Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

17.1.2009 syntyneen suomenlapinkoiran elämän seurailua matkalla kunnon koirakansalaiseksi, sekä monipuoliseksi harrastus- ja kisakoiraksi.

Tähänastisina tuloksina luuston terveydestä polvet 0/0, kyynärät 0/1 ja lonkat C/B. Silmät ja sydämen äänet tutkittu terveiksi helmikuulla 2012.

Toko ALO1, Kiva Koirakansalainen-testi & BH-koe suoritettu hyväksytysti, kilpailee agilityssa 3-luokassa. Luonnetesti +78 laukausvarma.

Juttuja saa mielellään kommentoida. :)

20.07.2011 - 22:18

15.7 vepetreenit 2

Veneestä hyppyä epäröi edelleenkin ja kun yhden kerran hypätytettiin hieman syvemmältä, niin ei Lumes taaskaan pinnalla saanut itseään pysymään. Se on kumma, miten toiset ihan samalla lailla hyppäävät koirat saa itsensä jäämään pinnalle ja toiset, kuten Lumes, eivät. Tuon säikähdyksen jälkeen meinasi taas kahluusyvyydeltäkin hyppy tehdä vaikeaa.

Esineen vientikin takelteli, ehkä olisi pitänyt kahluutella Lumesta vedessä ennen lähetystä, niin leirilläkin opetettiin ja viime treeneissä tehtiin. Vei kyllä damin veneelle, mutta empien ja sitten ahdehdin liikaa ottaessani saman vielä kolmannen kerran ja Lumeksen mielestä olisi saanut jo riittää.

Hoksasinpa vain, että vaikka mullakin oli olevinaan Lumekselle herkkupalkkaa (paistettuja viljapossun kylkipaloja), niin näissä hommissa ei taida yksi lihanokare olla riittävä. Eräällekin labbikselle oli kulhossa ruokapalkkaa, joten sama ensikerralla kokeiluun Lumeksellekin.

20.7 Vepetreenit 2

No niin, nyt oli palkkoja parannettu aiemmasta, joka liikkeestä sai syötäväksi jauhelihaa ja kissojen purkkiruokaa (kalkkunaa kastikkessa), kyllä muuten maistui!

Veneeseen edelleenkin menee reippaasti, istuu siellä rauhallisesti (tänään oli jopa ihan yksin, yleensä on kiinnipitäjä) ja nyt kahluusyvyydeltä veteen hypätäkseen tarvitsi vain kolme käskyä eikä epäröitynyt yhtään niin paljon kuin perjantaina. Kolme kertaa otettiin veneestä hyppy.

Köysi haettiin veneeltä kahdesti noin 5-7 metrin päästä. Meni määrätietoisesti veneelle, mutta köyden ottamisessa oli jotain hämminkiä (otti sen siis kyllä, mutta näytti hitaalta), ehkä se annettiin sille jotenkin huonommin kuin aiemmin?

Esineen vienti kahluusyvyydeltä ok, Lumes katsoi damin veneeseen ottanutta odottavasti (aiemmin on palkattu sieltä), vaikka huikkasin sen rannalle syömään rasiasta. Toisella kertaa oli uimasyvyys (ehkä 10m) ja Lumes kääntyi hetken uituaan takaisin, menin sitä vastaan veteen ja lähetin uudelleen, jolloin vei hyvin veneelle asti. Korvat hörössä ui takaisin kissanruualle.

Agi- & tokoilu

Suoraan vepestä ajeltiin agilityyn, jossa tehtiin eiliseltä osa rataa. Pujottelussa alku takkusi, kun koitin ottaa liikaa etäisyyttä, lähemmäs jäätyäni onnistui. Pääideana oli ottaa kuvia, kun treenikaverin kanssa kahden oltiin.

Agilityn perään myös hieman tokoteltiin, kissanruokapurkki kentän keskellä sai Lumeksen silmät säihkymään.

Seuraamista

Luoksetulo

Kaukot - maahan

Paikallamakuu (aka lapinkoirien kokoontumisajot), Lumes opetusten mukaisesti pää maassa.

Tyylinäytteet jokaiselta.

Ai niin, oli muuten kotona himppusen väsynyt koira!

Janina kirjoitti 22.07.2011 - 20:32
Ihanaa agilityä :D!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Faktaruutu

Kaikki kirjoitukset ovat omiani, ellei toisin mainita, ja niiden kopiointi on kielletty. Kaikki kuvat ja videot ovat itseni tai perheenjäsenteni ottamia, ellei toisin mainita, ja niiden kopiointi/tallentaminen on kiellettyä. Muista tekijänoikeuslaki!

Päivityksiä
15.5 Kalenteri
6.5 Kalenteri, kirjoittaja

Kalenteri

Kevättalvi Agility/tokotreenejä 1-2xvko 
4.2 Agikisa maxi2 Ohjaaja sekoili hylätyksi 
5.2 Epävir. toko avo? Järjestäjä perui 
24.2 Viralliset silmä- ja polvitarkastukset sekä sydänkuuntelu, kaikki terveet 
10.3 Agikisa maxi2 A-rata 0rv 2,86av sij-1/9 B-rata 0rv 9,49av sij. 4/9 
11.3 Agikisa maxi2 C-rata 0rv 9,42av sij. 2/8 D-rata 0rv 9,32av sij. 3/8 
24.3 Agikisa maxi2 A-rata 0rv -3,50av LUVA sij. 4/17 B-rata 0rv -4,48av LUVA sij. 3/17 
Kevättalvi/kevät Hakutreenit 1-4krt/kk 
30.3 Agin yksityisvalmennus 
6.4 Agikisa maxi2 A-rata 15rv xav sij.? B-rata HYL 
28.4 Luonnetesti +78p. 
1.5 Hieroja 
5.5 Agikisa maxi2 A rata 0rv -6,36av LUVA-SERT 
6.5 Agikisa maxi3 C-rata HYL 
14.4 Epävir. agikisa maxi2-3 HYL 
15.5 Hieroja 
17.5 Agikisa maxi3x2
Kesä Hakutreenit 1-2krt/vko, toko/vepetreenejä 1xvko?