Kirjoittaja
17.1.2009 syntyneen suomenlapinkoiran elämän seurailua matkalla kunnon koirakansalaiseksi, sekä monipuoliseksi harrastus- ja kisakoiraksi.
Tähänastisina tuloksina luuston terveydestä polvet 0/0, kyynärät 0/1 ja lonkat C/B. Silmät ja sydämen äänet tutkittu terveiksi helmikuulla 2012.
Toko ALO1, Kiva Koirakansalainen-testi & BH-koe suoritettu hyväksytysti, kilpailee agilityssa 3-luokassa. Luonnetesti +78 laukausvarma.
Juttuja saa mielellään kommentoida. :)
|
13.08.2011 - 19:52
Selailin vanhoja käsityölehtiä ja löysin ohjeen tosi näppärään frisbeeseen, joten pitihän sellainen heti kokeilla tehdä. Tai sinänsähän frisbee on hyvin yksinkertainen itsekin valmistaa, mutta se tarvitsee tasaisesti jakaantuvan painon sisälleen lentääksen hyvin, enkä ole itse keksinyt muita vaihtoehtoja kuin herneet/riisit, jotka taas ovat melko epäkäytännöllisiä koirille tarkoitetuissa leluissa. Lehdessä frisbeen sisään oli pujotettu pätkä puutarhaletkua, miten näppärä idea!
Ensin leikkelin vanhoista farkuista (myös jokin muu jämäkkä kangas käy) kaksi samankokoista ympyrää, malliksi käytin matalaa ruokalautasta. Ympyrät ompelin reunoistaan yhteen oikeat puolet vastakkain ja muistin jopa jättää kääntö-/täyttöaukon. Kääntämisen jälkeen ompelin vielä keskemmälle frisbeetä pienemmän ympyrän rajaamaan tilan puutarhaletkulle (jota meillä oli varastossa ylijäämää rullalla), joka pujotettiin sisään aukosta ja teipattiin päät yhteen. Aukon ompelin kiinni käsin ja valmista tuli pienellä vaivalla! Tein toisenkin frisbeen (kuvissa), johon laitoin letkun sijasta sisään muutaman kierroksen tarpeetonta sähköjohtoa.
Kumpikin frisbee lentää oikein hyvin ja niin pitkälle, kuin vain jaksaa heittää. Lumeksen mielipiteen uusista leluista voi päätellä kuvakokoelmasta... Eikä muuten riko hampaita! (Että mua kauhistuttaa ne joissain paikoissa myytävät kovamuoviset koirafrisbeet.)

|
Faktaruutu
Kaikki kirjoitukset ovat omiani, ellei toisin mainita, ja niiden kopiointi on kielletty. Kaikki kuvat ja videot ovat itseni tai perheenjäsenteni ottamia, ellei toisin mainita, ja niiden kopiointi/tallentaminen on kiellettyä. Muista tekijänoikeuslaki!
Päivityksiä
15.5 Kalenteri
6.5 Kalenteri, kirjoittaja
Kalenteri
Kevättalvi Agility/tokotreenejä 1-2xvko
4.2 Agikisa maxi2 Ohjaaja sekoili hylätyksi
5.2 Epävir. toko avo? Järjestäjä perui
24.2 Viralliset silmä- ja polvitarkastukset sekä sydänkuuntelu, kaikki terveet
10.3 Agikisa maxi2 A-rata 0rv 2,86av sij-1/9 B-rata 0rv 9,49av sij. 4/9
11.3 Agikisa maxi2 C-rata 0rv 9,42av sij. 2/8 D-rata 0rv 9,32av sij. 3/8
24.3 Agikisa maxi2 A-rata 0rv -3,50av LUVA sij. 4/17 B-rata 0rv -4,48av LUVA sij. 3/17
Kevättalvi/kevät Hakutreenit 1-4krt/kk
30.3 Agin yksityisvalmennus
6.4 Agikisa maxi2 A-rata 15rv xav sij.? B-rata HYL
28.4 Luonnetesti +78p.
1.5 Hieroja
5.5 Agikisa maxi2 A rata 0rv -6,36av LUVA-SERT
6.5 Agikisa maxi3 C-rata HYL
14.4 Epävir. agikisa maxi2-3 HYL
15.5 Hieroja
17.5 Agikisa maxi3x2
Kesä Hakutreenit 1-2krt/vko, toko/vepetreenejä 1xvko?
Koulutus, kasvatus, terveys yms.
|