Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

17.1.2009 syntyneen suomenlapinkoiran elämän seurailua matkalla kunnon koirakansalaiseksi, sekä monipuoliseksi harrastus- ja kisakoiraksi.

Tähänastisina tuloksina luuston terveydestä polvet 0/0, kyynärät 0/1 ja lonkat C/B. Silmät ja sydämen äänet tutkittu terveiksi helmikuulla 2012.

Toko ALO1, Kiva Koirakansalainen-testi & BH-koe suoritettu hyväksytysti, kilpailee agilityssa 3-luokassa. Luonnetesti +78 laukausvarma.

Juttuja saa mielellään kommentoida. :)

03.04.2010 - 23:30

Talvella on jäänyt agiesteily hyvin vähälle, mutta jotain pientä silti on tehty. Tänään oli luksuspäivä, vuokrattiin parin kaverin kanssa dogness-halli esteineen ja pidettiin omat tunninmittaiset agitreenit. Kiitoksia vaan mukanaolleille! Osa videoista on kuvattu treenien lopussa, jolloin Lumestä vähän jo vaivasi väsy eikä meno enää ollut reippaimmillaan. Tänään mentiin ensimmäistä kertaa myös sarjoja yksittäisten esteiden sijaan ja kerran kokeiltiin eteenmenoakin siten, että jätin namin kahden hypyn "taakse" ja lähetin Lumeksen hyppäämään jääden itse alkuun - eteni hienosti!

Ja mikä kaikkein parasta, osaan nykyään sivuuttaa pieleen menneet suoritukset olankohautuksella ja jatkaa yhtä iloiseen tahtiin, enää ei hermostuta! Tämä on erittäin tärkeä kehittyminen itselläni, koska agilityssa tyytymättömyyden osoittaminen voi helposti tappaa koiralta innon koko lajiin ja sitä intoa jos mitä agilityssa juuri tarvitaan. Tietenkin virheistä pitää ottaa itse opiksi ja parantaa koiran ohjausta siten, että se ymmärtää, mitä ohjaaja haluaa, mutta iloisesti eikä tylysti. Saan olla pitkästä aikaa tyytyväinen itseeni!

Leena kirjoitti 05.04.2010 - 11:54
Oi kun ihana video! :D
Ihan selvästi Lumes vielä vähän niinku kyseli lupaa, että siis saanko mä oikeasti mennä, mutta kyllähän se sitten alkoi sujumaankin. Ja ihana katsoa tekemistä, jossa koira tekee mukana eikä käy ylikierroksilla ja paahda minkä kerkiää, kuten meillä useimmiten asetelma on.

Kirjoitit, että olet päässyt yli virheiden tuomasta tuskasta, se lienee agilityssa yksi tärkeimmistä asioista. Omaa taitamattomuutta ne virheet kuitenkin on.

Ps. Mekin videoaksailtiin tänä viikonloppuna ja varmaan loppupäivästä saan nettiinkin videota. :)
leila kirjoitti 13.04.2010 - 17:41
Joo, se ei vielä ihan ymmärrä tuota yhtä aikaa mun kanssa juoksua ja sit kun ennen tätä virhevalaistumistani oon kieltänyt väärin menneistä jne. niin varmaan tuo vielä epävarmuutta, että oikeastiko saa vai ei saa mennä. Oli pakko muuttaa omaa suhtautumistapaa, kun ei se käskeminen/kieltäminen tuonut haluttua tulosta, ja totta tosiaan, iloinen ja positiivinen asenne läpi treenien vei koiraa paljon enemmän eteenpäin! Eikä se loppuviimein ollut edes vaikeaa, muistutin vaan itseäni hymyilehymyile. :)
soile kirjoitti 16.04.2010 - 11:50
Hieno video :-D Uteliaisuuttani kyselen,miten saat nuo tekstit väliin videoon?Onko sinulla joku videon editointiohjelma vai miten toimit?
satu/talven tarmo kirjoitti 18.04.2010 - 16:48
Voi että teillä on hieno meno!
MIssä kummassa saatte harjoitella noin rauhassa. olis ihanaa jos täälläkin tuohon mahiksia mutta rico tartteis eka totuttelua että ois irti ilman muita korkeintaan tutut koirat ja sitte päästäs vauhtiin.kotona jotain ollaan testailu ja kyllä sillä intoa olis.paikkaa vaan ei täällä oikein sellasta ole jossa sais noin rauhassa olla!
leila kirjoitti 18.04.2010 - 18:45
Soile, ihan tietokoneen mukana tulleella Windows Movie Makerilla olen tehnyt, on tosi helppokäyttöinen ohjelma.

Satu, on siellä muutakin porukkaa koirineen yhtäaikaa, mutta valitsen kohteliaisuussyistä nettiin vain ne pätkät, joissa muita ei näy. En itsekään halua löytää netistä kuvia/videoita itsestäni jonkun toisen laittamana, joten noudatan samaa periaatetta toisinkin päin. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Faktaruutu

Kaikki kirjoitukset ovat omiani, ellei toisin mainita, ja niiden kopiointi on kielletty. Kaikki kuvat ja videot ovat itseni tai perheenjäsenteni ottamia, ellei toisin mainita, ja niiden kopiointi/tallentaminen on kiellettyä. Muista tekijänoikeuslaki!

Päivityksiä
15.5 Kalenteri
6.5 Kalenteri, kirjoittaja

Kalenteri

Kevättalvi Agility/tokotreenejä 1-2xvko 
4.2 Agikisa maxi2 Ohjaaja sekoili hylätyksi 
5.2 Epävir. toko avo? Järjestäjä perui 
24.2 Viralliset silmä- ja polvitarkastukset sekä sydänkuuntelu, kaikki terveet 
10.3 Agikisa maxi2 A-rata 0rv 2,86av sij-1/9 B-rata 0rv 9,49av sij. 4/9 
11.3 Agikisa maxi2 C-rata 0rv 9,42av sij. 2/8 D-rata 0rv 9,32av sij. 3/8 
24.3 Agikisa maxi2 A-rata 0rv -3,50av LUVA sij. 4/17 B-rata 0rv -4,48av LUVA sij. 3/17 
Kevättalvi/kevät Hakutreenit 1-4krt/kk 
30.3 Agin yksityisvalmennus 
6.4 Agikisa maxi2 A-rata 15rv xav sij.? B-rata HYL 
28.4 Luonnetesti +78p. 
1.5 Hieroja 
5.5 Agikisa maxi2 A rata 0rv -6,36av LUVA-SERT 
6.5 Agikisa maxi3 C-rata HYL 
14.4 Epävir. agikisa maxi2-3 HYL 
15.5 Hieroja 
17.5 Agikisa maxi3x2
Kesä Hakutreenit 1-2krt/vko, toko/vepetreenejä 1xvko?