Kirjoittelin maaliskuulla aiheesta Hallintaa ja harrastuksia. Olin saanut palautetta siitä, että olen Lumekselle liian tiukka, joten höllensin otettani hieman ja olen kevättalven ajan ollut kieltämättä/kieltänyt vain nätisti/vaatinut nätimmin asioita, jotka ennen olivat ehdottoman kiellettyjä/tiukasti vaadittuja, mutta lukeutuvat kuulemma ns. turhaan komenteluun. Siinähän kävi sitten ihan niin kuin tuossa kirjoituksessani arvelin eli persiilleen meni (josta en tokikaan syytä palautteen antajia vaan itseäni, koska olin jälleen kerran liian vaikutuksille altis).

Lumes ei ole ikinä agilitykilpailuissa vilkaissutkaan ratahenkilöstöön (=tuomari + muutama rimannostaja, jos koira hutiloi hypyissä), mutta nyt käsissä onkin koira, joka karkasi kolmessa viimeisimmässä startissa yhteensä viisi (viisi!) kertaa moikkailemaan ratahenkilöstöä, jonka johdosta eilisiltä radoilta tuli rutosti yliaikaa ja kaksi hypyn ohitusta (yksi per rata). Mä olen niin tyytyväinen suoritusvarmaan koiraani, joka suoritti eilen ensimmäiset 3-luokan nollaratansa handlaten hienosti myös vaikeimmat kohdat - tai siis olisi suorittanut nollan arvoisesti mikäli ei olisi karkaillut, josta tuli siis yliaikaa ja pari kieltovirhettä, jonka vuoksi mua ensimmäistä kertaa koiraharrastuksen parissa ärsyttää niin maan perusteellisesti, koska jos olisin luottanut siihen, että tunnen itse oman koirani parhaiten ja ollut kuuntelematta muita ja tehnyt koiran kanssa kevään hommia ihan niin kuin ennenkin, ne radat tosiaan olisivat olleet nollat. Tästä eteenpäin tehdään todellakin kaikki treenit yhtä tiukalla pipolla kuin ennenkin (joka ei tarkoita sitä, etteikö koiralla olisi kivaa).

Eiliset radat, X tarkoittaa kohtia, joissa Lumes kävi ratahenkilöä moikkaamassa. Tuomarilla oli muuten A-radalle jännät jekut - maxien, medien ja minien radoilla oli kaikilla pari hyppyä eri suunnasta kuin muilla, joten rataa ei voinut kokonaan opiskella aiempaa kokoluokkaa seuraamalla (ne, jotka niin tekivät, joutuivatkin äkillisesti muuttamaan suunnitelmiaan).

Kolmosiinnousurataa toissaviikonloppuna oli ollut joku ystävällinen henkilö kuvaamassa ammattilaistasoisin vehkein, kysyin luvan käyttää kuvia täälläkin. Huomatkaa säänmukainen varustukseni (kumisaappaat, siellä satoi ja minähän en jalkojani kastele), kaikki muut taisivat olla liikenteessä lenkkarein.

Mulla ei ole nyt inspiraatiota kirjallisesti analysoida tämän treenivideon harjoitusten tarkoitusta ja niiden onnistumista ja kehitettäviä asioita, mutta en jaksa lykätä sen julkaisua myöhemmällekään, koska jo alkuvuodesta päätin, että kesä meillä on taukoa agista ja se päätös pitää, joten lätkäisen sen tähän nyt vaan ilman mitään selostuksia. :) 
 

Sitä pitäisi kai koittaa aktivoitua tokoilun saralla, jos niihin avoimen luokan kokeisiin joskus oikeasti aikoo mennä - varsinkin kun se "joskus" tarkoittaa tätä vuotta ja mielellään ei edes loppuvuotta. Oman seuran kokeen alkaessa lähestyä (ja yllättäen vasta ilmoittautumisajan umpeuduttua) on alkanut poltella hinku sittenkin osallistua itsekin, kyllähän siihen ykköstulokseen mahdollisuudet olisi. Sama kävi viime vuonna seuran kahdessa viimeisimmässä kokeessa, mitä lähemmäs mentiin, sitä enemmän teki mieli osallistua ja paikanpäällä pienissä töissä ollessa jo aivan harmitti, että jätti itse osallistumisen väliin. Jänishousu mikä jänishousu. Treeniseurakin ois tietty erittäin tervetullutta!

Ollaan me kuitenkin jotain tehty, josta on seurannut uutta ongelmaa, eli keskittyäkö nyt siihen tokon avoimeen luokkaan vai pk-puoleen 1-luokkaan, liikkeet niissä kun on erityyliset vaikkakin periaatteet suht samoja. Kai siihen tokoiluun pitäisi ensin panostaa, vaikka ollaankin nyt enemmän vaan tottisteltu. Pk-puolella hyppyesteen korkeus on kaikille koirille 1m, Lumeksellekin se on siis tuplasti säkäkorkeus, lisäksi hyppy suoritetaan noudon yhteydessä jolloin paluuhypyssä koiralla on suussaan 650g kapula. Vielä viime keväänä ei ollut toivoakaan saada Lumesta metrisestä hypystä yli, sillehän oli silloin vaikeita 55-65 senttiset agihypytkin, mutta nyt näyttää jo toivoa herättelevältä Lumeksen suoriutuessa 80cm hypystä reippaasti, iloisesti ja helponoloisesti. Tosin hypyn korkeus on siis vielä 20cm alle tavoitteen eikä Lumeksella ole kapulaa, että eihän siitä lopputuloksesta vielä tiedä. Kesän aikana olisi kuitenkin tarkoitus päästä siihen metriseen asti muutamaan kertaan, sen useammin en näe tarkoituksenmukaiseksi niin rasittavaa suoritusta Lumeksella teettää. Pääasia, että Lumekselle kertyy itseluottamusta siihen, että pystyy suoritumaan hankaliltakin näyttävistä jutuista (näinhän oli agilityssakin esim. maxi-korkuisten hyppyjen takaakierron kanssa, kun kerran sain sen hyppäämään niin, ei mitään ongelmaa enää ollutkaan).

Toinen treenailtu juttu on luoksetulo eteen, toisin kuin tokossa, pk-tottiksessa se on ainut sallittu tapa ja suora sivulletulo alentaa pisteitä. Eteentulon kanssa olen tehnyt erittäin pitkän perustyön, joten liike ei vieläkään ole täydellisesti valmis, tosin ei olla sitä pentuaikaa ja mennyttä talvea lukuunottamatta kovin aktiivisesti treenattukaan. Silloin aikanaan aloitettiin lähelläoloharjoituksilla ja nyt treenaillaan lähinnä oikean paikan, tiiviyden ja suorana olemisen vahvistamista ja pitäisi vähitellen alkaa pienentämään haara-asentoani, joskaan ihan 100% en aio sitä poistaa, koska se toimii koiralle erotteluapuna suoran sivulletulon ja eteentulon välillä. Ideana siis, että suoraan sivulle -> jalat kiinni toisissaan, ensin eteen -> muutama sentti jää jalkojen väliin. Palkkaan aina taaksepäin jalkojeni välistä (normaalisti heitän namin taakseni, mutta hallin lattiaa ei saa sotkea nameilla), jotta suoruus vahvistuisi, samasta syystä en koskaan pyydä edestä perusasentoon muuten kuin erillisesti sitä harjoitellessa.
 

Viime sunnuntaina treenailtiin piiitkästä aikaa ulkona. Otettiin seuraamista, eteentuloja, paikallaoloa ja vähän kaikenlaista hömppääkin, sekä loppuun vielä hypyt. Nikken emäntä ystävällisesti kuvaili meitä (ja minä Nikkeä).

Perusasento

Seuraamista

55cm

75cm

Palloilua, palloilua, palloilua...

Ja se Nikke, kenen emännästä oli puhe.

Treenailemisiin!

Meillä on hakuilut (henkilöetsintää) lähteneet mukavasti käyntiin, ehkä tänä vuonna nähdään jopa suurta edistystä niin koiran kuin omistajankin taidoissa. Saatiin tuossa kevättalven aikaan omaan seuraan hakuporukka kasaan (kunhan se nyt vain sitten pysyisikin kasassa) ja nyt toukokuulla aloitettiin treenit ihan oikeassakin palveluskoiraseurassa, mahti homma! Kilometrejä kertyy tosin vähän liikaakin, mutta noh, se on sivuseikka.

On piilossa viidakon...

Jo omiakin treenejä aloitellessa olin selvästi itselleni visioinut, kuinka haluan Lumeksen kanssa lähteä asiassa etenemään. Vaati kuitenkin muutaman kerran treeneissä käynnit suunnitelmieni toteutukseen asti pääsemiseen, lumisessa ja harvapuustoisessa metsässä kun ei maalimiehiä (niitä etsittäviä henkilöitä) saanut kunnolla piiloon, joka taas nimenomaan olisi ollut tarpeen oikeanlaiseen harjoitteluun. Nyttemmin pk-porukan treeneissä olen viisastunut sen verran, että piiloutuminen hoidetaan tottakai maastokuvioisin kankain, miten sitä ei itse niin yksinkertaista asiaa tullut tajunneeksi. Ollaan laiteltu maalimiehet pusikoihin/kuusten juurille piiloon, mutta maastokangas helpottaa piiloutumista kyllä niin suuresti, että kävin sitten samantien ostamassa sellaista itsellekin (150x250cm ja köyhdyin pikkasen vajaan 40 euroa). Varastossa pitäisi kyllä olla vanha, vihreä kevytpeitekin ("pressu"), joka pääsee myös hakuhommiin mukaan, kunhan löydän sen.

Piiloutumisesta voikin jo päätellä, että koirien olisi tarkoitus löytää maalimiehet hajuaistinsa avulla (ja vieläpä ilmavainuisesti, ei jäljestämällä), ei katseella etsimällä. Perinteinen tyyli alkuopetuksessa kuitenkin on nimenomaan katseen käyttäminen, kun laitetaan maalimiehet juoksemaan metsään ja koirat perään (noin niin kuin kärjistettynä). Vauhtiahan näin saadaan koiriin erinomaisesti, mutta miksi opettaa koirat ensin käyttämään silmää, kun tarkoitus kuitenkin olisi käyttää nenää? Tämän vuoksi halusin Lumeksen kanssa lähteä liikkeelle suoraan hajumaailmasta, se kun unohtaisi hyvin pian koko nenänsä olemassaolon jos muutamankaan kerran saisi etsiä silmillään (ja kulkea suoraa maalimiehen reittiä pitkin). Lumes on nyt saanut kuulla/nähdä maalimiesten lähtevän metsään eri suuntiin, mutta sen jälkeen näköyhteys on peitetty eikä Lumeksella ole ollut aavistustakaan, missä päin maalimiehet piiloissaan ovat. Tämän jälkeen ollaan lähdetty koira narussa kävelemään piiloja kohti tuulen mukaisesti kaartaen (jotta tuuli toisi maalimiehen hajun koiralle) ja maalimiehen omaa reittiä välttäen (jotta koira ei jäljestäisi). Välillä Lumes on saanut maalimiehestä hajun jo hieman kauempaa, välillä vasta ihan vierestä, jos tuuliolosuhteet ovat olleet epäsuotuisat. Suuresti se on ilahtunut joka löydöstään (mitäpä muuta ihmisiä rakastavasta koirasta voisi olettaakaan) ja palkkaruuat rasiasta ovat maistuneet hyvin. Tästä sitten lähdetään jalostamaan etsintäharjoituksia eteenpäin, kun pohjatyö on tehty ensin huolella.

Onko tässä mitään järkeä?

Lumes on treeneissä aivan intopinkeänä. Kun haen sen autolta ja lähdetään kävelemään metsään muun porukan luo, Lumes kiskoo ihan hulluna ja saan mennä puolijuoksua sen perässä, kun herralla on niin valtava kiire niitten kaikkien ihanien ihmisten luo. Paikanpäälle päästyään se käy ihan onnessaan tervehtimässä ne ihmiset, ja jos yritän pidätellä sitä, se riekkuu narussa riemusta sekaisin. Voisihan sitä toki komentaa olemaan hillitymminkin, mutta kun se on niin hauska tuollaisena...

Itsekin lähden treeneihin hyvin mielelläni ja molemmat hakuporukkamme ovat oikein mukavat ja sopivat. Ei tämä kumminkaan ihan helposti käy tämä monenmoisissa koirajutuissa kulkeminen. Viimeisimpänä treenipäivänä esim. heräsin aamulla klo 6.30, tein täyden työpäivän, jonka jälkeen lähdin pikaisesti huikopalaa haukattuani treeneihin, joista kotiuduin illalla klo 22.45. Niin että mikä oma aika? Seuraava pk-seuran treenikerta on päivänä, jolloin töissä olisi iltapalaveri, mutta jos palaveri kestää pidemmälle kuin työpäiväni päättyy, joudun jättämään palaverin kesken (tästä tietenkin on sovittu työpaikalla), koska treeneihin on päästävä - yhtään vähättelemättä työn ja palaverin merkitystä, mutta kun ne treenitkin on tärkeät ja jos vähän väliä on pois, hidastuu edistyminen huomattavasti. Haku kun on sellainen laji, jota ei voi yksin harjoitella.

Onhan tämä hakuharrastus toisaalta vähän sellaista hullun hommaa. Tuli sitä kyllä itsekin viimeksi mietittyä sellaisen 15-20 minuuttia umpipiilossa koiraa odottaessa, että saisihan sen ajan johonkin muuhunkin käytettyä, olisipa edes joku lehti mukana. Haussa kun ei treenata pelkästään sitä omaa koiraansa ja that´s it, vaan jokainen toimii maalimiehenä myös niiden toisten treenaajien koirille, jonka vuoksi hakutreeneissä aikaa kuluukin koiramäärästä riippuen sellaiset 2-4 tuntia...

Liian kiltti koira

Lumeksesta piti alunperin tulla haukkuilmaiseva koira, eli siis kun se olisi tullut taitavaksi hakukoiraksi, niin se haukkumalla kertoisi löytäneensä maalimiehen. Tähän haukkukoulutukseen oli kaikki tarkat suunnitelmatkin jo valmiina, mutta ongelmaksi muodostui se, etten saanut Lumesta haukkumaan. Nyt jos joku stereotypioiva ihmettelee, että eikös ne kaikki lapinkoirat ole sellaisia räköttäjiä, niin voin kertoa, että ei ole. Kyllähän Lumeskin haukkua osaa (viimeistään luonnetestissä sekin tuli nähtyä), mutta en vain millään saa sitä haukkumaan minulle, jonka vuoksi vaihdoin haukun rullailmaisuun (löytäessään maalimiehen koira ottaa pannastaan roikkuvan rullan suuhun merkiksi löydöstään). Rullaharjoitukset ovat Lumekselle oikein mieleisiä ja se osaa sen periaatteen (hae rulla maalimieheltä, vie se ohjaajalle, juokse takaisin maalimiehen luo), mutta itselläni kummittelee edelleen mielessä rullailmaisun opettamisen vaikeus verrattuna haukkuilmaisuun. Tämän vuoksi kokeillaan nyt jokusen kerran treenien yhteydessä saada sitä haukkumista Lumekselta esiin, mutta vähän siltä vaikuttaa, että Lumes on liian kiltti haukkumaan. Haukkuminen on vaatimista ja kiltit koirat eivät vaadi, ne pyytävät kauniisti.

Olen edelleen sitä mieltä, että Lumeksessa on oltava koiraeläinperimän lisäksi ripaus jotain kädellistä...

Ei, Lumes ei nukahtanut kesken touhujensa, vaan tässä haistellaan tarkasti vanilja-aromeita.

"Anna se nyt takas tänne vaan!"

Muita kädellisiä käpälällisiä?

Saiva(n emäntä) haastoi Lumeksen seuraavanlaiseen, pieneen tehtävään:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saanet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

1. Lelut

2. Lumi

3. Hyvä ruoka

4. Allu (ja kaikki muut mukavat koirat)

5. Oman perheen ihmiset (ja kaikki muut mukavat ihmiset)

6. Ulkoilu

7. Kaikenlainen puuhastelu

8. Vapaana juoksentelu

9. Rapsutukset (ja kaikki muu huomio)

10. Uudet asiat

Sitten olisi mukava kuulla, minkälaiset asiat saavat Kodan, Lenen, Nallen, Nikken ja Lellen puput hyvälle mielelle. Haasteen jatkokierrättäminen ei tokikaan ole välttämätöntä.

Lauantaina 2-luokasta A-radalta ratavirheitä 0, aikavirhettä -6,36, sij. 2/15 ja LUVA-SERT.

Palkintonarupallo oli kiva.

Sertin ja siten 3-luokkaan siirtymisen myötä toinen lauantaille maksamani kisalähtö jäi käymättä, joten meidät siirrettiin sen osalta sunnuntain kolmosten kisoihin. C-rata oli ihan ok ja mukava, mutta putken jälkeisellä hypyllä kävi sama moka kuin joukukuussa ensimmäisessä kakkosten kisassa, eli juuri samanlaisessa tilanteessa Lumes tuli hypystä ohi. Tuota täytyy nyt harjoitella. A-esteen jälkeen Lumes oli jo menossa putken suuntaan, mutta jostain syystä kääntyikin renkaalle. Loppuradan hyppyrykelmässä jäin väärälle puolelle kuin mitä suunnitelmani oli, joten se meni sitten sitä mukaa pieleen ja hylätyksi, kun en tilannetta äkkiseltään osannut enää korjata. Lumes oli kuitenkin läpi radan oikein hieno (keinukaan ei ollut niin hidas, mitä pahimmillaan on ollut), ja se on tärkeintä.

Pakko hehkuttaa, vaikka ei muuta asiaa olekaan eikä edes kuvia, mutta Lumes suoritti tänään viimeisen 2-luokan ratansa ja kisaa täten vastedes 3-luokassa!

Uimakauden lisäksi korkattiin myös jäätelökausi alkaneeksi, nami maiskis!

Meillä on kesä! Ainakin melkein...

Nimestään päätellen naurulokin tulisi olla lokeista pitkäikäisin, mutta ainakin äkkivilkaisulla harmaa- ja kalalokeista löytyy vanhimmat rengastetut lokit. Niitä kahta kauniimpi naurulokki kyllä ainakin on, ja ilmeisen parvisieluinen.