Kävin tänään koiranäyttelyssä katsomassa Lumeksen isäpappaa (Dagolas Bullero), olen aiemmin vain kuvista sen nähnyt. Ensin kävin kuitenkin tervehtimässä Jippoa ja omistajaansa (Jekkukin kyllä nähtiin), kun Jipon tunnistin netissä nähtyjen kuvien perusteella. Heiltä sainkin sitten tiedon, kuka kehän vieren henkilöistä sen isipapan omistaja on. Jori-iskä olikin kyllä todella rauhallinen koira! Vilkkautensa Lumes siis on ainakin perinyt Salla-äitinsä puolelta.

Jori-iskä ja Lumes, nallekarhu ja vieteripupu.

Paikalla oli myös Lumeksen velipuoli (sama isä) Kontioharjun Peetu, päässä on samaa ilmettä kuin Lumeksella.

Urosten kehien jälkeen jätettiin näyttelypaikka taaksemme ja käytettiin tilaisuutta (paikkakunnalla oloa) hyväksemme ja lähdettiin koirapuistoon, olisikohan tämä ollut kolmas koirapuistoilukerta Lumekselle. Saapuessamme puistoon, siellä oli 8kk ja 1,5-vuoden ikäiset nartut ja Lumes juoksi niiden kanssa hurjan onnellinen ilme naamallaan!

Jonkin ajan päästä puistoilemaan tulivat 9-vuotias sileäkarvainennoutajanarttu ja 5-vuotias kiharakarvainennoutajauros, oikein mukavanoloisia koiria nekin, ja Lumes oli vielä onnellisempi koiramäärän lisääntyessä.

Eikä tässä vielä kaikki, vaan paikalle saapui myös tuhti berninpaimenkoirauros (ja voi, miten pikkuiselta Lumes näyttikään sen rinnalla), jonka kanssa Lumes sitten leikkikin koko lopun puistossa viettämämme ajan, ja berni olisi tullut mielellään Lumeksen mukana lähtiessämme kohti kotimatkaa.

Nopeasti vierähti aika puistossa koirien menoja katsellessa, olin ajatellut olla vain hetkisen, mutta olimmekin kokonaisen tunnin, kun sattui näin mukavia koiria siellä samaan aikaan olemaan.

Kun useamman vuoden kirjoittelee koirista tekstejä nettiin, kertyy sitä aikamoinen historia. Sitä sanotaan, että minkä kerran nettiin laittaa, niin se pysyy siellä ikuisesti, joten kannattaa harkita kahdesti, mitä sinne laittaa. Kuitenkin myös sanotaan, että kaikki on katoavaista, ja kun blogien palveluntarjoajatkaan eivät ota mitään vastuuta sisältöjen säilymisestä, aloin pelätä, että joku päivä koko koirieni blogihistoria onkin kadonnut. Säikähdin! Niin paljon tarinoita, niin paljon muistoja, niin paljon säilyttämisenarvoista!

Ratkaisu - Blogista kirjaksi - alkoi, ja aloitin tallentamisen Lumeksen pentuajasta. Kopioin lähes kaikki ensimmäisen vuoden kirjoitukset ja etsin kuvat lukuisilta cd:iltä, liitin ne Ifolorin A4-kokoiseen kuvakirjaan ja lukuisten tuntien jälkeen 132-sivuinen kirja oli painoa vaille valmis. Tänään se oli painoa ja kotiinpostitusta myöten valmis. Lumeksen ikioma kirja.

Arvatkaas, tekisikö mieli tilata noita heti kaapillinen täyteen...

Ps. Jos Lumeksen pentuaika kiinnostaa, kannattaa käydä lukaisemassa lähiakoina. Poistan suurimman osan pentuajan kirjoituksista kevättalven aikana.

Pieni hömppispömppis alkaa ikänsä puolesta jo olla aikuinen, mutta luonteeltaan se (onneksi!) on ihan sama iloinen höpöliini kuin aina ennenkin. Kuvauskeli ei ollut parhaimmasta päästä, kun lunta satelee, kellonajasta huolimatta on hämärää ja koirakin oli jo lumileikeissa ryvettynyt, mutta pitäähän se 3v-kuva nyt olla otettu juuri 3v-päivänä!

Ensin kylläkin käytiin metsälenkillä (ja päivänsankari sai runsaasti kananpalasia) ja kotona vielä peuhattiin Allun kanssa pihassa.

Koirahan on pääasiassa lihansyöjä. Meillä koirat kuitenkin syövät kuivaruokaa, se on helppoa ja kätevää, kun ei ole tullut perehdyttyä lihojen, luiden ja kasvisseosten syöttämiseen riittävän tarkasti eikä ole tiloja säilyttää kymmeniä, tai edes kymmentä kiloa pakasteita koirille. Olen kuitenkin pyrkinyt syöttämään ns. laadukkaampia kuivaruokia, jos eivät olisi ihan niin höttöä sentään kuin joku 15e/15kg ruoka, eihän mitään ihmistenkään koko ruokaympyrän täyttävää ruokaa saa niin halvalla, joten miten koirille hyvää sitten. Jos ajatellaan, että edes puolet koiran ravinnosta tulisi olla lihoja/luita (ja tämä ei tarkoita mitään puruluita vaan ehtaa tavaraa, joka myös syödään, ei vain pureskella) ja kuivaruuassa sitä olisi esim. 35% (eli15kg säkistä on lihaa noin 5kg ja 10kg viljoja), niin lihalisä olisi tarpeen.

Olikin tarkoitus jo toissakesänä alkaa syöttämään Lumekselle muutaman kerran viikossa kuivaruuan lisäksi ihan ehtaa, raakaa lihaa, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Nyt on uusi yritys. Liharuokinta kuivaruuan lisäkkeenä on siitä kätevää ja helppoa, että jos kuivaruuan osuus pysyy vähintään puolessa, ei tarvita mitään ravintolisiä vaan koira kyllä saa kaiken tarvitsemansa. Itse ajattelin aloittaa antamalla lihaa 1/4 osaa päivän ruokamäärästä muutamana päivänä viikossa. Perinteinen tyyli olisi sekoittaa lihat kuivaruuan sekaan, mutta pelkään pelkän kuivaruuan maistuvuuden laskevan siitä, joten pyörittelen jauhelihasta pieniä namipalleroita koulutustuokioihin, joita ahkera treenailija (ai minäkö?) pitää toki useamman päivässä. Ja tätä yksinkertaisemmaksi ei muuten koirannamien itsetekeminen enää voi tulla, tosin nämä ei ole sitä taskussa säilytettävää linjaa... Aiempia (taskuystävällisempiä) makupalakokeiluja toissavuoden kesäkuulla. Ja jos oikein innostun, olisi Lumeksella olevan 1-2 kuivaruuatonta päivää viikossa, jolloin tekisin sille koirien puuroja/kasvismömmöjä - lihalisällä toki.

KennelRehun auto ei pysähdy meidän paikkakunnallamme, joten suunnittelin pienimuotoisia ostoksia Vauhti-Raksusta, joka täälläkin pysäkin pitää. KennelRehulla vain olisin tykännyt kotimaisista pakastetuotteista, Vauhti-Raksun sivuilla ei kerrota mitään lihojen ja luiden alkuperästä. Onko jollain tietoa?

Agilityn osalta koin tänään yhdenlaisen ahaa-elämyksen Lumeksen toimista - ja toimimattomuuksista. Olen pohdiskellut paljon, onko sen tietynlaiset haluttomuudet ja/tai hidastelut epävarmuutta, motivaatio-ongelmia vai fyysisiä syitä. Fyysisiä syitä on poissuljettu kahdella hierojakäynnillä (ja toki luustokuvissa on käyty), joilla ei kummallakaan kertaa (viime syksy ja toissa syksy) löytynyt mitään huomautettavaa, eläinfyssarille ollaan vielä kevään aikana menossa.

Korkeat hypythän on ollut yksi ongelma ja vasta viime kevättalvena Lumes alkoi hypätä niitä (aiemmin yleensä vain kieltänyt/mennyt ali). Vaikeasta kulmasta ei korkeat hypyt vieläkään ole varmoja, oikeastaan ne on aikalailla epävarmoja ja olenkin jo ehtinyt ajatella, että jos se ei vaan pysty. Takaakierrot esimerkiksi Lumes on hypännyt vain matalina medi-korkeuksina, vähänkään korkeammat on saaneet sen heti pysähtymään/ohittamaan hypyn. Viimeksi kokeilin maxi-hypyllä takaakierrolle kaveripalkkaa, eli treenikaveri oli lelun kanssa palkkaamassa, ja kas kummaa - Lumes teki takaakierron maxi-korkeudella ihan ilman ongelmia! Sama toistettiin pariin kertaan eri puolilta ja sitten lisättiin jo yksi este perään ja kaveripalkka vasta sen jälkeen - Lumes hyppäsi taas reippaasti! Tänään kokeilin samaa, mutta ihan itse lelulla palkaten - ja se hyppäsi edelleen (useamman kerran), vaikka oli hankala kulma takaakierrosta ja maxi-korkuinen hyppy!

Mitä tästä päättelin? No että vika ei luultavasti olekaan koiran fysiikassa, vaan Lumes taitaa olla aika epävarma itsestään eikä luota suoriutumiseensa hankalissa kohdissa, jolloin mielummin jättää suorittamatta kuin yrittää ja mahdollisesti epäonnistuu. Se tarvitsee siis runsaasti onnistumisenkokemuksia hankalistakin jutuista, jotta itseluottamus kohoaisi! Nyt ei korkean hypyn takaakiertokaan ollut homma eikä mikään, kun se tiesi onnistuvansa siinä.

Vähän sama homma on keinulla, jolle Lumes siis juoksee, hiipii keinautuskohdan ja sitten taas juokse alas. Ollaan nyt parisen viikkoa tehty paukuttelutreeniä, jotta Lumes oppii kunnolla käsittelemään keinua ja hoksaa just sen paukautuskohdan olevan se tärkein juttu, joka kantsii suorittaa reippaasti. Nyt se käy jo reippaasti lyömässä keinun alas maastakäsin eikä epäröi, vaikka keinu heilahtelee. Helmikuun kisoissa sitten nähdään treenailun lopputulos, sikälimikäli radalle on sijoitettuna keinu.

Kirpakasta, lähes parinkymmenen asteen pakkasesta huolimatta kävimme tänään metsäilemässä reilun tunnin verran. Ihanaa, kun on juuri sopivasti lunta!

Miehen vanhempien luona asustelee söötti ja mukava Moona-kisuli. Moonan elämänalku oli valitettavan samankaltainen kuin monilla muillakin ilmaiseksi annettavilla maatiaiskissoilla, joiden ainoa virka on olla "kissa", joka siis tarkoittaa sitä, ettei se ole huolehdittu lemmikki vaan lähes kokonaan ulkona asuva ja joka kiimaan pentuja tekevä "rakas perheenjäsen". Eräs ystäväni tunsi Moonan omistajan ja sitä kautta Moonan, jonka ihmisystävällisestä luonteesta tykkäsi kovasti. Ystäväni tunsi huolta tavasta, jolla Moonasta huolehdittiin, tai siis lähinnä ei huolehdittu. Kun Moona muutaman vuoden ikäisenä sairastui eikä omistajansa vienyt sitä lääkäriin "kun sehän maksaa", nappasi ystäväni Moonan mukaansa ja hoidatti kuntoon sekä steriloitti, ja maksoi koko lystin omasta pussistaan. Koska Moonan omistaja ei ollut halukas maksamaan hoitokuluja takaisin, pääsivät he sovintoon, että ystäväni saisi korvauksena pitää kissan. Itse taas olin ystävälleni puhunut, että haluaisin kissan, ja hän tarjosi Moonaa minulle, koska hänelle ei viidettä kissaa pysyvästi mahtunut. Meille taas ei suht pieneen asuntoon kissaa mahtunut koiran, kanin ja hiirten sekaan, joten pehmittelin miehen vanhempia ottamaan Moonan, ja niinhän se heille sitten päätyikin.

Moona venyttelee ja iskee silmää :)

Uudessa kodissaan Moona on ollut jo useamman vuoden ja täytyy vain todeta, että todellakin on oikea kissa oikeassa paikassa. Se loikoilee mielellään sylissä ja pitää silityksistä. Moona on myös erittäin hyväkäytöksinen - se ei hypi pöydille, ei keittiön tasoille eikä edes sängylle, ne kun ovat siltä kiellettyjä paikkoja. Sillä on kyllä hiekkalaatikkokin, mutta sivistyneenä kissana se tekee tarpeensa mieluiten ulos, jonne se pääseekin valjaissa monta kertaa päivässä - ja jos ulkoilupalvelu ei pelaa riittävän useasti, osaa se tulla pyytämään sitä vaikkapa sitten aamulla aikaisin sängyn vieressä maukuen. Vesi ei Moonalle kelpaa kupista, ei tokikaan, sillä hienot kissat juovat vain raikasta vettä suoraan hanasta. Hillitysti käyttäytyvän Allun kanssa Moona on ystävä ja ne tervehtivät toisiaan aina tavatessa, kun taas Lumes, jonka kanssa sana "hillitty" ei oikein aina sovi yhteen, saa Moonan livahtamaan yläkertaan. Ja Lumes kun vain tahtoisi leikkiä!

Koska erään aktiivisesti seuraamani blogin mukavana pitämäni pitäjä ihan omien sanojensa mukaan raivostui jättämästäni kommentista (1-vuotias uros on aika nuori isäksitulosuunnitelmiin, mutta minulle olisi kyllä ihan riittänyt vain mietityt perustelut asiaan ja homma olisi ollut ok, ja eihän toisten tekemisiin mitään minun hyväksyntääni toki tarvitakaan, mutta haluan ymmärtää ne perusteet toimien taustalla ja ehkä kenties oppia niistä jotain) , nimitteli minua alentuvasti, ylisti omaa viisauttaan ja toivoi minun jatkossa pysyvän sieltä poissa, ajattelin kirjoittaa hieman siitä, mihin omat näkemykseni ja toimeni täällä nettimaailmassa perustuvat.

Ihminen antaa erilaisissa tilanteissa erilaisen kuvan itsestään ja se muiden saama käsitys ei aina ole se oikea käsitys, tai ainakaan kokonainen osa sitä ihmistä. Ihmisten käsityksiin toisista ihmisistä vaikuttaa myös se, millainen tämä ihminen itse on ja millaiset edellytykset hänellä siten on arvioida oikein tätä toista ihmistä. Eri ihmisillä voi myös olla täysin erilainen kuva samasta ihmisestä riippuen siitä, minkälaisissa tilanteissa on käsityksensä tästä ihmisestä luonut. Täällä netissä oikeanlaisen kuvan saaminen ihmisistä on vielä "oikeaa elämää" vaikeampaa, eri ihmiset kun tulkitsevat samatkin kirjoitukset ihan eri tavoin ja tunteiden ilmaisu ja tulkinta kirjoitetusta tekstistä on monin kerroin nähtyä ja puhuttua kieltä vaikeampaa. Lisämakunsa tähän tietysti tuo se, että netissä voi esiintyä nimimerkin takaa ja täysin kasvottomana ja muiden tunnistamattomana. Itse kuitenkin olen esiintynyt netissä reilusti omana itsenäni ja omalla nimelläni, olenpa jopa näkynyt useissa kuvissa ja videoissakin täysin tunnistettavasti. Kaikki nettiin kirjoittamani asiat kun ovat sellaisia, jotka voisin ihan ääneenkin keskusteluissa sanoa. Meidät jopa saattaa tavata ja tunnistaa treeneissä tai kisoissa!

Siis voi ääks! Kauheeta! Sillä on naru kiinni lelussa ja lelu naruineen vedessä! Koiraparkahan voi sotkeutua siihen ja hukkua!

Blogeja erilaisine kirjoitustyyleineen on niin monta kuin niitä pitäviä ihmisiäkin, vielä kirjavampi on keskustelupalstojen maailma. Välillä ihmiset vain tuntuvat unohtavan, että netissä tosiaankin olet sitä, mitä kirjoitat.

Siis voi kamala! Pennullahan on ihan liian isot valjaat! Ei ihme, että sille tuli ykkösen kyynärä...

Blogien pitämiseen ja ylipäätään netissä julkisesti asioiden jakamiseen on ihmisillä monia syitä. Joku haluaa purkaa tuntojaan, toinen esitellä sisustustaan ja kolmas lemmikkejään. Ensimmäinen haluaa kannustavia ja osaaottavia kommentteja, toinen kehuja ja kyselyjä ideoistaan, ja kolmas söpöjä ihqutteluja.

Kuka idiootti antaa koiransa kaluta puupalikkaa, siitähän tarttuu tikkuja ikeniin!

Itselläni blogin pitämiseen on montakin syytä:

• Ensinnäkin minusta on kiva pysyä kärryillä koirieni elämästä - ilman blogia ei todellakaan olisi tullut kirjoitettua näin tarkasti kaikesta tapahtuneesta, nyt voin palata kätevästi ajassa taaksepäin lukemalla vanhoja juttuja. 
• Monilla ihmisillä on aika yksipuolinen käsitys suomenlapinkoirista - haluan tuoda esille erilaista lapinkoirien elämää ja näyttää, että ne ovat fiksuja, meneviä ja mukavia koiria, joista on myös monenlaiseen harrastukseen. Ilokseni tiedänkin ainakin muutaman ihmisen tykästyneen lapinkoiriin osittain juuri Allun ja Lumeksen blogien myötä.
• Pidän koira-aiheisten asioiden, kuten esim. koulutus- ja aktivointijuttujen pohtimisesta, jonka vuoksi haluan jakaa niitä myös toisillekin inspiraatioksi ja itselleni uusien näkökulmien saamiseksi. Mielestäni videot ovat tärkeä osa tätä - on eri asia vain kehuskella koiriaan ilman todisteita, kuin laittaa niistä videotkin jakoon ja paljastaa (joskus karukin) totuus.
• Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja koiriin, niin ihan "livenä" kuin täällä internetin ihmeellisessä maailmassakin. Kommentoin kiinnostavien blogien kiinnostaviin aiheisiin sekä toisinaan kyselen neuvoja, ja paljon vuorovaikutuksellisempaahan se on, kun hekin voivat tulla tänne kurkkaamaan ja kenties oman kommenttinsa jättämään. Edelliseen kohtaan liittyen yksi tärkeä asia onkin varsinkin treenijuttuihin liittyvät rakentavat palautteet. Vaikka olenkin jokseenkin ylpeä siitä, miten pitkälle olen harrastuksissa Lumeksen kanssa päässyt lähes kokonaan omin avuin, niin en todellakaan luule tietäväni kaikesta kaikkea vaan vinkkejä otetaan erittäin mieluusti vastaan. 
• Haluan kehittyä koiranomistajana. Mitä enemmän tietää, sitä enemmän tietää, että tiedettävää olisi vielä vaikka kuinka paljon enemmän. Koira-asioissa kun ei koskaan voi sanoa tietävänsä kaikkea, ja jos joku näin väittää, silloin tietää, että se ihminen ei oikeasti tiedäkään juuri mitään. Suhteellisen aktiivisena koiraharrastajana olen hyvin kiinnostunut koirien kouluttamisesta, terveydestä ja kasvattamisesta, jonka vuoksi myös muiden ihmisten mielipiteet näistä asioista kiinnostavat - ja jonka vuoksi välillä myös esitän heille omat ajatukseni näistä asioista. Ilkeily ei kylläkään kuulu tyyliini.
• Ja onhan siinä vielä se viihdykkeellinen arvokin, eli on mukavaa, jos joku juttujen ja kuvien parissa viihtyy ja ehkä joskus jopa saa hymyn huulilleen.

Kyllä tommosilta ihmisiltä pitäis ottaa koirat pois! Muutaman kuukauden ikäisen pennun kanssa agilitykentällä, rikkihän se menee!

Julkisen blogin pitämiseen liittyvät olennaisena osana kommentit, joiden jokainen tietysti toivoo olevan mukavia kommentteja. Omasta mielestäni vain mukava kommentti ei aina ole suoranaisesti sama asia kuin ihqusöpöttelykommentti, joissa toki niissäkään ei mitään pahaa ole ja mukavia ovat lukea. Jos jollakin on kuva söpöstä koirasta tai kertoo koiransa tehneen jotain söpöä, tottakai siihen voi vastata "Oi, kun söpö!". Tosin söpöstäkin voidaan olla montaa mieltä eikä omasta mielestäni esim. kuonoton ja hengitys- sekä liikkumisvaikeuksista kärsivä englanninbuldoggi ole söpö mistään kohtaa.

On tämäkin nyt kanssa yksi typeryyden huipentuma, pukea karvaiselle koiralle vaatteet, vielä liian suuret kaiken lisäksi!

Koska, kuten jo aiemmin kerroin, yksi syyni bloggailuun on itsensä kehittäminen, en lainkaan pahastu kommenteista, jotka auttavat minua tässä tavoitteessa. Jos jossain laittamassani kuvassa sattuu koirallani olemaan vaikkapa nyt mielestänne liian pitkät kynnet, kertokaa ihmeessä, niin voin tarkistaa asian. Ei sillä, etten huolehtisi kynsienleikkuusta muutenkin, mutta ihan aina ei kaikessa pääse 100% täydellisyyteen. Ihme ja kumma? Jos laittamastani treenivideosta näyttää, että vaikkapa teen jonkin asian hullusti, kysykää ihmeessä, että miksi teen niin, sillä voihan olla, etten ole itse esim. huomannut lainkaan hienovaraisia vartaloapujani. Jos jonkin kirjoittamani jutun faktatiedot ovat ihan persiillään, korjatkaa ihmeessä, en todellakaan tarkoituksella kirjoita vääristeltyä totuutta. Jos joku asia jää epäselväksi tai mietityttämään, täällä kyllä saa kysyä, kerron mielelläni täydennystä.

Kohta on koiralta niskat poikki, kun liian suurten keppien kanssa metsässä juoksentelee...

Rehellisyys ja avoimuus maan perii, eikä kysyvä tieltä eksy. Kaikissa asioissa ei ole sitä yhtä ainoaa ja oikeaa totuutta edes olemassa, mutta erilaisistakin mielipiteistä voi riidan sijaan saada aikaan rakentavan keskustelun. Tämä toki vaatii osapuolilta avarakatseisuutta ja toisen mielipiteiden arvostamista, johon toivoisi kaikkien ihmisten kykenevän. Olen tiedonhaluinen ihminen ja kiinnostunut hyvin monista koiriin liittyvistä asioista, jonka vuoksi olen aktiivinen myös netissä ottamaan selvää asioista, jotka mieltäni askarruttavat. Ehkä hieman naiivisti ajattelen, että koska itse tykkään saada ja jakaa tietoa, muutkin ajattelisivat samoin, ja on valitettavaa, jos (aina kuitenkin ystävälliset) kommenttini ymmärretään väärin.

Idiootti! Kultaköynnös on myrkyllinen!

Itsekin olen toki täällä netissä kirjoitellessa saanut monenlaisia kommentteja, tässä muutamia otteita niistä - ja uskokaa tai älkää, vaikka ne ovat moitteita ja sisältävät siis negatiivista palautetta, niin yhtä lukuunottamatta nämä kaikki olivat tosi mukavia ja minulle positiivisia kommentteja, joista olin hyvin ilahtunut!

• Lumeksen seuraamista on sanottu possuksi (okei, sen videon alku ei tosiaankaan mennyt käsikirjoituksen mukaan),
• liikkumistani agilityradalla on moitittu (ja kyllä vaan, tössähtelin siellä miten sattuu),
• vierestä esittäminen ja tyylini pitää pitää Lumeksen häntä selällä kerrottiin kamalaksi (siltähän se näyttikin),
• maksavikaisen koiran ruokkiminen teollisella ruualla tarkoittaa halua saada koira kuolemaan (no tästä mä kyllä loukkaannuin),
• palkkaamisajankohtaani ja - tyyliäni sanottiin vääriksi (virheitä sattuu),
• on kysytty syytä koiran kytkettynä olemiseen treenatessa narun näyttäessä vain sekoittavan kuvioita (se olikin kyllä ihan totta)
• ja ihmetelty pennun kanssa agilityn harrastamista (harrastettiin vaan niitä helppoja esteitä).

Siinä on kohta kuollut kani, sano mun sanoneen, eri eläinlajit ei todellakaan kuulu yhteen!

Itse seurailen monia hyvinkin erityylisiä blogeja, on hömppää ja täyttä asiaa ja jotain siltä väliltä, ja niiden kaikkien parissa aikani kuluu yhtä mukavasti. Jatketaan siis nettisurffailuja tästedeskin rakentavassa hengessä, sopivasti söpöstellen ja myös tietoa jakaen.

ps. Kuvatekstit kärjistettyjä esimerkkejä asiattomista kommenteista, jotka kuitenkin sanamuodot nätimmin asettelemalla saisi ihan painokelpoiseen muotoon.

pps. Osaan koirahistoriastani voi kurkata tästä.

Lumes on aina ollut sinänsä ihan näppärä käyttämään kroppaansa ja esim. peruuttaminen, sivuaskeleet ja perusasentoon kääntyminen sujuvat siltä helposti. Halusin kuitenkin sen vieläkin tietoisemmaksi takaosastaan, joten harjoituskuvioihin saapuivat erilaiset peruutustemput...