Mitä saadaan, kun yhdistetään toipilas, vajaalla käyvä ohjaaja ja viikon emäntänsä sairastamisen takia pakkolevolla ollut, energiaa pursuava hulivilikoira? No tikittävä lapinkoirapommi tietenkin!

Kaikki meni pieleen jo rataantutustumisessa, kun en ehtinyt juosta ohjausta läpi, jonka vuoksi unohtelin siitä pätkiä. Sitten tuomari vihelsi meille lähtöluvan jo ennen kuin oltiin edes kunnolla radan puolella, jonka vuoksi jouduin varmistamaan ratahenkilöltä, että oliko se ylipäätään meille vihelletty, ja kun oli, hätäilin lähdön kanssa. 6-esteelle asti meni hyvin, vaikka en vaihtanutkaan puolta vasemmalle suunnitelman mukaan eli jo ennen A-estettä vaan vasta sen jälkeen Lumeksen ollessa alastulossa. Lumeksen ollessa hyppäämässä kutosta, oli tarkoitus vaihtaa seiskan oikealle puolelle, mutta muistin sen vasta silloin, jolloin puolenvaihtoni oli myöhässä ja Lumes meni iloisesti seiskan vasemmalta puolelta ohi, minä oikealta. Lumeksella oli vauhti päällä ja se luuli sijainnistani (olin edennyt seiskan ohi), että rata jatkuu A:lle ja ehti tömäyttää etutassuillaan kontaktille. Joo, hylättyhän siitä tuli.

Ohjasin Lumeksen takaisin seiskan taakse ja jatkettiin rataa. Kovasta vauhdista olisi pitänyt käskyttää kepeille jämäkämmin, mutta sitäpä en tehnyt, joten virhe johonkin väliin ja kepit alusta. Oikein vauhdikas pujottelu, josta jo arvasinkin, että niinköhän jää vimppa väli pujottelematta ja niinhän siinä sitten kävi. En jaksanut edes korjata.

Seuraavaksi en muista oliko keppien ja putken välissä kaksi vai kolme hyppyä, mutta radallisesti sillä ei ole merkitystä, joten laitoin kuvaan kaksi. Kokeilin ensimmäistä kertaa kisoissa ohjata putkeen siltä puolelta, mistä pitää sisään, yleensä kun olen mennyt väärän pään eteen varmistamaan oikean suorituksen. Hyvästi sujahti Lumes oikein putkeen ja sen tullessa sieltä ulos, muistin, että tässä kohdin olisi kuulunut vaihtaa puoli esteen 12 vasemmalla puolelle. Enää ei ehtinyt, joten tekisin puolenvaihdon sitten keinun lopussa. Hyvä suunnitelma, varsinkin kun Lumes keinutreenien ja viritetyn pommiuden myötä ei enää hiipinytkään keinua vaan rynnisti sille täydellä vauhdilla sillä seurauksella, että kesken puolenvaihtoni syliini lensi tikittävä lapinkoirapommi....

Laskin pommin alas, ennen kuin se räjähtää syliini, ja jatkettiin rata loppuun.

Tikitys? Pommi? Syliinlento? En kyllä yhtään muista....

Huomenna on agilitykilpailut. Oli tarkoitus käydä yrittämässä ekaa 2-luokan luvaa. Koira olisi kyllä oikeinkin kunnossa eikä pakkasesta piittaa tuon taivaallista, jonka vuoksi sen kyseisiin kisoihin ilmoitinkin. Minkä vuoksi emännällä pitää kuitenkin olla juuri nyt kuumeinen flunssa ja joutuu oikein taistelemaan itsensä kanssa, ettei lähde sinne pakkaseen seisomaan ja juoksemaan ja palelemaan pariksi tunniksi, kun mieli niin kovasti tekisi... Tai jos kuitenkin lähden, niin eikös (koira)harrastukset ole ihan pätevä syy sairastuttaa itseään lisää ja viettää toinenkin viikko sairaslomalla... Alkaa tämä pakko-oleilu sisätiloissa jo pikkuhiljaa tympäistä.

Koirahan on pääasiassa lihansyöjä. Meillä koirat kuitenkin syövät kuivaruokaa, se on helppoa ja kätevää, kun ei ole tullut perehdyttyä lihojen, luiden ja kasvisseosten syöttämiseen riittävän tarkasti eikä ole tiloja säilyttää kymmeniä, tai edes kymmentä kiloa pakasteita koirille. Olen kuitenkin pyrkinyt syöttämään ns. laadukkaampia kuivaruokia, jos eivät olisi ihan niin höttöä sentään kuin joku 15e/15kg ruoka, eihän mitään ihmistenkään koko ruokaympyrän täyttävää ruokaa saa niin halvalla, joten miten koirille hyvää sitten. Jos ajatellaan, että edes puolet koiran ravinnosta tulisi olla lihoja/luita (ja tämä ei tarkoita mitään puruluita vaan ehtaa tavaraa, joka myös syödään, ei vain pureskella) ja kuivaruuassa sitä olisi esim. 35% (eli15kg säkistä on lihaa noin 5kg ja 10kg viljoja), niin lihalisä olisi tarpeen.

Olikin tarkoitus jo toissakesänä alkaa syöttämään Lumekselle muutaman kerran viikossa kuivaruuan lisäksi ihan ehtaa, raakaa lihaa, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Nyt on uusi yritys. Liharuokinta kuivaruuan lisäkkeenä on siitä kätevää ja helppoa, että jos kuivaruuan osuus pysyy vähintään puolessa, ei tarvita mitään ravintolisiä vaan koira kyllä saa kaiken tarvitsemansa. Itse ajattelin aloittaa antamalla lihaa 1/4 osaa päivän ruokamäärästä muutamana päivänä viikossa. Perinteinen tyyli olisi sekoittaa lihat kuivaruuan sekaan, mutta pelkään pelkän kuivaruuan maistuvuuden laskevan siitä, joten pyörittelen jauhelihasta pieniä namipalleroita koulutustuokioihin, joita ahkera treenailija (ai minäkö?) pitää toki useamman päivässä. Ja tätä yksinkertaisemmaksi ei muuten koirannamien itsetekeminen enää voi tulla, tosin nämä ei ole sitä taskussa säilytettävää linjaa... Aiempia (taskuystävällisempiä) makupalakokeiluja toissavuoden kesäkuulla. Ja jos oikein innostun, olisi Lumeksella olevan 1-2 kuivaruuatonta päivää viikossa, jolloin tekisin sille koirien puuroja/kasvismömmöjä - lihalisällä toki.

KennelRehun auto ei pysähdy meidän paikkakunnallamme, joten suunnittelin pienimuotoisia ostoksia Vauhti-Raksusta, joka täälläkin pysäkin pitää. KennelRehulla vain olisin tykännyt kotimaisista pakastetuotteista, Vauhti-Raksun sivuilla ei kerrota mitään lihojen ja luiden alkuperästä. Onko jollain tietoa?

Agilityn osalta koin tänään yhdenlaisen ahaa-elämyksen Lumeksen toimista - ja toimimattomuuksista. Olen pohdiskellut paljon, onko sen tietynlaiset haluttomuudet ja/tai hidastelut epävarmuutta, motivaatio-ongelmia vai fyysisiä syitä. Fyysisiä syitä on poissuljettu kahdella hierojakäynnillä (ja toki luustokuvissa on käyty), joilla ei kummallakaan kertaa (viime syksy ja toissa syksy) löytynyt mitään huomautettavaa, eläinfyssarille ollaan vielä kevään aikana menossa.

Korkeat hypythän on ollut yksi ongelma ja vasta viime kevättalvena Lumes alkoi hypätä niitä (aiemmin yleensä vain kieltänyt/mennyt ali). Vaikeasta kulmasta ei korkeat hypyt vieläkään ole varmoja, oikeastaan ne on aikalailla epävarmoja ja olenkin jo ehtinyt ajatella, että jos se ei vaan pysty. Takaakierrot esimerkiksi Lumes on hypännyt vain matalina medi-korkeuksina, vähänkään korkeammat on saaneet sen heti pysähtymään/ohittamaan hypyn. Viimeksi kokeilin maxi-hypyllä takaakierrolle kaveripalkkaa, eli treenikaveri oli lelun kanssa palkkaamassa, ja kas kummaa - Lumes teki takaakierron maxi-korkeudella ihan ilman ongelmia! Sama toistettiin pariin kertaan eri puolilta ja sitten lisättiin jo yksi este perään ja kaveripalkka vasta sen jälkeen - Lumes hyppäsi taas reippaasti! Tänään kokeilin samaa, mutta ihan itse lelulla palkaten - ja se hyppäsi edelleen (useamman kerran), vaikka oli hankala kulma takaakierrosta ja maxi-korkuinen hyppy!

Mitä tästä päättelin? No että vika ei luultavasti olekaan koiran fysiikassa, vaan Lumes taitaa olla aika epävarma itsestään eikä luota suoriutumiseensa hankalissa kohdissa, jolloin mielummin jättää suorittamatta kuin yrittää ja mahdollisesti epäonnistuu. Se tarvitsee siis runsaasti onnistumisenkokemuksia hankalistakin jutuista, jotta itseluottamus kohoaisi! Nyt ei korkean hypyn takaakiertokaan ollut homma eikä mikään, kun se tiesi onnistuvansa siinä.

Vähän sama homma on keinulla, jolle Lumes siis juoksee, hiipii keinautuskohdan ja sitten taas juokse alas. Ollaan nyt parisen viikkoa tehty paukuttelutreeniä, jotta Lumes oppii kunnolla käsittelemään keinua ja hoksaa just sen paukautuskohdan olevan se tärkein juttu, joka kantsii suorittaa reippaasti. Nyt se käy jo reippaasti lyömässä keinun alas maastakäsin eikä epäröi, vaikka keinu heilahtelee. Helmikuun kisoissa sitten nähdään treenailun lopputulos, sikälimikäli radalle on sijoitettuna keinu.

Lumes on aina ollut sinänsä ihan näppärä käyttämään kroppaansa ja esim. peruuttaminen, sivuaskeleet ja perusasentoon kääntyminen sujuvat siltä helposti. Halusin kuitenkin sen vieläkin tietoisemmaksi takaosastaan, joten harjoituskuvioihin saapuivat erilaiset peruutustemput...

Renkaalle lähestyminen, hyppy ja laskeutuminen sarjakuvattuna, jonka vuoksi kuvien laatu ei päätähuimaavaa, mutta näkyy Lumeksen askellukset ja hyppytyyli hyvin. Renkaalta rata jatkui putkeen (siitä päästä, joka ei näy kuvassa), jonne näkojään ohjaan väärällä kädellä...

Periaatteessahan renkaalle tulisi aina olla suora lähestymiskulma, mutta eihän sitä koskaan tiedä, joten harjoitellaan myös sitä renkaalle hakeutumista vähän hullummista suunnista. Tällä kertaa palkkasin namilla kädestä (en viitsi heittää hallilla maahan, ettei jää täyteen makkaranhajuja), mutta käytetään myös vaihtelevasti lelupalkkaa (kädestä/heittäen/kaverin pitämänä) ja namikuppia. Lumeksella oli vähän jo veto pois, jonka syyksi sitten hetken päästä tajusin "vessahädän", vaikka vain kaksi tuntia sitten olimmekin käyneet kävelyllä.

Loppuun vielä kaverin porokoirastakin yksi kuva.

Sunnuntaina kisailtiin kahdella radalla ensimmäistä kertaa agilityn kakkosluokassa. Matkalla jo jännitti aika kovastikin, mutta onneksi perille päästyä ja tuttujen kanssa jutellessa helpotti. Helpotti myös, etteivät radat olleetkaan yhtään hankalia vaan ihan mukavan sujuvia, ehkä me siis saatetaan pärjätä kakkosissakin. :)

"Eväsleipinä" emännälle lapinkoira- ja koirille poropipareita.

Ekalla radalla Lumes oli muuten ihan pätevä, mutta en osaa videostakaan sanoa, kielsikö se sille muurin jälkeiselle hypylle mun takiani (liikuin liian reippaasti sivuttaissuunnassa?) vai jostain omasta syystään, kepeillä tuli virhe (jonka taisin korjatakin väärin...) ja viimeisestä hypystä mentiin ohitse, kun lopetin ohjaamisen toiseksi viimeiseen, niin lopetti koirakin sitten touhun siihen samaan ja innoissaan vaan juoksi maaliin. Osaako muuten joku enemmän agilitystä tietävä sanoa, että hyppääkö Lumes jotenkin hullusti?

Toista rataa ei valitettavasti ole videoituna, mutta siitä selvittiin ratavirheittä harmittavalla 3,46 sekunnin yliajalla, jotka johtuivat laajasta käännöksestä hypyltä kepeille (12-13) ja hiipimällä tehdystä keinusta (14). Ei siis luvaa aikavirheen vuoksi, mutta sijoitus kuitenkin 3/19. Väkersin Paintilla vähän sinne päin ratapiirroksen, pitäisi oikeasti viimeinkin ladata joku oikea ratapiirrosohjelma (mikä?), että tulisi huomattavasti parempaa ja selkeämpää jälkeä.

Lelupalkinto oli jälleen koiralle mieleinen ja arvanette, että näistä näteistä esittelykuvista huolimatta Lumes mieluiten olisi repinyt siitä tuon turkisosuuden samantien irti..

Jos haluaa koiralleen riskittömän elämän, tulee se kääriä pumpuliin ja panssariin, tosin siinäkin on tukehtumisvaara. Tosiasiassa elämä siis meillä kaikilla on valintoja, ja niihin valintoihin liittyy myös riskejä, suuria tai pieniä. Riskien minimointi ei kuitenkaan ole tarkoituksellista, koiran tulee saada elää koiranelämää. Sen sijaan olisi hyvä joskus pysähtyä miettimään riskienhallintaa, tiedostaa vaarat ja vaaranpaikat sekä sen, miten niissä vaaran mahdollisuutta saadaan pienennettyä.

Meillä päästetään koiria käymään ulkona kahdesta ovesta, takaovesta, josta aukeaa aidattu pala takapihaa, ja etuovesta, josta aukeaa suuri, aitaamaton etupiha suoraan kohti suht jatkuvasti liikennöityä tietä. Näistä takapiha on aidattuna tietenkin paljon riskittömämpi vaihtoehto, jonka vuoksi mies (jota koirat tottelevat huonommin) päästääkin koirat käymään ainoastaan siellä ja pimeällä suosin itsekin takapihaa. Jos taas olen koirien mukana ulkona, olemme etupihalla, jossa on enemmän tilaa juosta ja touhata. Luotan aika paljon siihen, että koirat eivät minun läsnäollessani poistu pihasta, vaikka tiellä kulkisi pihamme ohi kuinka houkuttelevia kohteita. Toisaalta taas paljon on kiinni omasta ennakoinnistani, vilkaisen useasti tiensuuntaan huomatakseni, jos siellä kulkee koiria, jotta ehdin komentaa omia koiriani ennen kuin ne huomaavat tiellä kulkijan. Lumes ei yksin lähde tielle, mutta jos Allu päättäisi rinne rynnistää, menisi Lumeskin kyllä perässä, ja siinä vaiheessa olisi enää aika turhaa huudella mitään kieltoja. Tämän vuoksi täytyy ehtiä kieltää Allua ajoissa, jolloin silläkään ei ole mielenkiintoa lähteä ohikulkijoita tarkastamaan. Pahin mahdollinen tilannehan tässä olisi koirien jääminen auton alle, jonka vuoksi koko pihan kiertävä aita on kyllä suunnitelmissa, mutta vasta 1-2 vuoden sisään.

Entäs metsässä vapaana juoksentelu, siellähän niitä vaaroja vasta lymyääkin. Oltiin sitten lenkillä tai haku-harkoissa, niin oksa voi tökätä koiraa silmään, mahaan tai tassunpohjaan. Käärme voi purra. Jalka voi nyrjähtää. Koira voi lähteä riistajahtiin ja joutua teille tiettymättömille. Toisen vapaana ulkoilevan koiran kanssa voi tulla yhteentörmäys. Jossain päin Suomea saattaa koira kohdata suden tai karhunkin. Jotkut piittaamattomat maanomistajat eivät ole keränneet piikkilankoja pois mailtaan, jotkut kulkijat taas levittelevät myrkkysyöttejä. Olisihan se narussa ulkoilu paljon turvallisempaa...

Agilityssä saa koiransa nopeasti hajalle, jos ei yhtään tiedä mitä tekee. Valmiiksi luustovikaisen koiran saa vielä enemmän hajalle, vaikka vähän tietäisikin, mitä tekee. Tervekin koira voi kokeneellakin harrastajalla mennä aikaa myöten jostain kohtaa rikki, urheilijoille kun niitä erilaisia vammoja nyt vain sattuu tulemaan. Itsekin tosin treenaan ns. sairaan koiran kanssa, Lumeksellahan on toinen kyynärä ykkönen. Pidän kuitenkin treeneissä hypyt pääasiallisesti mini-medi-korkeuksilla eikä edes käydä agilityssä kuin kerran viikossa, lisäksi Lumes liikkuu monipuolisesti ja sillä on yhdesti/kahdesti vuodessa ajat hierojalle mahdollisten lihasjumien aikaisen löytymisen vuoksi ja 4-5-vuotiaana on tarkoitus kuvauttaa kyynärät uudestaan.

Kaikkein pelottavin paikka on kuitenkin treenikentät. Tokoilemalla nyt on aika vaikea koiraa rikki saada, mutta Lumeksen päälle on jo kolmesti käynyt muu treeneissä läsnäoleva koira, ja mitä enemmän näitä sattuu, sitä enemmän olen alkanut niitä pelkäämään. Treenitilanteet sentään onneksi ovat melko kontrolloituja, joten niissä tilanteisiin pystyy puuttumaan nopeasti ja reippaalla kädellä, mutta mitenkäs sitä avoimen luokan paikallamakuussa näkösuojasta tiedät, jos joku toinen koira saa päähänsä käydä vähän pöllyyttämässä omaa koiraasi... Tuomarit valitettavasti hyvin hitaasti puuttuvat tällaisiin tilanteisiin. Alokasluokassa oli sinänsä vielä aika turvallinen olo, kun oli itse koko ajan näkemässä tilanteen, mutta ylemmät luokat pelottavat juuri piilopaikallaolojen takia. Sama on palveluskoirakoepuolella, hyvä etten jättänyt BH-koettakin käymättä ihan vain sen vuoksi, että niissäkään eivät tappelut ylen harvinaisia ole. Helpotus oli suuri, kun meidän parinamme oli kultainennoutajanarttu, siitä ei ainakaan olisi saanut vihaista tekemälläkään. Kokeissa olisikin aina hyvä olla mukana joku tuttu ns. turvahenkilönä, joka kävisi sitten hakemassa sen oman koiran pois paikallaolosta, jos näyttää, että saattaisi tulla tukalat paikat. Mielummin keskeytetty koe kuin paikallaolossa häiritty koira.

Väkisinkin vain tulee mieleen, että mikä oikeus minulla on viedä koirani tilanteisiin, joissa sille voi käydä huonosti? Ihan vain sen vuoksi, että minä itse haluan sitä erilaisissa kissanristiäisissä kuljettaa ja tuloksia saavuttaa, altistan sen samalla mahdollisesti suurellekin loukkaantumisvaaralle. Ja silti se sama koira muka on rakastettu perheenjäsen? Entä jos joskus jotain sattuukin, pystynkö antamaan itselleni anteeksi?

Eivätkä ne koiraharrastusten riskit tähän pääty, eivät tokikaan, mutta tämä nyt vain pienenä ajattelun- ja keskustelunavauksena, mielelläni kuulisin muidenkin ajatuksia ja kokemuksia aiheesta.

Työnalla agilityssä:

- Takaakierto (opetellaan varmaksi matalilla rimoilla)
- Korkeusharjoitukset (maxi-korkuisia hyppyjä lähietäisyydeltä suoraan/viistosti)
- Takaaleikkaus (putkelle, puomille, A:lle ja hypylle + ehkä kepeille)
- Välistäveto
- Putkelle irtaantuminen (vaikka itse olisin kauempana)
- Käskyerottelu (putki vai A/puomi, kun ovat vierekkäin)
- Kepit (itsenäinen pujottelun aloittaminen myös vaikeista kulmista)

Eiliset treenit

Olin suunnitellut eiliselle keppi-, takaaleikkaus- ja käskyerotteluharjoitukset. Lisäksi kaveri oli tehnyt radanpätkän oman seuransa treeneistä, joten mentiin myös se, koska sisälsi meillä harjoittelussa olevia aiheita (takaakierto ja putken/A:n hakeminen). Lumes oli oikein pätevä ja selvitti radan ongelmitta (vai niin, että itse selvisin ongelmitta, jolloin koirakin teki kuten piti?). Kakkosen takaakierto olisi ollut ajallisesti järkevämpi ottaa ykkösen vierestä, mutta halusin loivemman linjan, koska ollaan vasta reilun viikon takaakiertoja harjoiteltu. Vähän se kakkoselle mennessään vilkaisi myös nelosta, mutta suuntasi kuitenkin kulkunsa oikein.

Tässä olisi nyt ollut hyvä tilaisuus esitellä vain onnistunutta suoritusta, mutta koska kenelläkään ei aina mene kaikki putkeen, niin lisäsin videoon myös kaksi ei niin onnistunutta pätkää. Niissä koetan tehdä ohjauksen radan suunnittelijan suunnitelman mukaisesti niin, että koira viedään toiselle putkelle ohjaajan ollessa A-esteen ja koiran välissä, jottei koiralle tule houkutusta kiivetä A:lle (Lumeksellehan se ei ollut ongelma) ja putkelta lyhempää reittiä takaakiertoon hypylle. Kuten näkyy, ne eivät toimineet ainakaan meillä.

Kepeillä koitettiin pujottelun aloitusta sekä vasemmalta että oikealta puolelta aloittaen siten, että tultiin kepeille suorassa kulmassa (ei siis edestä vaan ihan suoraa sivulta). Viimeksi korkeammassa viretilassa tämä oli hieman hankala harjoitus, mutta nyt keskittyneempänä aloitukset olivat sujuvat näinkin.

Takaaleikkaukseen (ja moneen muuhunkin ns. tuplaboksi-harjoitteeseen) löysin hyvät vinkit Viiman ja Myryn sivuilta, kiitos vaan heille selkeistä treenikuvauksista videoineen. Takaaleikkauksessa ohjaaja saa vaihdettua ohjauspuolta, ja koiran tulisi huomioida tämä ohjaajan suunta omassa kulkemisessaan. Me ei pystytä vielä aivan eleettömään ohjaussuoritukseen, jossa koira lukee rataa vain ohjaajan rintamasuunnasta, mutta aika hyvin sain pidettyä kädet alhaalla enkä antanut kolmansille hypyille suullistakaan käskyä lainkaan, paitsi sillä yhdellä kertaa, jolla huikkasin "täältä" Lumeksen aikoessa jatkaa suoraa linjaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein takaaleikkauksen hypyillä (ja ylipäätään koko takaaleikkausta on tehty vain muutama hassu kerta, nekin putkella), samaten ensimmäinen kerta, kun jätin suullisen käskyn hypyltä pois ja vielä ensimmäinen kerta siihenkin, etten näytä kädellä suuntaa. Siihen nähden aika hyvin.

Ihan lopuksi vielä A-este ja putki vieri viereen suoraan linjaan, ohjasin A-esteen puolelta. A:lle meni niin kuin pitikin, putken sijasta meni A:lle, koska jouduin ohjaamaan aika kaukaa A:n sivulta vieressä olleen kattotolpan estäessä luontevan kulun. Autettuani Lumeksen yhden kerran putkeen, meni se sinne uudestaankin, kun pikkasen koukkasin putkeen päin.

Treenien kokonaiskesto 2h (välillä siis taukoja pitäen), Lumes jaksoi yllättävän hyvin!

Kolmas nolla -> agility sert -> Lumes siirtyy kisaamaan 2-luokkaan.

Sertin lisäksi saatiin taas paljon tosi kivoja palkintoja, kun sijoituttiin sekä A- että B-radalla kakkosiksi. Nää mokkanahkainen pehmoluu ja Finlaysonin Nipsu-pyyhe esimerkiksi oli oikein mieleisiä ja Lumeksen mielestä ne molemmat kuuluu sille itselleen.

Mutta arvatkaas, miltä tää agilitytaituri näytti kotona eilen?
No täysin syyttömältä keittiön kaaokseen tietenkin.

Yhtään en kyl tiiä, mitä täällä on tapahtunut...

Tänään kisailtiin jälleen agilityssa, tuomarina Ritva Herrala.

A-rata oli helppo ja Lumes juoksenteli oikein reippaasti ja nätisti 0-tuloksen. Yliaikaa kertyi kuitenkin ärsyttävät 0,58 sekuntia, kun itse typeröin -> jos olisin hoputtanut Lumesta kepeillä, oltaisiin juuri ja juuri ehditty ihanneaikaan / tai jos olisin muistanut pitää suuni kiinni (se lupaus olla hidastelematta Lumeksen vauhtia) keinulla, eikä antaa pysähtymiskäskyä, jota koira totteli liiankin tunnollisesti eikä meinannut enää tulla keinulta alas, niin oltaisiin säästetty aikaa muutaman sekunnin verran. Sijoitus 2/22. LUVA oli niin pienestä kii!

B-rata oli hieman kinkkisempi ja ohjausta joutui suunnittelemaan tarkemmin. Mietiskelin, että jos saan radalla kaiken tehtyä suunnitelmien mukaan, eli että koira tekee kaiken kuvitelmien mukaan, ja että jos mieleeni ei juolahda mitään tyhmää kuten A-radalla kävi, niin virheittä pitäisi tältäkin radalta selvitä. Pari riskikohtaa radalla oli, jotka eivät kuitenkaan tuottaneet Lumekselle ongelmia, esim. pujottelu oli oman liikkumisen kannalta sujuvampi suorittaa ohjaaja vasemmalla puolella ja me tehtiinkin siten, mutta moni otti varmanpäälle ja kulki oikealta vaikeamman reitin, että pääsi auttamaan koiran pujottelun alkuun. Lumes teki kaiken muunkin tasaisella varmuudella ja tuloksena 0 suoritusvirhettä, aika -6,19s -> toinen LUVA* ja sij. 1/20!

* Luokanvaihtoon oikeuttava tulos, joita kolme saavutettuaan pääsee siirtymään 2-luokkaan.

On se aika hieno agilitykoiruus! Parasta Lumeksessa on sen keskittymiskyky, huolellisuus ja ohjattavuus, sen kanssa on tosi mukava agiliidellä!

Mä en nyt oikein välittäisi poseerata näitten palkintojen kanssa...

...kun paljon herkullisempaakin sapustaa on tarjolla...

...kuten tää naudan savulumpio...

Olen aina ollut surkea päiväkirjanpitäjä. Lapsena/nuorena olen aloittanut moneen kertaan päiväkirjaa eri teemoin esim. oma, hevoset ja kani, mutta alkuinnostuksen jälkeen ne ovat jääneet hyvin vähälle täytölle, vaikka varsinkin hevospäivistäni olisi täydellisempänä erittäin mukava lukea näin vuosien takaa. Bloggaaminen, jos tällaista hieno termiä nyt käytetään, onkin ollut pitkäaikaisin hengentuotteeni ja onhan näitä nyt paljon kivempi kirjoitellakin kuin pelkästään kirjaan. Varsinaisen treenipäiväkirjan aloittamista olen kuitenkin arastellut juuri innon lopahtamisen vuoksi, vaikka olenkin jo vuosia tiedostanut sen olevan "avain menestykseen". Varsinkin Lumeksen kanssa treenipäivis on käynyt mielessä useaan kertaan tässä parin vuoden aikana, ja tämä blogi on yrittänyt olla osiltaan hieman sitä korvaava, mutta koska pelkät treenipäivitykset ovat yleensä tylsää luettavaa, olen kertoillut niistä vain pääpiirteittäin.

Viime joulun alla julkaistu Canistempus-treenikalenteri on poltellut ostohaluja monesti, ja erityisesti koiraharrastajille suunniteltuna kiinnostanut kovasti, mutta hinta (toimituskulujen kera n. 30e) on toiminut pätevänä hidasteena. Vihdoin ja viimein ryhdyin kuitenkin tuumasta toimeen ja Lumeksen virallinen treenipäivis starttasi 15. heinäkuuta, ei kuitenkaan tuolla hienolla oikealla kalenterilla, vaan eräästä laatikostani pengastamallani lapsuuden/nuoruuden aikaseen tyhjään vihkoon (tai no, oikeastaan ei edes vihkoon, vaan jostain aiemmasta vuosikalenterikirjasta irti repimiini tyhjiin sivuihin, jotka niittasin yhteen). Kustannukset: 0e Käyttöaiheet: moninaiset Muunneltavuus: suuri Tilaa muistiinpanoille: niin paljon kuin asiaa riittää.

Kohta puolin on kolme kuukautta kulunut treenejä kirjaillen eikä ainakaan vielä ole tullut sellaista tunnetta, ettei huvittaisi/ehtisi/jaksaisi kynään tarttua, toisin kuin on niitten suurimman osan muitten päiväkirjojen kanssa siis käynyt. Kirjoittaminen auttaa suuresti ajatusten selkiyttämiseen, treenien suunnitteluun (mitä, miten, miksi, missä), läpikäymiseen, edistymisen seuraamisen jne. Perus treenikertojen selittelyjen lisäksi muutaman viikon välein on koontiaukemana, jossa tarkastetaan tavoitteissa edistyminen ja mietitään syitä, jos sitä ei ole tapahtunut, sekä asetetaan uudet tavoitteet seuraavalle tarkastelujaksolle ja ajatellut keinot tavoitteisiin pääsemiseksi (eli lähinnä kuinka edetään halutun asian opettamisessa). Ensimmäinen treenivihkonen alkaa olla jo enemmän täynnä kuin tyhjä, joten sille on jo seuraajakin katsottuna valmiiksi...

 Suosittelen kaikille tavoitteellisesti treenaaville!

Tajusin viime viikonlopun kisojen jälkeen agilityn syvimmän ytimen. Ensinhän tuli siis lauantaina vauhdikkaalla radalla hutilointivirheitä ja hylky, jotka korjasin sunnuntaina hidastamalla ja varmistamalla Lumeksen menoa, josta seurasi yliaikainen puhdas rata. Kummasta radasta jäi parempi mieli? No siitä nopeasta, mutta hylätystä. Miksi? Koska agilityssa kaikki muu kuin nollat on turhaa, puhtaallakaan radalla ei tee mitään, jos aika ei riitä, mutta nopealla radalla on mahdollisuus ainakin yltää ihanneaikaan. Ja kun ei sekään vielä riitä, että on virheetön ja nopea, pitää olla nopeampi kuin muut! Toisin kuin muissa koiralajeissa, agilityssa ei kilpailla itseään vaan toisiaan vastaan, jokainen yrittää ja haluaa olla paras. Agilityssä tavoitteena on olla tarkempi kuin muut, nopeampi kuin, taitavampi kuin muut, olla täydellisen parempi kuin muut. Kaikki muu on turhaa, jos haluaa joskus koirastaan agilityvalion, vain parhaat palkitaan.

No, onneksi meidän tavoitteena ei ole AVA, vaan pelkästään pääsy kakkosluokkaan täyttää asetetut tavoitteet, joten meidän ei tarvitse olla parhaita, ainoastaan riittävän tarkkoja ja riittävän nopeita, pelkät nollat ilman kaikista parhaana oloa kelpaa ihan hyvin.

Tänään kisattiin kahdella radalla, molemmat oikein simppeleitä ja osan putkista sai suorittaa kummin päin itse parhaaksi katsoi, joka taisi helpottaa ainakin niiden nopeimpien koirien ohjausta. Näilläkään, kuten ei viime viikonlopunkaan, radoilla ei ollut ollenkaan rengasta, pituutta eikä pöytää. Ekalle radalle oli ahdas lähtötila (vaikka tilaa suuremmallekin olisi ollut yllin kyllin) enkä pystynyt oikein virittelemään Lumesta. Meno oli vähän vaisua ja A-esteen jälkeisen hypyn rima tuli alas, keinu hipsuteltiin hiljaa ja yksi kielto putkelta (käskytin epäselvästi), jossa sitten kului liikaa sekunteja ja mentiin yliajalle. Mutta pujottelu oli tosi hieno! 10 suoritusvirhettä ja 12,07 aikavirhettä, joilla sijoitukseksi tuli 5/15.

Ennen toista rataa ehdin jo ajatella, ettei tämä kaksi kisaa päivässä sovi ollenkaan meille ja että Lumes ei varmasti jaksa enää ollenkaan, kun päivän ensimmäinenkään rata ei sujunut vauhdikkaasti ja että mennäänpä nyt vaan kokeilemaan kuinka hitaasti päästään rata läpi. Toisaalta järkeilin, että kun meillä on nyt edellisistä starteista alla hylky, puhdas yliaika ja ratavirheet, niin nyt olisi sen nollaradan vuoro sitten. Tälle lähtöpaikalle oli varattu enemmän tilaa ja pystyin leikittämään hieman Lumesta, vaikka pitikin vähän kiiressä mennä radalle meidän ollessa ensimmäisinä vuorossa. Rata alkoi kahdella (vai kolmella?) hypyllä, joiden jälkeen oli putki. Lumeksen ollessa putkessa, sieltä kuului pieni inahdus ja se tuli vähän erikoisesti sieltä ulos. Luulin ensin sen loukanneen itsensä, mutta kun se jatkoi juoksemista ihan normaalisti, niin jatkettiin eteenpäin. Kohta syy omituisuuteen selvisikin, Lumesta oli alkanut kutittaa korvasta ja se ravisteli päätään useaan kertaan radan aikana. Vähän alkoi jänskättää, että missäköhän kohtaa se pysähtyy, jos kutina häiritsee liikaa, mutta ihme kyllä Lumes vaan jatkoi ja jatkoi sinnikkäästi. Kepeille olisin halunnut sen hieman rauhallisemmin ja kanssani samaan aikaan, ehdin jo säikähtää sen aloittavan väärältä puolen, mutta onneksi en ehtinyt väliin hidastamaan, niin hienon pujottelun se esitti taas!

Tuloksena tältä radalta 0 suoritusvirhettä, aika -4,21 s --> LUVA* ja sij. 1/13!

* Luokanvaihtoon oikeuttava tulos, joita kolme saavutettuaan pääsee siirtymään 2-luokkaan.

Kannatti herätä aamuviideltä, on se vaan hieno koiruus!

La 10.9 maxi1 hyl

Eilen oli meidän eka virallinen agikisa ja jännitys oli paikanpäällä melkoinen. Tuomarina toimi Eija Berglud. Rata oli tosi mukava ja sinänsä helppo, joskin siihen oli joitain kinkkisiäkin kohtia sijoitettu ja ne koituivatkin monen koirakon kohtaloksi, tulostaso oli erittäin alhainen. Itse lähdin Lumeksen kanssa varmoin mielin matkaan, sehän menee niin rauhallisesti ja nätisti, ettei ainakaan väärän radan mahdollisuutta pitäisi olla, lähinnä pohdiskelin keppien sujumista, keinua ja huvittaako sitä hyppiä kaikki korkeat (55cm) aidat. Niinhän sitä luulis...

Lumes lähti vauhdilla matkaan ja jo kolmannella esteellä puomilla jouduin normaalia vahvemmin käskyttämään sitä hidastamaan ja sitä seuraavaa hyppy-hyppy-putki kaarrosta mentiin voimaikkain käskyin. Putken jälkeen mulla menikin sitten pasmat sekaisin, kun Lumes tuli sieltä ulos kuviteltua kovemmalla vauhdilla enkä hetken aikaa muistanut, miten ja minne seuraavaksi pitikään ohjata. Siitä syystä Lumes ohjautui keinulle (jota on muutamissa viime treeneissä aristellut) huonosti ja kovasta vauhdista loikkasi kontaktipinnan yli ja ilman karjaisuani olisi jatkanut samalla vauhdilla alastulonkin lennosta, mutta sain sen onneksi pysähtymään ja keinu ehti laskeutua alas. Nyt oltiinkin taas ihan väärässä tilanteessa ohjauksen kannalta, koska mun oli ollut tarkoitus ehtiä ennen Lumesta seuraavalle hypylle näyttääkseni sille oikean suuaukon putkesta, ja kun Lumes olikin mun edellä, se meni väärästä (lähemmästä) päästä putkeen --> suoritus hylätty. Jatkettiin kumminkin rataa siitä eteenpäin, joskin menin taas tästä suunnittelemattomasta tilanteesta hetkeksi häiriötilaan miettimään, kummalta puolen olikaan tarkoitus jatkaa ohjausta, jolloin seuraava hyppy meni hutiloiden ja Lumes ihan liian kovaa ja muissa mietteissä kepeille, joten aloitti väärältä puolelta. Korjasin, ja pujotteli tosi sujuvasti & vauhdikkaasti. Kepeiltä hypylle, jonka edessä just ja just ehdin vaihtaa puolta niin, että Lumes tämän putken suoritti oikein päin. Pituus-A-putkeen hyvin ja kovaa, sitten piti kaarrokseen kahdelle vimpalle hypylle taas korottaa ääntä, että tuli oikeaan suuntaan.

Vauhdista ei taatusti olisi jäänyt nolla-tulos kiinni, oli Lumeksella semmoinen meininki päällä, mutta treenien rauhalliseen menoon tottuneena en ollut yhtään varautunut tuollaiseen kaahottajaan, jonka kanssa olisi paikoin pitänyt olla ihan eri suunnitelmat kuin nyt. Hyppyjen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, olisi ollut varaa olla korkeammatkin. Kepeille menoa ja yleistä hallintaa vaan pitäisi harjoitella kovastakin vauhdista, paha vaan, että se kova vauhti on nähtävästi ainoastaan kisoissa. Treeneissä kun Lumeksen rauhallisessa vauhdissa on helppo pysyä mukana, se ohjautuu tosi nätisti ja menee sinne minne pitääkin. Nyt sillä oli joku salainen turbovaihde päällä.

Niin että hupsista keikkaa vaan...

Su 11.9 maxi1 7.08vp sij. 3/11

Agilityssä kilpaileminen ei ole kyllä yhtään mun juttu. Ensin pitää jännittää omaa vuoroa odotellessa ja sitten itse suoritus on kuitenkin hujauksessa ohi eikä mitään virheitä sallita, se on kerrasta poikki se. Tokossa kun saa mokailla paljonkin ja silti on vielä tilaisuuksia pelastaa kokonaisuus ja päästä hyville pisteille, kun osasuorituksia on useita ja kesto pitkä. Agilityssä taas pitää olla täydellinen, vain nollatuloksilla on merkitystä, kaikki muu on turhaa.

Tuomari oli sama kuin eilen, ratakin yhtä mukava ja sujuva eikä ollut niin pahoja paikkoja kuin eilisessä. Tänään olikin ensimmäinen LUVA (luokanvaihtoon vaadittava nollatulos) lähellä, Lumes suoritti virheettömän radan. Yritin korjata kaikki eiliset virheet ja onnistuinkin siinä, mutta niiden hintana oli himppusen verran yliaikaa. Hyppy-puomi-hyppy-putkeen väli meni hyvin, mutta eilisen ylivauhdikkaan keinun seurauksena pysäytin putken jälkeen Lumekselta vauhdit pois, ettei se ryntää keinulle. Olin rataantutustumisessa kokeillut keinun alastulon pintaa ja se tuntui liukkaalta, joten pelkäsin Lumeksen luistavan siinä, jos menee vauhdilla, ja siten säikähtävän taas. Varmistelin siis tarkasti keinulle menon ja Lumes hieman epäröi, että tohtiiko tullakaan, kun muutuin niin kummalliseksi ja olin vieressä kiinni, joten hiipi hiljaa keinusta läpi, jossa tuhraantui sitten useampi sekunti. Jommalle kummalle seuraavista kahdesta hypystä meinasi pysähtyä, kun jotenkin epämääräisesti käskytin ja näytin suuntaa. A-hyppy reippaat ja hyvät, mutta sitten taas kului ylimääräistä aikaa, kun hypyltä hidastin Lumekselta vauhdit melkein nolliin, jottei hätäile keppien aloitusta niin kuin eilen. Pujottelu olikin hyvä, mutta reippaasta hidastuksesta johtuen rauhallisen tahtinen. Loppurata muuri-hyppy-putkeen-putkeen-putkeen-hyppy-hyppy-hyppy-hyppy menikin sitten taas loistavasti.

Ei liene epäselvyyttä, mikä palkinnoista oli eniten Lumeksen mieleen...

Jälkikäteen on tietenkin hyvä spekuloida, että ellen olisi hidastellut ja varmistellut Lumeksen menoa, ei meille yliaikaa olisi tullut vaan puhdas nolla, mutta toisaalta taas, olisiko kovemmalla vauhdilla selvitty radasta virheettä läpi? Viikon päästä kuitenkin taas uusi koitos ja jos siellä uskaltaisin antaa Lumeksen mennä rataa ilman varmisteluja ja katsotaan, mitä siitä sitten seuraa...

15.7 vepetreenit 2

Veneestä hyppyä epäröi edelleenkin ja kun yhden kerran hypätytettiin hieman syvemmältä, niin ei Lumes taaskaan pinnalla saanut itseään pysymään. Se on kumma, miten toiset ihan samalla lailla hyppäävät koirat saa itsensä jäämään pinnalle ja toiset, kuten Lumes, eivät. Tuon säikähdyksen jälkeen meinasi taas kahluusyvyydeltäkin hyppy tehdä vaikeaa.

Esineen vientikin takelteli, ehkä olisi pitänyt kahluutella Lumesta vedessä ennen lähetystä, niin leirilläkin opetettiin ja viime treeneissä tehtiin. Vei kyllä damin veneelle, mutta empien ja sitten ahdehdin liikaa ottaessani saman vielä kolmannen kerran ja Lumeksen mielestä olisi saanut jo riittää.

Hoksasinpa vain, että vaikka mullakin oli olevinaan Lumekselle herkkupalkkaa (paistettuja viljapossun kylkipaloja), niin näissä hommissa ei taida yksi lihanokare olla riittävä. Eräällekin labbikselle oli kulhossa ruokapalkkaa, joten sama ensikerralla kokeiluun Lumeksellekin.

20.7 Vepetreenit 2

No niin, nyt oli palkkoja parannettu aiemmasta, joka liikkeestä sai syötäväksi jauhelihaa ja kissojen purkkiruokaa (kalkkunaa kastikkessa), kyllä muuten maistui!

Veneeseen edelleenkin menee reippaasti, istuu siellä rauhallisesti (tänään oli jopa ihan yksin, yleensä on kiinnipitäjä) ja nyt kahluusyvyydeltä veteen hypätäkseen tarvitsi vain kolme käskyä eikä epäröitynyt yhtään niin paljon kuin perjantaina. Kolme kertaa otettiin veneestä hyppy.

Köysi haettiin veneeltä kahdesti noin 5-7 metrin päästä. Meni määrätietoisesti veneelle, mutta köyden ottamisessa oli jotain hämminkiä (otti sen siis kyllä, mutta näytti hitaalta), ehkä se annettiin sille jotenkin huonommin kuin aiemmin?

Esineen vienti kahluusyvyydeltä ok, Lumes katsoi damin veneeseen ottanutta odottavasti (aiemmin on palkattu sieltä), vaikka huikkasin sen rannalle syömään rasiasta. Toisella kertaa oli uimasyvyys (ehkä 10m) ja Lumes kääntyi hetken uituaan takaisin, menin sitä vastaan veteen ja lähetin uudelleen, jolloin vei hyvin veneelle asti. Korvat hörössä ui takaisin kissanruualle.

Agi- & tokoilu

Suoraan vepestä ajeltiin agilityyn, jossa tehtiin eiliseltä osa rataa. Pujottelussa alku takkusi, kun koitin ottaa liikaa etäisyyttä, lähemmäs jäätyäni onnistui. Pääideana oli ottaa kuvia, kun treenikaverin kanssa kahden oltiin.

Agilityn perään myös hieman tokoteltiin, kissanruokapurkki kentän keskellä sai Lumeksen silmät säihkymään.

Seuraamista

Luoksetulo

Kaukot - maahan

Paikallamakuu (aka lapinkoirien kokoontumisajot), Lumes opetusten mukaisesti pää maassa.

Tyylinäytteet jokaiselta.

Ai niin, oli muuten kotona himppusen väsynyt koira!

Täytyy kirjoitella ajatukset sanoiksi, niin kauan kun ne mielessä vielä pysyvät...

Kouluttajana Anders Kronqvist, josta tykkäsin, treenit olivat hyvin suunnitellut ja osasi neuvoa siten, että kaiken saimme Lumeksen kanssa onnistumaan melko vähällä vaivalla. Ehkä rata oli hieman liian yksinkertainen, sillä sinänsä se ei tarjonnut haasteita, mutta toisaalta silloin kuin harjoitellaan jotain uutta asiaa, tavataan se tehdä muita osia helpottamalla. Radan ideana oli harjoitella koiran ohjaamista esteille siten, että se on valmiissa suunnassa suorittamaan seuraavaa estettä, jolloin säästyy metrejä ja metrien myötä myös sekunteja. Jos koira tulee esteelle väärässä kulmassa seuraavaan nähden, se pakostakin on väärässä kulmassa myös sitä seuraavan esteen lähestymistä varten, jolloin koiran tulee kuljettua pienelläkin matkaa jo monta ylimääräisiä metriä. Koiralla tulee siis olla ohjaajan liikkeen ja vartalonkäytön perusteella koko ajan tiedossa kaksi seuraavaa suuntaa esteineen. Jos alkaa ohjata seuraavalle vasta koiran suorittaessa/suoritettua nykyisen esteen, ollaan jo ohjauksessa myöhässä. Kouluttajan mukaan koirien liukastumiset, horjahdukset, kaatumiset yms. radalla johtuvat siitä, että koiralla ei ole ollut riittävän ajoissa suunta tiedossa, jolloin se joutuu jyrkemmin korjaamaan linjaansa, joka taas altistaa onnettomuuksille.

Koira jätettiin ykkösen taakse odottamaan, itse mentiin esteiden vasenta puolta kakkosen kohdille. Koiran suorittaessa ykköstä lähdettiin itse liikkeelle kohti kolmosen oikeaa siivekettä, jotta koira tietää kakkoselta kääntyä oikealle viistoon. Itse seisotaan lähellä kolmosta sen melko oikeassa laidassa ja ohjataan koira oikean jalan ympäri viistosti kolmoselle, jolloin se on oikeassa suunnassa menossa kohti takaa hypättävää nelosta. Otetaan pari askelta nelosta kohti ja koiran ollessa vielä menossa neloselle, käännytään itse jo viistosti vasemmalle kohti vitosta, jotta koira jo nelosta hypätessään suuntaa vitoselle. Vitoselta otetaan kutoselle tiukka käännös, jos koira osaa mennä pujotteluun jyrkästä kulmasta, jos ei osaa, ohjataan koira tekemään vitosen jälkeen pieni kaari kohti kutosta.

Rimat Lumekselle oli 45cm. Lumesta hieman enemmänkin innostutti ja se karkasi lähdöstä ykköselle ilman lupaa (ei ikinä ennen), joten otettiin lähtö uusiksi. Estevälit 1-4 menivät oikein ensiyrittämällä, mutta nelosella jäin liikaa oikealle, jolloin linja vitoselle tuli liian väljäksi. Uusintayrityksellä sekin meni riittävän tiukasti. Kepeille mentiin tiukasta linjasta, mutta niistä Lumes sujahtikin vain suoraan läpi vierellä seisoneen kouluttajan luo... Sama toistui kolme kertaa. Ai miten niin Lumes huomasi, etten pitänyt yhtä tiukkaa linjaa kuin normaalisti, jolloin siis on armeijakuri kaikesta hölmöilystä (eli toisten koirien ja ihmisten ihannointi)?

Jos koira osaa pujotella itsenäisesti, jätetään se suorittamaan kutosta itsekseen ja pyritään sen edelle kohti seiskan vasenta laitaa. Koiran taas tarvitessa pujotteluun ohjaajan tuen, mennään koiran vierellä ja loppupäässä vaihdetaan koiran editse vasemmalle puolen. Seiskalta mennään suoraan heittämään koira takaakietoon kasille ja koiran ollessa vielä matkalla sinne, luotetaan sen suorittavan esteen ja lähdetään itse kirimään ysin oikealla puolen niin pitkälle kuin ehtii (mitä nopeampi koira sitä itsenäisemmin sen pitäisi pystyä suorittamaan esteväli 7-8, jotta ohjaaja ehtii riittävästi edelle). Kasin ja  ysin välissä voi vilkaista olkansa yli, että koira tulee mukana. Kasilta ysille on helppo suora linja, mutta kymppiä varten ohjaajan tulisi ehtiä putken suulle ennen koiraa ja askeleella kymppiin päin koukauttaa koira takaa yli. Koiran ollessa kympin takana, tulisi ohjaajan jo mennä kohti yhtätöista ohjatakseen sen vasemmalta puolen koiran kiertämään takaahyppyyn, kääntyä kohti kahtatoista (mutta ei liikaa, jottei koira sujahda sinne suoraan yhdentoista takaa jättäen hypyn välistä) varmistaen kuitenkin koiran hyppäävän yhdentoista. Vaihtoehtoisesti ohjaaja voi kasin jälkeen pysytella ysin vasemmalla puolen, jolta hyvin ohjautuvan ja takaaleikkauksen taitavan koiran pystyy kympille viemään, mutta ongelmana siinä on ohjaajan ehtiminen yhdelletoista, joten koiran tulisi irrota hyvin sekä osata takaakierto täysin itsenäisesti. 

Kouluttajan siirryttyä pois keppien vierestä, ne sujuivat vauhdikkaasti, joskin etenin liikaa Lumeksen edelle ja siltä jäi joku väli pujottelematta, otettiin uusiksi kepeiltä ja pysyin enemmän sen vierellä ottaen etäisyyttä vasta loppupäässä ja se toimi. Ehdin hyvin vaihtaa keppien päässä puolen vasemmalle ja ohjata Lumeksen seiskalle. Kasille ohjauksessa hätäilin ja näytin takaakierron liian edestä, jolloin Lumes hyppäsi sen etupuolelta. Seiskalta uusiksi ja ohjasin riittävän perille, takaakierto onnistui, mutta jäin liikaa varmistamaan sitä, jolloin en ehtinyt putken päähän asti ennen Lumesta. Uudellen seiskalta alkaen, huolellinen ohjaus kasille, mutta en jäänyt yhtään odottelemaan vaan lähdin heti putken viertä ja ehdinkin ajoissa sen päähän. Hätäilin kumminkin taas liikaa näyttäen takaakierron liian aikaisin, jolloin Lumes hyppäsi väärästä suunnasta. Uudelleen putkelta alkaen ja huolellisempi ohjaus, jolloin Lumeskin meni oikein, mutta yhdellätoista olin liikaa sen oikealla puolella (vaikka olin siis yli puolivälin päin vasemmalle) ja Lumes hyppäsi käteni vierestä etusuunnasta. Tähänkin tarvittiin siis jälleen se oma siirtyminen hieman enemmän kierron puolelle. Koko rata alusta uudelleen ja kun muistin liikeradat, olin huolellinen, mutta en liian varmisteleva, niin päästiin rata sujuvin liikeradoin ja ilman virheitä läpi yhdellä kertaa.

Lumes jaksoi olla innokas, vauhdikas ja hyvin kuulolla (sen alun hölmöilyn jälkeen), kouluttajakin kehui samoja sekä hyvää ohjautuvuutta (ja on kuulemma ollut kouluttelemassa lapinkoiria useammankin kerran). Itsekin pystyin olemaan iloinen ja oikein hyvällä tuulella, vaikka omia, samoja virheitä sattui monta ja niistä syystä Lumeskaan ei mennyt heti niin kuin piti. Palkata kyllä unohdin Lumesta monessa kohtaa, mutta ei se yhtään näyttänyt sitä kaipaavankaan, annoin kuitenkin sitten satunnaisissa kohdissa sille namin ihan muuten vaan, kun palkata kuitenkin pitäisi ja se hyvää työtä teki. En sitten tiedä vaikuttiko huoleton olemukseni Lumekseen siten, että se oli erilaisempi kuin yleensä, vai oliko se (todennäköisempää ehkä) jälleen vain vieraasta paikasta kiinni (vaikka nyt ei kyllä ollut edes toisia koiria, joista intoa kerätä). Yhtä kaikki, oikein mukava treeni-ilta oli ja täytyy yrittää pitää nuo saamamme opetukset mielessä.

Viimeisimmät agikuvat taitavat olla hallikaudelta, joten tänään otettiin muutama korvaava otos. Pitäisipä ensi kerralla ottaa ihan treeneihin kamera mukaan, jos siellä on yhtä vähän väkeä kuin parilla viime kerralla, niin ehtii hyvin kuvailla.

"Saisinko sen lelun?"

Rimakorkeus on vaihtelevasti 24, 44 tai 64cm ja tässä viimeisen muutaman kuukauden sisään Lumes on alkanut hypätä mielellään myös korkeammalta (vielä viime alkutalvesta usein kielsi/meni ali/meni apurimojen väli). Muutenkin sen asenne on muuttunut paremmaksi ja vauhdikkaammaksi hyppyjä kohtaan. Kuvissa näyttää, että hypyistä mennään ihan nippa nappa yli, mutta sen verran tarkasti Lumes aina jalkansa asettaa, että rimat pysyvät ylhäällä (se on kaikkiaan pudottanut riman korkeintaan muutaman kerran). 

Saksasta tilattu hundetunnel on ajanut asiansa hyvin, vaikka nuo kiinnitysrenksut (joiden määräksi tilauksessa kylläkin laitettiin 0) visuaalista ilmettä häiritsevätkin. Ihanan kevyt tuo on kantaa, jaksaa hyvin yksin toisellekin puolelle kenttää. Seuran toisessa toimipisteessä olivat huomanneet, että nekin koirat, jotka vanhoihin putkiin menoa nihkeilivät, sujahtivat uuteen (jossa ei ole mitään ällöhajuja) näpsäkästi.

Kai se nyt on vaan uskottava, että tuon hömpötyksen kanssa voisi ja pitäisi lähteä virallisiinkin onneaan kokeilemaan. Eilen kisailtiin epävirallisissa agikisoissa kilpailevien luokassa. Ilmoitin ensin maxeihin, mutta kävin muuttamassa sittenkin medeihin alkaessani epäillä maxien hyppykorkeuden yhdistettynä tiukkoihin lähestymisiin hypyille saattavan olla ongelma, ja yksi tälläinen kohta radalla olikin - sivusuunnasta putkelta muurille, joka olisi todennäköisesti tuonut maxi-korkeudella kiellon. Kuten aiemmillakin kerroilla, opiskelin rataa kentän ulkopuolelta jo heti esteiden ollessa numeroidut ja se auttaa todella paljon radan muistamisessa, ensimmäistä kertaa en edes pelännyt unohtavani rataa.

Lumes on hauska kentän ulkopuolella. Se haluaisi tutustumaan kaikkiin toisiin koiriin (vaikka ei koskaan pääsekään) ja intoilee niistä ohikulkiessa. Annan sen olla sellainen vallaton, onpahan innokas mieli ainakin. Toisin kuin tuosta käytöksestä voisi päätellä, se ei kentällä enää haaveile muiden luo menosta, ja tämä onkin se puoli Lumeksesta jota esim. harva tuttunikaan on päässyt näkemään ja siksi heidän onkin vaikea uskoa, että Lumeksen kanssa minnekään kisoihin voisi mennä. Rauhallisesti käyttäytyvä Allu olisi heidän mielestään paljon potentiaalisempi (vaikka juuri  Allu nuorempana nimenomaan karkaili radalta toisten koirien luo).

Radalla Lumes kulki täydellisen sujuvasti, jopa pari hieman hankalampaa kohtaa, joita mielessäni hieman epäilin, menivät oikein nätisti. Parissa mutkassa korotin ääntäni varmuuden vuoksi muistaen viime kerran lapasesta karkaamisen, mutta nyt ei ollut ollenkaan sellaista ongelmaa. Kepit, joissa jälleen kokeilin antaa Lumeksen suorittaa itsenäisesti, menivät virheettä, eikä edes ollut mateluvauhtipujottelu vaan hieman reippaampi. Tuloksena puhdas rata, aikavirhettä en tiedä oliko, mutta kuvittelisin ettei, koska Lumeksella oli ihan hyvä vauhti päällä. Voittokin tuli kotiin, en muista tarkkaan montako koiraa luokassa oli, mutta me startattiin medeissä ensimmäisinä ja meidän jälkeen oli vielä muutama, ehkä 4-5. Lisäilen ratapiirroksen myöhemmin, jos se ilmestyy järjestäneen seuran sivuille. Edellisestä kisasta se julkaistiin vasta pari päivää sitten, vaihdoin sen itsetekemäni tilalle, on huomattavasti selkeämpi.

Paikka: Pietarsaari
Tilanne: Epävirallinen agikisa, luokka maxi1
Tuomaroi: Anders Virtanen
Tulos: Hömppäkoira lähti lapasesta

Viime kisoissahan meni molemmat koirat medi1 radan nätisti ja reippaasti, mitä nyt Allu kerran pyörti putkensuulta takaisin ja Lumeksella meni keinu lennoksi. Eilen Allulla medi1 puhdas rata, Lumeksella maxi1 ja...hmmm....mielenkiintoinen rata...

Alku oli oikein kaunis, hömppä oli SUPERinnoissaan ja meni suuurella vauhdilla, mutta kuitenkin just siten, kuten ohjasin, niin kuin aina. Kepeillä olin päättänyt ottaa tietoisen riskin ja kokeilla, meneekö tuolla innolla ja vauhdilla suorilta läpi vai ei. No eihän se mennyt, ensin pujottelu alkoi yhden välin myöhässä, sitten jäi yksi väli välistä ja korjauskäskytyksestä siitä pujoteltiin takaisin päin (ihan niin kuin tuolla tapana on), josta tietenkin seurasi hylky. Harmitti, mutta eihän me siitä lannistuttu vaan huolellisempi ohjaus kepeille, yksi avustus ja nätisti + reippaasti loppuun.

Sitten tulikin kaarre - ja ensimmäistä kertaa koskaan Lumekselle joutui agiradalla korottamaan ääntä, sillä kun ei meinannutkaan olla aikomusta kulkea ohjauksen suuntaan (vaikka se treeneissä ja vielä viime kisoissakin oli aina niin kuuliainen ja hyvin ohjattavissa). A:lta putkelle ja puomille taas tosi nätisti, mutta hypyt kaarteessa olivatkin Lumeksen vauhdin tiellä eikä kurkku suorana huutamani "TÄÄÄÄLLÄ!" meinannutkaan saada Lumesta kaartumaan esteiden linjassa vaan se paukkasi iloisesti A:lle (vaikka ei ikinä, ei ikinä, ole treeneissä varastanut väärälle esteelle).

Tässä vaiheessa oli siis takana jo tuplahylky, mutta täysillä silti vaan eteenpäin. Otettiin koko kaarre (esteet 13-15) uusiksi ja suurella äänenkäytöllä sain juuri ja juuri Lumeksen kääntymään mukana, vain huomatakseen, että edessä olikin yök-muuri, jonka yli ei kiinnosta hypätä (vaikka edelleen treeneissä eikä viime kisoissa ei mitään ongelmaa). Kaksi kieltoa sille siis. Sujuvasti putkeen ja tokavipalle hypylle, josta saikin taas karjaista keuhkonsa tyhjäksi, jotta viimeinenkin este tuli suoritettua.

Sellainen vauhtirata se. Nyt koira meni kovaa (ja ihka ensimmäistä kertaa koko rada maxi-hypyillä), mutta ohjattavuus kärsi suuresti. Ongelma, jota en osannut odottaa.

Hyvin alkeellinen ratapiirustus

Seuratessani mölliluokkaa, kiinnitin huomiota yhteen hankalaan ohjauskohtaan, ja ohjaajien tapoihin ratkaista se, jotka ihmetyksekseni pysyivät yhtä lukuunottamatta täysin samoina myös vapaaehtoisilla uusintakierroksilla. Luulisi, että uusintakierrokselle mennään juurikin korjaamaan epäonnistuneet kohdat, mutta ei, samaan tyyliin vaan.

Tummanvihreällä reitillä ohjaajat yrittivät leikata koiran takaa sen ollessa menossa hypylle, joka poikkeuksetta johti ongelmiin (esteiden väli oli liian pieni sujuvaan leikkaukseen) -> suurin osa koirista kielsi hypyllä tai olivat vähintäänkin ymmällään eikä jatkaminen ollut lainkaan sujuvaa. Vaaleanvihreältä reitiltä ei saanut ohjattua koiraa putken jälkeiselle hypylle, koska koira oli ohjaajaa edellä, ja ohjaaja vielä putken takana ohjauspimennossa. Yhden  tummanvihreää reittiä kulkevan ohjaajan uusintakierroksella koirallaan teettämä oranssi kierukka näytti oikein näppärältä ja sujuvalta ohjaukselta tuohon väliin, koira pysyi hyvin mukana. Hitaammilla koirilla olisi myös toiminut ohjaajan linjanleikkaus tmv. toisen putken lopusta koiran vielä ollessa putkessa, mutta yksikään ei näin tehnyt.

Jäi vain mietityttämään, että mikä tässä olisi ollut se oikeasti näppärin tapa?

Joo mutta eiköhän sitä ohjaaja nyt hakeudu agilitylisenssiseksi ja katsotaan sitten, mitä siitä seuraa...

Olo on hieman haikea, marraskuun alussa alkanut hallikausi päättyi tänään. Koko talven on kyllä tokoiltu ulkosallakin, mutta agilityharrastuksen kannalta halli oli ihan ehdoton, ja tulipa siellä tokoiltuakin siinä sivussa.

Olin suunnitellut valmiiksi agiradan, jossa harjoituksena muutama tietty ohjauskuvio, mutta hallissa olikin muutama este (puomi, kepit, 2 x putki) jäänyt kentälle joidenkin muiden treenien jäljiltä, joten päätimme hyödyntää niitä ja kehitellä loppuradan sen mukaan. En ole vieläkään saanut aikaiseksi ladata koneelle oikeaa agility-suunnitteluohjelmaa, joten on edelleen tyytyminen ankeisiin paint-piirroksiin. Mittasuhteet ovat niissä aivan vinksallaan (kuvista saa paremmin osviittaa), mutta suunnilleen saa kuitenkin selville, millainen harjoitus oli.

Rata alkaa ihan helposti, mutta haasteena on loppupuolella estevälit 7-9, joilla koiran tulee irrota hyvin ohjaajasta. Virallisissa kilpailuissa ei hyppyä taideta koskaan sijoittaa puomin alle (ehkä jollain suurella koiralla voisi tulla ahdastakin hypätä siellä) ja meilläkin ajatuksena oli sijoittaa sinne pussi (molemmat putket kun olivat jo käytössä), jota emme löytäneetkään, joten hyppy toimi sitten siellä suunnan johdattajana.

Kepeiltä pituudelle Lumeksella oli ihan liian hidas vauhti, mutta pystyi silti juuri ponnistamaan pituusesteestä yli. Puomin alle Lumes irtosi hyvin, mutta ohitti hypyn 7 mennen suoraan hypylle 8. Hyvää etenemistä kannustaakseni jatkoin radan loppuun enkä välittänyt seiskan ohituksesta (ohjaajan mokahan se oli eikä koiran), Lumes meni reippaasti putkeen ja siitä sujuvasti viimeiselle esteelle puomille. Sai kehut ja palkat, jonka jälkeen otettiin hankala kohta uusiksi lähtien renkaan takaa matkaan. Se sujuikin paremmin ja väli 7-9 meni nyt juuri suunnitellusti.

Tässä ohjausvirhe tapahtui, Lumes joutuu renkaalla katsomaan ohjetta seuraavaan suuntaan, koska käteni ei ole sinne ohjaamassa vaan koukistettuna juoksuni tahtiin (näkyy koko kuvasta). Liian myöhään antamani ohjaus sai Lumeksen hämilleen, ja vaikka se silti lähti osoittamaani suuntaan, ei se hoksannut hyppyä.

Puomilla ravaillaan, onneksi yhä useammin myös laukataan.

Uusintayrityksen renkaalla ohjaus on mukana ajoissa, eikä Lumeksen tarvitse vilkuilla minuun, vaan suorilta jatkaa matkaa.

Seuraava radan pätkä oli sinällään yksinkertainen, mutta hypyn 6. jälkeen tekemäni puolen vaihto Lumeksen edessä (sen ollessa vielä välillä 5-6) hämmensi sitä ja ensimmäisellä yrityksellä Lumes meni pituudesta ohi ollessani liian kaukana sen edellä (heikentää motivaatiota). Toisella yrityksellä tein puolen vaihdon liian lähellä esteen 6 takana, jolloin Lumes ei tohtinut hypätä, vaan pysähtyi esteen eteen. Kolmannella yrityksellä sijoituin oikein ja esteet 5-7 suoritettiin sujuvasti.

Vauhdikas pituus

Lopuksi kokeilin viime kerran (jolloin Lumes intoutui suuresti saadessaan mennä agia kaverini kanssa) innoittamana radanpätkälle putki-hyppy-hyppy-pituus-putki-rengas Lumekselle radan loppuun palkaksi kaveria kera lelun. Johan innostui! Sama pelkillä kepeillä, vauhtia roimasti lisää, keskittyi silti hyvin. Täytyy varmaan kisoihin rekrytoida aina joku kiva tyyppi tuomaan Lumekselle lisäpotkua vauhtiin.

Ihan viimeiseksi pikkasen tokottelua ja vähän hömppäilyäkin, huomatkaa Lumeksen hienot seuraamispaikat kolmeen eri tyyliin.

Kesän treenejä odotellessa...

Kotimatkalla nähtiin kurkia, ja pitihän sitä pysähtyä niitä kuvaamaan, kun kerrankin oli kamera matkassa ja linnutkin lähietäisyydellä. Komeita ovat!

Loppuviimein yllättävän vähällä vaivalla saatiin luoksetulon seisomaan pysäytys toimimaan, se on kunnossa nyt, tosi napakka ja kiva! Vähän meinaa ennakointia olla mukana, kun sitä on nyt seisotettu melkein joka päivä, mutta aletaan ottaa paljon pelkkiä läpijuoksuja, niin eiköhän se siitä.

Piilopaikallamakuut hallissa on koevalmiit, makaa rauhassa ja laskee päänsä alas. Paha vaan, että hallikisoja ei ole taas seuraavaan puoleen vuoteen, joten pitäisi saada pihapaikallaoloistakin rennot, kun aikomuksena olisi kesäkaudellakin kokeissa käydä. Treeneissä palkkailenkin nyt pelkästä pään alaslaskusta, kun se olis se tie siihen mielialamuutokseen.

Agilityssä pujottelu sujuu vaihtelevasti. Oikean aloituspuolen (eka keppi koiran vas. puolella) valinta on varmaa riippumatta omasta sijainnistani. Irtoaa hyvin kepeille, varsinkin kotona, mutta ei osaa pujotella vielä itsenäisesti loppuun asti ts. tarvitsee mut vierelle kulkemaan. Hitaasti pujotellen suoritus on varma, nopeuden kasvaessa jää usein joku keppiväli välistä. Kepeillä käytän loppupalkkaa, useimmiten lelua. 

Koko kahden vuoden olemassaolonsa ajan Lumeksella on ollut treeneissä totaalikielto ihmisten ja koirien moikkailuun, ja ylipäätään mihinkään kanssakäymiseen. Näin olen halunnut varmistaa, että Lumeksenkin ajatusmaailmassa treeneihin mennään tekemään me yhdessä, eikä ne muut ole Lumesta varten. Tänään tein kokeilumielessä lievennöksen, kaveri sai leikittää Lumesta ja mennä agiradan kerran sen kanssa. Ensin Lumes ei meinannut uskoa, että saa lähteä jonkun muun matkaan, jouduin kolmesti antamaan sille luvan, ja kun lopulta uskoi, että saa mennä, niin siitähän riemu vasta repes. Hömppäkoira aivan kiemurteli onnesta ja pursui intoa, juoksi radan läpi melkein tuplavauhdilla verrattuna mun kanssa mentyihin, ja lopussa pyöri kaverini ympärillä ihan seitsemännessä taivaassa. Kaikki hyvä vaan tapaa loppua aikanaan, ja niin Lumeksellekin tuli kehoitus "nyt riittää" ja joutui poistumaan sen ihanan ihmisen luota. Tämän perusteella vaan mun on turha itse sen kanssa mihkään agikisoihin lähteä hidastelemaan, kun paremmat mahdollisuudet ainakin vauhdillisesti olis ihan jonkun muun kuin mun kanssa. Kuka haluis reippaan ja lähes kisavalmiin agikoiran?

Meiltä löytyy omaa agilitykalustoa pujottelun, renkaan, parin hypyn sekä pikkutunnelin verran. Jo viime kesänä tuumailin, jotta täysimittainen putki olisi ihan jees olla kotonakin, monipuolistaisi suuresti kotitreenejä.

Pikkutunneli on näitä kaupoissa lapsille myytäviä ja omille koirilleni  "pentukokoa".

Maanantaina sain tokotreeneistä kotitehtäväksi kahden uuden agilityputken tilaamisen seuralle, ja sillä samalla tilausinnolla ostin sitten itsellekin oman. Seuran putket tilattiin Saksasta ja vaikka en kieltä sen kummemmin taidakaan, oli tilaus hyvin helppo ja yksinkertainen tehdä, tosin ei pitäisi vielä mennä sanomaan mitään onnistumisesta, sillä tilausvahvistusta ei ole näkynyt... Vähän mietin, josko olisin samaan syssyyn ottanut tuolta itsellekin, 200e ei nyt niin hirveän paljon kuitenkaan ole putkesta ja postikulut olisi säästänyt yhteistilauksessa, mutta taloudellisuus voitti. Keskiviikkona lisäsin Pikkukoiran putiikin (halvin paikka putken ostoon) ostoskoriini halkaisijaltaan 60cm ja pituudeltaan 5m olevan ison putken, köyhdyin 67e ja tänään jo oli uusin agiesteperheemme jäsen kotona. Kehuttavan ripeä lähetys siis, tosin olisi sen putken voinut paketoida vaikka edes vanhoihin sanomalehtiin eikä lähettää paljaasti omassa kassissaan, joka linja-auton sisuksissa pyörineenä ei enää puhdas ollut.

Käyttötestaaja palveluksessanne, toimii!

Nyt kun vielä lumet sulaisivat, että pääsisi kotitreenaamaan muuallakin kuin putken testipaikassa eteiskäytävässä... Ja se on muuten suomenlapinkoirissa jo kaksi agilityvaliota, heti perään sen ensimmäisen jälkeen sai myös Nutukas Ursula viimeisen valioitumisnollansa!

Se on sitten Lumeksen agilityurakin nyt korkattu eikä yhtään hullumpi aloitus ollutkaan! Käväistiin Pietarsaaressa, jossa tällä kertaa tuomaroi Elisabeth Björklund, ja osallistuttiin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen suoraan 1-luokkaan. Lumeshan on selvästi maxi-kokoinen koira (säkäkorkeus vähintään 43cm), mutta järjestäjän luvalla pääsimme medeihin, kun halusin Lumekselle matalammat hypyt, koska ei olla kokonaisia ratoja vielä menty maxi-korkeudella.

Yksi mölliluokan koirista (narttu ilmeisemmin) pissaili radalla puomille, maahan ja kahdesti putkeen, ja mietin jo, että näinköhän tästä mitään tulee, jos koko rata on täynnä narttujen herkkupissoja, mutta suurin riskikohta putki onneksi vaihdettiin puhtaaseen ja muut kohdat toki pestiin eivätkä hajut sitten häirinneet ketään. Puomi (jossa muuten oli renkaat alla, samoin keinussa, vähänkö kätevää!) kyllä oli huopakangaspäällysteisenä täynnä hajuja, jonka vuoksi Lumes kulki sen kävelyvauhtia nenä puomissa kiinni. Muuten olin tosi tyytyväinen Lumeksen vauhtiin (vaikka älyhitaastihan se etenee oikeasti, mutta mulle just sopiva vauhti) ja ohjattavuuteen, se pitää katseen radassa, mutta samalla kuuntelee ja tekee, kuten sanotaan. Kepeillä se on vielä vähän epävarma ja pujottelee ne hitaasti, mutta siihen tulee varmasti vauhtia lisää ajan kanssa ja parempi lähestyminenkin auttaisi asiaa, nyt jouduin hidastamaan sitä ennen keppejä. Hienoa on, että Lumes ei tarvitse apuja pujotteluun vaan tekee sen itsenäisesti, ainoastaan joskus joudun yhden välin näyttämään, kun "unohtuu". Toki pitää harjoitella vielä se, etten itse kulje vieressä vaan olen etäämmällä.

Keinusta Lumes vain juoksi läpi, joko se ei tajunnut sen olevan keinu (on viimeiset puoli vuotta käytetty yhtä ja samaa keinua, jossa ei ole kontaktipintojakaan merkitty), tai ei jostain syystä muistanut laskeutumista, mutta vähän hurjaksi meni siinä kohden. Treeneissä aina kävelee keinun ja huolella odottaa sen laskeutumisen, joten en osannut yhtään varautua tuohon vauhdikkaaseen läpijuoksuun, muuten toki olisin käskenyt sitä hidastamaan alastulolla. Ei onneksi säikähtynyt siitä sen kummemmin vaan palautui nopsaan jatkamaan rataa.

Niin siinä sitten vaan kuitenkin kävi, että Lumeksen kanssa voitettiin luokka (ja mukana ollut Allu oli kakkonen). Virhepisteitä kertyi 7,20, josta lentokeinusta se 5 ja pari aikavirhettä. Ihanneajasta en ole varma, kun tuomari selitti asiansa vain ruotsiksi enkä keskittynyt kuuntelemaan sitä, koska oletin saman selityksen tulevan tottakai myös suomeksi, mutta eipä tullutkaan. 40 jotain sekunnista olin kuulevinani ruotsihöpötyksen seasta ja varmaan se sitä luokkaa oli, koska videolta päätellen Lumeksen aika oli 47 sekunnin luokkaa, ja ilman hidasta puomia ja keppejä se olisi ollut huomattavasti parempi. Radan pituus 100 jotain, ja siinäpä olikin kaikki, mitä korviini "väärästä kielestä" ilman kuuntelemaan keskittymistä tarttui. Mutta siis tuloslappusta (tai edes niiden ääneen kertomista) olisin kyllä kaivannut, kaikista aiemmista Allun kanssa käymistäni epävirallisista agikisoista sellaisen on saanut.

Toisin kuin tokossa, agilityssa emme tavoittele valioitumista, vaan nousunollat 2-luokkaan ovat meille aivan riittävä tavoite ja saavutus. Moni lappalaiskoiranomistaja kuitenkin kisaa agilityssa ihan tosissaan, ja tästä osoituksena onkin Suomen ensimmäinen agilityvalio suomenlapinkoira Taivaannastan Diidas´atni!

Toko-tavoitteet vuodelle 2010
"Alokasluokan liikkeet kisakuntoon, ylempien luokkien liikkeiden harjoittelun jatkamista + möllitokoihin treenailemaan ja kisavirettä rakentamaan & loppuvuodesta ehkä virallisiinkin."

Alokasluokan liikkeet saatiin kisakuntoon, suuri osa ylempienkin luokkien liikkeistä on jo sujuvia + kävimme kolmissa möllitokoissa treenailemassa & loppuvuodesta juuri ja juuri ehdittiin käydä virallisissakin, joista tuloksena 167 pistettä.

Toko-tavoitteet vuodelle 2011
Avoimen- ja voittajaluokan liikkeet kisakuntoon + möllitokoihin treenailemaan ja kisavirettä rakentamaan & ainakin avoimesta luokasta ykköstulos ja voittajastakin mielellään joku tulos.

Metsäjälki-tavoitteet vuodelle 2010
"Keväällä lumien sulettua on tarkoitus jatkaa jäljen parissa, keppien ilmaisu (=tuominen mulle) varmaksi ja jäljelle pituutta 1-luokan verran eli 500m. Esine-etsintä valmiiksi."

Jäi jälkitreenailu kyllä niin vähille, että melkein samalla tasolla ollaan edelleenkin kuin ensimmäisenä kesänä.

Metsäjälki-tavoitteet vuodelle 2011
Keppien ilmaisu (huomaaminen ja tuominen mulle) varmaksi ja jäljelle pituutta 300 metriä. Esine-etsinnässä ilmavainun käytön vahvistaminen.

Agility-tavoitteet vuodelle 2010
"Kaikkien esteiden yksittäinen suoritus sujuvaksi ja pienten sarjojen + ohjauskuvioiden harjoittelua."

Pujottelua lukuunottamatta kaikkien esteiden suoritus on sujuvaa, ollaan menty jo kokonaisia ratoja + käytössä on ollut monenlaisia ohjauskuvioita, joista yksi valmennuskertakin käytiin.

Agility-tavoitteet vuodelle 2011
Pujottelu sujuvaksi, möllikisoihin + mahdollisesti virallisiinkiin mahdollisimman sujuvin radoin.

Haku-tavoitteet vuodelle 2010
"Rullailmaisun rakentaminen varmaksi."

Ei treenattu kuin kevättalvesta pikkasen, joten ei edistymistä aiempaan,

Haku-tavoitteet vuodelle 2010
Rullailmaisun rakentaminen varmaksi.

Vepe-tavoitteet vuodelle 2010
"Päästä kokeilemaan lajia ohjatusti"

Yhden kerran ehdimme käydä ohjatuissa treeneissä, muuten omaa treenailua.

Vepe-tavoitteet vuodelle 2011
Pysyä veneessä avustajan kiinnipitämättä, hypätä veneestä uimasilleen veteen (ja tietenkin sitten uida luokseni rantaan), viedä rannalta esine veneelle 20 metrin päähän, hakea veneeltä 20 metrin päästä köysi ja tuoda se luokseni rantaan, käydä hakemassa "hukkuvalta" 20 metrin päästä tavara ja tuoda se luokseni rannalle.

Vaikka agility-päivitykset ovat jääneetkin vähemmälle, olemme syksystä saakka käyneet treenailemassa vähintään kerran viikossa. Kuviojuttuja on vain niin tylsä kirjoitella ja hyvin sujumista hehkutella ilman selventävää kuva- tai videomateriaalia. Pieni pala kuitenkin syksyn treeneistä, pitäisi edes ladata kunnollinen agirataohjelma, eikä tehdä näitä ankeita Paint-piirroksia.

Treenit 28.9

Lumes ei juurikaan enää jumittanut hypyille, vain parille yksittäiselle, joita lähestyi huonosta kulmasta. Kulki hyvin ohjauksen mukana ja putkelle sekä puomille irtautuu hyvin.

Treenit 5.10

Ainoastaan nuo esteiden takaakierrot kolmoselta neloseen ja ysistä kymppiin tuottavat pientä hankaluutta (Lumes tulee esteelle niin vinoon viereen, ettei hyppää yli), niitä täytyisi harjoitella.

Kepit

Eihän tässä ole kuin koko kesä ollut aikaa pystyttää pujottelukepit, mutta vasta syyskuulla sain sen aikaiseksi. Verkotin kepit, meinataan jatkaa pujottelun opettelemista sillä tyylillä, kun naksulla treenaaminen oli niin hidasta (ainakin näin laiskalle treenaajalle). Verkoilla onkin kaikkea muuta kuin hidasta menoa ja oppia, kahden kerran jälkeen Lumes jo pujottelee, eikä vain juokse verkkokujaa pitkin, ja se irtoaa kepeille erinomaisen hyvin, kunhan pikkasenkin osoitan niiden suuntaan. Pujottelun päätteeksi heitän aina pallon eteen. Näyttääpi, että näin saataisiin aikaan oikein sujuva ja ohjaajasta riippumaton pujottelu, melko pienellä vaivalla vieläpä. Hyppyihinkin tuli aivan uudenlaista intoa (ovat olleet Lumekselle vähän plääh-juttu) pujottelun myötä, nyt hyppääminenkin on kivaa!

Valmennus 14.12.2010

Viime viikon tiistaille oltiin parin kaverin kanssa tilattu meille opastusta agilityn ohjauskuvioihin RumaRakin Salme Räsäseltä. Voin suositella, tykättiin kovasti, eikä edes köyhdytty juuri mitään, eli laatu ja hinta kohtasivat todellakin! Ja vaikka rata tietenkin oli sama kaikille, niin neuvot ohjauksesta yksilöitiin koirien ja meidän ohjaajien mukaan, samat kohdat siis neuvottiin meille hieman eri tavoin. Pidin myös Salmen selkeästä ja positiivisesta opetustyylistä.

Toiveena meillä oli koirille helppo, mutta ohjaajille haastava rata, jossa joutuisi miettimään/oppimaan eri ohjauskuvioita. Rata näytti tältä (vasen meille, oikea jo kisaaville), eli aivan mahdottomalta...

Useampaan kertaan jouduin radan kiertämään, ennen kuin muistin sen ulkoa, ja olin kyllä varma, ettei Lumes ymmärrä ihan joka koukeroa. Vaan niinpä se pääsi yllättämään, ei meillä koskaan ole näin sujuvaa rataa ollut, eikä näin pitkääkään. Ei pienintäkään epäröinnin kohtaa tullut, Lumes tiesi just, minne mennä ja miten, harmittaa suuresti, ettei sitä pätkää tullut videolle, kun hieman huonosti opastin kuvaajan. Kokonaisen radan jälkeen se pätkittiin osiin ja harjoiteltiin kohtia, joissa ohjauksen voisi toteuttaa sujuvammin ja/tai koiralle selkeämmin, ja siten säästää radalla aikaa. Nämä osuudet tulivat videollekin.

Ensimmäinen, ja vaikein, ohjauksen muutos oli liikesuunnan mukaisesti kulkemisen sijaan kääntyä juuri päinvastaisesti kohdassa, jossa koiran halutaan tekevän hypyn jälkeen tiukka kurvi takaisin ohjaajaan päin. Tämä jaakotus-käännös kertoo koiralle tarkemmin seuraavan suunnan ja se siten osaa tehdä tiukemman käännöksen. Seuraava, pienempi muutos, tuli tehdä putken jälkeen, jossa pyrin vaihtamaan puolta heti putken suuaukon jälkeen, mutta sujuvampaa ja kiireettömämpää onkin tehdä se kauempana, lähempänä seuraavaa estettä. A-esteen jälkeisen hypyn kautta putkelle pitäisi ohjaava käsi vaihtaa jo heti A-esteen jälkeen, jotta peruuttaessa hypyn vierestä on oikea käsi ohjaamassa sille ja putkelle, jolloin koiran on helpompi seurata ohjausta (verrattuna siihen, että ohjaava käsi vaihtuisi vasta hypyllä). Kouluttaja sanoi myös (sen kokonaisen radan perusteella), ettei Lumeksen kanssa kannattaisi itse kiirehtiä kovin pitkälle sen edelle radalla, koska se näkyi hidastavan Lumesta, ja kanssani samaa matkaa kulkien oli vauhdikkaampi.

Lumes ei jaksa agissa toistoja, se menee kerran hyvin ja reippaasti, toisen kerran suht hyvin ja reippaasti, ja sitten alkaakin jo väsymys/tylsistys, jotka näkyvät videollakin selvästi koko ajan hitaantuvana vauhtina. A-esteen kontaktin tarkemmasta suorituksestakaan en välittänyt, koska keskittyminen oli nyt muuhun enkä halunnut "pikkuasioista" tehdä tässä ongelmaa ja syödä Lumeksen motivaatiota entisestään, kun se jo muutenkin joutui tehdä toistoja hurjasti paljon yli normaalin.

 Huomatkaa videon lopussa näkyvä, tyynesti omaa vuoroaan odottava kaverini lapinporokoira (joka radalle päästessään on kyllä ihan innokas). Taustalla kuuluva haukunta on lähtöisin radalle halajavasta bordercolliesta.

Tai ehkä sittenkin vain sitä yhtä yksilöä. Tai ehkä sittenkin vain sen omistajaa. Tai ehkä mä sittenkin kaikkein eniten vihaan itseäni, koska olen niin saamarin tunari, etten saanut sitä belgiä, jolla jumaliste sentään roikkui narukin perässä, riittävän nopeasti pois Lumeksen kimpusta.

Kun vihdoinkin sain Lumeksen, joka yritti belgiä pakoon se niskassaan roikkuen, kiinni ja pidettyä rumia sanoja keuhkot tyhjiksi karjuttuani belgin pois tulemasta uudelleen Lumeksen päälle, ja todettuani sen ainakin päällisin puolin olevan ehjä, purskahdin itkuun säikähdyksestä, järkytyksestä ja helpotuksesta.

Belgin omistaja oli kyllä oikein asiallinen ja tuli pahoittelemaan ja sanomaan perinteiset "ei se koskaan ennen eikä se kyllä ole vihainenkaan", jotka ehkä tässä tapauksessa ihan totta olivatkin, mutta se ei poista sitä katkeruutta, että mun kiltin ja herkän koirani kimppuun käytiin tuosta vaan kesken agilityradan.

Ei se mitään, jos kyseessä olisi ollut Allu, se olisi antanut samalla mitalla takaisin ja unohtanut koko välikohtauksen viidessä sekunnissa (kuten minäkin). Se mua eniten surettaa ja harmittaa, että tilanteeseen joutui Lumes, jota nimenomaan olen yrittänyt varjella kaikilta huonoilta kokemuksilta, jotta se säilyisi tuollaisena hyväntahtoisena höppänänä, mikä tähän asti on ollut, eikä alkaisi murehtimaan maailmaa, kuten helposti voi käydä. Siksi tuo oli itsellenikin niin paljon kovempi paikka kuin koskaan Allun kanssa.

Ps. En mä oikeasti vihaa (muuta kuin omaa tunarointiani) ja vahinkohan se oli, eli en muistele pahalla enkä pelkää mennä uudelleen, vaikka sama koira olisikin paikalla, mutta toivon hartaasti, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta ikinä, kun mikään koira Lumeksen päälle käy, koska useamman kerran toistuessaan se ihan tosissaan saisi Lumeksen epävarmaksi.

Me jatketaan näitä treenivierailuja ja liitytään heti vuodenvaihteen jälkeen tuonne toiseenkin seuraan jäseniksi, kaipaamaani mukavaa ja rentoa tokon ja agilityn treenailua sekä Lumekselle vaihtelua.

Viime viikon tokotreeneissä Lumes oli jo oma itsensä (vähemmän intoilua toisista koirista) sekä treenattiin meille tuttuun tyyliin omia juttua omaan tahtiin. Kaikenkaikkiaan Lumes teki oikein skarpisti kaiken, seuraamisia, asentovaihtoja, metallinoutoa, tunnistusnoutoakin kokeiltiin vieraassa paikassa (oman kapulan etsintä heinikosta) eikä valittamista. Hypyn jälkeinen pysähdys ei ollut mitenkään silmiähivelevän nopsa, mutta eipä tuosta koiraa voi syyttää, kun ei harjoiteltukaan sitä juuri ole, ihme paremminkin ne hyvät pysähdykset joillain kerroilla. Noudossa keksi tehdä jonkin ihme kierron kapulan taakse ja toisti saman kotona, täytyy palata alemman tason noutoihin vähäksi aikaa, jotta unohtaa keksimänsä hölmöyden. Paikkamakuussa pysyi yksikseen koiranmakkarapalkalla rauhassa max 30s pätkiä muutama, tähän pitäisi lopultakin ihan oikeasti alkaa panostamaan eikä harjoitella vaan kaikkea muuta. Lopussa otettiin vielä kaikki (paitsi paikallaolo) liikkeet kisamaisesti liikkeenohjauksella ja meni ok, paitsi liikkeestä seisomisessa itse möhlin jotain siinä kääntyessäni takaisin Lumeksen päin, ja Lumes reagoi mun elemuutokseen tullen epävarmaksi seisomisesta ja eteni pari varovaista askelta.

Tänään, jottei vaan olisi liian tylsä päivä, koirat olivat ensin mukana töissä seitsemän tuntia ja sieltä hurautettiin suoraan ihka ensimmäisiin ohjattuihin agilitytreeneihimme! Meinasin kyllä kauhistua, kun näinkin, ettei ihan iisejä estekuvioita ollut suunnitelmissa, ainakaan siltä pohjalta, mitä Lumeksen kanssa olen tehnyt. Agilityilty ollaan viimeksi viime talvena yksittäisiä esteitä ja max neljän esteen sarjoja suorassa linjassa. Kesällä ollaan parilla hyppyesteellä (agilitykielessä aidalla) pikkasen otettu jotain harjoituksen tapaista, jotka yleensä menivät aina pieleen, kun Lumesta ei yhtään innostuttanut. En tiedä ottaako se musta paineita, onko epävarma mitä pitäisi tehdä vai mikä siinä mättää, mutta se hyppii tosi huonosti mun mukana (että juoksen vierellä) ja mua kohden, jumittaa esteen taakse (ellei kierrä) ja tarvii monta kannustavaa käskyä hypätäkseen yli. Kuitenkin se musta pois päin hyppii ihan ongelmitta, joten ongelmana on jokin muu kuin se hyppääminen.

Tältä pohjalta siis näytti aika hurjalta tämä minirata, joka sisälsi runsaasti sitä Lumekselle tökkivää hyppimistä sekä ohjauskuvioita, joita en ikinä ole edes Lumeksen kanssa harjoitellut.

Jätin Lumeksen ykkös-esteen taa istumaan jalkautuessani itse sen ja punaisen putken väliin edelleen varmana siitä, että ei tästä mitään tule. Mitä vielä, joko pienestä tokokoirasta on kuoriutumassa agikoirakin, tai sitten harjoittelemattomuus on todellakin paras tapa harjoitella, sillä Lumes loisti! Se oli niin etevä, etten olisi uskonut, jollen olisi ollut näkemässä. Se sinkoili putkiin juuri niin kuin pitikin ja selvitti nuo hyppykuviokiekurat niin kuin se olisi ollut ihan tuttu juttu, eikä mun ohjaustani edes mitenkään päin voi hyväksi kehua, joten ihmettelen vaan, mistä tuo koira nuo taitonsa repäisi? Pikkasen se jumitti johonkin hyppyyn, mutta paaaljon kuvitelmaani vähemmän.

Toinen rata ei näyttänyt yhtään sen paremmalta.

Osalle hypyistä Lumes vähän taas jumitti, mutta muuten tuli erittäin hyvin mukana ja putkeen se juoksi vauhdilla varsinkin.

Ohjauskuvioissa mukana pysymisen ja teknisesti osaavan suorituksen lisäksi ihmetystä tuotti myös Lumeksen yhtäkkinen taito etsiä putkensuu. Vaikka välillä osoittelinkin vähän minne sattuu, se ei missannut ainuttakaan putkeenmenoa edes epäsuotuisista kulmista tullessaan. Oon nyt niin agi-innoissani, että jos jossain lähellä järjestetään vielä tänä vuonna mölliagikisat, niin meinasin koittaa osallistua Lumeksen kanssa, kun se kerran onkin etevä.

Jo pari viikkoa sitten ilmestyivät vihdoin ja viimein "Kennelliiton" lausuntona Lumeksen lonkka- ja kyynärtulokset KoiraNettiin, mutta odotin ennen tänne ilmoittamista sitä, että sain soitettua röntgenlausuntojen antajalle Annie Limanille ja kysyttyä häneltä, miksi tuli mitä tuli.

Lonkkiin laskin viime marraskuulla Lumekselle kertoimen siitä, mikä olisi sen mahdollinen odotettava tulos lonkista. Listasin sen vanhempien ja niiden aiempien pentujen lonkkatulokset ja laskin niiden keskiarvon (tarkemmin laskutavasta täällä), joksi tuli (pikkasen yli) B-lonkat. Ihan pieleenhän tuo ei mennyt, sillä toinen lonkka oli B ja toinen sitten se C. Lonkista halusin Limanilta kysyä sitä, että onko C-lonkka löysyydestä vai onko nivelrikkoakin, ja onneksi kyse oli pelkästä löysyydestä - se ei todennäköisesti tule vaivaamaan mitenkään vaan Lumes saa lonkkiensa puolesta painella menemään kuten ennenkin.

Ikävämpi juttu oli ykkösen kyynärpää, jossa Limanin mukaan näkyy selviä muutospisteitä. Harrastamisesta ei kuulemma röntgenkuvan perusteella pysty sanomaan mitään, tai siis siitä, että voisivatko kyynärän muutokset pahentua vai ei. Sekin vähän harmittaa, että röntgenkuvahan ei ole 100% keino kyynärlausuntoihin vaan ykköset kyynärpäät saattavatkin oikeasti olla terveet. Tästähän oli joku aika sitten juttua Koiramme-lehdessä, ryhmä ykkösen kyynäräisiä belgianpaimenkoiria käytettiin magneettikuvissa (huomattavasti tarkempi kuvaustulos) ja kuvat lähetettiin lausuttaviksi, usealla koiralla kyynärtulos vaihtui magneettikuvan perusteella nollaan eli terveeseen. Paha vain, että magneettikuvauksen hinta on muutama sata euroa, ei pelkän kyynärkuvan takia ole rahaa sellaisia maksella.

Tämähän asetti nyt sitten harrastushommat uuteen tarkasteluun, kannattaako agilitya jatkaa koiralla, jolla mahdollisesti jotain vikaa kyynärässä? Oma reaktioni oli tietenkin ensin, että ei todellakaan, ykkösluokassa voisi vähän koittaa kisata, mutta siinä se sitten olisikin. Usealta taholta kuitenkin kannustettiin jatkamaan agia, jos se meille molemmille mielekästä on, ja käyttämään pääsääntöisesti vain matalia hyppyä rasituksen minimoimiseksi. Hieromaan olisi hyvä alkaa itse Lumesta ja välillä käyttää jollain osaavallakin, jotta mahdolliset kiputilat huomattaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ehkä me nyt sitten uskalletaan jatkaa sitä, kevyemmin, mutta silti kisatavoittein. Ja hyvä juttu tietenkin, että tuli ne kyynärät kuvattua, tietää katsella vähän niiden mukaan eikä elellä kuvaamattomana ja "terveenä".

Ja polvethan Lumeksella on 0/0, KoiraNetissä ei vain tuo tulos näy, pitäisi kysellä Kennelliitosta niiden perään.

Talvella on jäänyt agiesteily hyvin vähälle, mutta jotain pientä silti on tehty. Tänään oli luksuspäivä, vuokrattiin parin kaverin kanssa dogness-halli esteineen ja pidettiin omat tunninmittaiset agitreenit. Kiitoksia vaan mukanaolleille! Osa videoista on kuvattu treenien lopussa, jolloin Lumestä vähän jo vaivasi väsy eikä meno enää ollut reippaimmillaan. Tänään mentiin ensimmäistä kertaa myös sarjoja yksittäisten esteiden sijaan ja kerran kokeiltiin eteenmenoakin siten, että jätin namin kahden hypyn "taakse" ja lähetin Lumeksen hyppäämään jääden itse alkuun - eteni hienosti!

Ja mikä kaikkein parasta, osaan nykyään sivuuttaa pieleen menneet suoritukset olankohautuksella ja jatkaa yhtä iloiseen tahtiin, enää ei hermostuta! Tämä on erittäin tärkeä kehittyminen itselläni, koska agilityssa tyytymättömyyden osoittaminen voi helposti tappaa koiralta innon koko lajiin ja sitä intoa jos mitä agilityssa juuri tarvitaan. Tietenkin virheistä pitää ottaa itse opiksi ja parantaa koiran ohjausta siten, että se ymmärtää, mitä ohjaaja haluaa, mutta iloisesti eikä tylysti. Saan olla pitkästä aikaa tyytyväinen itseeni!

Joka toinen viikko olis Lumeksen kanssa tarkoitus alkaa käydä hakumetsällä, Allu pääsee sitten niille toisille jokatoiselle. Molempia koiria en viitsi ottaa kerralla, kun Allu saattaa autossa haukkua, jos ei näe mun menevän minnekään (siis ei koskaan hauku, jos meen esim. kauppaan, mutta jos katoan horisonttiin, niin voi haukkua), enkä halua, että Lumes ottaisi siitä oppia. Muuten olisikin kätevä saada samalla kertaa molemmat treenattua, mutta nyt tulee sitten harvemmin.

Esine-etsintä

Alkuviikosta kotometsässä meni esine-etsintä ihan pieleen. Sitä edellisellä kerralla oli mennyt niin hyvin ja Lumes ollut oikein asialla, että ajattelin päästää sen irti itsemään jääden itse lähetyspaikalla seisomaan. Eihän siitä tullut mitään irti ja naruun jouduin laittamaan. Toista tavaraa etsimään laitoin heti naruun, niinku ennenkin, mutta oli silti ihan pihalla koko hommasta. Narulla jatketaan siis, mutta sen narun vois vaihtaa liinaksi ja siitä vähitellen pidentää välimatkaa, että lopulta Lumes etsii yksin.

Tänään haun aluksi otettiin esineruutua.

Paikka ja olosuhteet: Iltapäivällä Kokkolassa seuran yleisessä "treenimetsässä". Suht tyyntä, lämpötila -3.

Ruuduntekijä ja läsnäolijat: Kouluttaja oli muutaman kerran kävellyt ruudussa viedessään toiselle koiralle esinettä piiloon. Lumekselle piilotti sen toisen koiran ohjaaja. Läsnä mun ja Lumeksen lisäksi kouluttaja sekä yksi koira ohjaajansa kanssa.

Tallaustapa ja etsintäalueen koko: Aluetta ei ollut tallattu, muutama kerta kävelty esinettä viedessä. Reunat oli ehkä kierretty kävellen, en ole varma, kun en ollut ihan alusta asti paikalla. Alue oli myös paljon suurempi kuin mitä itse olen tehnyt, ainakin 20x40m.

Lähtö: Hyvä.

Esineiden sijainti: Esineenä punainen narulelu. Ensimmäisellä kerralla lelu kuusen maahan asti ulottuvan oksan alla jossain 15-20 metrin päässä, toinen varvikossa vähän pidemmällä. Itse en tiennyt esineiden sijaintia.

Mahdolliset maaston muutokset, esteet jäljellä ym.: -

Mahdolliset muut vaikuttavat seikat: Ensimmäistä kertaa joku muu kuin minä vei esineen, oli muita paikalla ja alueella käynyt myös toinen koira.

Omat kommentit: Laitoin pk-liivin Lumekselle treenikaverin viedessä lelua, pidin Lumeksen vastakkaiseen suuntaan käännettynä, ettei nähnyt ruudun tapahtumia. Oli innokas ja lähtikin heti käskystä eteen ja haistelemaan, mutta en ollut varma haisteliko toisen koiran jälkiä vai etsikö koko ajan. Itselläni oli vähän epävarma olo, kun en yhtään tiennyt lelun sijaintia enkä siten sitä, onko Lumes lähelläkään sitä vai jo ohitse mennyt. Lelu löytyi kuin löytyikin, että kai se Lumes sitä etsi. Kun Lumes huomasi lelun, kehuin iloisesti, päästin irti narusta ja juoksin lähetyspaikalle alkuun, jonne Lumes tuli perässä lelu suussaan. Leikittiin hetki ja sitten otettiin piilotus uudelleen.

Toinen etsintä eteni samoin kuten ensimmäinenkin, Lumes tuntui etsivän määrätietoisesti, sai hajun, paikansi ja löysi. Yhtään ei häirinnyt, että lelu löytyi vasta paljon kauempaa kuin meidän omissa etsinnöissä, hyvin jaksoi etsiä. Olin oikeastaan vähän yllättynyt, että Lumes oli näin hyvin kuusalla, vaikka olosuhteet olivat vaikeammat. Leikin jälkeen otin pk-valjaat pois ja vapautin Lumeksen kepin järsintään (en oikeastaan haluaisi antaa sen järsiä niitä, voi tulla tikkuja suuhun/nieluun/suolistoon, mutta se on niin tyytyväinen keppiensä kanssa).

Hakuilun osuus

Lumekselle olen suunnitellut hakuun lelupalkkaa, joten piiloutuja sai pehmopatukan Lumekselle annettavaksi. Ohjeistin menemään hyvin piiloon, ettei Lumes silmillä löytäisi vaan haistaisi ihmisen olevan jossain piilossa. Samalla tyylillä mentiin kuin esineillä, eli Lumes ei nähnyt piiloutumista, pk-valjaat päällä, narussa ja minä mukavana, vain käskysana eri. Eihän Lumes tietty tiennyt yhtään mikä tämän homman nimi on, esinettä se tuntui etsivän nenä maassa eikä reagoinut yhtään piiloutuneeseen ennen kuin oli melkein kiinni siinä. Ihmekös tuo, kun kaikki rutiinit oli esineruudusta tuttuja... Täytyy keksiä tähän nyt jotain vähän erilaista ja miettiä tarkemmin muitakin hakujuttuja. Nyt olin päättänyt vain palkkion ja että pitää olla hyvä piilo.

Ensimmäisellä etsimisellä Lumes vähän hölmistyi, kun kuusen alla kökötti joku. Otti kuitenkin patukan ja leikitin takaisin lähtöpaikalle. Toisella etsinnällä (välissä oli otettu toiselle koiralle yksi etsintä "pisto") Lumes ei ollut yhtään sen enempää hajulla ihmisetsinnästä, nenä maassa kulki. Välillä se innostui, mutta mitään ei löytynyt, ehkä haistoi jonkun toisen koiran esineen kohdan. Se kuusi, minkä alla itse olin ollut toiselle koiralle piilossa, kiinnosti Lumesta kauheasti ja ehkä siksikään ei havainnut viereisen toisen kuusen alla ollutta maalimiestä (eli piiloutunutta). Estin narulla väärään suuntaan lähtemisen, kunnes Lumes hoksasi maalimiehen. Nyt se heilutti häntää ja oli iloinen löydöstä, sai patukan ja leikitin takaisin alkuun.

Seuraavalla kerralla täytyy ehdottomasti piilon olla paljon lähempänä, nyt ne oli jossain 20-30 metrin päässä enkä itse edes tiennyt missä. Pitäisi tehdä kuten esineiden kanssa, lähellä niin kauan, että idea on hoksattu ja sitten lisätään etäisyyttä. Nyt menee niin pitkään ennen kuin löytö tapahtuu, että on vaikea tajuta sitä hommaksi.

Täytyy tässä parin viikon aikana nyt tosissaan miettiä, miten tuota hakua lähdetään oikeasti Lumeksen kanssa menemään ja miten erottaa se esine-etsinnästä. Nyt olen lähinnä käyttänyt aikaa ilmaisupohdintoihin ja rullailmaisu tällä tietoa Lumekselle tulee, vaikka se onkin haukkumista hankalampi opettaa. (Koiran täytyy siis jotenkin ilmaista ohjaajalle, että on löytänyt maalimiehen ja kisoissa hyväksyttyjä tapoja on kaksi: Haukkua maalimiehen vieressä kunnes ohjaaja tulee paikalle/ottaa pannasta roikkuva rulla suuhunsa, tulla ohjaajan luo ja mennä ohjaajan kanssa takaisin maalimiehen luo.)

Agility

En voinut vastustaa kiusausta ja kävin pienet agitreenit vielä tekemässä kentällä, kun oli matkan varrella. Kaksi aitaa oli kentällä peräkkäin ja kokeilin irtaantumista Lumekselle, hyppäsikö molemmat esteet peräkkäin, vaikka itse en kulkisi mukana? Ensin jätin Lumeksen ekan aidan taakse ja menin itse niiden puoliväliin, Lumekselle lupa ja molemmista yli narupallon lentäessä palkaksi. Näin pari kertaa. Sitten vein pallon "suoran" loppuun ja lähetin Lumeksen hyppysarjalle paikoiltani. Ja se meni, kovaa! Uusinta ilman valmista palloa, heitin sen perässä toisen esteen jälkeen. Ja se meni, kovaa!

Keinusta mentiin yli muutamaan kertaan, eipä moittimista.

Maanantaina satoi ja olin laiska enkä halunnut mennä treeneihin kastumaan. Koiriahan sade ei haittaa.

Torstaina oli pakkasta -8 ja olin laiska enkä halunnut mennä treeneihin palelemaan, joten päätin pakkasrajaksi itselleni -5. Koiriahan pakkanen ei haittaa.

Tänään ei satanut eikä ollut liikaa pakkasta ja oli sitä paitsi hallitreenit, joten sinne mentiin. Ensin agia, jolla suurin virtapiikki Lumekselta pois, sit pientä tokoilua. Suunnitelmaa en taaskaan ollut tehnyt, mutta siitä huolimatta pystyin tekemään harkitut treenit ajatuksen kanssa enkä sovellellut mitään. Kaikkia juttuja ei suinkaan tehty yhteen putkeen vaan Lumes oli välillä kevythäkissä huilimassa ja Allu pääsi toimimaan.

Agility

Pari kertaa Lumes läpi putkesta, jossa alku oli mutkalla. Nyt ei junnannut yhtään, kuten viimeksi, vaan juoksi suorilta läpi. Tähän asti Lumes on mennyt vain yksittäisiä esteitä, nyt otin ensimmäistä kertaa kahden putken sarjan eikä mitään valittamista, erinomaisesti Lumes sujahti toiseenkin putkeen ja vasta sieltä ulostullessaan ajatteli palkkapalloa, joka aina lentää ulostulon jälkeen.

Kolme kertaa mentiin putket niin päin, että molemmat oltiin kohdassa 1 keltaisen putken suuaukolla. Lumes sisään keltaiseen putkeen (1) ja itse siirryin kohtien 2 ja 3 väliin valmiina ohjaamaan Lumeksen punaiseen putkeen kohdasta 3. Muutama askel nelosen suuntaan ja pallon heitto sieltä ulos tulevalle Lumekselle.

Sama homma samat kolme kertaa vastakkaiseen suuntaan eli sisään ensin nelosesta ja sitten toiseen putkeen kakkosesta.

Pussin Lumes on mennyt viimeksi joskus kesällä eikä nyt mennyt sinne suorilta, joten heitin pallon edelle. Pallon perässä mentyään muisti taas jutun nimen eikä ollut mitään ongelmia mennä ilman sitäkin.

Puomin yli kolmesti, alkukontaktin ohjaan kädellä ja loppukontaktille hidastan vauhdin käskyllä, Lumes kuuntelee hyvin.

A-este yhden kerran, vauhdikkaasti menee. Tästä voi pitää nyt taukoa tammikuun yli.

Keinulla Lumes kävi muutaman kerran, reippaasti menee. Painopisteen vaihtokohdassa pyydän pysähtymään, lasken keinun alas, syötän Lumekselle namin, ohjaan alas kontaktin kautta ja avot.

Tokoilut

Perusasentoon tuloja, yhden askeleen ottoa eteen/oikealle, molemmat narufrisbee palkalla kainalosta. Lumes innokas ja tarkkaavainen. Olen päättänyt jättää seuruupätkät pois ja jatkaa nyt tuolla askel kerrallaan linjalla, kun Lumes osaa istua pysähdyksissä. Siitä aletaan pidentämään kahteen askeleeseen, kolmeen jne. Tulee aina huolellisesti eikä mahdollisuuksia epätarkkuuteen kuten pätkissä.

Muutama liikkeestä maahanmeno käsiavustuksella ja samantien seuraavalla vapautuksella lelulle.

Istumassa odottelua ja luokse tulemista. Itse suoritettua luoksepäästävyysharjoittelua: Lumes istumaan, itse pari metriä sen eteen ja useita kertoja kävin katsomassa hampaat, palasin eteen, katsoin hampaat, palasin eteen... Välillä palkkasin namilla. Istui oikein kauniisti.

Hyppyä muutama toisto. Lumes lähti joka kerta ensimmäisestä käskystä, tämähän alkaa sujua erinomaisesti! Vielä jokusen kerran vahvistetaan perässä lentävän pallon kanssa ja sitten pallo alkaa satunnaisesti tulla vasta Lumeksen ollessa jo toisella puolella.

Moneen otteeseen olen suunnitellut tekeväni toimintasuunnitelmaa Lumeksen treenejä varten, ettei se menisi siihen, että tehdään mitä mieleen juolahtaa. Tavoitteellisen treenaamisen toteuttamiseen tarvitsisi myös ne tavoitteelliset suunnitelmat kokonaisuutena ja erikseen jokaista treenikertaa varten. Nyt se on sitä, että treeneissä vasta mietin, mitä tehtäisiin, mutta silloinkaan en ajattele sitä, miten tehtäisiin, millä tavoittein jne. Edistymistä tapahtuisi nopeampaan tahtiin ja sen kehitystä olisi helpompi seurata, jos olisi aina valmiiksi mietittynä mitä, miksi ja miten tehdään ja mitä tavoitellaan sillä tekemisella.

Tuli vaan taas siellä treeneissä tänään mieleen, hallipäivä oli.

Seuraamista en nykyään harjoittele ollenkaan muualla kuin treeneissä, ihme, ettei edisty... Pitäisi vaan ottaa joka päivä se pienikin pätkä kotona, että saisi vietyä sitä eteenpäin. Eikä saisi hallissa ottaa seuraamista Lumeksen ekalla vuorolla, koska on liian innokas silloin keskittymään niin tarkasti kuin siinä pitäisi.

Hyppyä harjoitellaan pallon kanssa, Lumes lähtee (tai tarkoitus olisi, että lähtisi, ei lähde vielä aina) perusasennosta hypylle käskystä ja sen ollessa juuri hyppäämäisillään, heitän pallon perään (tai edelle oikeastaan). Käsiavulla (heitto käskyn kanssa yhtäaikaa) saisi Lumeksen lähtemään aina ekasta käskystä, nyt on välillä vähän epävarma, että saako mennä. En halua kuitenkaan ylimääräisiä apuja käyttää, kun periaatteessa se onnistuu ilmankin ja jossain vaiheessa pitäisi kumminkin jättää se käsiapu pois.

Helpommin hyppäisi varmaan myös, jos oltaisiin lähempänä estettä, mutta haluan pohjustaa tulevaa (esim. pk-puolen metrinen hyppyeste) ja sujuvalle esteenylitykselle on välttämätöntä riittävä välimatka vauhdin saamiseen. Samasta syystä tarkoitus on opettaa Lumes etenemään vielä esteen jälkeenkin eikä pysähtymään saman tien maahan saavuttuaan. On aika epäreilua koiraa kohtaan vaatia esim. tokon avoimessa luokassa sitä suorittamaan paluuhypyn suorilta jalansijoiltaan, kun on opetettu jäämään heti esteen taakse.

Nopeita istumisia juoksusta ja istumassa pysymistä oli ohjelmassa myös, Lumes on aika näpsäkkä niissä. Ympärikiertämisessä Lumes nousi ensimmäisellä kerralla, kun en ohikulkiessani toistanut käskyä, mutta sen jälkeen pysyi ja käskytin pysymään. Pisimmillään etäännyin Lumeksesta sellaisen 15m, tarkkaavaisena katseli perääni. Muutama vapaamuotoinen luoksetulo otettiin istumisesta ja vaikka palkkana käytin riekkumista, ei meinannutkaan nousta paikoiltaan ennen kutsua, mutta silti tuli ihan täysillä luokse, kun kutsu kävi.

En käyttänyt nameja tänään tokossa ollenkaan, leikki on Lumekselle paljon palkitsevampaa. Täyskumisella, kulkusellisella narupallolla Lumes jaksaa leikkiä vaikka kuinka kauan. Riehunta ilman lelua on yhtä hauskaa, juoksenneltiin hallissa ja pöhköteltiin - Lumes on aivan onnessaan. Kukaan muu kanssatreenaajista ei näin suureellista palkitsemista käytä koiransa kanssa ja joskus hetkisen käykin mielessä, että mitähän mun touhusta ajattelevat, mutta eipä sillä loppuviimein ole väliä. Ja kannattaisi ehkä niiden muidenkin kokeilla, meillä on Lumeksen kanssa tosi mukavaa!

Agilityn puolelta mentiin pari kertaa keinua (ok sujuu), puomia (nyt tosin narussa, kun oli vieressä liikaa porukkaa vapaana juoksuun) ja A-esteellekin Lumes kapusi, kaikki suurella iloisena suurella innolla. Putki oli tällä kertaa jostain syystä hankala, Lumes ei meinannut mennä sinne ja sitten kun meni, kääntyi kuitenkin takaisin alkuun. Ja tässä vaiheessa olisi pitänyt lyhentää putkea helpommaksi eikä jäädä junnaamaan sillä pitkällä, mutta niin kuitenkin tein ja kyllä se Lumes sieltä lopulta läpi meni ja sen jälkeen useammankin kerran. Seuraavalla kerralla täytyy kyllä ensimmäinen läpimeno mennä lyhyemmällä, ettei käy samoin kuin tänään.

Hallikausi alkoi ja joka toinen viikko treenit on kaksien ulkoharkkojen lisäksi myös hallissa. Lumekselle oli tänään elämänsä ensimmäinen hallikerta eikä tuo ollut moksiskaan, miksipä olisi. Vähän liiankin innokas oli alussa, vähän "jee, mikä ihana uus paikka tää on!"-meinigillä ja välillä piti yksittäisiä haukahduksia sanoa varmuuden vuoksi, mutta erittäin hienosti käyttäytyi. Mukana oli pari Lumekselle uutta koiraakin, mutta eivät juurikaan kiinnostaneet kuin jotain vauhdikasta lähellä tehdessään. Koirille otin mukaan kevythäkin, jossa toinen sai odotella toisen ollessa kanssani, paljon mukavampi näin kuin laittaa seinään kiinni.

Hallissa on kameralle liian hämärää, joten kauempaa otetut kuvat ovat hyvinkin epätarkkoja, mutta siitäkin huolimatta ovat nyt esillä.

Perusasentoa

Varpaat ns. samalla viivalla on tavoite Lumeksen paikan suhteen, mutta pyrkii hyvin usein tulemaan edemmäs. Olen palkannut aina eteen tai sivusuuntaan, ehkä pitäisikin palkata perusasennosta taaksepäin? Hakeutuu kuitenkin tosi hyvin viereen istumaan, aiemminhan tuli siihen vain seisomaan, mutta on itsestään vaihtanut istumiseen - hyvä näin.

Tiiviyttä on vähän liiaksi, mitä innostuneempi, sitä lähemmäs Lumes tulee, mutta pienempi paha tuo kuin väljyys.

Narun olen tokoiluihin vaihtanut lyhyempään ja ohuempaan, se saa suurimmaksi osaksi laahautua maassa perässä, ettei tule sählättyä sen kanssa vaan keskityttyä omaan ja koiran tekemisiin.

Seuraamista

Eri kohtia seuruupätkistä ja niiden väliltä suuren suurien vartaloapujeni kanssa, jotka jäävät sitten pois, kun luotan Lumekseen tarpeeksi enkä usko tulevan ongelmia siitä, kun niitä ei joskus enää olekaan.

Hyppy

Hypyssä mennään siinä, että Lumeksen istuessa/seisoessa vierelläni annan käskyn, jolloin Lumes lähtee hypylle ja sen juuri ollessa hyppäämässä heitän perään ison namin/lelun, jonka Lumes sitten syö/ottaa kiinni ja leikkii. Saman tien lähden itsekin esteen toiselle puolelle kehumaan. Seuraavassa vaiheessa nami/lelu lentää vasta Lumeksen jo ollessa esteen toisella puolen, mutta ensin harjoitellaan varmuutta ja intoa hyppäämiseen ja siihen liittyen estekin saa pysyä matalana vielä pitkään. (Ja tuolla piirretyllä rinkulalla ei ole mitään virkaa, vaihdan huomenna kuvan, jossa sitä ei ole.)

Keinulla

Lumeksen tullessa keinun painopisteensiirtokohtaan, otan kiinni Lumeksesta, jotta varmasti pysyy aloillaan, ja keinusta, jotta se laskeutuu tärähtämättä maahan. Keinun laskeudettua Lumes saa pari namia, jonka jälkeen huolellisesti kontaktille ja siitä vauhdilla eteen.

Koko kesä on pitänyt lähteä käymään toisellakin treenikentällä, mutta en ole vain saanut aikaiseksi (lisäksi sinne menevä tie on ihan surkeassa kunnossa, en ymmärrä, miten jotku viitsii ajella sitä viikosta toiseen). Tänään päätin, että nyt mennään eikä vain meinata!

Kasasin treenikassiin kaikenlaista mukaan, mutta unohdin ottaa makupalat Lumekselle, joten ei voitukaan tehdä kaikkea, mitä olin suunnitellut.

Kentälle päästyämme otin ensin Lumeksen autosta ja annoin sen käydä pissalla. Vaikka kenttä oli tyhjä, Lumes oli ihan varma, että siellä on toisiakin, joten piti haukahdella ennen kuin uskoi, että tosiaan me ollaan ainoat siellä. Laitoin sen kiinni ja otin Allun ja sitten vielä treenikassin nurmikolle. Seuraavalla kerralla kyllä teen kaiken käänteisessä järjestyksessä, koska Lumekselle on parempi päästä heti tekemisen makuun eikä jäädä odottelemaan.

Välillä Lumesta kiinnosti nurmikentän tuoksut, mutta kielsin haistelun heti tiukasti, se ei kuulu treenikentille vaan lenkeille. Allun kanssa on tullut huomattua miten käy, jos ei haisteluun heti puututa...

Ensimmäisenä Lumes pääsi puomille. Ohjasin sen huolellisesti alkuun, juoksua tasamatka ja alastulossa "oota", jolloin Lumes hidasti sen verran, että kontaktialuetta pitkin alas ja sitten lensi pallo. Yhden kerran uusiksi samoin, vauhdikkaammin meni.

----------Pikku tauko Lumekselle ja harjoituspätkä Allulle-----------

Keinulle piti lainata Allun kalliita erikoismakupaloja. Ohjasin huolellisesti Lumeksen keinuun - pysäytys kohtaan, jossa keinu lähtee rauhallisesti laskeutumaan alas - makupala Lumekselle - huolellinen ohjaus kontaktialuetta pitkin alas ja riemukas "saa mennä". Yhden kerran uusiksi samoin.

---------Pikku tauko Lumekselle ja harjoituspätkä Allulle------------

Ensimmäistä kertaa ruutu vieraassa paikassa ja ensimmäistä kertaa siten, että itse lähdin liikkeelle vasta Lumeksen lähdettyä, emme siis pinkaisseet yhtämatkaa. Lumes lähti käskystä vauhdilla suoraan ruutua kohti, juoksin perässä heittäen tennispallon ruudun läpi ja jatkoin juoksemista Lumeksen luo sen sännätessä ruudun läpi pallon perässä. Yhden kerran uusiksi samoin, Lumes ei edennyt ihan niin hyvin kuin ensimmäisellä otolla.

---------Pikku tauko Lumekselle ja harjoituspätkä Allulle-------------

Ensimmäistä kertaa eteenmenoharjoitus. Lumes oli kiinni Allun kanssa ja potkin jalkapalloa kohti kentän laitaa samalla innostavasti Lumekselle huudellen. Pallon ollessa kohdillaan lähdin hakemaan Lumesta puhellen sille edelleen innostavasti "missä pallo" minne se oikein meni". Talutin Lumeksen pannasta lähetyskohtaan aina vaan innostamista jatkaen ja Lumeshan oli innoissaan. Pysähdyin, päästin Lumeksesta irti, se seisoi skarppina ja näytin näytin kädellä kohti palloa sanoen samalla "eteen". Lumes lähti aivan täysillä juoksemaan pallolle, matkaa oli ainakin 30 metriä. Yhden kerran uusiksi samoin.

----------Pikku tauko Lumeksella ja harjoituspätkä Allulle------------

Lumes oli jokaisen taukonsa aivan ihmeen rauhallisesti, kuvittelin, että se enemmän hinkuisi mukaan, kun Allun kanssa tehtiin vauhdikkaita juttuja, mutta ei. Kyllähän se tarkkaavaisena odotti eikä lepäilemään ryhtynyt, mutta niin maltillisesti seisoi naru löysällä, vaikka potkin jalkapalloakin Allun kanssa. Eri hieno pikkuinen! Ihan alussa Lumes kyllä pari kertaa riuhtaisi narua, kunnes ymmärsi olevansa kiinni ja onhan me aina välillä (harvoin) harjoiteltu kiinnioloa ja että remmi tiukalla ei silloinkaan olla. Joku tosiharrastaja ei kyllä varmaan haluaisi, että koira odottaa rauhassa, koska senhän pitäisi olla intoa puhkuva koko ajan, mutta mä tykkään, että koirat osaa odottaa kentän laidalla muuallakin kuin autossa.

----------Kaikki autoon ja kävin vielä venerannalla uittamassa Lumesta, kyllä poitsu tykkäs taas ja sai uutta virtaa, vaikka olis menty vielä treenamaankin uudestaan, mutta illalla on taas tokoharkat, niin ei päivällä viitsi kokonaan väsyttää.---------

Mätsäri

Tänään käytiin Kauhavalla mätsärissä hengailemassa ja tuli havaittua, että pelkkä tokoharkoissa käynti ei todellakaan riitä opettamaan Lumesta hiljaiseksi vaan täytyy alkaa käydä sen kanssa kaikissa lähialueen koiratapahtumissa, jotta oppii hiljaisuuden paikasta riippumatta. Nyt ei päästy edes kehien viereen asti (tai kyllä sinne olisi päässyt, mutta en kauempaa enää viitsinyt Lumeksen kanssa olla, kun Allu odotti autossa), kun eteneminen autolta kohti kehiä oli melkoisen hidasta sen tapahtuessa aina vasta silloin, kun Lumes edellisessä kohdassa malttoi olla haukahtelematta.

Loppua kohden vähensi haukahtelua alkua nopeammin ja koiria kulki ohi aika läheltäkin ilman, että Lumes niille mitään kommentoi. Tämä kyllä edellytti sitä, että toistelin Lumekselle tiuhaan "lopeta" ennen kuin ehtisi edes haukahtaa. Aina silloin, kun Lumes haukahti, kielsin ja laitoin käden hetkeksi kuonon ympärille tai "tökkäsin" sormilla kuonoa. Kyllä se tehoaa ja puutunkin siksi tiukasti Lumeksen haukahteluihin, ettei siitä vain tulisi räyhääjää/turhanräköttäjää.

Lopuksi Lumes oli vielä hetken yksin autossa, kun kävin Allun kanssa kiertämässä alueen. Autossa Lumes onneksi on oppinut rauhoittumaan ja olemaan hiljaa, samoin kuin kevythäkissään.

Agility

Mätsäristä lähdettyämme kävimme tekemässä pienet agilityharjoitukset, mutta jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt ensin käydä agissa, koska nyt Lumes oli jo mätsäristä vähän väsynyt eikä jaksanut niin hyvin esteillä. Tokossa varon tarkasti väsyttämättä Lumesta, mutta joka kerta agiesteille päästessä käy niin, että teetän liikaa ja Lumes menettää jo intoaan. Pitäisi vain malttaa sielläkin ottaa ainoastaan sen verran, että Lumes vielä puhkuu intoa.

Puomilla mennään kovaa ja ekalla kerralla Lumes hyppäsikin lopun kontaktialueen yli, kun en huikannutkaan sitä hidastamaan, kuten aiemmin esteillä käydessämme olen tehnyt. "Puomia" harjoitellaan kotosalla erään katsomon pitkillä, suht kapeilla rivipenkeillä ja niiltä Lumes ei saa hypätä alas ilman lupaa ts. pysäytän sen aina penkin loppuun ja Lumes tietääkin sen jo.

Palkka-pallon kanssa revittelyä.

Pallon perässä läpi renkaasta.

A-esteellä Lumes ei ennen ole ollut (ei suositella alle vuotiaille loukkaantumisriskin vuoksi kasvun ollessa vielä kesken), kokeilin tänään yhden kerran, kuinka menee, vaikka en epäillytkään Lumeksen sitä väliin jättävän. Ikäähän ei vielä sitä vuotta ole, mutta yksi hallittu ylitys ei vahinkoa aiheuta. Lumes oli jo vähän väsähtänyt, kun vasta viimeisenä mentiin A:lle, muuten olisi kyllä ollut vauhtia paljon enemmän, mutta kylläpä näkyi rauhallisemmallakin tahdilla yli päästävän. (Video ei ainakaan meillä näy Mozillan selaimella, mutta explorerillä näkyy&toimii hyvin.)

Löysin netistä hyvän artikkelin viettien käyttämisestä koirankoulutuksessa, lopussa oli myös selvennystä eri luonnetermeihin. Kopioin tähän muutaman kohdan, joiden sanomaa olenkin jo Lumeksen kanssa koittanut tavoitella. Pääsivu ja muut artikkelit löytyvät Kamuteamin sivuilta, kirjoittanut Birgit Johansson.

"Tottelevaisuuskoulutus ravinnon avulla vaatii osaavaa kouluttajaa, koska syömisellä on rauhoittava vaikutus, eikä yleensä kestäkään kauaa kun ”puhtia” tarvitsee lisätä pakotteiden avulla (poikkeus-tapauksia, ahneita koiria, lukuun ottamatta). Kuitenkin, jos koira ei ole muusta kiinnostunut, viettiä voi nostattaa tai kasvattaa myös ravinnolla, mutta koulutusta täytyy viedä samalla idealla eteenpäin kuin saalisvietillä koulutettaessa. Toisin sanoen makupaloja käytetään kuin saalista, ja koiran tulee olla aktiivinen saadakseen sen. Koulutuksissa koiran tulee mieluummin tavoittaa makupala ”lennosta”, seuraamisessa esim. se ”puhalletaan”/pudotetaan suusta, tai jos se on kädessä, nakataan sitä hieman ilman kautta koulutustilanteeseen sopivalla tavalla. Jatkuvasti makupalan kädestä suoraan suuhun syöttäminen ei pahemmin koiran aktiivisuutta nostata."

Täsmällisyyttä hakevissa harjoituksissa, kuten perusasennossa ja eteentulossa, annan namit suoraan kädestä suuhun, tosin niissäkin aina sen viimeisen heitän maahan, jolloin liike näin päättyy luonnollisesti. Kun osaaminen muutenkin varmistuu enemmän, niin esim. seuraamisessa palkka kyllä saa lentää eikä tulla suuhun tökättynä. Joissain liikkeissä taas tietynlainen passiivisuus, alhainen viettitaso, on hyväksi, paikkamakuussa esim. saa näin rauhallisen mielentilan aikaan. Agilityssakin osaan telineistä voi opettaa huolellisuuden ensin ruuan avulla ja myöhemmin hakea lisää vauhtia.

Namin saalistamisen voi tehdä myös siten, kuten Marjaleena Hituri kertoi kurssilla, jolla Allun kanssa kävin, että kehuessaan koiraa samalla perääntyy ja koira joutuu metrin-pari tavoittelemaan namia kädestä. Hän ei suositellut maahan heittämistä, ettei koira jossain vaiheessa ala muutenkin vain etsiä nameja maasta, mutta mielestäni se on vain koulutuskysymys.

"Kun on tarkoituksena kouluttaa koira saalisviettiä hyödyntäen,alku-harjoituksissa ohjaaja pelkästään leikkii koulutuskentällä saalis-leikkejä koiran kanssa, jotka koiran iästä riippumatta, aloitetaan aina lyhyillä harjoituskerroilla. Mentäessä pennun/nuoren koiran kanssa johonkin toiselle, uudelle kentälle, palataan taas muutamia kertoja lyhyisiin harjoituksiin. Näin varmistetaan se, ettei koiran kiinnostus leikkiin loppuisi kesken eri ympäristöissä, esim. uudellakaan kentällä (jolloin koiralla ei ole aiemmin opitun tutun leikkiympäristön herättämää virettä).

Harjoituksissa (myöhemminkin) tulee aina pyrkiä siihen, että sen päättyessä koiralla on vielä energiaa ja haluja jäljellä. Sen tulisi olla leikin/treenin loppuessa vielä innoissaan, eli sitä ei väsytetä kyllästymiseen asti. Eli edetään aina ko. koiran mukaan. Koiran ohjaajan ei pidä muodostaa leikistä itselleen pakonomaista tarvetta leikkimiseen, vaan homma toimii koiran ehdoilla."

"kun pentu hieman varttuu n. kolmikuiseksi, sen kanssa on hyvä leikkiä vain tarkoitukseen sopivassa paikassa, tottelevaisuuskentällä tms, jolloin jo paikka muodostuu pennulle viettiärsykkeeksi."

Nämä ovat nimenomaan tarkoitus ja tavoite sillä, että menen tokoharkkoihin vain leikkimään Lumeksen kanssa, se ehdollistuu siihen, että kentällä tehdään aina jotain kivaa. Pitäisi vain käydä monilla eri koulutuskentillä vaikka ihan vaan yksinkin, jottei ehdollistuminen tapahdu vain tuohon yhdelle kentälle.

Samalla idealla laitan kotona ennen vetoleikkejä Lumekselle kaulaan tietyn pannan, jota ei käytetä muissa tilanteissa. Tässä tarkoituksena, että Lumes yhdistää pannan leikkimiseen, jolloin lopulta pelkkä panta saa viettitason (innokkuus, aktiivisuus) nousemaan ja sitä hyödynnetään koulutuksessa. Aina tietenkin on se saalis(veto)leikki mukana jossain vaiheessa.

Koulutusleikeissä käyttämäni lelut ja patukat eivät ole muutoin Lumeksen saatavilla, jotta mielenkiinto niihin olisi mahdollisimman suuri.

Saman kirjoittajan toisesta artikkelista löytyi juuri se vetoleikkityyli, jonka jälkikurssin kouluttajakin näytti mulle Lumeksen kanssa, samoin kuin aiemmin Allun kanssa tokokurssilla Hituri. Jos koira ei itse tule tarjoamaan lelua uuteen leikkiin, houkuttelua mieluummin se olisi hyvä pitää leikkihetkissä narussa, josta sen saa avustettua luokse.

"Koiran saadessa useita kertoja voittaa esine, alkaa se itse yleensä olemaan ohjaajan luona leikkiessään esineellä. Tällöin ohjaaja ottaa ”lennosta” esineestä kiinni ja hieman taistelee ja koira saa taas vetämällä voittaa. Tätä koiran ”voittoa” tehostetaan ja vahvistetaan vielä siten että ohjaaja myötäilee koiran vetämistä vastustaen, mutta kuitenkin menemällä sen mukaan, ohjaaja siis antaa koiran vetää itseäänkin, ennen kuin päästää esineen luistamaan kädestään.

Todennäköisesti, jos leikki on sujunut oikein, koira alkaa tarjoamaan esinettä ohjaajalle saadakseen taistella lisää. Ohjaaja voi, koiran tarjotessa esinettä, hieman välillä työntää koiraa poispäin (esine on siis koiralla), jolloin sen halu leikkimiseen ja ohjaajan luona olemiseen entisestään kasvaa."

Torstai

Viime torstaina Lumes sai vihdoin ja viimein tavata kaverini lapinporokoirapennun, joka on Lumesta parisen viikkoa nuorempi. Ransu (Kuunkajon Shamaanin Toivo) ja Lumes painelivat täyttä neliä pitkin pihamaata, niiden leikki olikin oikeastaan vain tuota juoksemista. Välillä meinasivat vauhdissa pyörähtää myös naapuritontilla, mutta karjaisusta Lumes vaihtoi suunnan takaisin oikeaan. Käytiin yhdessä lenkilläkin ja koirat (Allukin oli mukana) rauhoittuvat haistelemaan tiensivuja pääosin omilla puolillaan.

Kaverin luota kävin vielä samalla paikkakunnalla asuvien Lumeksen ensimmäisten omistajien luona, jotka olivat siitä allergian vuoksi joutuneet parin viikon jälkeen luopumaan.

Meillä oli Lumeksen kanssa oikein mukava päivä.

Lauantai

Tänään koirat pääsivätkin hieman erilaiseen ympäristöön, kun kävimme Kemoran moottoriradalla hieman vilkaisemassa moottoripyöräilijöiden kisailuja. Lumes ei muuten piitannut varikolla mistään, mutta pari koiraa kohdattiin, joiden ohi yritin luovia pitäen Lumeksen ja Allun mahdollisimman hiljaisina. Allu nyt muuten ei olisi mitään sanonut, mutta kun Lumesta piti komentaa ja ohimeno hidastui, niin toiselle haukkuvalle koiralle piti Allun vähän inistä, joka ei taas Lumesta rauhoittanut yhtään. Tuli siinä joku kisailijoista tai taustahenkilöistä sanomaankin, että anna sen haukkua, mutta mun koirathan ei saa räksöttää. Jos tapahtumiin lähtee, tulee koirien osata käyttäytyä, ja tämän toivoisin kyllä muidenkin muistavan.

Sunnuntai

Puolen päivän jälkeen lähdettiin Etelä-Pohjanmaan puolelle yökylään miehen kaverin luokse. Allun kanssa olemme olleet siellä useasti ja mietin, viitsinkö enää kahta koiraa heille rehata mukana, mutta kuulemma oli sekin ok.

Matkalla pysähdyimme pieneen agilityhetkeen.

Perillä kyläpaikassa Lumes heti typeröi haukahduksillaan "jotain epäilyttävää on taatusti". Nuo epäilyttävää-haukahdukset ovatkin Lumeksen ainoa (ainakin tähän mennessä ilmi tullut) huonopuoli. Vaikka se ei ole edes mitään räköttämistä tai jatkuvaa haukkumista, niin tuollainen haukahtelukin ärsyttää, varsinkin jos se tehdään sisällä. Toivonmukaan tuo on poismenevä tapa. Muutenhan Lumes on melko hiljainen.

Olin ottanut kevythäkin mukaan ja Lumes saikin suurimmaksi osaksi makoilla siellä, ettei vaeltanut asunnossa tai tarvinnut komentaa olemaan paikoillaan. Hienosti pikkuinen oli siellä ja yleisestikin Lumes sai kehuja rauhallisesta käytöksestään ja kuuliaisuudestaan.

Kävelyllä jouduimme ohittamaan laiduntavia lehmiä (tai hiehoja taisivat olla vielä), jotka meidät nähdessään laukkasivat tanner tömisten tien viereen ammumaan ja töllistelemään. Lumes pelkäsi ja haukkui, Allu ei normaalisti piittaa lehmistä mitään, mutta nyt niiden edestakainen laukkailu ja ammunta saivat Allunkin kiinnostumaan, vaikka ihan hiljaa olikin. Takaisintullessa hieman epäilytti kulkea uudestaan lehmien edestä, kun olivat villeinä ja pelkäsin niiden tulevan aidasta läpi. Odotin lehmien olevan laitumen toisessa päässä ja lähdin reippaasti kävelemään siitä ohitse. Eivätköhän ne taas tule heinikko pöllyten (en olekaan ennen nähnyt sellaista) tien viereen, mutta onneksi ehdimme juuri ennen niitä ohitse. Uteliaita otuksia nuo lehmät...

Maanantai

Vuorossa oli vierailu meillä reilu viikko sitten käyneen Vallu-lapinkoiran kotipuolella. Lumeksen kanssa juoksivat ympäri pihaa ja taisipa Lumes vetää pidemmän korren vauhdissa. Alistaa Vallu yritti ikävän paljon Lumesta, mutta juoksemista Lumes silti piti.

Päivänpäätteeksi Lumes oli aivan sippinä ja simahti heti päästyään autoon.

Putki

• Kotona pienellä lastentunnelilla on harjoiteltu ja on oikein mieluinen Lumekselle. Ollaan harjoiteltu aidan vieressä (ei voi juosta ohi) putkeen menoa molemmista suunnista siten, että vauhdilla juostaan, osoitan putkea ja käsken sinne ja Lumeksen ollessa putkessa heitän sille pallon, jonka perään se putkesta syöksähtää.
• Seuraavaksi putki siirretään keskemmälle ja sille mennään sivusuunnistakin. Tämän sujuessa putki saa mennä mutkalle, jolloin homma vaikeutuukin, koska tällöin suuaukot ovat vierekkäin ja silti sisään pitäisi mennä siitä, jota osoitan.

Kepit

• Aivan liian vähän ollaan harjoiteltu pujottelua, alun kolmessa kepissä ja oikeassa pujottelun sisäänmenossa mennään vieläkin.

Puomi

• Kahdella eri kerralla ja pari kertaa molemmilla käynneillä on Lumes mennyt puomista hölkötellen. Suurempaa vauhtia en vielä siihen haluaisikaan vaan ensin opitaan oikea suoritustapa varmasti (tai siis puomi mennään aina alusta loppuun, ei hypitä väliltä kummassakaan päässä). Kotiin olen meinannut jotain lautajuttua kontaktien harjoitteluun.

Keinu

• Keinua on menty kuten puomikin, parilla kerralla pari kertaa. Keinun alasmeno vähän jännittää ja tuen Lumesta siinä kohdin, mutta muuten iloisesti sujuu.

Pussi

• Pussista mennään yhtä vauhdilla kuin putkestakin, vaikka sitäkään ei muutamaa kertaa enempää ole kokeiltu. Vain ensimmäisellä kerralla piti Lumekselle nostaa pussin kangasta, mutta silloinkin se meni pussiin ennen sitä ja jäi vain kankaan sisään ihmettelemään, että missäs se uloskäynti olikaan. Tämään jälkeen on menty täysillä läpi ja pallo lentää vasta pussista tulon jälkeen kuten putkellakin.

Aita

• Yhden kerran ollaan kotona harjoiteltu hyppyä, muutama toisto 20 senttisen esteen yli pallon perässä, ei ongelmaa. Vähitellen aletaan erilaisia ohjauskuvioita harjoitella matalalla hypyllä.

Isälleni tuli muutama viikko sitten uusi koira, kotia vaihtanut, nyt 9kk ikäinen suomenlapinkoirauros Ullastiina Felix. Kävivät tänään meillä veljeni kanssa kyläilemässä, Allua en tohtinut tämän Vallun kanssa yhteen päästää, koska on kuulemma hyvinkin puolensa pitävä eikä alistu, mutta Lumeksen päästin katsomaan ja hyvin tulivat nuoret keskenään toimeen. Vallu tosin runsaasti ylitti astumalla alistaa Lumesta, mutta noin muuten ihan mukavasti, Lumes näkyi tykkävään nahjustelukaverista, kun ei Allu oikein leikkistä innostu.

Illalla lähdimme vielä sukuloimaan ja sieltä poislähtiessä kävin koirakentällä muutaman (2x puomi, pussi & keinu) agilityesteen Lumeksen kanssa koittamassa, hienosti ja epäröimättä pikkuinen taas meni.

Eilen tein Lumekselle toisen jäljen tähän pihanurmelle melkein ojanreunan viereen, kuvittelisin, ettei siitä ole muita kulkenut. Pituutta tuli ehkä joku 40 metriä ja annoin vanheta taas puolisen tuntia. Vein Lumeksen jäljen alkuun ja se selvästi havaitsi sen ja laski kuonon maahan haistellakseen. Naksuttimen ja taskusta antamieni makkaroiden kanssa taas mentiin. En vain osaa sanoa, että tajusiko Lumes tämän jäljestyksen näin nopeasti vai huijaako se mua kulkemalla kuono maassa? Huomaako sen selkeästi, kun koira jäljestää vai voiko se tosiaan näyttää siltä, että kulkisi vain kuono maassa kiinni? Kyllä se oikeaa kohtaa nurmella kulki jäljen loppuun, mut silti vähän epäilyttää.

Agilityn pujottelua, tai sitä sisäänmenoa siis vaan, ollaan harjoiteltu melkein joka päivä muutaman toiston. Olen vain mietiskellyt sitä, että miten koira kahdesta kepistä tietää, kumpaa suuntaan pitäisi lähteä etenemään (koska sisäänmenohan on siitä riippuvainen), mutta just tuossa huomasin yhden pentubelgin blogia lukiessa, että kolme keppiähän siinä pitää aluksikin olla just siksi. Viisastuinpa taas... Hidasta tuo tuntuu vain olevan keppien opettelu naksun avulla, mutta toivottavasti se maksaa vaivan myöhemmällä sujuvalla ja itsenäisellä pujottelulla, onhan tässä vielä melkein vuosi aikaa harjoitella, ennen kuin kisoihin pääsisikään. Käsiohjauksella pujottelu on tosi nopsa opettaa, ainakin Allulle oli, mutta jos tää naksutyyli tosiaan olis loppujen lopuksi parempi. Hitaasti hyvä tulee vai miten se meni...

Lumes osaa uuden tempun. En ole varsinaisesti tarkoituksella sitä opettanut, vaan harjoitellessamme luopumista Lumes itse tarjosi sitä temppua ja tekee sen nyt joka kerta luopumisharjoituksissa. Otan avonaiselle kämmenelle ruokaa ja laitan käden Lumeksen eteen. Lumes meinaa napata ruuat, mutta suljen kämmenen, jolloin Lumes turhautui ja teki "kumarruksen" eli se koirien leikkiinkutsuasento peppu pystyssä ja etuosa maassa. Ensimmäisen kerran jälkeen on aina tehnyt tuon ja jos en heti ekasta kumarruksesta anna niin kumartaa uudestaan. Pitäisikin ottaa video siitä.

Perjantaina lähdin töiden jälkeen (aamuvuoro, herätys klo 04.15) käymään koirien kanssa mummolassa, kun siskoni lapsineen ja velikin olisivat siellä. Mummolassa koiria ei saa tuoda sisälle, koska siellä vierailee myös eläinallergisia henkilöitä, joten vietimme sen muutaman tunnin täysin ulkosalla. Pari kertaa kävin itse sisällä syömässä toisten pidellessä Lumesta, sitä kun ei voi vielä jättää yksin naruun ulos. Samalla tuli Lumekselle hyvää opetusta, ettei aina olla vain minun kanssani vaan muidenkin kanssa voi hyvin olla.

Pääasiassa Lumes sai juoksennella irti ja koko ajan olikin touhuamassa jotain, lepohetkiä ei juuri ollut. Siskon lapsista (4- ja 2-vuotiaat) ei muuten erityisesti piitannut, mutta juokseminen innosti aina Lumeksenkin juoksemaan ja tulipa pienemmän lapsen kanssa yksi törmäyskin. Kävimme myös melko pitkän kävelylenkin, mutta harmiksemme ei ollut kenelläkään lehmiä ulkoilemassa, jotta Lumes olisi tieltä voinut niitä ihmetellä.

Olin ottanut kameran mukaan tarkoituksena kuvata koiria ja lapsia, mutta muistin sen vasta lähtöhetkellä, jolloin lapset oli jo "pakattu" autoon, joten en saanut kuin pari epälaadukasta kuvaa koirista. Lumeskin oli jo niin väsynyt, ettei jaksanut leikkiäkään enää, tuli vain takaisin luokseni, kun palloa koitin sille potkia.

Kävimme vielä viemässä mummon veljensä luo kyläilemään ja siellä Lumes tapasi turvallisen välimatkan päästä pikkuserkkujemme hevosen. Vähän piti ruffitella, mutta makupaloja syöden kuljimme lähemmäs laitumella olevaa hepukkaa. Tietenkin olin ensin kysynyt, saako hevosta käydä katsomassa koiran kanssa ja se kuulemma ei piittaa koirista mitään. Kerrankin oli joku koira tullut räköttämään jalkojen juureen, mutta heponen vain oli seisoskellut rauhassa.

Viimeisenä ennen kotiinlähtöä käväisimme paikallisen koiraseuran kentällä kurkkaamassa, olisiko agilityesteet tuotu talvitauolta. Harmikseni ei kuvaajaa ollut enää matkassa, mutta kentällä olleet puomi, pussi, keinu ja A-este silti suoritettiin muutamaan otteeseen. A-esteen toki meni vain Allu, Lumes pääsee sille vasta vuoden ikäisenä.

Lumes sai kokeilla ensimmäisenä puomia. Vähän ihmetytti outo teline, mutta reippaasti kuljettiin loppuun asti ja kontaktipinnalla ilmeisesti haisi toisille koirille käytetyt namit, kun sitä piti muutamalla kerralla haistella kulkien kuono puomissa kiinni. Halukkaasti Lumes kulki puomille uudelleenkin, mutta pidin aina kiinni valjaista, ettei pääse putoamaan tai rynnimään.

Pussiin mentiin tennispallon innostamana, tosin pussi oli ensimmäisellä kerralla niin ihmeellinen, että pallo jäikin pussiin, mutta läpi Lumes tuli joka kerta. Toisella kertaa pallo oli siis valmiiksi pussissa ja yhdellä kertaa kimposi pussin suuosasta takaisin kentälle, mutta Lumes ei huomannut vaan paineli suoraan pussista läpi, ihmetteli vain minne pallo oli kadonnut.

Keinua kokeilin vähän varoen ja pidin tiukasti valjaista kiinni, jos se alastulo olisi Lumeksesta pelottava. Loppupään osuessa maahan Lumes pari askelta aina perääntyi ja tuin sitä kylkeäni vasten, mutta reippaasti meni sitten maahan ja muutaman kerran uudelleenkin keinulle.

Mukavalta tuntuivat nuo esteet Lumeksen mielestä, ei yhtään epäröinyt vaan mielellään suoritti. Lopuksi menin pari kertaa esteet läpi Allun kanssa, laitoin Lumeksen tolppaan kiinni siksi aikaa. Kova hinku olisi ollut tulla perään ja vähän haukkakin piti, mutta ihan ok:sti oli. Täytyykin alkaa harjoitella tuota kiinnioloa.

Viiden tunnin aktiivinen puuhailu sai Lumeksen täysin väsyksiin ja se nukkuikin koko kotimatkan, loppuillan ja yön kuin tukki.

Eilen pikkuisella tuli 4kk täyteen ja otin iltasella pari räpsyä, yksin kuvaaminen ja koiran asettelu ei vain ole helpointa, joten ei niin laadukkaita kuvia tullut. Häntää Lumes ei tahtonut paikalla seistessä pitää ylhäällä.

Eilen aloitettiin agilityn pujottelukeppien opetus. Olen joskus nähnyt videon, jossa kepit opetettiin koiralle naksuttelemalla ja aikomus on tätä tapaa käyttää Lumekselle mm. sen vuoksi, ettei meille "kujanjuoksukeppejä" pieneen pihaan mahdu, ja käsiavustuksella koira taas helposti tulee siitä jonkin verran riippuvaiseksi, mutta naksulla oppii itse hakeutumaan kepeille, aloittamaan oikeasta kohdasta ja suorittamaan itsenäisesti.

Ensin koira täytyy tietenkin olla ehdollistettu naksuttimeen ja itse pujottelun opetus aloitetaan kahdella kepillä, joiden välistä koira ensin oppii menemään oikein, sitten lisätään keppi kerrallaan uusia aina koiran suoriutuessa edellisistä. Itse ollaan alusta lähtien eri puolilla keppejä, jotta koira oppii suorittamaan pujottelun ohjaajan sijainnista riippumatta.

Lumeksella oli siis nyt ne kaksi ensimmäistä keppiä, mutta koska olen hieman kärsimätön ja haluan oppimisen tapahtuvan nopeasti, vihjasin hieman Lumekselle, mitä haluan sen tekevän enkä odottanut sen itse tarjoavan toimintoa, kuten naksutellessa pitäisi tehdä. Ulkona oli vain monen monta kiinnostavaa ääntä ja näkymää, joten ei olisi päästy yhtään eteenpäin ilman pientä avustusta. Ymmärrettyään naksauksen (ja namin) olevan keppien välistäkulkemisen takana, Lumes meni niiden välistä ihan oma-aloitteisestikin.

Viime yön Lumes nukkui ihan itsekseen, kahdesti käytin pissalla herätessäni ja kolmas kerta oli viideltä, jonka jälkeen jäin sohvalle nukkumaan ja Lumes sohvan viereen, koska edellisyönä Lumeksella loppui uni puoli viideltä ja ajattelin sen nukkuvan paremmin poissa aitauksesta. Halusin siis itse saada vielä lisää unta, ei sillä muuten olisi ollut väliä.

Seitsemältä noustiin, Lumes sai aamuruuan taas pallosta, jota käytän monestakin syystä. Ensinnäkin Lumes hotkii ruokansa melkein pureskelematta, joten pallotellen saa ruokaa vain vähän kerrallaan eteensä. Lumeksella kuluu pallon kanssa hyvin aika, joten voin itse samalla syödä aamiaisen ja vilkuilla ikkunasta, miten palloruokailu edistyy. Aktivointipallon tärkein tehtävä on tarjota mielekästä tekemistä ja haastetta ruokailuun ja sen kautta väsyttää hyvällä tavalla Lumesta. Siinä täytyy nähdä vaivaa ruuan saamiseen palloa pyörittelemällä, huomata ruuan putoaminen ja etsiä haistelemalla niitä, joita ei heti huomannut. Liikuntaakin saa kuin huomaamattaan palloa pyöritellessä ja pudonneita etsiessä.

Päivän aikana touhailtiin monenlaista. Harjoiteltiin nameilla naksuttimeen ehdollistumista (joka ei näytä vielä onnistuvan), kurre-temppua (osa kerroista jo ilman makupalaa avustavassa kädessä), kyljelleen kierähtämistä, istumista (nopsa, mutta jos on itse vähänkään liian hidas, niin istuminen jatkuu "kurreksi") ja maahanmenoa (hidas, mutta selvästi Lumes huomannut, mitä sen tulee tehdä).

Ulkona harjoiteltiin tennispallo palkkiona putkea (Lumes menee vauhdilla läpi, liitin käskysanankin jo mukaan) ja patukalla jalkojen välistä pujottelua (ei tokikaan vielä ymmärtänyt, mitä oli tekemässä, kunhan syöksyi patukan perässä kahdeksikon).

Lumes huomasi tuulikaapissa olevan just hälle sopivan lelun ja touhasi pitkään itsekseen, välillä tuli viereeni sen kanssa esittelemään. Pallo on kyllä vähän Lumesta suuremmille koirille tarkoitettu, mutta Lumes vain näytti tykkäävän retuuttaa jättipalloa, kiipeillä päälle, kierähtää alas, vetää perässää, järsiä köysipätkiä, pyöriskellä, painia jne. Ihan kuin olisi toisen pennun kanssa leikkinyt...

Käytiin syömässä miehen vanhempien luona koirat mukana. Lumes tapasi anoppilan kissan ja olisi erittäin mielellään tutustunut siihen vauhdikkaammissa merkeissä, mutta minä tylsimys annoin vain hiukan haistella. Lumes käyttäytyi kyläpaikassa erittäin asiallisesti, makasi lattialla hiljaa tuolini vieressä ruokailun ajan ja poislähtiessämme malttoi paikoillaan istuen odottaa, että sain ulkovaatteni ylleni ja Allulle narun. On se vaan hieno pentu!

Samalla reissulla kävimme vähän järvenrannalla kävelemässä. Lumes ei meinannut millään ymmärtää hyppäämisen jaloa taitoa, vaikka Allukin näytti esimerkkiä, joten avustaa täytyi tälle tuuliselle kuvauspaikalle Allun viereen.

Nyt illalla ollaan vielä ulkoiltu lisää ja iltaruokansa Lumes sai eilisen tapaan jäljen muodossa, jospa työskentely ruokansa eteen saisi nukkumaan taas yönsä hyvin.

Tänään haettiin aamupäivällä pentu kotiin Oulaisista ja yhtä mukavalta vaikutti kuin viime tapaamisellakin, tuli viereen makoilemaan rapsuteltavaksi ja istuessamme pöydän ääreen, saapui järsimään luuta pöydän alle maaten varpaitteni päällä. Siinä juttelun, kahvittelun (mehuttelun) ja papereitten täytön jälkeen lähdettiin kotia kohden, ensin tosin mukana ollut Allu sai tutustua pentuun ulkosalla. Automatka meni hyvin, pentu nukkui sylissä ja väliin vieressä.

Pennun kutsumanimenä on ollut Herkko, mutta halusin itse "nimetä sen uudelleen", sopivan nimen keksiminen vain on ollut vaikeaa. Aiemmin olin jo miettinyt Lumes-nimeä ja hiljan mieleen tuli Alaska, koko kotimatkankin koetin miettiä muita, hyviä nimiä, mutta noista pidin silti eniten. Alaska olisi muuten ollut parempi, mutta se kuulostaa liikaa yhdeltä Allun lempinimistä (Alluska), joten Lumes pennusta sitten tuli, kuten se ensimmäinen ajatus oli ollutkin.

Kotona koirat pääsivät ensimmäisenä takapihalle telmimään.

Sitten Lumes joutui harjoittelemaan aitauksessa oloa ja löysi yllätyksekseen häkistä herkullisen luun, jota järsiessä menikin tovi.

Päivänokosten jälkeen Lumes sai ensikosketuksensa agilityyn harjoitellessamme tunnelia, jonne ensin mentiin ruuan voimin ja sitten jo oma-aloitteisesti ruuan toivossa.

Lumeksen lelusuosikeiksi valikoituivat Allunkin lempipallot.

Tällä hetkellä pikkuinen vetelee hirsiä tässä sohvan vieressä, kohta puolin taidetaan käydä vielä vähän ulkoilemassa ja sitten onkin yöunien aika.