Me jatketaan näitä treenivierailuja ja liitytään heti vuodenvaihteen jälkeen tuonne toiseenkin seuraan jäseniksi, kaipaamaani mukavaa ja rentoa tokon ja agilityn treenailua sekä Lumekselle vaihtelua.
Viime viikon tokotreeneissä Lumes oli jo oma itsensä (vähemmän intoilua toisista koirista) sekä treenattiin meille tuttuun tyyliin omia juttua omaan tahtiin. Kaikenkaikkiaan Lumes teki oikein skarpisti kaiken, seuraamisia, asentovaihtoja, metallinoutoa, tunnistusnoutoakin kokeiltiin vieraassa paikassa (oman kapulan etsintä heinikosta) eikä valittamista. Hypyn jälkeinen pysähdys ei ollut mitenkään silmiähivelevän nopsa, mutta eipä tuosta koiraa voi syyttää, kun ei harjoiteltukaan sitä juuri ole, ihme paremminkin ne hyvät pysähdykset joillain kerroilla. Noudossa keksi tehdä jonkin ihme kierron kapulan taakse ja toisti saman kotona, täytyy palata alemman tason noutoihin vähäksi aikaa, jotta unohtaa keksimänsä hölmöyden. Paikkamakuussa pysyi yksikseen koiranmakkarapalkalla rauhassa max 30s pätkiä muutama, tähän pitäisi lopultakin ihan oikeasti alkaa panostamaan eikä harjoitella vaan kaikkea muuta. Lopussa otettiin vielä kaikki (paitsi paikallaolo) liikkeet kisamaisesti liikkeenohjauksella ja meni ok, paitsi liikkeestä seisomisessa itse möhlin jotain siinä kääntyessäni takaisin Lumeksen päin, ja Lumes reagoi mun elemuutokseen tullen epävarmaksi seisomisesta ja eteni pari varovaista askelta.
Tänään, jottei vaan olisi liian tylsä päivä, koirat olivat ensin mukana töissä seitsemän tuntia ja sieltä hurautettiin suoraan ihka ensimmäisiin ohjattuihin agilitytreeneihimme! Meinasin kyllä kauhistua, kun näinkin, ettei ihan iisejä estekuvioita ollut suunnitelmissa, ainakaan siltä pohjalta, mitä Lumeksen kanssa olen tehnyt. Agilityilty ollaan viimeksi viime talvena yksittäisiä esteitä ja max neljän esteen sarjoja suorassa linjassa. Kesällä ollaan parilla hyppyesteellä (agilitykielessä aidalla) pikkasen otettu jotain harjoituksen tapaista, jotka yleensä menivät aina pieleen, kun Lumesta ei yhtään innostuttanut. En tiedä ottaako se musta paineita, onko epävarma mitä pitäisi tehdä vai mikä siinä mättää, mutta se hyppii tosi huonosti mun mukana (että juoksen vierellä) ja mua kohden, jumittaa esteen taakse (ellei kierrä) ja tarvii monta kannustavaa käskyä hypätäkseen yli. Kuitenkin se musta pois päin hyppii ihan ongelmitta, joten ongelmana on jokin muu kuin se hyppääminen.
Tältä pohjalta siis näytti aika hurjalta tämä minirata, joka sisälsi runsaasti sitä Lumekselle tökkivää hyppimistä sekä ohjauskuvioita, joita en ikinä ole edes Lumeksen kanssa harjoitellut.
Jätin Lumeksen ykkös-esteen taa istumaan jalkautuessani itse sen ja punaisen putken väliin edelleen varmana siitä, että ei tästä mitään tule. Mitä vielä, joko pienestä tokokoirasta on kuoriutumassa agikoirakin, tai sitten harjoittelemattomuus on todellakin paras tapa harjoitella, sillä Lumes loisti! Se oli niin etevä, etten olisi uskonut, jollen olisi ollut näkemässä. Se sinkoili putkiin juuri niin kuin pitikin ja selvitti nuo hyppykuviokiekurat niin kuin se olisi ollut ihan tuttu juttu, eikä mun ohjaustani edes mitenkään päin voi hyväksi kehua, joten ihmettelen vaan, mistä tuo koira nuo taitonsa repäisi? Pikkasen se jumitti johonkin hyppyyn, mutta paaaljon kuvitelmaani vähemmän.
Toinen rata ei näyttänyt yhtään sen paremmalta.
Osalle hypyistä Lumes vähän taas jumitti, mutta muuten tuli erittäin hyvin mukana ja putkeen se juoksi vauhdilla varsinkin.
Ohjauskuvioissa mukana pysymisen ja teknisesti osaavan suorituksen lisäksi ihmetystä tuotti myös Lumeksen yhtäkkinen taito etsiä putkensuu. Vaikka välillä osoittelinkin vähän minne sattuu, se ei missannut ainuttakaan putkeenmenoa edes epäsuotuisista kulmista tullessaan. Oon nyt niin agi-innoissani, että jos jossain lähellä järjestetään vielä tänä vuonna mölliagikisat, niin meinasin koittaa osallistua Lumeksen kanssa, kun se kerran onkin etevä.
