Mitä saadaan, kun yhdistetään toipilas, vajaalla käyvä ohjaaja ja viikon emäntänsä sairastamisen takia pakkolevolla ollut, energiaa pursuava hulivilikoira? No tikittävä lapinkoirapommi tietenkin!
Kaikki meni pieleen jo rataantutustumisessa, kun en ehtinyt juosta ohjausta läpi, jonka vuoksi unohtelin siitä pätkiä. Sitten tuomari vihelsi meille lähtöluvan jo ennen kuin oltiin edes kunnolla radan puolella, jonka vuoksi jouduin varmistamaan ratahenkilöltä, että oliko se ylipäätään meille vihelletty, ja kun oli, hätäilin lähdön kanssa. 6-esteelle asti meni hyvin, vaikka en vaihtanutkaan puolta vasemmalle suunnitelman mukaan eli jo ennen A-estettä vaan vasta sen jälkeen Lumeksen ollessa alastulossa. Lumeksen ollessa hyppäämässä kutosta, oli tarkoitus vaihtaa seiskan oikealle puolelle, mutta muistin sen vasta silloin, jolloin puolenvaihtoni oli myöhässä ja Lumes meni iloisesti seiskan vasemmalta puolelta ohi, minä oikealta. Lumeksella oli vauhti päällä ja se luuli sijainnistani (olin edennyt seiskan ohi), että rata jatkuu A:lle ja ehti tömäyttää etutassuillaan kontaktille. Joo, hylättyhän siitä tuli.
Ohjasin Lumeksen takaisin seiskan taakse ja jatkettiin rataa. Kovasta vauhdista olisi pitänyt käskyttää kepeille jämäkämmin, mutta sitäpä en tehnyt, joten virhe johonkin väliin ja kepit alusta. Oikein vauhdikas pujottelu, josta jo arvasinkin, että niinköhän jää vimppa väli pujottelematta ja niinhän siinä sitten kävi. En jaksanut edes korjata.
Seuraavaksi en muista oliko keppien ja putken välissä kaksi vai kolme hyppyä, mutta radallisesti sillä ei ole merkitystä, joten laitoin kuvaan kaksi. Kokeilin ensimmäistä kertaa kisoissa ohjata putkeen siltä puolelta, mistä pitää sisään, yleensä kun olen mennyt väärän pään eteen varmistamaan oikean suorituksen. Hyvästi sujahti Lumes oikein putkeen ja sen tullessa sieltä ulos, muistin, että tässä kohdin olisi kuulunut vaihtaa puoli esteen 12 vasemmalla puolelle. Enää ei ehtinyt, joten tekisin puolenvaihdon sitten keinun lopussa. Hyvä suunnitelma, varsinkin kun Lumes keinutreenien ja viritetyn pommiuden myötä ei enää hiipinytkään keinua vaan rynnisti sille täydellä vauhdilla sillä seurauksella, että kesken puolenvaihtoni syliini lensi tikittävä lapinkoirapommi....
Laskin pommin alas, ennen kuin se räjähtää syliini, ja jatkettiin rata loppuun.
Tikitys? Pommi? Syliinlento? En kyllä yhtään muista....
Saas nähdä mimmoisia meidän radat tulee olemaan.. kehtaako niistä edes kertoakaan, jos ja kun päästään Jippomiehen kanssa siihen pisteeseen.. ;)
Ja muista, että lähdössä ei ole mikään kiire. Olen huomannut, että tuomarit viheltää usein aika nopeasti, kun siis koirakko on vasta tulossa sisään eli vihellyksellä lähinnä osoitetaan, että radalla kaikki kunnossa. Niissä harvoissa kisoissa missä mä oon ollut, oon odottanut itse asiassa koira hihnassa siihen asti, että lähtölupa tulee ja sitten vasta laittanut koiraa jalkojen väliin ja ottanut remmiä pois.
Kepeillä on hyvä jos on vauhtia, mutta kai muistat ohjata koiran loppuun asti? Ja jollei se kestä vielä vedätystä (eli otat itse etumatkaa), niin malta silloin itse ohjata koiran vierellä niin kauan, että se tulee vikatkin välit pujotellen. Oma kiirehdintä tekee koirasta huolimattoman. Kepeillä tosin kannattaa treenata paljon erilaista sijoittumista ja liikehdintää, se ei ole suinkaan itsestäänselvyys koiralle. :)
Leena, yleensä olenkin ehtinyt käydä rataa useamman kerran läpi myös ennen/jälkeen rataantutustumisen, mutta nyt kävin ihan hitaalla ja jäi kaikki puolitiehen. Ja "liian aikaisesta" vihellyksestä hätäännyin, kun on se tietty aika (minuutti, puoli?) sen jälkeen lähteä liikkeelle ja pelkäsin, että muuten menee yli. Kaikissa muissa kisoissa on vihellys tullut vasta radan alkuun päästyä.
En ohjaa kepeillä ollenkaan. Tai siis oon alusta asti tehnyt niin, että suurimmalta osin kävelen vaan vierellä eleettömästi, pujottelun pitää sujua itsenäisesti. Tosin nyt kun tarkemmin mietin, niin pitääpä treeneissä kiinnittää huomiota siihen, että missä kohdin olen silloin, jos Lumes jättää vipan välin välistä. Usein treenataan keppejä vauhdin kanssa siten, että kaveri on lopussa palkkaamassa (ei liian lähellä kuitenkaan) ja Lumeksen pitäis malttaa keskittyä loppuun asti innosta huolimatta ja noin treenatessa yleensä jättäydyn pikkasen taaemmas, niin pitääpä katella, että aiheuttaako just se sen epätarkkuuden loppuun (ja olikohan noissa kisoissakin silleen, hmmm).
Niin ja keinulla sama homma. Ota etäisyyttä, anna koiran tehdä keinu itsenäisesti niin, että sijoitut eri paikkoihin (myös ohijuosten ja vedättäen). Sillä se oppii itse hallitsemaan keinun keikkaamisen eikä sun tarvi olla vahtimassa, ettei se juokse läpi.
Tässä agilityn viehätys mun mielestäni on. Kun esteet on opittu suorittamaan teknisesti oikein, siitä se agilityn treenaaminen vasta alkaa. :)