Jos haluaa koiralleen riskittömän elämän, tulee se kääriä pumpuliin ja panssariin, tosin siinäkin on tukehtumisvaara. Tosiasiassa elämä siis meillä kaikilla on valintoja, ja niihin valintoihin liittyy myös riskejä, suuria tai pieniä. Riskien minimointi ei kuitenkaan ole tarkoituksellista, koiran tulee saada elää koiranelämää. Sen sijaan olisi hyvä joskus pysähtyä miettimään riskienhallintaa, tiedostaa vaarat ja vaaranpaikat sekä sen, miten niissä vaaran mahdollisuutta saadaan pienennettyä.

Meillä päästetään koiria käymään ulkona kahdesta ovesta, takaovesta, josta aukeaa aidattu pala takapihaa, ja etuovesta, josta aukeaa suuri, aitaamaton etupiha suoraan kohti suht jatkuvasti liikennöityä tietä. Näistä takapiha on aidattuna tietenkin paljon riskittömämpi vaihtoehto, jonka vuoksi mies (jota koirat tottelevat huonommin) päästääkin koirat käymään ainoastaan siellä ja pimeällä suosin itsekin takapihaa. Jos taas olen koirien mukana ulkona, olemme etupihalla, jossa on enemmän tilaa juosta ja touhata. Luotan aika paljon siihen, että koirat eivät minun läsnäollessani poistu pihasta, vaikka tiellä kulkisi pihamme ohi kuinka houkuttelevia kohteita. Toisaalta taas paljon on kiinni omasta ennakoinnistani, vilkaisen useasti tiensuuntaan huomatakseni, jos siellä kulkee koiria, jotta ehdin komentaa omia koiriani ennen kuin ne huomaavat tiellä kulkijan. Lumes ei yksin lähde tielle, mutta jos Allu päättäisi rinne rynnistää, menisi Lumeskin kyllä perässä, ja siinä vaiheessa olisi enää aika turhaa huudella mitään kieltoja. Tämän vuoksi täytyy ehtiä kieltää Allua ajoissa, jolloin silläkään ei ole mielenkiintoa lähteä ohikulkijoita tarkastamaan. Pahin mahdollinen tilannehan tässä olisi koirien jääminen auton alle, jonka vuoksi koko pihan kiertävä aita on kyllä suunnitelmissa, mutta vasta 1-2 vuoden sisään.

Entäs metsässä vapaana juoksentelu, siellähän niitä vaaroja vasta lymyääkin. Oltiin sitten lenkillä tai haku-harkoissa, niin oksa voi tökätä koiraa silmään, mahaan tai tassunpohjaan. Käärme voi purra. Jalka voi nyrjähtää. Koira voi lähteä riistajahtiin ja joutua teille tiettymättömille. Toisen vapaana ulkoilevan koiran kanssa voi tulla yhteentörmäys. Jossain päin Suomea saattaa koira kohdata suden tai karhunkin. Jotkut piittaamattomat maanomistajat eivät ole keränneet piikkilankoja pois mailtaan, jotkut kulkijat taas levittelevät myrkkysyöttejä. Olisihan se narussa ulkoilu paljon turvallisempaa...

Agilityssä saa koiransa nopeasti hajalle, jos ei yhtään tiedä mitä tekee. Valmiiksi luustovikaisen koiran saa vielä enemmän hajalle, vaikka vähän tietäisikin, mitä tekee. Tervekin koira voi kokeneellakin harrastajalla mennä aikaa myöten jostain kohtaa rikki, urheilijoille kun niitä erilaisia vammoja nyt vain sattuu tulemaan. Itsekin tosin treenaan ns. sairaan koiran kanssa, Lumeksellahan on toinen kyynärä ykkönen. Pidän kuitenkin treeneissä hypyt pääasiallisesti mini-medi-korkeuksilla eikä edes käydä agilityssä kuin kerran viikossa, lisäksi Lumes liikkuu monipuolisesti ja sillä on yhdesti/kahdesti vuodessa ajat hierojalle mahdollisten lihasjumien aikaisen löytymisen vuoksi ja 4-5-vuotiaana on tarkoitus kuvauttaa kyynärät uudestaan.

Kaikkein pelottavin paikka on kuitenkin treenikentät. Tokoilemalla nyt on aika vaikea koiraa rikki saada, mutta Lumeksen päälle on jo kolmesti käynyt muu treeneissä läsnäoleva koira, ja mitä enemmän näitä sattuu, sitä enemmän olen alkanut niitä pelkäämään. Treenitilanteet sentään onneksi ovat melko kontrolloituja, joten niissä tilanteisiin pystyy puuttumaan nopeasti ja reippaalla kädellä, mutta mitenkäs sitä avoimen luokan paikallamakuussa näkösuojasta tiedät, jos joku toinen koira saa päähänsä käydä vähän pöllyyttämässä omaa koiraasi... Tuomarit valitettavasti hyvin hitaasti puuttuvat tällaisiin tilanteisiin. Alokasluokassa oli sinänsä vielä aika turvallinen olo, kun oli itse koko ajan näkemässä tilanteen, mutta ylemmät luokat pelottavat juuri piilopaikallaolojen takia. Sama on palveluskoirakoepuolella, hyvä etten jättänyt BH-koettakin käymättä ihan vain sen vuoksi, että niissäkään eivät tappelut ylen harvinaisia ole. Helpotus oli suuri, kun meidän parinamme oli kultainennoutajanarttu, siitä ei ainakaan olisi saanut vihaista tekemälläkään. Kokeissa olisikin aina hyvä olla mukana joku tuttu ns. turvahenkilönä, joka kävisi sitten hakemassa sen oman koiran pois paikallaolosta, jos näyttää, että saattaisi tulla tukalat paikat. Mielummin keskeytetty koe kuin paikallaolossa häiritty koira.

Väkisinkin vain tulee mieleen, että mikä oikeus minulla on viedä koirani tilanteisiin, joissa sille voi käydä huonosti? Ihan vain sen vuoksi, että minä itse haluan sitä erilaisissa kissanristiäisissä kuljettaa ja tuloksia saavuttaa, altistan sen samalla mahdollisesti suurellekin loukkaantumisvaaralle. Ja silti se sama koira muka on rakastettu perheenjäsen? Entä jos joskus jotain sattuukin, pystynkö antamaan itselleni anteeksi?

Eivätkä ne koiraharrastusten riskit tähän pääty, eivät tokikaan, mutta tämä nyt vain pienenä ajattelun- ja keskustelunavauksena, mielelläni kuulisin muidenkin ajatuksia ja kokemuksia aiheesta.

Mehän Lumeksen kanssa vähän niin kuin yritetään harrastaa myös henkilöetsintää, eli hakua, mutta ajanpuutteen vuoksi se on jäänyt niin vähille, että paremminkin voisi puhua satunnaisesta huvittelusta kuin harrastuksesta. Se harmittaa mua kyllä paljon, koska hakuilu on tosi mukavaa meidän molempien mielestä. Ehkä sitten, kun saadaan tokosta ja agista vähän lisää tuloksia, niin voisi jonkun aikaa keskittyä niiden sijasta haku-hommiin.

Edellisestä hakuilu-kerrasta onkin aikaa, ilmaisua ollaan harjoiteltu viimeksi ehkä kesällä 2010 pari kertaa kotipihalla ja varsinaista etsintää (suorapalkalla, ilman ilmaisua) metsässä ehkä hoitolasten kanssa joskus samoihin aikoihin parina kolmena kertana. Ei olla siis treenimäärällä loistettu. Jotain aiemmista harjoituskerroistamme ja ilmaisunopetusfilosofia vanhoista jutuista.

Menneenä viikonloppuna kyläreissulla rehasin koko porukan metsään ja pidettiin ihan omat treenit. Allukin pääsi verestämään muistiaan (sen kanssa yhteen aikaan ennen Lumesta kävinkin ihan säännöllisesti haku-treeneissä) henkilöetsinnän osalta, Lumekselle otettiin ilmaisutreeniä ja loppuun vielä esine-etsinnän motivaation nostattamiseksi pieni kilpailu nopeimmasta pallonlöytäjästä, kun esineruutua olen koittanut parina kuluneena viikkoa hieman harjoitella.

Ps. Lapsia innokkaampia treeniavustajia saa muuten etsiä kauan ja käytänkin heitä oikein mielellään aina tilaisuuksien tullen. :)

Olen aina ollut surkea päiväkirjanpitäjä. Lapsena/nuorena olen aloittanut moneen kertaan päiväkirjaa eri teemoin esim. oma, hevoset ja kani, mutta alkuinnostuksen jälkeen ne ovat jääneet hyvin vähälle täytölle, vaikka varsinkin hevospäivistäni olisi täydellisempänä erittäin mukava lukea näin vuosien takaa. Bloggaaminen, jos tällaista hieno termiä nyt käytetään, onkin ollut pitkäaikaisin hengentuotteeni ja onhan näitä nyt paljon kivempi kirjoitellakin kuin pelkästään kirjaan. Varsinaisen treenipäiväkirjan aloittamista olen kuitenkin arastellut juuri innon lopahtamisen vuoksi, vaikka olenkin jo vuosia tiedostanut sen olevan "avain menestykseen". Varsinkin Lumeksen kanssa treenipäivis on käynyt mielessä useaan kertaan tässä parin vuoden aikana, ja tämä blogi on yrittänyt olla osiltaan hieman sitä korvaava, mutta koska pelkät treenipäivitykset ovat yleensä tylsää luettavaa, olen kertoillut niistä vain pääpiirteittäin.

Viime joulun alla julkaistu Canistempus-treenikalenteri on poltellut ostohaluja monesti, ja erityisesti koiraharrastajille suunniteltuna kiinnostanut kovasti, mutta hinta (toimituskulujen kera n. 30e) on toiminut pätevänä hidasteena. Vihdoin ja viimein ryhdyin kuitenkin tuumasta toimeen ja Lumeksen virallinen treenipäivis starttasi 15. heinäkuuta, ei kuitenkaan tuolla hienolla oikealla kalenterilla, vaan eräästä laatikostani pengastamallani lapsuuden/nuoruuden aikaseen tyhjään vihkoon (tai no, oikeastaan ei edes vihkoon, vaan jostain aiemmasta vuosikalenterikirjasta irti repimiini tyhjiin sivuihin, jotka niittasin yhteen). Kustannukset: 0e Käyttöaiheet: moninaiset Muunneltavuus: suuri Tilaa muistiinpanoille: niin paljon kuin asiaa riittää.

Kohta puolin on kolme kuukautta kulunut treenejä kirjaillen eikä ainakaan vielä ole tullut sellaista tunnetta, ettei huvittaisi/ehtisi/jaksaisi kynään tarttua, toisin kuin on niitten suurimman osan muitten päiväkirjojen kanssa siis käynyt. Kirjoittaminen auttaa suuresti ajatusten selkiyttämiseen, treenien suunnitteluun (mitä, miten, miksi, missä), läpikäymiseen, edistymisen seuraamisen jne. Perus treenikertojen selittelyjen lisäksi muutaman viikon välein on koontiaukemana, jossa tarkastetaan tavoitteissa edistyminen ja mietitään syitä, jos sitä ei ole tapahtunut, sekä asetetaan uudet tavoitteet seuraavalle tarkastelujaksolle ja ajatellut keinot tavoitteisiin pääsemiseksi (eli lähinnä kuinka edetään halutun asian opettamisessa). Ensimmäinen treenivihkonen alkaa olla jo enemmän täynnä kuin tyhjä, joten sille on jo seuraajakin katsottuna valmiiksi...

 Suosittelen kaikille tavoitteellisesti treenaaville!

Toko-tavoitteet vuodelle 2010
"Alokasluokan liikkeet kisakuntoon, ylempien luokkien liikkeiden harjoittelun jatkamista + möllitokoihin treenailemaan ja kisavirettä rakentamaan & loppuvuodesta ehkä virallisiinkin."

Alokasluokan liikkeet saatiin kisakuntoon, suuri osa ylempienkin luokkien liikkeistä on jo sujuvia + kävimme kolmissa möllitokoissa treenailemassa & loppuvuodesta juuri ja juuri ehdittiin käydä virallisissakin, joista tuloksena 167 pistettä.

Toko-tavoitteet vuodelle 2011
Avoimen- ja voittajaluokan liikkeet kisakuntoon + möllitokoihin treenailemaan ja kisavirettä rakentamaan & ainakin avoimesta luokasta ykköstulos ja voittajastakin mielellään joku tulos.

Metsäjälki-tavoitteet vuodelle 2010
"Keväällä lumien sulettua on tarkoitus jatkaa jäljen parissa, keppien ilmaisu (=tuominen mulle) varmaksi ja jäljelle pituutta 1-luokan verran eli 500m. Esine-etsintä valmiiksi."

Jäi jälkitreenailu kyllä niin vähille, että melkein samalla tasolla ollaan edelleenkin kuin ensimmäisenä kesänä.

Metsäjälki-tavoitteet vuodelle 2011
Keppien ilmaisu (huomaaminen ja tuominen mulle) varmaksi ja jäljelle pituutta 300 metriä. Esine-etsinnässä ilmavainun käytön vahvistaminen.

Agility-tavoitteet vuodelle 2010
"Kaikkien esteiden yksittäinen suoritus sujuvaksi ja pienten sarjojen + ohjauskuvioiden harjoittelua."

Pujottelua lukuunottamatta kaikkien esteiden suoritus on sujuvaa, ollaan menty jo kokonaisia ratoja + käytössä on ollut monenlaisia ohjauskuvioita, joista yksi valmennuskertakin käytiin.

Agility-tavoitteet vuodelle 2011
Pujottelu sujuvaksi, möllikisoihin + mahdollisesti virallisiinkiin mahdollisimman sujuvin radoin.

Haku-tavoitteet vuodelle 2010
"Rullailmaisun rakentaminen varmaksi."

Ei treenattu kuin kevättalvesta pikkasen, joten ei edistymistä aiempaan,

Haku-tavoitteet vuodelle 2010
Rullailmaisun rakentaminen varmaksi.

Vepe-tavoitteet vuodelle 2010
"Päästä kokeilemaan lajia ohjatusti"

Yhden kerran ehdimme käydä ohjatuissa treeneissä, muuten omaa treenailua.

Vepe-tavoitteet vuodelle 2011
Pysyä veneessä avustajan kiinnipitämättä, hypätä veneestä uimasilleen veteen (ja tietenkin sitten uida luokseni rantaan), viedä rannalta esine veneelle 20 metrin päähän, hakea veneeltä 20 metrin päästä köysi ja tuoda se luokseni rantaan, käydä hakemassa "hukkuvalta" 20 metrin päästä tavara ja tuoda se luokseni rannalle.

Tänään käytiin taas hetken tauon jälkeen hakutreeneissä, on ollut niin kylmää, etten ole tarjennut lähteä kunnes taas nyt. Kolmas kerta tämä oli nyt Lumekselle, kun haussa käydään.

Rullailmaisu

Meillä menee haku nyt pitkään pois pääasiasta eli henkilöetsinnästä, kun Lumeksen kanssa harjoitellaan siihen liittyen rullailmaisua. Toisella tyylillä ilmaisun opettaessa voisi ensin opettaa etsinnän ja sitten vasta ilmaisun, mutta Lumekselle valitsemassani tyylissä tehdään juuri toisinpäin. Kotona miehen kanssa harjoitellessa Lumes "rullailee" jo tosi hyvin, mutta arvasinkin, ettei aivan samaan tasoon päästä vieraan henkilön kanssa.

1. lähetys

Treenikaverille patukka ja rulla, Lumekselle pk-valjaat ja rullapanta, etäisyyttä tuli pikkasen liikaa, melkein 20 metriä. Rullaa heiluteltiin ja lähetin Lumeksen "Etsi ukko", hieman empien lähti, mutta kovaa kuitenkin. Rullaa ei ottanut heti vaan alkoi hyppiä treenikaveria vasten (näin tosin miehellekin teki ensimmäisellä rullatreenillämme), mutta kohta otti rullan kuitenkin ja toi mulle vauhdilla, tosin sylkäisi suustaan puoli metriä mun eteen, mutta en välittänyt nyt siitä. Lähetin takaisin "Näytä ukko" ja vauhdilla lähti leikkimään patukalla, minä perässä kovasti kehuen.

Tässä vaiheessa treenien vetäjä huutaa perään, että koira pitää kytkeä liinaan. Joo, niin se pitää valmiissa ilmaisussa, mutta Lumes vasta opettelee ja paljon paremmin se tapahtuu päästessään samantien leikkimään ilman kiinni kytkemistä. Ketjutuksen ollessa varma (eli useiden viikkojen treeni näin), alan kytkeä Lumeksen ennen leikkiin pääsyä, mutta vielä tässä vaiheessa se suuren innon ylläpito on tärkeämpää ja pienikin tauko voisi vähentää sitä. Tämä onkin se hankala juttu treeneissä, kun vetäjällä on ollut eri tyyli kouluttaa rulla jollekin koiralleen, mutta Lumeksen kanssa haluan tehdä ihan toisin

2. lähetys

Lumes lähti hyvin ja vauhdikkaasti, nyt otti rullan nopeammin ja reippaasti toi takaisin (toki annoin siihen kehoituksenkin) ihan käteen asti. Takaisin leikkimään meno oli innokas myös, vielä jos treenikaveri vähän innokkaammin leikittäisi Lumesta ja ääntäkin käyttäysi kehuen, niin olisi hyvä.

3. lähetys

Kaksi lähetystä olisi ollut riittävä määrä Lumekselle täällä, kolmas olikin jo liikaa. Lähti matkaan, pysähtyi ja katsoi taakseen (eli mua) ja uudesta kehoituksesta jatkoi kulkua. Toi hyvin rullan mulle ja käteen asti sain, mutta takaisin leikkimään ei enää mennyt samalla vauhdilla kuin kaksi edellistä. Tietääpä seuraavalla kerralla, että parempi ottaa vain tuo kaksi hyvin treeneissä ja kotona mennä sillä kolmella. Parempi vähän laadulla kuin paljon heikosti.

Esine-etsintä

Lumeksen kanssa on tullut esiin pieni ongelmanpoikanen esine-etsinnässä. Ennen lumia se sujui jo hyvin (etsi määrätietoisesti ja otti heti löydettyään sekä kutsusta toi mulle), mutta nyt lumellisena mennyt koko ajan huonommaksi. Lumes kulkee jälkiä pitkin edestakas ja haistelee vaan niitä eikä heti ota lelua (kevyesti lumen alla), vaikka kulkis siitä yli kuono lumessa. Sitte kun se vihdoin ottaa sen lelun, niin ilostuu paljon ja tuo mulle, tosin aina kutsun sitä.

Kokeilin sitten tuossa pari päivää sitten jättää lelun ihan näkyville, että tulis vauhdikkuutta ja ottais sen heti, kun on silmillä nähtävissä. Palkankin vaihdoin leikistä isoon palaan koiranmakkaraa. Alku menikin hyvin, juoksi, huomas lelun, otti sen - aattelin et josko se tois ilman kutsua, mutta huono idea, pudotti lelun eikä tuonut enää, vaikka käskinkin. Uusi yritys, ei tuonut vaikka kutsuin. Uusi yritys eikä vieläkään tuonut, ottaa kyllä hetkeksi suuhun, mutta siinä se. Osaa kuitenkin ihan varmasti tuoda tavaran käskystä, joten jos ei vapaaehtoisesti, niin vaaditaan sitten. Laitoin tavaran (vanha lapanen) Lumekselle suuhun niin kauan uudestaan, että toi sen mulle käteen asti metrin päästä. Sit leikitin lapasella ja Lumes taisteli hurjasti, heitin lapasen ja niin kauan otin uudestaan, että toi sen mulle (ei eka meinannut, vaan pudotti siellä kauempana suustaan pois). Pakkoa tuli siis käytettyä, mutta ei se toisaalta ole sekään hyvä, että koira vaan päättää olla tekemättä ja antaa sen olla niin. Pahaa mieltä ei Lumekselle jäänyt vaan loppumieli oli molemmilla iloinen ja otettiin vielä muutama heitosta haku oikein hyvillä mielin.

Hakutreenien yhteydessä otetaan aina esine-etsintääkin ja niin tänäänkin. Olin hyvin epäilevällä kannalla Lumeksen suhteen, melko varma, että ei tuo tavaraa, mutta erittäin iloisesti sainkin yllättyä! Ensin leikitin hetken, heitin ja Lume haki sen. Kai se huomasi sillon pari päivää sitten, ettei kannata olla tekemättä käskettyä ja haki kaikki kolme piilotus kertaakin patukan iloisesti, reippaasti ja varmasti sekä toi perille asti ilman yhtään epäröintiä, kannustusta käytin toki. Patukka oli kaikilla kerroilla ihan näkyvillä hangen päällä ja tallattu alue oli vain polku, joten varsinaisesti ei tarvinnut etsiä ollenkaan, mutta  tärkeintä, että koira toimi!

Kotona jatketaan harjoituksia, reippaasti ja iloisin mielin.

Rullailu

Varsinaisesti ei kyllä vielä voi puhua lähellekään rullailmaisusta, mutta pari kolme kertaa viikossa sitä harjoitellaan aivan alkeistasolla. Rullailmaisun opettamiseen on useita tapoja, joista valikoin ja yhdistelin yhden tyylin, jolla Lumeksen kanssa on lähdetty liikkeelle. Ideana on saada koko touhu ketjutettua siten, että koiralle muodostuisi vahva mielikuva siitä, että rulla löytyy maalimiehen (eli piiloutuneen henkilön) luota ja rullan vienti ohjaajalle on keino päästä leikkimään maalimiehen kanssa.

Tässä omassa pihassa ollaan rullailu aloitettu ja mieskin on nyt joutunut mukaan harjoittelemaan, kun ei rullailmaisua (ja ylipäätään hakujuttuja) voi yksin harjoitella. Ollaan tehty niin, että laitan Lumekselle vermeet (pk-liivi ja rullapanta) päälle ja mies ottaa irtorullan (letkunpätkä) ja Lumeksen patukan. Suunnilleen 10-15 metriä ollaan vasta pidetty etäisyyttä, mies heiluttelee rullaa (patukka on toisessa kämmenessä piilossa) ja lähetän Lumeksen Missä ukko-käskyllä, jolloin se lähteekin vauhdilla  matkaan. Ensimmäisillä kerroilla Lumes ei samantien ottanut rullaa, vaikka siihen kiinnittikin huomionsa, mutta nyt tarttuu siihen jo heti ja samantien kutsun tuomaan rullan itselleni. Heti saadessani rullan käteeni (mikä tapahtuukin nopsasti) näytän takaisin miehen suuntaan Näytä ukko-kehoituksen saattelemana, jolloin Lumes kääntyy kannoillaan ja säntää takaisin ja kiinni patukkaan.

Lumes on näistä pienistä rullaharjoituksista todella innoissaan ja otetaankin niitä vain kolme kertaa peräkkäin, että into säilyy eikä tule pientäkään kyllästymistä. Hauskaa tämän (ja kaiken muunkin harrastamisen) ennenkaikkea tulee olla ja Lumekselle tämä onkin vain uusi, kiva leikki. Näyttää, että se olisi jo tajunnut, mikä on homman nimi (tuo rullan ja sit pääsee leikkimään), mutta tarvitaan erittäin runsaasti toistoja, jotta oppi vakiintuu ja toimii varmasti.

Huomenna mennään hakutreeneihin ja kokeillaan rullailua vieraan henkilön kanssa, samalla vaihtuu ympäristökin, mutta en usko, että se Lumesta häiritsee. Varsinaista etsintää ei haussa voida nyt tehdä vaan se on rullaharjoittelua niin kauan, että toimii varmasti, ja vasta sen jälkeen maalimies voi alkaa vähitellen piiloutua. Toivotaan, että hyvä tulee!

Vepeily

Vielä vähemmän kuin rullaharjoituksia voi kutsua rullailmaisuksi, voi Lumeksen tämänpäiväistä tekoa kutsua vesipelastukseksi, mutta sitä se silti periaatteessa on, kuivaharjoitteluna tosin. Lumes kun tykkää vesilutrailuista kauheasti ja menee uimaankin, niin ajattelin, josko sen kanssa kesällä vepeä pääsisi kokeilemaan.

Yhtenä liikkeenä vepessä on veneen vetäminen rantaan (koira vetää köydestä kiinni pitäen) ja tänään Lumes veti muutaman metrin rattikelkkaa ja samoin pulkkaa, jonka kyydissä oli jotain tavaraa. Pari kertaa Lumes ensin päästi narusta irti, kun se ei tuntunutkaan tulevan perässä, mutta kannustamalla alkoi kiskomaan ja näytti sitten jopa huomaavan sen olevan kivaa. Peruuttamalla veti kelkkaa/pulkkaa perässä ja taisteluhalu oikein heräsi, kun välillä veto tihkaisi. On se vaan ihana  ja hieno koiruus, kun tykkää kaikesta, mitä keksin sillä kokeiluttaa!

Jo jokin aika sitten väsäilin kotitokoilua varten hyppyesteen pahvilaatikoista Acting Collies-sivujen ohjeiden mukaan, itse vain tein korkeudeltaan säädettävän eli noista sivutolpista korkeammat ja muutaman lisäpala korotukseen. Eihän se kaunis ole, eikä säänkestävä, eikä ikuinen, mutta ilmainen, asiansa ajava, kevyt ja pieneen tilaan menevä + helposti mukana kuljetettava. Pahvi ei riittänyt enää toisen sivutolpan kaksinkertaistamiseen, mutta eiköhän tuollakin pärjää.

Kelpoisuuden tutkimista

Haussa (henkilöetsintää) Lumeksesta tulee rullailmaiseva (löytäessään piiloutuneen henkilön, ottaa pannasta roikkuvan rullan suuhunsa ja tulee luokseni, jonka jälkeen palaamme yhdessä henkilön luo). Netistä olen katsellut rullapantoja, mutta ovat suht. hinnakkaita (alkaen 35e), joten päätin tehdä harjoitteluversion itse, varsinkin kun tuo hakuilu on meille vain sellainen harrastelu, jossa ei kisatähtäimiä ole ainakaan pariin-kolmeen vuoteen jos sittenkään.

Itsetehtynä hintaa tuli vain rullien verran (ostin metrin pätkän tavallista puutarhaletkua, 5e, josta leikkasin viisi pätkää), kaikki muu materiaali on uusiokäyttötavaraa. Rullan "roikkuvuusastetta" pystyy säätelemään, mutta nyt säätö on vain toisella puolella, jolloin menee pidempänä ollessaan vinoon (enpä hoksannut sitä tekovaiheessa), joten täytyy lisätä säätövara rullan toiseenkin puoleen. Kiinnityskin täytyy vielä muuttaa niin, että rulla toisesta päästään irtoaisi, jos koiralla menee esim. jalka väliin. Sillä ei tosin ole kiirettä (kuten ei molemminpuolisella säädettävyydelläkään), koska harjoitteluvaiheessa rulla saa olla kireällä eikä koira ota sitä vaan käytetään irtorullia, jotka koira saa piiloutuneilta henkilöiltä tai niiden välittömästä läheisyydestä. Ostamani letku oli vaaleansinistä (vihreä ja kirkas eivät käy tähän tarkoitukseen), joten tein sittten koko pannasta sinisävyisen keltaisia kiinnikkeitä lukuunottamatta.

Joka toinen viikko olis Lumeksen kanssa tarkoitus alkaa käydä hakumetsällä, Allu pääsee sitten niille toisille jokatoiselle. Molempia koiria en viitsi ottaa kerralla, kun Allu saattaa autossa haukkua, jos ei näe mun menevän minnekään (siis ei koskaan hauku, jos meen esim. kauppaan, mutta jos katoan horisonttiin, niin voi haukkua), enkä halua, että Lumes ottaisi siitä oppia. Muuten olisikin kätevä saada samalla kertaa molemmat treenattua, mutta nyt tulee sitten harvemmin.

Esine-etsintä

Alkuviikosta kotometsässä meni esine-etsintä ihan pieleen. Sitä edellisellä kerralla oli mennyt niin hyvin ja Lumes ollut oikein asialla, että ajattelin päästää sen irti itsemään jääden itse lähetyspaikalla seisomaan. Eihän siitä tullut mitään irti ja naruun jouduin laittamaan. Toista tavaraa etsimään laitoin heti naruun, niinku ennenkin, mutta oli silti ihan pihalla koko hommasta. Narulla jatketaan siis, mutta sen narun vois vaihtaa liinaksi ja siitä vähitellen pidentää välimatkaa, että lopulta Lumes etsii yksin.

Tänään haun aluksi otettiin esineruutua.

Paikka ja olosuhteet: Iltapäivällä Kokkolassa seuran yleisessä "treenimetsässä". Suht tyyntä, lämpötila -3.

Ruuduntekijä ja läsnäolijat: Kouluttaja oli muutaman kerran kävellyt ruudussa viedessään toiselle koiralle esinettä piiloon. Lumekselle piilotti sen toisen koiran ohjaaja. Läsnä mun ja Lumeksen lisäksi kouluttaja sekä yksi koira ohjaajansa kanssa.

Tallaustapa ja etsintäalueen koko: Aluetta ei ollut tallattu, muutama kerta kävelty esinettä viedessä. Reunat oli ehkä kierretty kävellen, en ole varma, kun en ollut ihan alusta asti paikalla. Alue oli myös paljon suurempi kuin mitä itse olen tehnyt, ainakin 20x40m.

Lähtö: Hyvä.

Esineiden sijainti: Esineenä punainen narulelu. Ensimmäisellä kerralla lelu kuusen maahan asti ulottuvan oksan alla jossain 15-20 metrin päässä, toinen varvikossa vähän pidemmällä. Itse en tiennyt esineiden sijaintia.

Mahdolliset maaston muutokset, esteet jäljellä ym.: -

Mahdolliset muut vaikuttavat seikat: Ensimmäistä kertaa joku muu kuin minä vei esineen, oli muita paikalla ja alueella käynyt myös toinen koira.

Omat kommentit: Laitoin pk-liivin Lumekselle treenikaverin viedessä lelua, pidin Lumeksen vastakkaiseen suuntaan käännettynä, ettei nähnyt ruudun tapahtumia. Oli innokas ja lähtikin heti käskystä eteen ja haistelemaan, mutta en ollut varma haisteliko toisen koiran jälkiä vai etsikö koko ajan. Itselläni oli vähän epävarma olo, kun en yhtään tiennyt lelun sijaintia enkä siten sitä, onko Lumes lähelläkään sitä vai jo ohitse mennyt. Lelu löytyi kuin löytyikin, että kai se Lumes sitä etsi. Kun Lumes huomasi lelun, kehuin iloisesti, päästin irti narusta ja juoksin lähetyspaikalle alkuun, jonne Lumes tuli perässä lelu suussaan. Leikittiin hetki ja sitten otettiin piilotus uudelleen.

Toinen etsintä eteni samoin kuten ensimmäinenkin, Lumes tuntui etsivän määrätietoisesti, sai hajun, paikansi ja löysi. Yhtään ei häirinnyt, että lelu löytyi vasta paljon kauempaa kuin meidän omissa etsinnöissä, hyvin jaksoi etsiä. Olin oikeastaan vähän yllättynyt, että Lumes oli näin hyvin kuusalla, vaikka olosuhteet olivat vaikeammat. Leikin jälkeen otin pk-valjaat pois ja vapautin Lumeksen kepin järsintään (en oikeastaan haluaisi antaa sen järsiä niitä, voi tulla tikkuja suuhun/nieluun/suolistoon, mutta se on niin tyytyväinen keppiensä kanssa).

Hakuilun osuus

Lumekselle olen suunnitellut hakuun lelupalkkaa, joten piiloutuja sai pehmopatukan Lumekselle annettavaksi. Ohjeistin menemään hyvin piiloon, ettei Lumes silmillä löytäisi vaan haistaisi ihmisen olevan jossain piilossa. Samalla tyylillä mentiin kuin esineillä, eli Lumes ei nähnyt piiloutumista, pk-valjaat päällä, narussa ja minä mukavana, vain käskysana eri. Eihän Lumes tietty tiennyt yhtään mikä tämän homman nimi on, esinettä se tuntui etsivän nenä maassa eikä reagoinut yhtään piiloutuneeseen ennen kuin oli melkein kiinni siinä. Ihmekös tuo, kun kaikki rutiinit oli esineruudusta tuttuja... Täytyy keksiä tähän nyt jotain vähän erilaista ja miettiä tarkemmin muitakin hakujuttuja. Nyt olin päättänyt vain palkkion ja että pitää olla hyvä piilo.

Ensimmäisellä etsimisellä Lumes vähän hölmistyi, kun kuusen alla kökötti joku. Otti kuitenkin patukan ja leikitin takaisin lähtöpaikalle. Toisella etsinnällä (välissä oli otettu toiselle koiralle yksi etsintä "pisto") Lumes ei ollut yhtään sen enempää hajulla ihmisetsinnästä, nenä maassa kulki. Välillä se innostui, mutta mitään ei löytynyt, ehkä haistoi jonkun toisen koiran esineen kohdan. Se kuusi, minkä alla itse olin ollut toiselle koiralle piilossa, kiinnosti Lumesta kauheasti ja ehkä siksikään ei havainnut viereisen toisen kuusen alla ollutta maalimiestä (eli piiloutunutta). Estin narulla väärään suuntaan lähtemisen, kunnes Lumes hoksasi maalimiehen. Nyt se heilutti häntää ja oli iloinen löydöstä, sai patukan ja leikitin takaisin alkuun.

Seuraavalla kerralla täytyy ehdottomasti piilon olla paljon lähempänä, nyt ne oli jossain 20-30 metrin päässä enkä itse edes tiennyt missä. Pitäisi tehdä kuten esineiden kanssa, lähellä niin kauan, että idea on hoksattu ja sitten lisätään etäisyyttä. Nyt menee niin pitkään ennen kuin löytö tapahtuu, että on vaikea tajuta sitä hommaksi.

Täytyy tässä parin viikon aikana nyt tosissaan miettiä, miten tuota hakua lähdetään oikeasti Lumeksen kanssa menemään ja miten erottaa se esine-etsinnästä. Nyt olen lähinnä käyttänyt aikaa ilmaisupohdintoihin ja rullailmaisu tällä tietoa Lumekselle tulee, vaikka se onkin haukkumista hankalampi opettaa. (Koiran täytyy siis jotenkin ilmaista ohjaajalle, että on löytänyt maalimiehen ja kisoissa hyväksyttyjä tapoja on kaksi: Haukkua maalimiehen vieressä kunnes ohjaaja tulee paikalle/ottaa pannasta roikkuva rulla suuhunsa, tulla ohjaajan luo ja mennä ohjaajan kanssa takaisin maalimiehen luo.)

Agility

En voinut vastustaa kiusausta ja kävin pienet agitreenit vielä tekemässä kentällä, kun oli matkan varrella. Kaksi aitaa oli kentällä peräkkäin ja kokeilin irtaantumista Lumekselle, hyppäsikö molemmat esteet peräkkäin, vaikka itse en kulkisi mukana? Ensin jätin Lumeksen ekan aidan taakse ja menin itse niiden puoliväliin, Lumekselle lupa ja molemmista yli narupallon lentäessä palkaksi. Näin pari kertaa. Sitten vein pallon "suoran" loppuun ja lähetin Lumeksen hyppysarjalle paikoiltani. Ja se meni, kovaa! Uusinta ilman valmista palloa, heitin sen perässä toisen esteen jälkeen. Ja se meni, kovaa!

Keinusta mentiin yli muutamaan kertaan, eipä moittimista.