Se on sitten Lumeksen agilityurakin nyt korkattu eikä yhtään hullumpi aloitus ollutkaan! Käväistiin Pietarsaaressa, jossa tällä kertaa tuomaroi Elisabeth Björklund, ja osallistuttiin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen suoraan 1-luokkaan. Lumeshan on selvästi maxi-kokoinen koira (säkäkorkeus vähintään 43cm), mutta järjestäjän luvalla pääsimme medeihin, kun halusin Lumekselle matalammat hypyt, koska ei olla kokonaisia ratoja vielä menty maxi-korkeudella.

Yksi mölliluokan koirista (narttu ilmeisemmin) pissaili radalla puomille, maahan ja kahdesti putkeen, ja mietin jo, että näinköhän tästä mitään tulee, jos koko rata on täynnä narttujen herkkupissoja, mutta suurin riskikohta putki onneksi vaihdettiin puhtaaseen ja muut kohdat toki pestiin eivätkä hajut sitten häirinneet ketään. Puomi (jossa muuten oli renkaat alla, samoin keinussa, vähänkö kätevää!) kyllä oli huopakangaspäällysteisenä täynnä hajuja, jonka vuoksi Lumes kulki sen kävelyvauhtia nenä puomissa kiinni. Muuten olin tosi tyytyväinen Lumeksen vauhtiin (vaikka älyhitaastihan se etenee oikeasti, mutta mulle just sopiva vauhti) ja ohjattavuuteen, se pitää katseen radassa, mutta samalla kuuntelee ja tekee, kuten sanotaan. Kepeillä se on vielä vähän epävarma ja pujottelee ne hitaasti, mutta siihen tulee varmasti vauhtia lisää ajan kanssa ja parempi lähestyminenkin auttaisi asiaa, nyt jouduin hidastamaan sitä ennen keppejä. Hienoa on, että Lumes ei tarvitse apuja pujotteluun vaan tekee sen itsenäisesti, ainoastaan joskus joudun yhden välin näyttämään, kun "unohtuu". Toki pitää harjoitella vielä se, etten itse kulje vieressä vaan olen etäämmällä.

Keinusta Lumes vain juoksi läpi, joko se ei tajunnut sen olevan keinu (on viimeiset puoli vuotta käytetty yhtä ja samaa keinua, jossa ei ole kontaktipintojakaan merkitty), tai ei jostain syystä muistanut laskeutumista, mutta vähän hurjaksi meni siinä kohden. Treeneissä aina kävelee keinun ja huolella odottaa sen laskeutumisen, joten en osannut yhtään varautua tuohon vauhdikkaaseen läpijuoksuun, muuten toki olisin käskenyt sitä hidastamaan alastulolla. Ei onneksi säikähtynyt siitä sen kummemmin vaan palautui nopsaan jatkamaan rataa.

Niin siinä sitten vaan kuitenkin kävi, että Lumeksen kanssa voitettiin luokka (ja mukana ollut Allu oli kakkonen). Virhepisteitä kertyi 7,20, josta lentokeinusta se 5 ja pari aikavirhettä. Ihanneajasta en ole varma, kun tuomari selitti asiansa vain ruotsiksi enkä keskittynyt kuuntelemaan sitä, koska oletin saman selityksen tulevan tottakai myös suomeksi, mutta eipä tullutkaan. 40 jotain sekunnista olin kuulevinani ruotsihöpötyksen seasta ja varmaan se sitä luokkaa oli, koska videolta päätellen Lumeksen aika oli 47 sekunnin luokkaa, ja ilman hidasta puomia ja keppejä se olisi ollut huomattavasti parempi. Radan pituus 100 jotain, ja siinäpä olikin kaikki, mitä korviini "väärästä kielestä" ilman kuuntelemaan keskittymistä tarttui. Mutta siis tuloslappusta (tai edes niiden ääneen kertomista) olisin kyllä kaivannut, kaikista aiemmista Allun kanssa käymistäni epävirallisista agikisoista sellaisen on saanut.

Toisin kuin tokossa, agilityssa emme tavoittele valioitumista, vaan nousunollat 2-luokkaan ovat meille aivan riittävä tavoite ja saavutus. Moni lappalaiskoiranomistaja kuitenkin kisaa agilityssa ihan tosissaan, ja tästä osoituksena onkin Suomen ensimmäinen agilityvalio suomenlapinkoira Taivaannastan Diidas´atni!