätä aamuviideltä, on se vaan hieno koiruus!

La 10.9 maxi1 hyl

Eilen oli meidän eka virallinen agikisa ja jännitys oli paikanpäällä melkoinen. Tuomarina toimi Eija Berglud. Rata oli tosi mukava ja sinänsä helppo, joskin siihen oli joitain kinkkisiäkin kohtia sijoitettu ja ne koituivatkin monen koirakon kohtaloksi, tulostaso oli erittäin alhainen. Itse lähdin Lumeksen kanssa varmoin mielin matkaan, sehän menee niin rauhallisesti ja nätisti, ettei ainakaan väärän radan mahdollisuutta pitäisi olla, lähinnä pohdiskelin keppien sujumista, keinua ja huvittaako sitä hyppiä kaikki korkeat (55cm) aidat. Niinhän sitä luulis...

Lumes lähti vauhdilla matkaan ja jo kolmannella esteellä puomilla jouduin normaalia vahvemmin käskyttämään sitä hidastamaan ja sitä seuraavaa hyppy-hyppy-putki kaarrosta mentiin voimaikkain käskyin. Putken jälkeen mulla menikin sitten pasmat sekaisin, kun Lumes tuli sieltä ulos kuviteltua kovemmalla vauhdilla enkä hetken aikaa muistanut, miten ja minne seuraavaksi pitikään ohjata. Siitä syystä Lumes ohjautui keinulle (jota on muutamissa viime treeneissä aristellut) huonosti ja kovasta vauhdista loikkasi kontaktipinnan yli ja ilman karjaisuani olisi jatkanut samalla vauhdilla alastulonkin lennosta, mutta sain sen onneksi pysähtymään ja keinu ehti laskeutua alas. Nyt oltiinkin taas ihan väärässä tilanteessa ohjauksen kannalta, koska mun oli ollut tarkoitus ehtiä ennen Lumesta seuraavalle hypylle näyttääkseni sille oikean suuaukon putkesta, ja kun Lumes olikin mun edellä, se meni väärästä (lähemmästä) päästä putkeen --> suoritus hylätty. Jatkettiin kumminkin rataa siitä eteenpäin, joskin menin taas tästä suunnittelemattomasta tilanteesta hetkeksi häiriötilaan miettimään, kummalta puolen olikaan tarkoitus jatkaa ohjausta, jolloin seuraava hyppy meni hutiloiden ja Lumes ihan liian kovaa ja muissa mietteissä kepeille, joten aloitti väärältä puolelta. Korjasin, ja pujotteli tosi sujuvasti & vauhdikkaasti. Kepeiltä hypylle, jonka edessä just ja just ehdin vaihtaa puolta niin, että Lumes tämän putken suoritti oikein päin. Pituus-A-putkeen hyvin ja kovaa, sitten piti kaarrokseen kahdelle vimpalle hypylle taas korottaa ääntä, että tuli oikeaan suuntaan.

Vauhdista ei taatusti olisi jäänyt nolla-tulos kiinni, oli Lumeksella semmoinen meininki päällä, mutta treenien rauhalliseen menoon tottuneena en ollut yhtään varautunut tuollaiseen kaahottajaan, jonka kanssa olisi paikoin pitänyt olla ihan eri suunnitelmat kuin nyt. Hyppyjen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, olisi ollut varaa olla korkeammatkin. Kepeille menoa ja yleistä hallintaa vaan pitäisi harjoitella kovastakin vauhdista, paha vaan, että se kova vauhti on nähtävästi ainoastaan kisoissa. Treeneissä kun Lumeksen rauhallisessa vauhdissa on helppo pysyä mukana, se ohjautuu tosi nätisti ja menee sinne minne pitääkin. Nyt sillä oli joku salainen turbovaihde päällä.

Niin että hupsista keikkaa vaan...

Su 11.9 maxi1 7.08vp sij. 3/11

Agilityssä kilpaileminen ei ole kyllä yhtään mun juttu. Ensin pitää jännittää omaa vuoroa odotellessa ja sitten itse suoritus on kuitenkin hujauksessa ohi eikä mitään virheitä sallita, se on kerrasta poikki se. Tokossa kun saa mokailla paljonkin ja silti on vielä tilaisuuksia pelastaa kokonaisuus ja päästä hyville pisteille, kun osasuorituksia on useita ja kesto pitkä. Agilityssä taas pitää olla täydellinen, vain nollatuloksilla on merkitystä, kaikki muu on turhaa.

Tuomari oli sama kuin eilen, ratakin yhtä mukava ja sujuva eikä ollut niin pahoja paikkoja kuin eilisessä. Tänään olikin ensimmäinen LUVA (luokanvaihtoon vaadittava nollatulos) lähellä, Lumes suoritti virheettömän radan. Yritin korjata kaikki eiliset virheet ja onnistuinkin siinä, mutta niiden hintana oli himppusen verran yliaikaa. Hyppy-puomi-hyppy-putkeen väli meni hyvin, mutta eilisen ylivauhdikkaan keinun seurauksena pysäytin putken jälkeen Lumekselta vauhdit pois, ettei se ryntää keinulle. Olin rataantutustumisessa kokeillut keinun alastulon pintaa ja se tuntui liukkaalta, joten pelkäsin Lumeksen luistavan siinä, jos menee vauhdilla, ja siten säikähtävän taas. Varmistelin siis tarkasti keinulle menon ja Lumes hieman epäröi, että tohtiiko tullakaan, kun muutuin niin kummalliseksi ja olin vieressä kiinni, joten hiipi hiljaa keinusta läpi, jossa tuhraantui sitten useampi sekunti. Jommalle kummalle seuraavista kahdesta hypystä meinasi pysähtyä, kun jotenkin epämääräisesti käskytin ja näytin suuntaa. A-hyppy reippaat ja hyvät, mutta sitten taas kului ylimääräistä aikaa, kun hypyltä hidastin Lumekselta vauhdit melkein nolliin, jottei hätäile keppien aloitusta niin kuin eilen. Pujottelu olikin hyvä, mutta reippaasta hidastuksesta johtuen rauhallisen tahtinen. Loppurata muuri-hyppy-putkeen-putkeen-putkeen-hyppy-hyppy-hyppy-hyppy menikin sitten taas loistavasti.

Ei liene epäselvyyttä, mikä palkinnoista oli eniten Lumeksen mieleen...

Jälkikäteen on tietenkin hyvä spekuloida, että ellen olisi hidastellut ja varmistellut Lumeksen menoa, ei meille yliaikaa olisi tullut vaan puhdas nolla, mutta toisaalta taas, olisiko kovemmalla vauhdilla selvitty radasta virheettä läpi? Viikon päästä kuitenkin taas uusi koitos ja jos siellä uskaltaisin antaa Lumeksen mennä rataa ilman varmisteluja ja katsotaan, mitä siitä sitten seuraa...

Sivupalkissa vasemmalla lukee blogin kuvauksessa seuraavaa: " 17.1.2009 syntyneen, meille 3,5kk ikäisenä tulleen suomenlapinkoiran elämän seurailua matkalla kunnon koirakansalaiseksi, sekä toivonmukaan agility-, toko- ja palveluskoiraksi. Tähänastisina tuloksina luuston terveydestä polvet 0/0, kyynärät 0/1 ja lonkat C/B, tokossa ALO1. "  Matkasta kunnon koirakansalaiseksi on saavutettu puoliväli (BH vielä tavoitteena tältä saralta), sillä Lumes on nyt todistetusti Kiva Koirakansalainen! Yhdessä kaikki on hauskempaa, joten siispä myös Allusta leivottiin tänään samanmoisen kunniamaininnan saaja!

Kiva Koirakansalainen-testin sisältö koostuu kymmenestä eri kohdasta:

1. Vieraan ihmisen hyväksyminen
2. Koira istuu kauniisti silitettävänä
3. Tutkiminen ja hoitaminen
4. Vetämättä kävely
5. Ihmisjoukon läpi kulkeminen
6. Istuminen, maahanmeno ja paikalla pysyminen
7. Luoksetulo
8. Koirien kohtaaminen
9. Koiran reaktio häiriöön
10. Omistajan odottaminen

Diplomin saadakseen täytyy koirakon suorittaa kaikki kohdat hyväksytysti. Tarkempi sisältö löytyy Kiva Teamin sivuilta.

Lumes oli hauska, kun se koko testin ajan odotti, että alettais tehdä jotain. Se ei huomannut mitään erikoista tapahtuvan, välillä vaan kävi joku täti silittämässä ja kampaamassa ja sitten käveltiin sinne ja tänne tai oltiin paikoillaan, mutta missään välissä ei Lumeksen mielestä varsinaisesti tehty mitään. Yritti hömpötellä siinä jotain ja tarjota seuraamista, kaivaa kuoppia, saada mua leikkimään, odotti käskytyksiä yms. ja oli lopuksi vähän ihmeissään joutuessaan takaisin autoon, vaikka sillä oli tekemisenvirta vielä päällä. Allu taas oli tyynen rauhallinen ja odotti vain koko ajan saavansa namia testaajalta, joka vähän väliä kopeloi taskuistaan testitarvikkeita.

Kotimatkalla nähtiin tavattoman kaunis sateenkaari, vieläpä ihan melkein vieressämme. Autossa vauhdista napattu kuva kännykällä ei vaan tee kauneudelle oikein oikeutta.

Ja tässäpä vielä ne itse Kivat Koirat nätisti ruokaa odottamassa. :)

Toissaviikolla oli seuran järjestämät toko-kokeet, joissa yritin vähän niin kuin olla tekemässä jotain töitä ja samalla myös aina väliin treenailla Lumeksen kanssa uudessa häiriössä. Seuraamiset oli tosi näpsäköitä ja paikallamakuut, joita otin useamman kerran, aika rauhaisia myös ollessani pensaan takana piilossa. Tosi toimiin jouduttiin avoimen luokan alkaessa ollessamme häiriökoirakkona paikallamakuussa, sillä oikeita osallistujia oli vain kaksi, mutta säännöt vaativat paikallaoloon vähintään kolme koiraa. Ja ai että, kun sinne kehään mennessä tuli sellainen olo, että haluais olla ihan oikeasti tekemässä siinä kaikki liikkeet, kun Lumes tuntui olevan niin hyvän tekemisen tuulella ja tuomari vaikutti mukavalta. En mennyt paikallaolon ajaksi piiloon, kun ei olla sitä montaa kertaa vielä harjoiteltu, vaan jäin siihen kehänauhan viereen. Lumes oli aivan nätisti muuten, mutta pikkasen katseli naapuriaan (labradori), ympäristöä ja pari nuuskaisua otta maasta. Toisella laidalla olevan koiran nousemista ja lähdöstä piiloa kohti ei Lumes välittänyt. Mikään sataprosenttinen suoritus se nyt ei siis ollut mutta kuten tuomari liikkeen lopuksi totesi "häiriökoirasta ei ollut häiriötä".

Treenailussa ollaan tässä jo jonkun aikaa keskitytty enemmän agilityyn kuin tokoon, joskin joka agitreenien yhteydessä on otettu aina vähintäänkin paikallaolot. Tällä hetkellä suurin kiinnostuksen ja treenailun kohde on vepe, mutta kovasti yritettäisiin syksyksi olla tokossa avoimeen luokkaan menossa, jonka vuoksi tuli nyt maanantaina käytyä epävirallisessa toko-kokeessa onnea koittamassa. Ensimmäinen kerta, kun oltiin nurmikentällä ja haisteltavaahan olisi riittänyt, mutta en antanut tippaakaan nuuskutella, ettei sitten paikallaolossakin olisi hajumaailmassa, ja se toimi, ei haistellut siinä ainuttakaan nuuskausta. Leikitin ennen meidän yksilöliikkeiden vuoroa ja liikkeiden väleissä kevyesti villitsin, Lumes oli sopivan reipas.

Paikalla makaaminen 6
Kun siellä häiriökoirana ollessa Lumes kuitenkin oli pikkasen ylivireinen paikallaolossa, niin jäin nytkin näkyviin piiloon menon sijasta, josta tuli -3 pistettä. Ihan turhat pistemenetykset tästä vain tuli, sillä Lumes yllätti olemalla tosi rauhallinen eikä vilkaissutkaan mihinkään muuhun suuntaan kuin omaani, joten olisin ihan huoletta voinut olla piilossa. -1 tuli kolmesta vuffista, joilla täytyi kommentoida parkkipaikalta kuuluvaa koirien räksytystä.

Seuraaminen 8
Kaikkiin muihin suorituksiin olin tyytyväinen, mutta seuraamiseen suoraansanottuna tosi pettynyt. Väljäili, jätti yhden perusasennon tekemättä ja toisenkin melkein, ei yhtään Lumeksen tapaista. Tuota perusasennossa seisomaan jäämistä se tosin teki koko meidän vuoron ajan ja ai että, kun olisin halunnut tökätä sitä kyljestä (siis silleen nätisti) huomautuksena tuommoisesta hölmöilystä, mutta kun ei koetilanteessa saa rankaista koiraa. Muuten seuraaminen oli kuulemma oikein nättiä ja Lumes piti hyvin paikkansa.

Maahanmeno liikkeestä 10

Luoksetulo 6,5
Otin riskillä ja kokeilin ilman takapalkkaa ja ihan hilkulla oli, ettei mennyt läpijuoksuksi.

Seisominen liikkeestä 10

Noutaminen 10

Kauko-ohjaus 8
Yhteen istu-maahan-vaihtoon lisäkäsky.

Estehyppy 10

Kokonaisvaikutus 9,5
Hyvää yhteistyötä ja oikein mukavannäköistä tekemistä. -0,5 pistettä koiran kuljettamisesta kahdessa liikkeenvaihtokohdassa pannasta, vaikka se pysyi tosi nätisti mukana vapaanakin.

Yhteensä 167 pistettä, 1-tulos, sijoitus 2/5.

Kai se nyt on vaan uskottava, että tuon hömpötyksen kanssa voisi ja pitäisi lähteä virallisiinkin onneaan kokeilemaan. Eilen kisailtiin epävirallisissa agikisoissa kilpailevien luokassa. Ilmoitin ensin maxeihin, mutta kävin muuttamassa sittenkin medeihin alkaessani epäillä maxien hyppykorkeuden yhdistettynä tiukkoihin lähestymisiin hypyille saattavan olla ongelma, ja yksi tälläinen kohta radalla olikin - sivusuunnasta putkelta muurille, joka olisi todennäköisesti tuonut maxi-korkeudella kiellon. Kuten aiemmillakin kerroilla, opiskelin rataa kentän ulkopuolelta jo heti esteiden ollessa numeroidut ja se auttaa todella paljon radan muistamisessa, ensimmäistä kertaa en edes pelännyt unohtavani rataa.

Lumes on hauska kentän ulkopuolella. Se haluaisi tutustumaan kaikkiin toisiin koiriin (vaikka ei koskaan pääsekään) ja intoilee niistä ohikulkiessa. Annan sen olla sellainen vallaton, onpahan innokas mieli ainakin. Toisin kuin tuosta käytöksestä voisi päätellä, se ei kentällä enää haaveile muiden luo menosta, ja tämä onkin se puoli Lumeksesta jota esim. harva tuttunikaan on päässyt näkemään ja siksi heidän onkin vaikea uskoa, että Lumeksen kanssa minnekään kisoihin voisi mennä. Rauhallisesti käyttäytyvä Allu olisi heidän mielestään paljon potentiaalisempi (vaikka juuri  Allu nuorempana nimenomaan karkaili radalta toisten koirien luo).

Radalla Lumes kulki täydellisen sujuvasti, jopa pari hieman hankalampaa kohtaa, joita mielessäni hieman epäilin, menivät oikein nätisti. Parissa mutkassa korotin ääntäni varmuuden vuoksi muistaen viime kerran lapasesta karkaamisen, mutta nyt ei ollut ollenkaan sellaista ongelmaa. Kepit, joissa jälleen kokeilin antaa Lumeksen suorittaa itsenäisesti, menivät virheettä, eikä edes ollut mateluvauhtipujottelu vaan hieman reippaampi. Tuloksena puhdas rata, aikavirhettä en tiedä oliko, mutta kuvittelisin ettei, koska Lumeksella oli ihan hyvä vauhti päällä. Voittokin tuli kotiin, en muista tarkkaan montako koiraa luokassa oli, mutta me startattiin medeissä ensimmäisinä ja meidän jälkeen oli vielä muutama, ehkä 4-5. Lisäilen ratapiirroksen myöhemmin, jos se ilmestyy järjestäneen seuran sivuille. Edellisestä kisasta se julkaistiin vasta pari päivää sitten, vaihdoin sen itsetekemäni tilalle, on huomattavasti selkeämpi.

Paikka: Pietarsaari
Tilanne: Epävirallinen agikisa, luokka maxi1
Tuomaroi: Anders Virtanen
Tulos: Hömppäkoira lähti lapasesta

Viime kisoissahan meni molemmat koirat medi1 radan nätisti ja reippaasti, mitä nyt Allu kerran pyörti putkensuulta takaisin ja Lumeksella meni keinu lennoksi. Eilen Allulla medi1 puhdas rata, Lumeksella maxi1 ja...hmmm....mielenkiintoinen rata...

Alku oli oikein kaunis, hömppä oli SUPERinnoissaan ja meni suuurella vauhdilla, mutta kuitenkin just siten, kuten ohjasin, niin kuin aina. Kepeillä olin päättänyt ottaa tietoisen riskin ja kokeilla, meneekö tuolla innolla ja vauhdilla suorilta läpi vai ei. No eihän se mennyt, ensin pujottelu alkoi yhden välin myöhässä, sitten jäi yksi väli välistä ja korjauskäskytyksestä siitä pujoteltiin takaisin päin (ihan niin kuin tuolla tapana on), josta tietenkin seurasi hylky. Harmitti, mutta eihän me siitä lannistuttu vaan huolellisempi ohjaus kepeille, yksi avustus ja nätisti + reippaasti loppuun.

Sitten tulikin kaarre - ja ensimmäistä kertaa koskaan Lumekselle joutui agiradalla korottamaan ääntä, sillä kun ei meinannutkaan olla aikomusta kulkea ohjauksen suuntaan (vaikka se treeneissä ja vielä viime kisoissakin oli aina niin kuuliainen ja hyvin ohjattavissa). A:lta putkelle ja puomille taas tosi nätisti, mutta hypyt kaarteessa olivatkin Lumeksen vauhdin tiellä eikä kurkku suorana huutamani "TÄÄÄÄLLÄ!" meinannutkaan saada Lumesta kaartumaan esteiden linjassa vaan se paukkasi iloisesti A:lle (vaikka ei ikinä, ei ikinä, ole treeneissä varastanut väärälle esteelle).

Tässä vaiheessa oli siis takana jo tuplahylky, mutta täysillä silti vaan eteenpäin. Otettiin koko kaarre (esteet 13-15) uusiksi ja suurella äänenkäytöllä sain juuri ja juuri Lumeksen kääntymään mukana, vain huomatakseen, että edessä olikin yök-muuri, jonka yli ei kiinnosta hypätä (vaikka edelleen treeneissä eikä viime kisoissa ei mitään ongelmaa). Kaksi kieltoa sille siis. Sujuvasti putkeen ja tokavipalle hypylle, josta saikin taas karjaista keuhkonsa tyhjäksi, jotta viimeinenkin este tuli suoritettua.

Sellainen vauhtirata se. Nyt koira meni kovaa (ja ihka ensimmäistä kertaa koko rada maxi-hypyillä), mutta ohjattavuus kärsi suuresti. Ongelma, jota en osannut odottaa.

Hyvin alkeellinen ratapiirustus

Seuratessani mölliluokkaa, kiinnitin huomiota yhteen hankalaan ohjauskohtaan, ja ohjaajien tapoihin ratkaista se, jotka ihmetyksekseni pysyivät yhtä lukuunottamatta täysin samoina myös vapaaehtoisilla uusintakierroksilla. Luulisi, että uusintakierrokselle mennään juurikin korjaamaan epäonnistuneet kohdat, mutta ei, samaan tyyliin vaan.

Tummanvihreällä reitillä ohjaajat yrittivät leikata koiran takaa sen ollessa menossa hypylle, joka poikkeuksetta johti ongelmiin (esteiden väli oli liian pieni sujuvaan leikkaukseen) -> suurin osa koirista kielsi hypyllä tai olivat vähintäänkin ymmällään eikä jatkaminen ollut lainkaan sujuvaa. Vaaleanvihreältä reitiltä ei saanut ohjattua koiraa putken jälkeiselle hypylle, koska koira oli ohjaajaa edellä, ja ohjaaja vielä putken takana ohjauspimennossa. Yhden  tummanvihreää reittiä kulkevan ohjaajan uusintakierroksella koirallaan teettämä oranssi kierukka näytti oikein näppärältä ja sujuvalta ohjaukselta tuohon väliin, koira pysyi hyvin mukana. Hitaammilla koirilla olisi myös toiminut ohjaajan linjanleikkaus tmv. toisen putken lopusta koiran vielä ollessa putkessa, mutta yksikään ei näin tehnyt.

Jäi vain mietityttämään, että mikä tässä olisi ollut se oikeasti näppärin tapa?

Joo mutta eiköhän sitä ohjaaja nyt hakeudu agilitylisenssiseksi ja katsotaan sitten, mitä siitä seuraa...

Se on sitten Lumeksen agilityurakin nyt korkattu eikä yhtään hullumpi aloitus ollutkaan! Käväistiin Pietarsaaressa, jossa tällä kertaa tuomaroi Elisabeth Björklund, ja osallistuttiin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen suoraan 1-luokkaan. Lumeshan on selvästi maxi-kokoinen koira (säkäkorkeus vähintään 43cm), mutta järjestäjän luvalla pääsimme medeihin, kun halusin Lumekselle matalammat hypyt, koska ei olla kokonaisia ratoja vielä menty maxi-korkeudella.

Yksi mölliluokan koirista (narttu ilmeisemmin) pissaili radalla puomille, maahan ja kahdesti putkeen, ja mietin jo, että näinköhän tästä mitään tulee, jos koko rata on täynnä narttujen herkkupissoja, mutta suurin riskikohta putki onneksi vaihdettiin puhtaaseen ja muut kohdat toki pestiin eivätkä hajut sitten häirinneet ketään. Puomi (jossa muuten oli renkaat alla, samoin keinussa, vähänkö kätevää!) kyllä oli huopakangaspäällysteisenä täynnä hajuja, jonka vuoksi Lumes kulki sen kävelyvauhtia nenä puomissa kiinni. Muuten olin tosi tyytyväinen Lumeksen vauhtiin (vaikka älyhitaastihan se etenee oikeasti, mutta mulle just sopiva vauhti) ja ohjattavuuteen, se pitää katseen radassa, mutta samalla kuuntelee ja tekee, kuten sanotaan. Kepeillä se on vielä vähän epävarma ja pujottelee ne hitaasti, mutta siihen tulee varmasti vauhtia lisää ajan kanssa ja parempi lähestyminenkin auttaisi asiaa, nyt jouduin hidastamaan sitä ennen keppejä. Hienoa on, että Lumes ei tarvitse apuja pujotteluun vaan tekee sen itsenäisesti, ainoastaan joskus joudun yhden välin näyttämään, kun "unohtuu". Toki pitää harjoitella vielä se, etten itse kulje vieressä vaan olen etäämmällä.

Keinusta Lumes vain juoksi läpi, joko se ei tajunnut sen olevan keinu (on viimeiset puoli vuotta käytetty yhtä ja samaa keinua, jossa ei ole kontaktipintojakaan merkitty), tai ei jostain syystä muistanut laskeutumista, mutta vähän hurjaksi meni siinä kohden. Treeneissä aina kävelee keinun ja huolella odottaa sen laskeutumisen, joten en osannut yhtään varautua tuohon vauhdikkaaseen läpijuoksuun, muuten toki olisin käskenyt sitä hidastamaan alastulolla. Ei onneksi säikähtynyt siitä sen kummemmin vaan palautui nopsaan jatkamaan rataa.

Niin siinä sitten vaan kuitenkin kävi, että Lumeksen kanssa voitettiin luokka (ja mukana ollut Allu oli kakkonen). Virhepisteitä kertyi 7,20, josta lentokeinusta se 5 ja pari aikavirhettä. Ihanneajasta en ole varma, kun tuomari selitti asiansa vain ruotsiksi enkä keskittynyt kuuntelemaan sitä, koska oletin saman selityksen tulevan tottakai myös suomeksi, mutta eipä tullutkaan. 40 jotain sekunnista olin kuulevinani ruotsihöpötyksen seasta ja varmaan se sitä luokkaa oli, koska videolta päätellen Lumeksen aika oli 47 sekunnin luokkaa, ja ilman hidasta puomia ja keppejä se olisi ollut huomattavasti parempi. Radan pituus 100 jotain, ja siinäpä olikin kaikki, mitä korviini "väärästä kielestä" ilman kuuntelemaan keskittymistä tarttui. Mutta siis tuloslappusta (tai edes niiden ääneen kertomista) olisin kyllä kaivannut, kaikista aiemmista Allun kanssa käymistäni epävirallisista agikisoista sellaisen on saanut.

Toisin kuin tokossa, agilityssa emme tavoittele valioitumista, vaan nousunollat 2-luokkaan ovat meille aivan riittävä tavoite ja saavutus. Moni lappalaiskoiranomistaja kuitenkin kisaa agilityssa ihan tosissaan, ja tästä osoituksena onkin Suomen ensimmäinen agilityvalio suomenlapinkoira Taivaannastan Diidas´atni!

Kun villi ja vallaton onkin väsynyt ja saamaton...

Niin siinä sitten kävi, että tehtiin Lumeksen kanssa tokodebyytti peruutuspaikalta (saatiin tietää pääsystä 5 päivää ennemmin) 15.12.2010. Tuomarina Piritta Pärssinen - ripeä (ei jorissut turhia liikkeiden välissä), asiallinen, pisteet perusteleva ja "armollisesti arvioiva" (jokainen pistemenetys oli aiheellinen, mutta jätti myös joitakin virheitä huomioimatta) - tykkäsin.

Kokeita edelsi vajaan kolmen viikon naksutinkoulutuskuuri - opetin Lumeksen pitämään maatessa päätä maassa (kiitos vaan vinkistä Lapikas-foorumin Varjo-nimimerkille). Lumeksellahan ei siis ole paikallapysymisen kanssa ollut ongelmaa, mutta se ei jaksa/pysty keskittyä itse asiaan 100% vaan pää kääntyilee, kiinnostuu naapurikoirista jne., jotka aiheuttavat levottomuutta ja sitä myöten välillä ininää (tahtoisi mennä, mutta ei saa). Tuon pää alas-vinkin sain jo syksyllä, mutta se tuntui silloin hankalalta opettaa + jotenkin väärältä vaatia vilkkaalta koiralta niin totaalista kieltoa ympäristön tapahtumiin reagoimisessa. Vaikeaahan se ei sitten ollutkaan, Lumes hoksasi jutun jujun muutamasta toistosta (autoin sitä ensin kädellä näyttämällä ymmärtämään, että pää pitää laskea maahan), yleisti sen jokaiseen maahanmenoon (vaikka ajatukseni olikin käyttää siihen käskyä) ja könötti kotona tyytyväisenä pää maassa monta minuuttia odottaen naksausta. Treenipaikalla sivuvaikutuksena tuli maan haistelu, josta Lumes ei aiemmin ole ollut yhtään kiinnostunut, mutta paikallaolot rauhoittuivat selvästi - se laski omaehtoisesti päänsä maahan, vaikka olin 30 metrin päässä ja sen edessä treenattiin agia.

Neljä päivää ennen koetta pidettiin tehotreenejä pää alas-paikkamakuusta, niistä kolmena käytiin hallilla ja koetta edeltävänä iltana oli vielä agivalmennuskin. Koepäivänä Lumes oli mukana töissä, käytiin irtolenkillä metsässä, mentiin kisapaikalle tuntia ennen, harjoiteltiin sielä lisää jne., jottei se olisi liian innokas ja näin varmisteltiin paikallaoloon sopivaa mielialaa.

Luoksepäästävyys ja hyppy menivät juuri niin kuin ollaan harjoiteltu, niistä ei moitteen sanaa Lumekselle tai itselleni. Paikkamakuuseen sai myös olla täydellisen tyytyväinen, vaikka se ei pisteiden valossa huippusuoritus ollutkaan, mutta hei, Lumesta ei kiinnostaneet laisinkaan naapurikoirat tai mikään muukaan ympäristössä, se piti päänsä alhaalla ja - haisteli - mutta oli rauhallisempi kuin kuvittelinkaan. Tyytyväisyyttäni kuvastaa se, että koko paikallaoloajan ajattelin mielessäni "haistele vaan, haistele vaan, haistele vaan, kunhan et kiinnostu muista". Treeneissä olen voinut kieltää haistelun, jolloin Lumes on painanut päänsä maahan, mutta nähtävästi ilman kieltoa se ei sitä lopeta ollenkaan (ja tuossa kohden oli ilmeisesti jotain herkullisia narttutuoksujakin, kun hieman myös nuoli lattiaa). Kaikki muut liikkeet olivatkin sitten jotain ihan kamalaa, tai siltä se ainakin tuntui. Lumes oli väsynyt väsyttämisistä eikä jaksanut olla normiskarppina vaan hidasteli ja haahuili, jonka vuoksi en liikkeiden välissä seuruuttanut sitä, kuten suunnitelmana oli ollut ja mölleissä olen tehnyt, vaan annoin sen olla vapaalla, jottei väsyisi enempää, mutta ei sekään oikein ollut hyvä ratkaisu.

Niin joo, liikkeenohjaaja oli Lumeksesta tosi ihana ja olis välttämättä tahtonut useassa kohtaa käydä sitä tervehtimässä. Liekö sitten vaikuttanut se, että liikkuri oli mies ja niitä harvemmin treeneissä näkyy, koska ei Lumes naisiin noi reagoi, on varmaan sitten vaan niihin tottunut ja olemaan neutraali.

Luoksepäästävyys 10 Innokas Lumes oli ja peppu heilui maassa, mutta pysyi istumassa.

Paikalla makaaminen 6 Ennen liikkeen alkua kysyin koirakoiden etäisyydestä, että onko se kolme metriä (en olisi itse edes mahtunut pitkälleni makaamaan niihin väleihin ja olen sentään vain 170cm), oli kuulemma suunnilleen, mutta mun vasemmalta puolelta käskettiin kuitenkin pikkasen etäämmäs seuraavaa. Mun mielestä vaan 2m tai alle ei oo lähellekään noin kolmea metriä... Ei sillä, että se olisi Lumeksen suoritukseen vaikuttanut, mutta säännöt on tehty noudatettaviksi kaikille osapuolille, ei vain kisaajille. Maahanmeno, paikallapysyminen ja takaisin perusasentoon nouseminen - ei huomautettavaa - koko muun ajan vaan haisteli ja haisteli eli ei keskittynyt suoritukseen (ja vissiin ihan pikkasen inisi), josta pistevähennykset. Paikallaolossa olikin tuomarin tiukin linja, vähänkin jos koira vilkaisi muualle kuin ohjaajaan, laski 10:stä 9:ään.

Seuraaminen kytkettynä 9 Sanoin liikkeenohjaajalle "kyllä", niin Lumes löi maihin, mutta tämä ei vaikuttanut pisteisiin, toisin kuin ajoittainen liika tiiviys, pienet hypähtelyt ja viimeinen täyskäännös.

Seuraaminen taluttimetta 8 Samat virheet kuin edellä ja lisäksi lopussa Lumes haahuili, jonka olisi lopettanut, jos olisin tajunnut hetkeksi lyhentää askelta, mutta en tajunnut. Lopun perusasentoon avustavasta jalanliikkeestäni ei mennyt pisteitä pois. Kasi oli kyllä aika armelias numero tästä kaameudesta, itse olisin antanut korkeintaan seiskan.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 Olisi saanut mennä nopeammin maahan ja perusasentokäskyssä itse nytkähdin jotenkin (, jota olen videolta yrittänyt vahdata, mutta en vaan näe). 

Luoksetulo 9 Just ennen sivullekääntymistä nuuskaisi maata.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 Olis saanut pysähtyä ja varsinkin nousta takas perusasentoon ripeämmin.

Estehyppy 8,5 Pysähtymis-käsky voimakas ja siitä huolimatta Lumes kääntää vielä takaosaansa, väistää toisella etujalalla, kun menen viereen.

Kokonaisvaikutus 9 Ilman liikkeiden välistä haahuilua olis ollut 10.

Pisteet 167/200 sij. 5/9

Muistettavaa/treenattavaa: Liikkeiden välissä seuruutetaan oli koira väsynyt tai ei, paikkamakuusta haistelu pois, seuraamisissa tarvittaessa tilapäinen (1-2) askeleen lyhennys, seuraamisten aivastelu ja hypähtely pois, asentovaihtoihin lisäripeyttä, ei mitään nytkähtelyjä käskyjä annettaessa.

Keväällä mennään sitten suorilta avoimeen luokkaan, johon pitää piilopaikallamakuu ryhmässä harjoitella (yksin osaa jo) ja luoksetulon pysäytys pitäisi seisoa eikä maata, kuten Lumes mielummin tekee. Muu onkin valmiiksi reilassa.