Moneen otteeseen olen suunnitellut tekeväni toimintasuunnitelmaa Lumeksen treenejä varten, ettei se menisi siihen, että tehdään mitä mieleen juolahtaa. Tavoitteellisen treenaamisen toteuttamiseen tarvitsisi myös ne tavoitteelliset suunnitelmat kokonaisuutena ja erikseen jokaista treenikertaa varten. Nyt se on sitä, että treeneissä vasta mietin, mitä tehtäisiin, mutta silloinkaan en ajattele sitä, miten tehtäisiin, millä tavoittein jne. Edistymistä tapahtuisi nopeampaan tahtiin ja sen kehitystä olisi helpompi seurata, jos olisi aina valmiiksi mietittynä mitä, miksi ja miten tehdään ja mitä tavoitellaan sillä tekemisella.
Tuli vaan taas siellä treeneissä tänään mieleen, hallipäivä oli.
Seuraamista en nykyään harjoittele ollenkaan muualla kuin treeneissä, ihme, ettei edisty... Pitäisi vaan ottaa joka päivä se pienikin pätkä kotona, että saisi vietyä sitä eteenpäin. Eikä saisi hallissa ottaa seuraamista Lumeksen ekalla vuorolla, koska on liian innokas silloin keskittymään niin tarkasti kuin siinä pitäisi.
Hyppyä harjoitellaan pallon kanssa, Lumes lähtee (tai tarkoitus olisi, että lähtisi, ei lähde vielä aina) perusasennosta hypylle käskystä ja sen ollessa juuri hyppäämäisillään, heitän pallon perään (tai edelle oikeastaan). Käsiavulla (heitto käskyn kanssa yhtäaikaa) saisi Lumeksen lähtemään aina ekasta käskystä, nyt on välillä vähän epävarma, että saako mennä. En halua kuitenkaan ylimääräisiä apuja käyttää, kun periaatteessa se onnistuu ilmankin ja jossain vaiheessa pitäisi kumminkin jättää se käsiapu pois.
Helpommin hyppäisi varmaan myös, jos oltaisiin lähempänä estettä, mutta haluan pohjustaa tulevaa (esim. pk-puolen metrinen hyppyeste) ja sujuvalle esteenylitykselle on välttämätöntä riittävä välimatka vauhdin saamiseen. Samasta syystä tarkoitus on opettaa Lumes etenemään vielä esteen jälkeenkin eikä pysähtymään saman tien maahan saavuttuaan. On aika epäreilua koiraa kohtaan vaatia esim. tokon avoimessa luokassa sitä suorittamaan paluuhypyn suorilta jalansijoiltaan, kun on opetettu jäämään heti esteen taakse.
Nopeita istumisia juoksusta ja istumassa pysymistä oli ohjelmassa myös, Lumes on aika näpsäkkä niissä. Ympärikiertämisessä Lumes nousi ensimmäisellä kerralla, kun en ohikulkiessani toistanut käskyä, mutta sen jälkeen pysyi ja käskytin pysymään. Pisimmillään etäännyin Lumeksesta sellaisen 15m, tarkkaavaisena katseli perääni. Muutama vapaamuotoinen luoksetulo otettiin istumisesta ja vaikka palkkana käytin riekkumista, ei meinannutkaan nousta paikoiltaan ennen kutsua, mutta silti tuli ihan täysillä luokse, kun kutsu kävi.
En käyttänyt nameja tänään tokossa ollenkaan, leikki on Lumekselle paljon palkitsevampaa. Täyskumisella, kulkusellisella narupallolla Lumes jaksaa leikkiä vaikka kuinka kauan. Riehunta ilman lelua on yhtä hauskaa, juoksenneltiin hallissa ja pöhköteltiin - Lumes on aivan onnessaan. Kukaan muu kanssatreenaajista ei näin suureellista palkitsemista käytä koiransa kanssa ja joskus hetkisen käykin mielessä, että mitähän mun touhusta ajattelevat, mutta eipä sillä loppuviimein ole väliä. Ja kannattaisi ehkä niiden muidenkin kokeilla, meillä on Lumeksen kanssa tosi mukavaa!
Agilityn puolelta mentiin pari kertaa keinua (ok sujuu), puomia (nyt tosin narussa, kun oli vieressä liikaa porukkaa vapaana juoksuun) ja A-esteellekin Lumes kapusi, kaikki suurella iloisena suurella innolla. Putki oli tällä kertaa jostain syystä hankala, Lumes ei meinannut mennä sinne ja sitten kun meni, kääntyi kuitenkin takaisin alkuun. Ja tässä vaiheessa olisi pitänyt lyhentää putkea helpommaksi eikä jäädä junnaamaan sillä pitkällä, mutta niin kuitenkin tein ja kyllä se Lumes sieltä lopulta läpi meni ja sen jälkeen useammankin kerran. Seuraavalla kerralla täytyy kyllä ensimmäinen läpimeno mennä lyhyemmällä, ettei käy samoin kuin tänään.
Meilläkin leikki toimii tosi hyvin palkkana, mutta miten se vaan on, että se nami tuntuu olevan itselle niin paljon helpompi käyttää :D
Tietyissä jutuissa leikillä saa malttamaan paremmin -koska meillä ainakin Jorse alkaa tosi helposti ennakoimaan esim. käden liikettä -eli lelulla palkkaaminen antaa huomattavasti enemmän itselle vapautta.
Mukavaa treenausta edelleen! Tehän teette kuitenkin tosi paljon juttuja yhdessä, että ei sen puoleen kannata yhtään itseään "ruoskia". Ainahan löytyy parannettavaa, mutta pääasia, että treenaaminen on molemmille hauskaa :D
Niinkuin kirjoittelit, putkien kanssa ei kannata jäädä junnaamaan. Niitä on niin helppo lyhentää ja koira oppii niin nopeasti luottamaan esteeseen. Eihän Mahlakaan ekalla kerralla olisi millään uskaltanu, vaikka putki oli ehkä metrin pitkänä. Kun se meni siitä kerran, parin toiston jälkeen putki oli jo kuusimetrisenä suorana eikä ongelman ongelmaa. :D Hyvä, että olette päässeet harjoittelemaan kontaktiesteitä jo, kun niissä yleensä menee eniten aikaa opettaa. Mekin ehkä jos saadaan hallipaikka alkuvuodesta ja appari mukaan...
Leena, sulla on edes agissa suunnitelmat, mulla ei oo oikein missään. Tai no, jälki on aina pakko miettiä etukäteen, mutta noin niinku muuten.
Tiia, jos vähänkään miettii koskaan kisaamaan menemistä, niin kannattaa tosiaan käyttää leikkiäkin palkkana. :) Sillä saa koiraan aivan erilaista draivia kuin pelkkiä nameja käyttäen.
Mustin kanssa palkitaan nameilla ja se on toiminut sen jälkeen kun nameilla palkkaaminen ei ole namin suuhun työntämistä. Mustista on ihan käsittämättömän kivaa ottaa ilmasta koppeina nameja. Leluihin neiti ei koskekaan ja ollaan jo luovuttu siitä, että leikistä saisi koskaan sille minkäänlaista palkkaa.
Kun koira palkkiintuu sekä nameista että leikistä, tilanne on sikäli hyvä, että palkkaa pystyy vaihtelemaan ja toisaalta eri tilanteisiin sopii erilainen palkka. Esim. paikkamakuuseen ja muihin rauhallisiin asioihin nami ja vauhtia kaipaaviin asioihin lelu. Samalla pystyy "opettamaan" oikeaa viretilaa eri juttuihin.
Eikä kannata ruoskia itseään siitä, että koira on 10kk eikä vielä ole kisavalmiita. :) (Ymmärrän kyllä asian pointin...) Mä olen niin monta kertaa käynyt nolaamassa itseni ja keskeneräisen koirani kisoissa, että pikkuhiljaa kisaamisen kynnys on noussut korkeammaksi ja tässä asiassa perfektionistina tahdon tehdä asiat mielestäni kyllin hyviksi (omaan vaatimustasooni nähden) ja mennä sitten vasta kisaamaan. Mustin kanssa on tajuttoman hieno treenata "tavoitteellisesti" vaikka mummolla on ikää se 8,5v. ja edelleen tahkotaan alokkaassa, josta vielä haetaan ne parit ykköset. :D
Ja täällä toinen perfektionisti hei, Allun (10,5v) kanssa olisin vasta tänä kesänä mennyt kokeeseen, kun kaikenhan täytyy olla täydellistä ennen sinne menoa, mutta eipä sit päästy ikinä edes sinne ensimmäiseen viralliseen, kun piti aloittaa kilpirauhaslääkitys ja siitä tuli seinä vastaan (kiitos vaan antidoping-säännöt). Jos Lumeksen kanssa edes vähän aiemmin olis "täydellinen"...